Näytetään tekstit, joissa on tunniste korea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korea. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. helmikuuta 2025

Makumatkailua

 Korealaisella teemalla jatketaan. Ostin Lidlistä paneroituja mozzarellakiekkoja perjantai-illan herkuksi. Ihan niillä ei pärjättäisi, joten ostin myös kanan koipinuijia. Kotona mietin mitä mausteita käyttäisin ja mitä muita lisäkkeitä. Kaapissa oli pala kaalia, joten coleslaw (kaali, porkkana, punasipuli, omena ja sinappivinegretti) oli helppo valinta. Olin aiemmin täydentänyt maustevarastoja ja mieleen tuli gochujang-tahna, eli maut vievät koreaan. Käytin marinadina reseptiä, jota olen aiemminkin käyttänyt kanan kanssa. Mozzarellakiekot jäivät toistaiseksi jääkaappiin, sillä ne eivät tähän makumaailmaan sopineet. Kanassa on mukava polet, jota coleslaw viilentää
BROILERIA KOREALAISEEN TAPAAN
(kahdelle)

500g broilerin koipinuijia
*
marinadi:
1/2 dl gochujang
1/2 dl soijakastike
1/2 dl hunaja
2 valkosipulin kynttä
*
seesaminsiemeniä

1. Kuori ja raasta valkosipulit. Sekoita kaikki marinadin aineet. Kaada puolet marinadista kanojen päälle ja sekoita hyvin. Anna maustua tunti
2, Nosta koipinuijat uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 15 minuuttia 200-asteessa. Sivele nuijat kauttaaltaan marinadilla ja paista toiset 15 minuuttia. Sivele marinadilla ja paista vielä 15 minuuttia. Ripottele päälle seesaminsiemeniä ja nauti coleslawn kanssa.

Valmistusaika: 50min+ marinointi 1 tunti

sunnuntai 2. helmikuuta 2025

Korealaista kulhoruokaa

Kävin läpi pakastimen sisältöä ja löysin loppusyksystä REKOn kautta ostamaani bavettea. Olin leikannut lihan pienempiin paloihin ja otin nyt yhden 300g palasen sulamaan. Ajatus oli tehdä korealaisia nuudeleita. Kuten minulle usein käy, en tehnytkään nuudeleita vaan aiemmin selailemani Glorian Ruoka& Viinin inspiroimana minun versioni bibimbabista, korealaisesta kulhoruuasta.  Riisiä, jotain proteiinia, vihanneksia, joista osa pikkelöitynä, paistettu kananmuna ja maukas kastike. Kotona sattui olemaan Tikkurilan asemalla olevasta koreamarketista ostettu valmis bulgogimarinadi, jonka käytin lihan marinojntiin. Ruoka maistuu myös kylmänä  joten kerralla kannattaa esivalmistella isompi määrä omiin rasioihin ja seuraavina päivinä tarvitsee paistaa vain kananmunat. Riisiksi käy mikä tahansa valkoinen riisi, minä käytin arboriopaketin loput. Vihanneksia voi myös soveltaa sesongin ja kaappien sisällön mukaan. Lihan marinadin voi sekoittaa itse inkivääristä, valkosipulista, soijasta, limetistä, sokerista ja seesamiöljystä.

BIBIMBAB
kahdelle-kolmelle

2 dl riisiä 
300g parsakaali
2 isoa porkkanaa
pieni punasipuli
1/2 kurkku
300g naudan lihaa (nyt bavette)
valmis bulgogimarinadi
kananmuna/ ruokailija
chiliä
seesaminsiemeniä
korianteria, nyt ei ollut
kimchiä, nyt ei ollut
*
Porkkanalle:
1 rkl korianterin siemeniä
2 rkl paahdettua seesamiöljyä

Kurkulle:
1/2 tl suolaa
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
pieni valkosipulinkynsi raastettuna
2 rkl viinietikkaa

