Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkusuolainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkusuolainen. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 9. syyskuuta 2026
Taas myöhässä sometrendeissä - raejuusto- flatbread
Olen kaikissa some-trendeissä auttamatta myöhässä. Jos yleensä kokeilen mitään uutta, se tapahtuu vähintään kuukausia jäljessä tai sitten kun kyseinen asia on jo hiipunut. Tämänkin snackin kohdalla molemmat nuoret ovat sen jo haltuunsa ottaneet ja minun piti googlata reseptin mittasuhteet. Koska syömme paljon kasvisruokaa, pitää proteiinin saantiin kiinnittää erityistä huomiota. Siihen tämä leipänen tarjoaa ilman täytteitäkin 21g annosta kohti. Kokeilin siis ensimmästä kertaa raejuusto-flatbreadia. Useimmissa ohjeissa käytettiin pehmeää raejuustoa. Minä käytin tavallista rakeista, sekaisinhan se menee joka tapauksessa. Kiva ohje, nyt talteen omaankin keittokirjaan.
RAEJUUSTO-FLATBREAD
(4 isoa tai 8 pientä leipäkääröä)
400g raejuustoa
4 kananmunaa
1 tl pizzamaustetta
rypsiöljyä paistamiseen
täyte:
guacamolea
(sattui olemaan kaapissa, myös tuorejuusto tai hummus käy)
tomaattia
kesäsipulinvarsia
rapeaa salaattia
kypsää kanaa
1. Sekoita raejuusto, kananmunat ja pizzamauste sauvasekoittimella sekaisin
2. Laita uunipellille leivinpaperi ja levitä sille rypsiöljyä. Kaada taikina leivinpaperille ja levitä lastalla tasaiseksi, ei aivan ohueksi kerrokseksi. Paista 180- asteessa 30- 40 minuuttia kullanruskeaksi. Anna jäähtyä
3. Leikkaa neljään osaan ja käännä päällipuoli alaspäin
4. Kuutioi tomaatti, hienonna kesäsipulinvarret ja revi salaatti pienemmäksi. Levitä leiville ensin guacamolea, sitteen muut täytteet ja kääri leipä tiiviiksi rullaksi. Leikkaa vinottain kahteen palaan, jos haluat 8 pienempää leipää. Leivät voi myös kääriä ilman täytteitä voipaperiin jääkaappiin ja täyttää tarpeen mukaan
Valmistusaika: 1 h
Tunnisteet:
aamiainen,
iltapala,
kananmuna,
pikkusuolainen
sunnuntai 24. syyskuuta 2023
Lauantai-illan suolaista naposteltavaa
Blogin tarkoitus on ollut siirtää perheen reseptejä nuorisollekin käytettäväksi. Tämän reseptin kohdalla taitaa olla niin, että nuoret ovat ohjeen talouteen tuoneet ja sitä valmistaneet. Minun versiossani jauheliha on broileria ja kasvikset tuovat makua ja väriä. Kasviksia voi valita oman maun tai jääkaapin valikoiman mukaan. Nyt mukana tomaattia, paprikaa ja herneitä. Juustoisia valmiskastikkeita on monelaisia, minä päädyin kuitenkin ihan raastettuun juustoon, yksi parmesaanin kantti ja pussillinen emmentalraastetta oli juuri sopiva määrä. Varsinkin guacamolen kanssa nachopelti sopii myös aikuiseen makuun.
