sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Sunnuntailounas

Kiireisessäkin arjessa pidimme aina kiinni perheen sunnuntailounaasta. Tällä hetkellä kiirettä ei ole, ja  sunnuntailounas on vakiinnuttanut paikkansa.  Ihan joka sunnuntai emme koko perheellä pääse saman pöydän äärelle, useamman kerran kuussa kuitenkin. Tänään kutsuin sunnuntailounaalle myös naapurin eläkeläisrouvan. Elämme samassa pihapiirissä ja olemme tekemisissä päivittän. Keväällä teimme hänelle kauppaostokset, nykyisin hän käy kaupassa aamun aikaisina tunteina. Ennen k-aikaa hän kävi ystävien kanssa viikottain ravintolassa syömässä. Kesällä kävimme muutaman kerran yhdessä syömässä tutun ravintolan isolla terassilla, sisätiloihin hän ei uskalla mennä. Päivän lounaan suunnittelin sopivan kaikkien makuun. Lähes aina teen jotain perunasta, nuoriso kun valmistaa itselleen pastaa tai riisiä. Samoin tarjolla on kalaa, lammasta, ankkaa tai lihaa jossain muodossa, sillä nuoriso käyttää broileria ja jauhelihaa. Tänään paahtopaistia, kastike paistiliemestä, valkosipuliperunoita sekä kahden kaalin paistos. Jälkiruokana chilisuklaakakkua ja vaniljajäätelöä.


KAHDEN KAALIN PAISTOS

ruusukaalia
parsakaalia
punasipulia
pekonia
timjamia
rypsiöljyä
suolaa, mustapippuria
hunajaa


1. Poista ruusukaaleista kannat ja halkaise ne. Leikkaa parsakaalit nupuiksi.  Kuori ja viipaloi sipuli. Riivi timjamista lehdet irti. Leikkaa pekoni poikittain tikuksi
2. Keitä ruusukaaleja 5 minuuttia suolatussa vedessä, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta. Keitä parsakaalin nuppuja suolatussa vedessä pari minuuttia, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta
3. Laita pekonit paistinpannulle ja levy kuumenemaan. Paista pari minuuttia ja lisää sipuli sekä timjami, paista kunnes sipuli kuullottuu ja pekoni alkaa rapeutua. Lisää hunajaa, sekoita hyvin ja nosta sivuun
4. Levitä ruusukaalit ja parsakaalit laakeaan uunivuokaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja pirskota päälle rypsiöljyä, sekoita hyvin. Ripottele pekoni-sipuliseos pinnalle. Nosta 225-asteiseen uuniin ja paista 5-10 minuuttia

Valmistusaika: 30 min

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Parhaat uunijuurekset

Hyvät kasvisruokareseptit ovat aina tervetulleita. Näin lihatonta lokakuuta vietettäessä on hyvä tietoisesti lisätä kasvisten osuutta, vaikkei täysin lihasta luopuisikaan. Tässä Alkon Etiketti-lehdestä mukailemassani ohjeessa on mukana syksyyn sopivia, rakastamiani juureksia. Haimme kesän aikana viisi satokassia kasviksia mökkiseudun Matomutkan tilalta. Satokassien jälkeen kyselin mahdollisuutta ostaa vielä loppukauden satoa. Nämä juurekset , kuten viime viikkoisen kesäkurpitsakeiton kurpitsakin, ovat syksyn viimeisiä. Ensi kesänä taas uudelleen. Kastike ja valkoisista pavuista tehty hummus viimeistelevät maut. Samalla hummus tuo mukaan tarvittavaa proteiinia. Meillä tosin mukana myös palaset lammasta.


UUNIPAAHDETUT JUUREKSET JA VALKOPAPUHUMMUS

juureksia (kelta-, raita-, ja punajuuria), porkkanoita
(puna)sipulia
valkosipulia
rypsiöljyä
hunajaa
rosmariinia, timjamia
suolaa

1. Pese juurekkaat ja porkkanat hyvin ja leikkaa juurekkaat viipaleiksi, puolita porkkanat pitkittäin (koon mukaan)
2. Kuori sipulit, lohko punasipuli ja puolita valkosipulin kynnet
3. Levitä juurekset ja sipulit uunipellille. Sekoita öljy, yrtit, hunaja ja suola ja kaada pellille. Sekoita käsin. 
4. Paista 225- asteessa kunnes juurekset ovat napakan kypsiä , n 20-25 minuuttia 
5. Juuresten kypsyessä tee kastike ja hummus  

KASTIKE

3rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
2 rkl hunajaa
raastettua sitruunankuorta
1 tl viinietikkaa
ripaus suolaa
yrttejä (oregano, minttu, persilja)

1. Hienonna yrtit ja sekoita kastikkeen aineet 
2. Kaada kastike kypsien juuresten päälle ja sekoita

VALKOPAPUHUMMUS

1prk valkopapuja
1/2 dl rypsiöljyä
1 valkosipulinkynsi
4 rkl sitruunanmehua, raastettua sitruunankuorta
1/2 dl hienonnettua oreganoa
2 tl tahinia
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
(ripaus suolaa)
 
1. Valuta ja huuhtele pavut siivilässä
2. Laita kaikki hummuksen aineet korkeaan kulhoon ja aja sauvasekoittimella tasaiseksi tasaiseksi tahnaksi, mausta tarvittaessa ripauksella suolaa

Valmistusaika: 40 minuuttia                                               

torstai 1. lokakuuta 2020

Maailman kasvisruokapäivä

Hiljaiselo täällä blogissa venähti yli neljään kuukauteen. Tosin facen puolella olen yrittänyt todistella, että kyllä meillä edelleen tehdään ruokaa.  Tänään putkimies kävi kiinnittämässä lavuaarin ja suihkukaapin takaisin pienen kylppäriremontin jäljiltä ja sen päälle siivosimme koko asunnon. Kylppäriremontti (ja sitä ennen wc-remontti) kun oli hyvä tekosyy lykätä siivoamista. Kyllä kuukaudessa ehtiikin kertyä pölyä ja likaa. Laitoin myös  terassin syyskuntoon ja pesin jopa ikkunat. Ruuanlaitto tapahtui siis muun lomassa, enkä tänään kokeillut mitään uutta. Maailman kasvisruokapäivään sopivasti meillä syötiin kesäkurpitsakeittoa, Matomutkan mainioista kesäkurpitsasta. Päivään mahtui askarteluakin, kun kokeilin saisiko pihan lehdistä syyskranssia. Nyt jännitän kauanko lehdet pysyvät paikallaan. Onneksi tuo oli helppo ja nopea tehdä; vähän rautalankaa ja kuumaliimapistooli ovat kranssinteossa hyvät apuvälineet.