Sipulille:
2 rkl viinietikkaa
1 tl sokeria
ripaus suolaa

Majoneesi:
1 dl majoneesia
1 rkl gochujang-chilitahnaa/ srirachaa
1 tl sitruuna/limettimehua

1. Leikkaa liha ohuiksi suikaleiksi ja laita marinadiin. Jätä huoneenlämpöön
2. Kuori sipuli, puolita ja leikkaa suikaleiksi. Yhdistä viinietikka, sokeri ja suola ja laita sipulit maustumaan vähintään puoleksi tunniksi
3. Raasta inkivääri ja valkosipulin kynsi, lisää suola ja viinietikka. Leikkaa kurkku viipaleiksi ja laita maustumaan
4. Valmista majoneesi maustumaan
5. Keitä riisi
6. Kuori ja raasta porkkanat. Hienonna korianterin siemenet morttelissa. Lisää hienonnetut siemenet ja seesamiöljy porkkanaraasteeseen ja sekoita
7. Irrottele parsakaali nupuiksi ja keitä napakan kypsäksi
8. Paista liha. Paista kananmunat, jätä keltuainen löysäksi
9. Kokoa annokset- ensin riisiä, sitten lohkoiksi lautaselle porkkanaraastetta, parsakaalia, kurkkua, sipulia, lihaa. Nosta kananmuna riisin päälle. Viimeistele seesaminsiemenillä ja chilillä. Tarjoile gochujang-majoneesin kanssa. Annos syödään sekoittamalla kaikki aineet keskenään.

Valmistusaika: 1 tunti

sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Tulista ja tahmeaa

 Tuoreessa Glorian Ruoka & Viinissä matkaillaan Korean ja Japanin mauissa. Jo kannen resepti koukutti ja toteutin sen perjantaina ennen kuin ehdin edes muuta lehteä selailla. Tässä siis toinen peräkkäinen korealainen nuudeliannos. Jauhelihan ostin tätä varten, muita aineita kotona oli. Gochujang-tahnaa ostin aikoinaan frittikanaa varten ja sen jälkeen olen aika pitänyt yhtä purkkia varalle. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin inkivääritahnaa, minä käytin inkiväärijuurta, jota säilytän pakastimessa. Ruohosipuliakin löytyi, kun viikko sitten leikkasin mökiltä loput pakastimeen. Mukava tulinen, nopeasti valmistuva ruoka.
KOREAN BOLOGNESE

2 rkl seesaminsiemeniä
400g sika-nautajauhelihaa
2 valkosipulinkynttä
2 rkl tomaattipyreetä
1 rkl gochujang-chilitahnaa
1 cm pätkä inkivääriä
1 tl sokeria
2 rkl soijakastiketta
1 rkl seesamiöljyä
300g nuudeleita
(nyt udonnuudeleita)
n 1 dl nuudeleiden keitinvettä
n 1/2 dl hienonnettua ruohosipulia
1 rkl limettimehua

1. Paahda seesaminsiemenet kuumalla, kuivalla pannulla
2. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet, raasta inkivääri ja hienonna ruohosipuli
3. Paista jauheliha omassa rasvassaan rapean ruskeaksi. Lisää valkosipulinkynnet ja tomaattipyree ja jatka paistamista pari minuuttia. Lisää gochujang, inkivääri, sokeri, soijakastike ja seesamiöljy. Sekoita ja anna hautua
4. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, ota desi nuudelien keitinvettä ja lisää jauhelihan sekaan. Valuta nuudelit ja lisää kastikkeeseen. Lisää limettimehu, seesaminsiemenet ja ruohosipuli, sekoita hyvin ja tarjoile heti