NACHOPELTI
(neljälle pikkusuolaisena, kahdelle/kolmelle ateriana)
1 pss (180g) nachoja
400g broilerin jauhelihaa
punasipuli
valkosipulinkynsi
iso tomaatti
paprika
2 punaista chiliä (säästä puolikas guacamoleen)
2 dl pakasteherneitä
rypsiöljyä
1 pss tacomaustetta
juustoraastetta (nyt parmesaania ja emmentalia)
1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuutioi paprika , chilit ja tomaatti
2. Paista jauheliha rypsiöljyssä murumaiseksi. Paistamisen puolivälissä lisää sipulit, paprika ja yksi hienonnettu chili. Lisää tomaattikuutiot, herneet ja tacomauste ja anna hautua muutama minuuti
3. Levitä nachot leivinpaperoidulle uunipellille. Raasta runsaasti juustoa nachojen pinnalle. Jaa jauhelihaseos uustokerroksen päälle. Raasta pinnalle vielä juustoa ja nosta pelti uuniin, 200-asteeseen noin vartiksi. Ripottele pinnalle puolikas hienonnettu chili
GUACAMOLE
tomaatti
valkosipulinkynsi
1/2 chili (nachopellin aineista)
2 avokadoa
2 rkl omenasiideriviinietikkaa (kun taloudessa ei ollut limeä eikä sitruunaa)
suolaa ja mustapippuria myllystä
Kuutioi tomaatti. Kuori ja raasta valkosipulin kynsi. Hienonna chili. Halkaise avokadot, poist kivi ja ota sisus lusikalla irti. Kuutio karkeiksi kuutioiksi. Yhdistä kaikki aineet ja mausta. Tarjoile nachopellin kanssa
Valmistusaika: 30 min
Tunnisteet:
lintu -broileri,
pikkusuolainen
sunnuntai 16. huhtikuuta 2023
Pizzaa kotiterassilla
Aurinkoinen viikonloppu houkutteli ulkoiluun. Kävelimme eilen pitkän lenkin, kävimme katsomassa parikin näyttelyä ja samalla teimme pikaiset ruokaostokset. Lidlistä tarttui mukaan tarjouksessa ollut valmis pizzapohja, jossa oli tomaattikastike mukana. Olin ajatellut tehdä parsapizzaa, joten tomaattikastike oli tarpeeton. Käytin sen kyllä tänään tuoretomaattiputtanescaan. En ole ennen valmispohjaa käyttänyt ja pohja oli ihan näppärä, valmiiksi leivinpaperin päällä auki rullattavaksi. Pohja oli mielestämme turhan paksu, ja makuakaan siinä ei juuri ollut. Nopeutti kyllä pizzan valmistumista ja maku tuli täytteistä. Jäi enemmän aikaa nauttia auringosta!
PARSAPIZZA
*
1 dl ranskankermaa
sitruuna
valkosipulin kynsi
suolaa
*
1/2 nippua vihreää parsaa
parikymmentä kirsikkatomaattia
mozzarellaa
(pari palaa parmankinkkua)
mustapippuria myllystä
*
1/2 punttia basilikaa
1/2 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa
1. Valmista ensin basilikaöljy. Laita basilika, öljy kulhoon, raasta mukaan pieni nokare valkosipulia. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi ja mausta suolalla
2. Tee pizaataikina tai käytä valmista pohjaa. Laita uunipelti uuniin ja uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
3. Raasta teelusikallinen sitruunankuorta, ja lisää ranskankerman sekaan. Raasta nokare valkosipulia ja purista pari teelusikallista sitruunanmehua mukaan. Mausta suolalla ja sekoita hyvin
4. Laita taikinan leivinpaperille ja levitä ranskankerma päälle. Leikkaa parsat pitkittäin kahtia ja vielä kahtia, lado parsat ranskankerman päälle. Leikkaa tomaatit kahtia ja levitä pizzapohjalle. Revi mozzarellasta paloja ja levitä sinne tänne pizzan päälle. Ota uunipelti uunista ja vedä pizza pellille. Paista n 12-15 minuuttia
5. Lisää paistetun pizzan päälle pari kierrosta mustapippuria myllystä, (muutama parmankinkkusuikale) ja viimeistele basilikaöljyllä
Valmistusaika: 30 min (valmiilla pizzapohjalla)
Tunnisteet:
iltapala,
leivonta suolainen,
parsa,
pikkusuolainen
sunnuntai 1. tammikuuta 2023
Retroilua vuoden vaihtuessa
Kerran vuodessa alkaa tehdä mieli todellista retroherkkua, katkarapuruukkua. Teen sitä tavallisesti tällä tutulla ohjeella. Eilen repäisin uudenvuodenaaton kunniaksi ja vähän tuunasin. Tavallisessa versiossa käyvät mitkä tahansa katkaravut, eilen kuorin ravut itse. Curryjauheen tilalle keltaista currypastaa. Tomaattimurskakin vaihtui viime aikoina paljon käyttämääni lehtipinaattiin. Viimeistelynä ruukku sai juustokuorrutuksen, joka gratinoitiin nopeasti uunissa