lauantai 16. toukokuuta 2020

Kiva kastike broilerille

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, vai miten se meni. Äitienpäivän pääruuan suunnittelimme broilerin ostamisen tasolle. Parmankinkkua löytyisi kotoa. Broilereita ruskistaessa alkoi tehdä mieli jotain kastiketta. Pikkuisen googlailua ja löysimme uuden kastikeohjeen, jonka aineitakin olisi kotona. Jopa kanafondia oli tullut hankittua alkuruokaa varten. Pikkuisen muutimme makumaailmaa, eli alkuperäisen ohjeen oregano jäi pois ja lisäsimme viispippuria broileriin sekä sipulia kastikkeeseen. Broileri tarjoiltiin kanttarellirisoton ja mustaherukkahyytelön kanssa. Kastike sopi hyvin kokonaisuuteen ja pidimme kaikki.

PARMANKINKKUUN KIEDOTTUA BROILERIA JA BALSAMICO-KERMAKASTIKE

Broilerin fileitä
siivu parmankinkkua/ broilerin filee
viispippuria
rypsiöljyä

kastike:
2 isoa salottisipuli
2 valkosipulinkynsi
rypsiöljyä
2 dl kuohukermaa
2 rkl tummaa balsamicoa
1 rkl kanafondia

1. Laita uuni lämpiämään 225-asteeseen
2. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota rypsiöljyssä. Nosta sivuun
3. Ruskista broilerit, mausta viispippurilla. Kiedo jokainen filee parmankinkkuun ja nosta uunivuokaan
4. Yhdistä kuullotetut sipulit, kerma, balsamico ja kanafondi ja kaada uunivuokaan broilereiden päälle. Paista 15 minuuttia

Valmistusaika: 30min

perjantai 15. toukokuuta 2020

PPP pinaattia, pekonia ja pastaa

Olemme yrittäjän kanssa mökkeilleet tänä keväänä pidempiä jaksoja. Ostokset on hoidettu Helsingissä, emmekä ole mökkipaikkakunnalla tavanneet ketään. Viikko menee hyvin ilman ruokakauppareissua. Edellis kerralla vain kahvimaito meinasi loppua. Sitäkin olisi toki voinut ostaa useamman varastoon, käytän joka tapauksessa iskukuumennettua maitoa, joten säilyvyyskään ei ole ongelma. Ruokailun suunnittelin yksinkertaiseksi. Mökillä on vain pieni jääkaappi ja siinä pienen pieni pakastelokero. Onneksi kellarissa voi näin keväällä säilyttää jääkaappia tarvitsevia aineksia, kesällä siellä säilytetään lähinnä vihanneksia ja juomia. Jokaisella mökkireissulla teemme ainakin kerran pastaa. Kesällä usein Matokulman puutarhan vihanneksilla, talvella kuivatuilla suppilovahveroilla, nyt siitä mitä kaapista löytyi.



PINAATTI-PEKONIPASTA
(kahdelle-kolmelle)

1 pss lehtipinaattia (pakaste, kesällä  tuoretta)
1 pkt pekonia
1 valkosipulinkynsi
1 sipuli
2 dl kuohukermaa
suolaa, mustapippuria myllystä
*
1pkt pinaatti tuorepastaa
parmesaania

1. Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa pekoni suikaleiksi. Paista pekoneita hetki, lisää sipulit ja paista kunnes pekoni rapeutuu
2. Lisää jäinen pinaatti ja sekoittele kunnes pinaatti sulaa
3. Laita pasta kiehumaan
4. Lisää kerma pekonin ja pinaatin sekaan, anna kiehahtaa ja mausta
5. Nostele pasta kastikkeeseen, viimeistele parmesaanilla

Valmistusaika: 20 min

maanantai 11. toukokuuta 2020

Alkuruokana parsakeittoa

Etäopiskeluviikkojen aikana olemme teinineidin kanssa kokkailleet yhdessä muutaman kerran viikossa ja perjantaisin olemme leiponeet. Neiti halusi äitienpäivälle oikean menun alkuruuasta jälkiruokaan. Jälkiruuan leipomukseen hänellä oli ideoita, mutta muuten hän halusi minulta ehdotuksia. Päädyimme parsakeittoon, kanttarellirisottoon, parmankinkkubroileriin ja jälkkäriksi tiramisukääretorttua. Kaikki ohjeet googlattu, jotain pieniä muutoksia teimme ja ohjeet siten kun me ne valmistimme. Tässä alkukeiton ohje

PARSAKEITTO JA KYLMÄSAVULOHTA

500g vihreää parsaa
2 dl hienonnettua salottisipulia
2 rkl voita
1 dl valkoviiniä
2 rkl kanafondia
5 dl täysmaitoa
2 dl kuohukermaa
*
100g kylmäsavulohta

1. Leikkaa parsasta puiset päät pois ja viipaloi parsat sentin viipaleiksi. Säästä nuput koristeluun
2. Kuori ja hienonna salottisipulit
3. Kuullota parsaa ja sipuleita pari minuuttia voissa
4. Lisää valkoviini ja anna kiehahtaa
5. Lisää kanafondi, maito ja kerma. Anna kiehua hiljakseen 15 minuuttia (kunnes parsat ovat kypsiä)
6. Soseuta keitto sauvasekoittimella (voit myös siivilöidä keiton- emme yleensä kotona tee niin), tarkista maku ja lisää tarvittaessa tilkka kanafondia. Tähän asti voit valmistella keiton etukäteen ja lämmittää tarjolle tuodessa
7. Halkaise parsan nuput ja paista hetki voissa. Kuutioi kylmäsavulohi
8. Jaa kuuma keitto lautasille ja koristele parsannupuille ja kylmäsavulohella