Valmistusaika: 20 minuuttia

lauantai 14. syyskuuta 2024

Uutta intoa kokkaamiseen

 Niin paljon kuin kokkaamisesta pidänkin, tuottaa varsinkin arkiruuan miettiminen tuskaa. Ja siksi tulee toistettua samoja ruokia ja tänne blogiinkaan ei tule uusia reseptejä. Ajattelin jopa laatia kiertävän ruokalistan, niin ei tarvitsisi miettiä sitäkään vähää. Edellisessä Australian Masterchefin jaksossa oli vierailevana tuomarina  Nagi Maehashi, joka pitää Australiassa suosittua ruokablogia helpoista ja nopeista resepteistä. Eilen kokeilin sieltä ensimmäistä ohjetta, joka ei kyllä jää viimeiseksi. Marinadin ja nuudelien kastikkeen tein ohjetta seuraten ja raaka-aineetkin olivat melkein reseptin mukaiset. Ohjeessa on jopa video, joka sopii tiktok-sukupolvelle (lue pikkuneidille) Marinadin ja kastikkeen aineet löytyvät aina kotoa, eli ylimääräsitä kauppareissua ei tarvita.

JAPCHOE eli KOREALAISET NUUDELIT
(kolmelle)

1 naudan entrecoteepihivi (200g)
marinadi:
2 tl soijakastiketta
2 tl hienoa sokeria
2 tl raastettua valkosipulia
pari kierrosta mustapippuria myllystä

200g lasinuudeleita
kastike:
1 dl soijakastiketta
2 tl hienoa sokeria
1/2 tl raastettua valkosipulia
3 rkl seesamiöljyä
suolaa ja mustapippuria myllystä

sipuli
2 porkkanaa
3 vartta kevätsipulia
paprika
rasia tuoretta pinaattia
rypsiöljyä
2 rkl seesaminsiemeniä
suolaa

1. Leikkaa liha ohuiksi suikaleiksi. Sekoita marinadin aineet ja kaada lihan päälle. Sekoita hyvin ja jätä maustumaan
2. Sekoita kastikkeen aineet isossa kulhossa
3. Leikkaa sipuli suikaleiksi, porkkana ohuiksi tikuiksi ja paprika suikaleiksi ja kevätsipulit n 5cm pitkiksi pätkiksi
4. Keitä nuudelit ohjeen mukaan. Huuhtele kylmällä vedellä nopeasti ja valuta. Kaada nuudelit kastikkeeseen. Älä sekoita
4. Paista sipuli ja kevätsipulin valkoinen osa kuumalla pannulla, n  2-3 minuuttia. Mausta suolalla ja kaada nuudelien päälle,älä sekoita
5. Paista porkkanatikkuja ja paprikasuikalieta kuumalla pannulla n 2 minuuttia, lisää pinaatti ja jatka paistamista, kunnes pinaatti antautuu. Mausta suolalla ja kaada nuudelien päälle, älä sekoita
6. Paista lihasuikaleet kuumalla pannulla koko ajan sekoittaen kullanruskeiksi, n  1 1/2 min, mausta suolalla ja kaada nuudelien päälle. Lisää 1 rkl seesaminsiemeniä ja sekoita hyvin
7. Jaa annokset ja viimeistele lopuilla seesaminsiemenillä

Valmistusaika: 20-30 min

sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Friteerattua kanaa Korean tapaan

 Katsoin entisen yrittäjän kanssa muutaman jakson Burgerimiesten Aasian seikkailuja. Korean jakson friteerattu kana kuulosti sen verran herkulliselta, että sitä piti kokeilla heti seuraavana viikonloppuna. Seurasin pääosin reseptiä, mutta vaihdoin marinadissa piimän jugurttiin. Friteeraamisessa on oma hommansa, mutta se kannatti. Friteerattu kana oli todella hyvää, mukava lämmin polte, ei kuitenkaan liian tulista. Pikkelöidyt vihannekset ovat erittäin tarpeellinen ja herkullinen lisäke.
KOREAN FRIED CHICKEN

500g broilerin paistileike
marinadi:
1 rkl gochujang
2 dl maustamaton jurgurtti
*
maizena
*
kastike:
1 dl soijakastike
1 dl gochujang
1 dl hunaja
4 isoa valkosipulinkynttä
*
rypsiöljyä friteeraamiseen
*
seesaminsiemeniä
*
1/2 kurkku
punasipuli
1/2 dl riisiviinietikkaa (tai valkoviinietikkaa)
ripaus suolaa
2 tl hienoa sokeria