sipuli
2 valkosipulinkynttä
100g kirsikkatomaatteja
1 prk kermaa
2 tl keltaista currytahnaa
suolaa, mustapippuria myllystä
50g cheddaria raastettuna
rypsiöljyä
1 dl vettä
*
hyvää vaaleaa leipää
1. Ota katkaravut jääkaappiin sulamaan edellisenä päivänä. Kuori katkaravut
2. Kuori ja viipaloi sipulit. Puolita kirsikkatomaatit
3. Kuullota sipuleita hetki rypsiöljyssä, lisää (jäinen) pinaatti ja kirsikkatomaatit, jatka paistamista välillä sekoittaen kunnes pinaatti sulaa. Lisää currytahna ja desi vettä anna kiehua hiljakseen kunnes vesi on haihtunut. Lisää kerma ja anna hautua viitisen minuuttia. Tarkista maku ja lisää suolaa, mustapippuria (ja currytahnaa)
4. Lisää katkaravut, ja sekoita. Jaa seos kahteen uunivuokaan ja raasta juusto päälle. Gratinoi uunissa grillivastusten alla muutama minuutti. Nauti leivän kanssa
Valmistusaika: 20 min
Tunnisteet:
katkaravut,
pikkusuolainen
keskiviikko 28. joulukuuta 2022
Joulun jälkeistä elämää - lohipiirakka
Piirakat on kätevää tarjottavaa. Pohjataikinan aineet löytyvät aina kotoa ja täytteen voi muokata mieleiseksi tai käyttää sitä mitä kaapeissa on. Näillä täytteillä toteutin piirakan ensimmäisen kerran työpaikkani ohjausryhmälle. Näin joulun jälkeen täytteeseen voi käyttää ylijääneet savulohet ja juustojen loput. Minä leikkasin tietoisesti graaviloheksi tarkoitetusta fileesta palan pakastimeen piirakkaa varten ja juustona on mustaleimaemmentalia. Lisäksi tomaatti-paprikasalsaa ja joulun kalakauppiaalta saatua kylmäsavustettua kirjolohenmätiä. Alkuperäisessä Hesarin ohjeessa piirakka nimettiin lohi-ranskankermapiiraaksi. Koska juustoa on yhtä paljon kuin lohta, minulle tämä on
LOHI-JUUSTOPIIRAKKA
Pohja:
75g kylmää voita
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
kananmunan keltuainen
2 rkl kylmää vettä
*
Täyte:
200g maukasta kovaa juustoa
200g ranskankermaa
3 kananmunaa
2 tl raastettua sitruunankuorta
1 rkl sitruunan mehua
mustapippuria myllystä
*
200g lohta
2 rkl pieniä kapriksia
1. Nypi kuutioitu voi, suola ja vehnäjauhot muruksi. Lisää kananmunan keltuainen ja vesi ja sekoita taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin vartiksi
2. Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen. Painele taikina leivinpaperoidun piirasvuuan pohjalle ja reunoille. Laita leivinpaperi päälle ja sille kuivia herneitä tai riisiä ja paista vartti
3. Raasta juusto, ja sekoita muiden täytteen aineiden kanssa. Kaada täyte pohjan päälle. Leikkaa lohi pieniksi paloiksi ja ripottele se kapristen kanssa juustoseoksen päälle. Paista 175-asteessa 30 minuuttia. Laita tarvittaessa leivinpaperi päälle, jos pinta tummuu liikaa. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen tarjoilua
Valmistusaika: 1 h + jäähtyminen
Tunnisteet:
Joulu,
kala,
leivonta suolainen,
pikkusuolainen
lauantai 14. toukokuuta 2022
Fuusioruokaa ahvenista
Olen jälleen kerännyt useamman toteuttamista odottavan ruokaohjeen. Tuoreimpana Alkon asiakaslehden Etiketin ahventacot. Ahvenen kilohinta on melko kova, mutta yhteen tacoon tarvitaan yksi pieni filee, eli alle kympillä saa ahvenia jo moneen tacoon. Vielä muita viikonlopun ruokaostoksia tehdessäni oli ajatus seurata Etiketin ohjetta. Päädyin kuitenkin soveltamaan, ainut reseptin mukainen osa oli paistetut ahvenet, muuten menin fiiliksen mukaan; kaalisalaattia, pikkelöityä kurkkua ja tacotkin korvasin valmiilla kaurarieskalla. Kaalisalaatin kermaviilikastikekin oli edellispäivän salaatinkastike, lisäsin siihen vain lorauksen etikkaa. 200g ahvenia, eli 6 fileetä ja 6 palaa rieskaa riittää hyvin kolmen hengen ateriaksi, nälkäisemmille kahdelle, tai pikkusuolaisena kuudelle.