Valmistusaika: 30 min

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Huhtikuun ruokalista 2020

Päätös hakea kerran viikossa ruoka paikallisesta Lokal Food & Bar´sta lähti halusta tukea paikallista yrittäjyyttä. Nyt puolentoista kuukauden jälkeen noutoruoka tuo myös mukavan kokkausvapaan päivän.  Neljän hengen ruokailujen miettimisessä ja toteuttamisessa on yllättävän iso homma. Ja minä olen vielä vapaalla, ja etäopiskelijat hoitavat tehtävänsä itsenäisesti. Ei siis pitäisi valittaa. Muuten emme noutoruokaa syöneet, vaan tavallista kotiruokaa. Mitä nyt vapuksi tilasin nuorisolle aasialaisia kanahodareita.  Entisen yrittäjän kanssa olimme vapun aikaan mökillä. Yrittäjä ja minä syömme tavallisesti vain yhden lämpimän aterian runsaa aamiaisen ja muutaman välipalan lisäksi. Entinen teini tarvitsee kaksi ruokaa ja teinineitikin syö useimmiten kaksi lämmintä ateriaa. Olen tehnyt reiluja annoksia, joten nuoret ovat syöneet samaa ruokaa sitten seuraavien päivien toisella aterialla. Toisinaan ruokaa on riittänyt pariksi päiväksi keräilyerä koko perheellekin, eli mitään ei heitetä pois.

HUHTIKUUN RUOKALISTA

KE  Nakkikeitto ja kotitekoiset sämpylät
TO  Jämiä
PE  Lohkoperunat, jauhelihapihvit, pippurikermakastike, punakaalisalaatti
LA  Kylmäsavulohimätipasta
SU  Tattirisotto, vuohenjuustolla täytettyä karitsaa, pinaattia
MA  Kukkakaaliramen
TI  Riistakäristys, perunamuusi, puolukoita ja juuresraaste (noudettu Lokal Food & Bar)
KE  Maapähkinäkana, spagetti, salaatti
TO  Kauden eka grillaus; kasviksia, täytettyjä herkkusieniä & makkaraa
PE  Pitkäperjantai: Kurpitsakeitto ja paahdettuja kik-herneitä
LA  Juustokeitto ja katkarapuleivät
SU  Karitsanpotkaa & polentaa
MA  Puttanesca-gnocchivuoka, appelsiini-sipulisalaatti
TI  Kukkakaali-perunacurry/ broileri-perunacurry
KE  Paistettu lohi, perunamuusi ja juuresraaste (noudettu Lokal Food & Bar) 
TO Jämiä
PE Kotitekoiset hampurilaiset, punakaali-coleslaw
LA Texmex-keitto
SU  Lohta, parsaa ja kirsikkatomaatteja uunissa
MA Uunimakkaraa entisen teinin toiveesta, salaattia
TI  Grillattua kassleria ja vesimeloni-fetasalaatti
KE Kaalilinssilaatikko, puolukoita
TO Jauhelihapihvit, kermaperunoita, juuresraaste (noudettu Lokal Food & Bar)
PE Vuohenjuustobroileria, riisiä ja ratatouille
LA  Kotitekoista pizzaa (parsa, kananmuna, parmankinkku/ kinkku, sinihomejuusto, ananas)
SU  Lammasragu, pastaa ja salaatti (keräsalaatti, appelsiini, herneitä, appelsiini-vinaigretti)
MA Jämiä
TI Kanavartaat currykastikkeella, perunamuusi/ paistettua lohta, perunamuusi, raastesalaatti (tilattu kuljetettuna Lokal Food & Bar)
KE Makaronilaatikko, salaattia
TO Aasialaisia kanahodareita nuorisolle ruokaakotiovelle.fi , "vanhuksille" mökillä suppilovahveropiiras ja tomaatti-paprikasalaattia

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Tuunattu klassikko

Eräs perheemme suosikkipastakastikkeista on puttanesca, tomaattinen soosi, joka saa makua anjoviksesta, oliiveista ja kapriksista. Kaikki säilyviä aineksia, joita tomaattimurskan lisäksi löytyy aina kotoa. Glorian Ruoka & Viinissä ollut puttanesca-gnocchivuuan resepti piti siis testata. Valmistin puttanescan kuten olen sen aiemminkin tehnyt ja lisäsin paistokseen papuja tuomaan proteiinia. Muutenkin resepti muokkautui matkan varrella, idea kuitenkin GRV. 

PUTTANESCA-GNOCCHIVUOKA
(4-5 annosta)

2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
6 anjovista
rypsiöljyä
1 tlk  kirsikkatomaatteja
1 tlk  tomaattimurskaa
2rkl pieniä kapriksia
20 kivetöntä kalamataoliivia
1 tlk papuja
mustapippuria myllystä
1 pss gnoccheja
1 pss mozzarellaa
parmesaania
tuoretta basilikaa

1. Kuori ja hienonna sipulit, hienonna oliivit ja kaprikset
2. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipuleita ja anjovista, kunnes anjovikset ovat kokonaan hajonneet. Lisää kirsikkatomaatit, tomaattimurska, pavut sekä hienonnetut oliivit ja kaprikset. Anna kastikkeen hautua 15 minuuttia. Mausta mustapippurilla
3. Keitä gnoccheja 2 minuuttia
4. Yhdistä kastike ja gnocchit ja kaada uunivuokaan. Raasta pinnalle parmesaania. Leikkaa mozzarella ohuiksi siivuiksi ja levitä siivut vuuan pinnalle. Paista vuokaa 225-asteessa kunnes mozzarella sulaa. Viimeistele basilikalla.  Tarjoile lisäksi esimerkiksi raikasta appelsiini-sipulisalaattia

Valmistusaika: 30 minuuttia

keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Pontuksen karitsanpotkapata

Houkutteleva  karitsaresepti odotteli toteutusta pääsiäiseen. Lammas jossain muodossa on kuulunut pääsiäisaterioihimme aina. Useimmiten pastan kanssa tarjoiltuna. Perinteistä pääsiäisruokaa lampaanviulua taas emme ole  koskaan valmistaneet, sillä mökillä ei ole uunia. Jos tänä vuonna olisi herännyt vähän aiemmin ja laittanut REKO:ssa viulutilauksen sisään, olisi tuo viulukin nyt kotioloissa onnistunut. Mentiin kuitenkin karitsapotkilla. Makumaailma Lähi-idästä ja resepti Glorian Ruoka & Viinistä. Lisänä polentaa, josta perhe ei ole aiemmin välittänyt, mutta joka tämän ruuan kanssa toimii erittäin hyvin