1. Sekoita jugurtti ja gochujang. Leikkaa broileri samankokoisiḱsi paloiksi ja laita marinadiin. Anna marinoitua ainakin puoli tuntia
2. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Laita kaikki kastikkeen aineet kattilaan ja keitä kunnes kastike alkaa paksuuntua. Kastike sakenee vielä jäähtyessää, eli älä keitä liian kauan
4. Pyörittele marinoituneet kanapalat maizenassa ja friteeraa kypsäksi. Valuta talouspaperin päällä
5. Laita kanat kulhoon ja kaada kastike päälle ja sekoita. Lisää pinnalle vielä seesaminsiemeniä
6. Tee pikkelöidyt vihannekset kanan marinoituessa. Leikkaa puolikas kurkku pitkiääin kahtia, poista siemenet ja leikkaa kurkku viipaleiksi. Kuori sipuli ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Yhdistä etikka, suola ja sokeri. Sekoita kunnes sokeri on liuennut ja lisää kurkku ja sipuli. Sekoita hyvin ja nosta kylmään puoleksi tunniksi
7. Paahda leivät ja laita leivälle (halutessasi  majoneesia), friteerattua kanaa ja pikkelivihanneksia. Laita toinen leipä päälle ja nauti

Valmistusaika: ainakin 1 tunti 

torstai 11. tammikuuta 2018

Crab cakes

Tiesin jo lauantaista ruokaamme suunnitellessani, ettei mustekala tässä muodossa ole neidin mieleen, vaikka hän friteeratuista mustekalarenkaista pitääkin. Onneksi ruokaan kuului pastaa ja maukas tomaattikastike, joten hän saisi pärjätä niillä. Kalmarien täytettä tuli kuitenkin reilusti ja pienellä muokkauksella sain neidinkin makuun olevan lisäkkeen. Tässä täytteen resepti rapukakkuohjeeksi muokattuna. Sovita kakkujen koko tarkoitukseen. Lisäksi sopii esimerkiksi korealaistyyppinen dippikastike

RAPUKAKUT
15, halkaisija  4-5 cm

rapukakut:
350g pieniä katkarapuja (pakaste)
1 pieni punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl hienonnettua tuoretta timjamia
1 dl hienonnettua lehtipersiljaa
1 punainen chli
1 mausteinen makkara (nyt HK:n Carlos)
1 sitruunan raastettu kuori
2 dl pankojauhoja
3  kananmunaa
mustapippuria myllystä, suolaa
rypsiöljyä

+ pankojauhoja levittämiseen

dippikastike:
1 dl  soijakastiketta
 1/2 dl riisiviinietikkaa
1 punainen chili, hienonnettuna 
(voimakkuus oman maun maun mukaan)
1 valkosipulin kynsi, kuorittuna & hienonnettuna
1 tl seesamiöljyä
2 rkl seesaminsiemeniä paahdettuna

1. Valmista massa. Kuori ja hienonna sipulit. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Kuutioi makkara pieneksi. Hienonna timjami ja persilja. Leikkaa katkaravu vähän pienemmiksi
5. Kuullota sipuleita hetki rypsiöljyssä paistinpannulla, lisää chilit, timjami ja makkara. Paista viitisen minuuttia, mausta suolalla ja mustapippurilla. Nosta pannu jäähtymään
6. Sekoita kaikkia täytteen aineet, tarkista maku. Levitä lautaselle pankojauhoja. Ota pari lusikallista  (tai käyttötarkoituksen mukaan) massaa käteen ja painele jauhoissa. Paista reilussa rypsiöljyssä molemmin puolin kullanruskeiksi. Massa on hyvin pehmeää ja vaikeasti käsiteltävää,  mutta paistuessaan kiinteytyy
7. Sekoita kaikki dipin aineet  ja tarjoile rapukakkujen kanssa

Valmistusaika: 40 min