KARITSANPOTKAPATA

4 karitsanpotkaa
2 isoa porkkanaa
10  pientä salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
tuoretta timjamia
tuoretta rosmariinia
pari laakerinlehteä
3 rk balsamicoa
5 dl punaviiniä
3-5 dl vettä
1 tlk (kirsikka)tomaatteja
2 kanelitankoa
3 rkl rusinoita
sokeria
suolaa, mustapippuria myllystä
voita, rypsiöljyä

1. Ota potkat huoneenlämpöön tunti ennen valmistusta. Mausta ne suolalla ja mustapippurilla
2. Kuori ja leikkaa sipulit puoliksi. Kuori ja kuutioi porkkanat
3. Kuullota porkkanoita ja valkosipulia voin ja rypsiöljyn sekoituksessa muutama minuutti pannulla. Siirrä pataan. Kuullota  salottisipuleita muutama minuutti, lisää balsamico ja jatka paistamista sekoitellen minuutti. Siirrä pataan. Kaada pannulle tilkka vettä, anna kiehahtaa ja kaada pataan
4. Pyyhi pannu puhtaaksi, lisää voita ja rypsiöljyä. Paista potkiin kauttaaltaan hyvä väri. Nosta potkat pataan
5. Lisää pataan viini. Anna kiehahtaa. Lisä tomaatit, yrtit, kanelitangot, suolaa,sokeria ja vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja laita kansi päälle
6. Nosta pata 180-asteiseen uuniin. Käännä potkat aina tunnin välein. Lisää nestettä, jos pata uhkaa kuivua. Paista potkia 2 1/2 - 4 tuntia potkien koosta riippuen. Tarjoile esimerkiksi polentan kanssa

Valmistusaika: 30 min  + paistaminen 4 h

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Pääsiäisen överikakku

Perheemme neiti odotti innolla veljeään kotiin, eikä vähiten siksi, että pääsisi leipomaan taas suuremmalle perheelle ja "pilaamaan" leivonnaisillaan urheilullisen veljensä rantakuntohaaveet. Tosiasiassa poika on laihtunut äidin ruuissa ja siskon leivonnaisissa kahdessa viikossa pari kiloa, kun osin teollinen yliopistoruoka vaihtui puhtaista raaka-aineista tehtyyn kotiruokaan. Tämä pääsiäiskakku on muutaman vuoden takainen blogimaailman hitti ja me myöhäisheränneet teimme sitä ensimmäisen kerran nyt. Ohje minun googlaamani, toteutus neidin. Jos  aioit syödä kakkua huomenna aloita valmistus tänään. Kakku ei ole vaikea, mutta kakussa on 3 eri kerrosta ja alemman kerroksen pitää jäähtyä/hyytyä ennen seuraavan lisäämistä.

KINDERKAKKU
(12 annosta)

kakkupohja:
2 kananmunaa
1 1/2 dl hienoa sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
75g voita
1/2 dl maitoa
*
maitoa

1. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi kuivat aineet sekaan, kääntele sekaisin. Sulata voi ja anna jäähtyä. Lisää jäähtynyt voi ja kerma taikinaan. Kääntele sekaisin
2. Rypistä leivinpaperi irtopohjavuokaan. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteessa 20 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin

Valkosuklaatäyte:
200g valkosuklaata
2 dl vispikermaa
2 liivatelehteä + vettä
180g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl sitruunanmehua

1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi. Yhdistä sulatettu suklaa ja tuorejuusto vaahdotettuun kermaan, sekoita hyvin. 
2. Kuumenna sitruunanmehu ja lisää vedestä puristetut liivatelehdet. Kaada seos ohuena nauhana suklaaseoksee hyvin sekoittaen
3. Ota kakkupohja vuuasta, poista leivinpaperi ja vuoraa vuoka tuorekelmulla. Nosta kakkupohja takaisin vuokaan, pohjaa kasaan ja kostuta maidolla. Kaada valkosuklaatäyte kakkupohjan päälle. Anna täytteen jähmettyä pari tuntia kylmässä

Nutella-täyte:
400g nutellaa
2 dl vispikermaa
2 liivatelehteä + vettä
3 rkl maitoa

1. Laita liivatelehdet veteen likoamaan. Vaahdota vispikerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita nutella kermavaahtoon
2. Kuumenna maito ja lisää vedestä puristetut liivate lehdet. Kaada seos ohuena nauhana nutella-kermavaahtoon hyvin sekoittaen. Kaada nutellaatäyte valkosuklaatäytteen päälle ja anna jähmettyä kylmässä pari tuntia tai seuraavaan päivään

Valkosuklaaganache:
150g valkosuklaata
1/2 dl vispikermaa
1 rkl voita

1. Kuumenna kerma kiehuvaksi pienessä kasarissa. Paloitttele suklaa. Ota kasari liedeltä ja lisää kerman sekaan. Sekoita kunnes kunnes suklaa on sulanut. Sekoita lopuksi voi mukaan. Sekoittele seosta kunnes se on kädenlämpöistä
2. Kaada valkosuklaaganache jääkaappikylmän kakun päälle aloittaen reunoista, jotta se valuu osin reunoja pitkin. Levitä loppu ganache kakun keskelle. Nosta kakku kylmään, jotta päällinen kovettuu

Koristeet:
kindermunia
keksejä
macaronsseja

Koristele kakku mieleiseksi. Mitä överimpi sen parempi!

Valmistusaika: 1 h 30 min + hyytymiset eli varaa aikaa

lauantai 11. huhtikuuta 2020

Pääsiäisen (alku)keitto

Löysin neidille ja itselleni hauskan pääsiäiskakun ohjeen (kakusta lisää myöhemmin), ja laitoin linkin neidille Whatsappin kautta. Paluupostissa tuli tämän juustokeiton ohje ja kysymys tehtäisiinkö lauantaina. Söimme keiton pääruokana, joten lisäsin alkukeitoksi tarkoitetun keiton kanssa tarjoiltavaksi katkarapuleivät (paahdettua vaaleaa leipää, päälle mousse hakatuista katkaravuista, punasipulista, hunajamelonista, ja majoneesista, mausteena sitruunanmehua ja mustapippuria, pinnalla muutama käsin kuorittu katkarapu,sitruunaa ja ruohosipulia) Tänään keittiönpöydällä odotteli pala selleriä kuorijaansa, ja neiti ihmetteli mihin tuota käytetään. Samaa epäilystä oli entisen teinin äänessä kun hän saapui ruokapöytään. Epäilyistä huolimatta pidimme kaikki. Meidän keitossamme on selleriä tuplasti alkuperäiseen reseptiin (olisi saanut olla enemmänkin) ja lisäksi timjamia.


JUUSTOKEITTO

2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
300g juuriselleriä (paino kuorittuna)
tuoretta timjamia
rypsiöljyä
5 dl kasvislientä
2 dl valkoviiniä
1 dl kuohukermaa
250g sulatejuustoa (Koskenlaskija tai vastaava)
*
pinnalle:
kuohukermaa
(herneen)versoja

1.Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja paloittele juuriselleri. Hienonna timjami. Kuullota sipuleita, selleriä ja timjamia muutama minuutti rypsiöljyssä
2. Lisää kasvisliemi ja keitä kunnes sellerit ovat pehmeitä  noin 10 minuuttia
3. Lisää viini, kerma ja paloiteltu juusto. Keitä sekoittaen kunnes juusto on sulanut
4. Soseuta keitto sauvasekoittimella
5. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi ja jaa annosten pinnalle. Viimeistele versoilla. Tarjoile sellaisenaan alkukeitoksi tai katkarapuleipien kanssa pääruokana

Valmistusaika: 30 min

Pääsiäisen jälkiruokaa

Viimeiset kaksikymmentä vuotta olemme viettäneet pääsiäisen mökillä, pihaa haravoiden, grillaten ja heräävästä luonnosta nauttien. Onneksi luonnosta voi nauttia täällä Helsingissäkin. Piha on haravoitu ja pensaiden juuret saivat uuden kerroksen kuorikatetta. Päivittäiset kävelylenkkimme ovat pidentyneet ja lähialueet tulleet tutuksi. Kotipihalla vierailevat niin jänis, orava kuin fasaanikin, muista linnnuista puhumattakaan. Puput näyttäytyivät myös tämän päivän jälkiruuassa, neidin löytämässä ohjeessa.

MANGOMOUSSSE JA KEKSIKORVAT
(5 - 6 annosta)

mousse:
1 iso mango
2 liivatelehteä + vettä
1/2 vaniljatangon siemenet
puolen sitruunanmehu
5 dl maustamatonta (rasvatonta) jugurttia
1 dl kuohukermaa

keksit:
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl hienoa sokeria
ripaus suolaa
1/4 tl kardemummaa
1/2 tl kanelia
50 g pehmeää voita
1 rkl maitoa

keksit:
1. Sekoita kuivat aineet. Nypi huoneenlämpöinen voi ja kuivat aineet murumaiseksi. Lisää maito ja sekoita taikinaksi
2. Jaa taikina 16 palaan ja muotoile palat 5cm pitkiksi kolmioiksi (=pupun korviksi). Paista 200-asteessa n 10-12 minuuttia

Mousse:
1. Laita liivatelehdet kylmään veteen
2. Halkaise mango. Leikkaa 1/3 mangosta pieniksi kuutioiksi ja nosta jääkaappiin. Leikkaa loppu mango paloiksi kulhoon ja aja sauvasekoittimella soseeksi, lisää sokeri, vaniljatangon siemenet ja jugurtti, sekoita tasaiseksi
3. Vaahdota kerma toisessa kulhossa
4. Kuumenna sitruunanmehu ja liuota liivatteet kuumaan mehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen jugurtin joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kääntele kerma joukkoon
4. Kokoa annokset laseihin, ensin moussea, sitten mangokuutioita, moussea ja pinnalle mangokuutioita. Anna tekeytyä jääkaapissa. Viimeistele annokset ennen  tarjoilua keksikorvilla

Valmistusaika: 30 min + tekeytyminen 1 h

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Fat Ramenin kukkakaalikeitto

Luen mielelläni ihan perinteisiä lehtiä, vaikka tilaukseni oikeuttavat myös digiaineistoon. Samalla merkkaan ruokalehdistä reseptejä odottamaan toteuttamista. Vuoden ensimmäisessä Glorian Ruoka & Viinissä oli houkutteleva ramenkeiton ohje. Ostin viikonloppua varten pari kukkakaalia ajatuksena tehdä kukkakaali wingsejä, laiskuus voitti ja kukkakaalit jäivät käyttämättä. Eilen muistin ramenohjeen ja ohje pääsi kokeiluun. Jos  arvelen kotona olevien aineiden riittävän tai toimivan soveltaen, hankin harvoin aivan reseptin mukaisia (erikois)aineita. Niin tein nytkin, valkosipuliöljyn tein itse, kevätsipulin korvasin ruohosipulilla, paksoin jätin pois ja nuudelitkin olivat riisinuudeleita. Kuten useimmiten (itämaisissa) keitoissa, liemi on tärkein ja muita aineita voi sitten soveltaa. Tässä keitossa moniuloitteiseen liemeen kermaisuuden antaa tahini.


KUKKAKAALIRAMEN

12 dl kasvislientä
tare:
1 tl suolaa
11/2 rkl riisiviinietikkaa
4 rkl valkosipuliöljyä 
(nyt 1 valkosipulinkynsi raastettuna ja 3 rkl rypsiöljyä)
4 rkl tahinia
friteerattu kukkakaali:
400g  kukkakaalia
ripaus  suolaa
1 rkl riisiviinietikkaa
lisäksi:
(ramen-)nuudeleita
ruohosipulia
versoja/ituja

1. Keitä kasvisliemi
2. Sekoita taren aineet
3. Leikkaa kukkakaali pieniksi nupuiksi
4. Kuumenna friteerausöljy 180-asteeseen (tarkasta lämpö joko mittarilla tai upottamlla vaalean leivän pala öljyyn- kun leipä ottaa väriä vajaassa minuutissa öljy on sopivan kuumaa. Pidä iso kattilankansi lähellä, jos öljy kuumenee liikaa ja syttyy palamaan)
5. Friteeraa kukkakaalit muutamassa erässä. Nosta talouspaperille valumaan. Mausta kukkakaali ripauksella suolaa ja riisiviinietikalla
6. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan
7. Sekoita tare kasvisliemeen 
8. Kokoa annokset: jaa nuudelit ja kukkakaalit tarjoilukulhoihin, kauho liemi päälle ja viimeistele ruohosipulilla ja versoilla

Valmistusaika: 30min

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Maailman paras sitruunatorttu

Keväisen raikas sitruuna-marenkipiiras sopii tulevan pääsiäisen kahvi- tai jälkiruokapöytään, tai muuten vain ilahduttamaan itseä ja läheisiä. Meillä piirasta syötiin viime perjantaina etäjuhlistaen samalla äidin syntymäpäiviä. Myös naapurin karanteenissa oleva "varamummo" sai maistiaiset. Piiraassa on monta työvaihetta, mutta se on kuitenkin helppo tehdä. Ohje Kodin Kuvalehti ja toteutus teinineidin.


SITRUUNA-MARENKIPIIRAS
(8-10 annosta)

pohja:
125g voita
1 1/2 dl hienoa sokeria
ripaus suolaa
1 kananmuna
4 dl vehnäjauhoja
(riisiä/kuivattuja herneitä painoksi)

täyte:
150g voita
3 sitruunan mehu (1 1/2 dl)
2 sitruunan raastettu kuori
3 kananmunaa
1 1/2 dl hienoa sokeria

marenki:
4 kananmunan valkuaista
1 1/4 dl hienoa sokeria

1. Pohja: sekoita huoneenlämpöinen voi, sokeri ja suola tahmamaiseksi seokseksi. Sekoita kananmuna mukaan. Lisää jauhot. Sekoita taikina käsin tasaiseksi
2. Jaa taikina neljään osaan ja painele osat kevyesti päällekkäin. Toista kolmesti, jotta taikina saa kuohkean rakenteen
3. Rypistä leivinpaperi ja levitä 24cm piirakkavuokaan. Painele taikina vuokaan ja sen reunoille. Laita päälle toinen leivinpaperi ja kaada päälle kuivaa riisiä painoksi (jotta reunat pysyvät pystyssä). Paista 200-asteessa 15-18 minuuttia
4. Täyte:Sulata voi ja anna jäähtyä. Raasta sitruunankuoret ja purista mehu. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.  Lisää vaahtoon raastettu sitruunankuori ja 1/4 dl sitruunanmehua. Lisää voi ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Lisää loppu loppu sitruunan mehu (1 1/4 dl) ja sekoita. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista 200-asteessa n 20 minuuttia. Ota piiras uunista ja laske uunin lämpö 180-asteeseen
5. Marenki:  Vaahdota valkuaiset (tee keltuaisista vaikka hollandaise-kastiketta), lisää sokeri koko ajan vatkaten- Marenki on valmista, kun voit kääntää kulhon ylösalaisin ja marenki pysyy kulhossa
6. Levitä marenki nuolijalla haalean tortun päälle taikinareunoihin asti. Paista 180-asteessa 20 minuuttia, kunnes marenki saa hieman väriä.
7. Tarjoile hyvin jäähtyneenä

Valmistusaika: 1 h 30 min

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Maaliskuun ruokalista 2020

Maaliskuu on kääntymässä huhtikuuksi ilman ainuttakaan blogikirjoitusta. Ruokailut menivät omalla painollaan, sen enempi miettimättä. Kasvisruuan osuus oli maaliskuussa vain 8 ateriaa, tosin monissa aterioissa oli muita proteiineja vain makua tuomassa ja kasvikset olivat pääosassa. Tykästyimme uunissa paahdettuihin kirsikkatomaatteihin ja niitä olikin aterialla usein. Paikallinen torikauppias myy erivärisiä tomaatteja litrahinnalla, ja laittaa vielä meille vakioasiakkaille ylimääräistä. Samoin yhden astian uuniruokia tuli tehtyä muutaman kerran. Lohta tai broikeria uunivuokaan ja sekaan mieleisiä vihanneksi (ja niitä tomaatteja), suolaa, pippuria, oliiviöljyä ja uuniin tarpeelliseksi ajaksi. Ainesten kypsymisaikaa pitää vähän sovittaa yhteen tai lisätä nopeimmin kypsyvät myöhemmin, muuten helppoa ja nopeaa. Kuun lopussa myös entinen teini liittyi ruokakuntaan, on toistaiseksi kotona karanteenissa. Neidinkin harjoittelut loppuivat. Huhtikuussa pitää siis miettiä ruokailuja enempi kun ollaan kaikki neljä kotona.

MAALISKUUN RUOKALISTA 2020


SU  Jämiä perjantailta ja lauantailta
MA Toast skagen
TI    Kalacurry ja riisiä
KE   Eilisen jämiä
TO  Parsakaalia, broilerin siipiä uunissa, porkkana- ja kurkkutikkuja, sinihomejuustodippi
PE  Hampurilaiset kesäkurpitsa- tai jauhelihapihvillä
LA  Tomaatteja, fetaa ja kanaa uunissa
SU Grillattua naudan ulkofileetä, chimichurri, lohkoperunoita, grillattuja tomaatteja
MA Bataattikeitto, fetaa ja krutonkeja
TI  Lämmin juuressalaatti sunnuntain ulkofileellä täydennettynä
KE Tuoretomaatti-fetapasta
TO Porkkana-kikhernepihvit,tsatsiki,  salaatti
PE  Pastan ja pihvien loput
LA Täytetyt broilerinrinnat, tomaattipaistos
SU Yhden astian lohta, tomaatteja ja parsakaalia uunissa
MA  Eilisen jämiä
TI  Herne-pekonipasta
KE Kasvisnuudeliwokki
TO Paistettua broileria, tomaatti-mozzarellasalaatti
PE Texmexkeitto, nachoja
LA Suppilovahveropiiras (kanapiiras), tomaattisalaattia
SU Uunilohta, juuresmuusia ja uunitomaatteja
MA Tattirisottoa,paistettua maksaa ja puolukoita (mökillä)
TI  Pastaa sienipestolla (mökillä)
KE  Chorizo-kaalijuurespata (mökillä)
TO  Vuohenjuustokeitto
PE Pinaatti-lammascannelonit
LA Vohvelit lohi- tai jauhelihatäytteellä, salaatti
SU Ajiaco eli kolumbialainen peruna-kanakeitto
MA Keiton loput
TI   Perunamuusia ja lohta tai paistettua maksaa (noudettuna Lokal Food & Barista)

torstai 5. maaliskuuta 2020

Helmikuun ruokalista 2020

Helmikuun ruokalistalla on tavallista kasvisvoittoista kotiruokaa. Uusia kokeiluja mukana on kahdeksan. Aivan uusia aineksia ei ole, mutta esimerkiksi vähemmän käytössä ollut ruusukaali pääsi kokeiluun. Myös hollandaisesta löytyi kiva pikaversio. Kasvisruokaa söimme 11 kertaa, kalaa tai  äyriäisiä 7 kertaa, kanaa kerran, lihaa (useimmiten poroa tai lammasta) 4 kertaa. Ravintolaruokailuja oli 4 kertaa, joista kaikki neidin työharjoittelupaikassa. Pari kertaa söimme sekalaisen kokoelman edellispäivien ruokia. Teen usein ruokaa tarkoituksella liikaa, jotta seuraavanpäivän lounaalla on jotain nopeaa. Nyt tuntui, että valmistamani määrät olivat vielä suurempia. 

HELMIKUUN RUOKALISTA


LA  Sinisimpukoita sahramikastikkeessa (ruokailemassa aikuiset, neiti söi aiemmin jauhelihapihvejä, perunaa ja grillitomaatteja)
SU Kanaa Cordon Bleu, uunivihanneksia ja kookosriisiä
MA Äyriäispasta, fenkoli-appelsiinisalaatti (neidille sunnuntailta kanaa)
TI  Borssikeitto + ranskankerma (neidille jauhelihalla)   
KE Perunamuusi, wieninleike, salaatti (leikkeet neidin töissä paistamia) 
TO Savuporo-leipäjuustopiirakka,salaatti
PE Ruokailu neidin työharjoittelupaikassa Lokal bar & food`ssa
LA Savuporo-piirakan / borssikeiton loput
SU Brunssi neidin työharjoittelupaikassa Lokal bar & food´ssa
MA Pippurisavulohi, sitruunaperunat, munakokkeli, uunitomaatit, salaatti
TI Kaali-linssilaatikko , puolukkasurvos
KE Kaalilaatikon loput, puolukkasurvos
TO Ramen-keitto (proteiinina suppilovahveroita / grillattua broileria & kananmunaa)
PE Ruokailu neidin työharjoittelupaikassa Lokal bar & food`ssa
LA Kylmäsavulohi-mätipasta
SU Karitsan potkaa, perunoita ja kirsikkatomaatteja uunissa, kokkina neiti
MA Viikonlopun jämiä
TI  Nyhtökaritsalla ja kasviksilla täytettyjä lettuja ja salaattia
KE Ruokaisa kasviskeitto pestolla ja sämpylöitä
TO Punajuuri-vuohenjuustopaistos,salaatti
PE Ruokailu neidin työharjoittelupaikassa
LA Punajuuripaistoksen loput, neidille broileria ja riisiä
SU Haukipihvejä, korvasienikastiketta, perunoita ja salaattia
MA Metsästäjän leipiä (eilistä korvasienikastiketta ja toissapäivän broileria)
TI Kasvispastaa ja appelsiini-sipulisalaattia (neidille lihakasvispasta)
KE Lämmin ruusukaalisalaatti/ kiinalaiset jauhelihanuudelit
TO Paistettua taimenta, parsaa, tomaattia ja hollandaise
PE Ruusukaalia ja perunaa uunissa, vihreä mojo-kastike ja lihansyöjille grillattua kassleria
LA Shriracha-lohta, uunitomaatteja ja juuresmuusia

lauantai 29. helmikuuta 2020

Talvisalaattia ruusukaalista

Kaalit, valkokaali tavallisimpana maistuvat koko perheelle. Silti kaalia tulee syötyä aivan liian harvoin, edes sitä valkokaalia ei taida olla edes joka kuukausi. Kaalissa saa monipuolisesti vitamiineja, siinä on kuituja, se on edullista, suomalaista kaalia on saatavilla läpi vuoden. Ei siis pitäisi olla syitä olla syömättä kaalia. Sitä vain on tottunut tekemään valkokaalista sen laatikon ja kääryleet ja  ei tule kokeiltua mitään muuta. Ruusu- tai brysselinkaali taitaa olla eniten mielipiteitä jakava kaali. Muisto koulu- tai lounasruokalan ylikypsiksi keitetyiksi ruusukaaleista estää niiden kokeilemisen kotona. Minulla ei ole ollut mitään kammoa ruusukaalia kohtaa, silti entinen yrittäjä sai ehdottaa monta kertaa ruusukaalien ostamista ennen kuin lämpenin ajatukselle. Vähän googelointia ja resepti ensimmäiselle kahdesta ostetusta ruusukaalipakkauksesta löytyi. Toisen pakkauksen paistoin perjantaina perunoiden kanssa. Tämä lämmin salaatti valmistuu kätevästi yhdessä astiassa, joten tiskarikin kiittää. Resepti Maku-lehden.

PAAHDETTU RUUSUKAALISALAATTI

1 pss ruusukaaleja
1 prk kikherneitä (käyttövalmiita)
200g fetaa
rypsiöljyä
suolaa, mustapippuria myllystä
2 tl juustokuminaa

Kastike:
2 rkl dijonsinappua (täysjyvä- nyt ei ollut)
2 rkl oliiviöljyä
raastettu sitruunan kuori
3 rkl sitruunanmehua (lisäsin sitruunan määrää)
ripaus suolaa ja mustapippuria
*
lehtipersiljaa

1. Halkaise ruusukaalit, huuhtele ja kuivaa. Levitä ruusukaalit uunipellille
2. Huuhtele kikherneet, kuivaa ja kaada pellille
3. Levitä öljy ja mausteet pellille, sekoita hyvin. Paista 200-asteessa 10-15 minuuttia. Käännä ruusukaalit ja  palastele fetajuusto pellille. Jatka paistamista 5-10 minuuttia
4. Tee kastike sekoittamalla kaikki aineet. Kaada kastike paistoksen päälle, sekoita  ja viimeistele lehtipersiljalla

Valmistusaika: 30 min

torstai 27. helmikuuta 2020

Helppo hollandaise

Neiti rakastaa parsaa ja hollandaisekastiketta. Lähikaupassa oli saatavana ensimmäiset eurooppalaiset parsat, ohutta vihreää parsaa Espanjasta. Lisäksi pannulla paistettua taimenta. Lueskelin aiemmin neidille pari vuotta sitten joululahjaksi ostamaani Anni Hautalan Ruokakirjaa ja mieleen muistui sen hollandaiseresepti. Kastike oli helppo tehdä ja valmistui nopeasti. Tämä tullee arjessa korvaamaan aiemmin käyttämäni Julia Childin hollandaisen, jonka olen onnistunut hätäillessäni keittämään munakokkeliksi  Tee hollandaise vasta kun kaikki muut aterian osat ovat valmiita ja ihmiset on kutsuttu pöytään.

ANNI HAUTALAN HOLLANDAISE

120g voita
2 kananmunankeltuaista
1 rkl vettä
1 tl omena- tai valkoviinietikkaa
1 tl sitruunanmehua
ripaus suolaa

1. Sulata kasarissa voi ja anna kiehahtaa
2. Laita muut aineet sauvasekoittimen kulhoon
3. Käynnistä sauvasekoitin kulhossa ja kaada kuuma voisula ohuena nauhana kulhoon sauvasekoittimen käydessä
4.Tarkista maku, lisää halutessasi tilkka sitruunanmehua
5. Tarjoile heti kuumana. Anni Hautalan mukaan kastike on kamalaa kylmänä, testattu on

Valmistusaika: 5 min

tiistai 25. helmikuuta 2020

Muurahaiset kiipeävät puuhun

Kasvispainotteisen ruuan vallitessa neiti kysyi kainosti, voisiko meillä olla ihan jauhelihaa. Hän rakastaa muruksi paistettua maustettua jauhelihaa. Usein se hupenee pannulta sellaisenaan. Minulle muistui mieleen jossain lehdessä ollut itämainen, olisiko kiinalainen jauheliharuoka, jolla on hassu nimi "muurahaiset kiipeävät puuhun". Vähän etsintää ja löytyihän tuo. Kiinalainen versio meidän jauhelihamakaronista. Autenttisessa versiossa on enempi ainesosia, tässä otetaan mitä kaapissa on ruokaa. Tätä ruokaa ei todellakaan ole kasviksilla pilattu. Eikä myöskään hinnalla. Uskon ruuan olevan myös lasten mieleen, mausteita voi silloin miedontaakin. 


KIINALAISET JAUHELIHANUUDELIT eli MUURAHAISET KIIPEÄVÄT PUUHUN
(yhdelle nälkäiselle tai kahdelle ei-niin-nälkäiselle)

250g nauta-sikajauhelihaa (tai muuta jauhelihaa)
75g riisinuudeleita
*
seesamiöljyä
valkosipulinkynsi
pätkä tuoretta inkivääriä
ripaus cayennepippuria
2 rkl soijakastiketta
1 kevätsipulinvarsi
puolikas  punainen chili

1. Laita jauheliha paistumaan murumaiseksi. Kuori ja raasta inkivääri ja valkosipuli sekaan. Sekoittele kunnes jauheliha saa hyvän värin. Lisää soijakastike ja siirrä sivuun
2. Kypsennä nuudelit paketin ohjeen mukaan. Valuta ja mausta seesamiöljyllä
3. Sekoita nuudelit ja jauheliha. Hienonna pinnalle kevätsipulia ja chiliä

Valmistusaika: 15 min

maanantai 24. helmikuuta 2020

25 kasvista viikossa

Syömme aivan liian vähän kasviksia, siis kansakuntana. Useimmat meistä syövät liki päivittäin jonkun hedelmän, kurkkua, tomaattia, ehkäpä salaattia ja siihen se sitten jääkin. Ruokasuositusten mukaan puoli kiloa päivässä eli 5-6 annosta on minimi. Olen olettanut, että perheemme syö kasviksia riittävästi. Syömme kasvispainotteisesti ja olen aina "piilottanut"  kasviksia ruokiin. Tänään tein pastakastiketta. Pohjana tomaattimurskaa, sipulia, valkosipulia ja timjamia. Lisäksi puolikas paprikaa, pari porkkanaa sekä pari keltajuurta. Yhteensä siis 5 eri kasvista. Toinen tapa lisätä monipuolista kasvisten käyttöä on asettaa määrällinen haaste, esimerkiksi 25 erilaista kasvista viikossa. Samalla saattaa oppia uusia kasviksiakin ja joku kasvis jää vakituiseen käyttöön ja nousee jopa uudeksi suosikiksi. Laskin näin jälkikäteen mitä kasviksia olemme viime viikolla syöneet. Eipä tullut 25 kasvista täyteen ja mitään uusia kokeiluja listalla ei ole. Laitan itselleni haasteen nostaa kasvisten määrän 25 tulevalla viikolla ja kokeilla ainakin yhtä uutta kasvista. Nyt jääkaappimme vihanneslokero näyttää tältä, katsotaan onko se monipuolistunut ensi viikolla. 
Lisäksi porkkanoita juureslaatikossa, ja marjoja pakastimessa

1. Erilaiset tomaatit
2. Kurkku
3. Sydänsalaatti
4. Erilaiset sipulit (salottisipuli, punasipuli, valkosipuli, purjo)
5. Omena
6. Sitruuna
7. Appelsiini
8. Mandariini
9. Viinirypäle
10. Mango
11. Porkkana
12. Punajuuri
13. Keltajuuri
14. Pinaatti
15. Kesäkurpitsa
16. Herne
17. Mustikka
18. Mustaherukka
19. Punaherukka
20. Mansikka
21. Yrtit (timjami, rosmariini, lehtipersilja, tilli)
22. Korvasieni
23. Erilaisia papuja ja linssejä