AHVEN "TACOT" (RIESKAT)
ahvenfileitä
kananmuna
vehnäjauhoja
pankojauhoja
suolaa, mustapippuria
*
pala valkokaalia
kermaviiliä
dijonsinappia
suolaa, mustapippuria
(siideri)viinietikkaa
*
pätkä kurkkua
chiliä
tuoretta inkivääriä
(siideri)viinietikkaa
suolaa, mustapippuria
muscovadosokeria
vettä
*
korianteria
*
kaurarieskaa
1. Tee kaalisalaatti. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Sekoita kermaviili, dijonsinappi ja loraus viinietikkaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Yhdistä kaali ja kastike ja sekoita hyvin. Jätä maustumaan
2. Leikkaa kurkut ohuiksi viipaleiksi. Mittaa kulhoon 2 rkl etikkaa, 1 rkl sokeria ja ripaus suolaa , lisää raastettua inkivääriä ja pala chiliä hienonnettuna ja muutama kierros mustapippuria myllystä, sekoita hyvin ja lisää kurkut. Sekoita ja jätä maustumaan
3. Poista ahvenfileistä keskiruoto. Vatkaa kananmuna sekaisin, mausta vehnäjauhot suolalla ja mustapippurilla. Painele fileet vehnäjauhoissa molemmin puolin, kasta sen jälkeen kananmunaan ja lopuksi painele molemmin puolin pankojauhoissa. Paista runsaassa öljyssä pari minuutti per puoli. Valuta leivinpaperin päällä.
4. Lämmitä rieskat ja kokoa annokset; rieskalle kaalisalaattia, sitten ahvinfilee, pikkelöityä kurkkua ja päälle tuoretta korianteria.
Valmistusaika: 30 min
Tunnisteet:
kala,
maailmalta,
pikkusuolainen
torstai 24. helmikuuta 2022
Talvinen caprese
Viikonlopun pastakoulun pääruoka tarvitsi myös alkuruokaa. Italiasta tuli ensimmäisenä mieleen insalata caprese, eli kotoisammin tomaatti-mozzarellasalaatti, yksi kesäisistä vakiosalaateistamme. Capresen paras aika on nimenomaan silloin kun (kotimaiset) tomaatit ovat mehevimmällään eli kesällä, ei helmikuussa. Jääkaapissa oli kuitenkin, kuten lähes aina, rasia kirsikkatomaatteja ja googlaamalla löytyi Yhteishyvän ohje talvisesta capresesta, jossa tomaatit paistetaan uunissa ja mozzarella friteerataan. Kuulosti hyvältä ja sitä se olikin. Alla ohje siten kun minä sen valmistin
TALVICAPRESE
(kahdelle alkupala)
250g kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria myllystä
*
tuoretta basilikaa
*
pallo mozzarellaa
vehnäjauhoja
kananmuna
pankojauhoja
rypsiöljyä paistamiseen
*
focacciaa, osta valmiina tai tee itse
1. Levitä kirsikkatomaatit uunivuokaan, mausta suolalla ja mustapippurilla. Lirauta päälle oliiviöljyä ja sekoita. Paista 175-asteessa puolisen tuntia
2. Kuivaa mozzarella hyvin. Leivitä pinta: vehnäjauhot, vatkattu kananmuna ja lopuksi pankojauhot. Varmista, että mozzarella koko pinta on peitossa. Paista leivitetty mozzarella kuumassa öljyssä molemmin puolin, kunnes pinta on kauniin ruskea
3. Ota tomaatit uunista. Leikkaa basilika hienoksi ja levitä uunivuokaan, sekoita
4. Kokoa annokset; uunitomaatit liemineen lautaselle, puolikas mozzarella viereen ja päälle basilikaa ja kierros mustapippuria myllystä. Tarjoile alkuruokana tai antipastipöydässä focaccian kanssa
Valmistusaika: 35 minuuttia
Tunnisteet:
alkuruoka,
maailmalta,
pikkusuolainen
sunnuntai 2. tammikuuta 2022
Vuodenvaihteen herkuttelua
Vuosisadan parhaan sienisyksyn vai olisiko innokkaiden sienestäjien ansiosta meillä on niin kuivattuja kuin pakastettuja sieniä riittämiin kahdelle hengelle. Rouskujakin on pakastimessa vielä monta pussia. En oikein osaa tehdä rouskuista muuta kuin salaattia, tosin hyvää sellaista. Sienisalaattia tein nytkin, lisäsin salaattiin vielä yhden omenan pieninä kuutioina rapeutta antamaan. Joulun aikaan nautimme sienisalaattia saaristolaisleivän päällä savustetun lampaan ja karpalohyytelön kanssa. Hyvää salaatti on myös uuniperunoiden täytteenä tai blinien kanssa. Uudenvuoden päivänä söimme sienisalaattia (ja mätimoussea) lettujen päällä. Näihin lettuihin voisi käyttää myös perunamuusin loput. Nyt keitin perunat erikseen lettuja varten. Jos tarjoat letut alkapalana tee niistä vähän pienempiä.
PERUNALETUT
20 lettua
5 keskikokoista perunaa (n 300g)
3 kananmunaa
1 1/2 dl maitoa
2 rkl vehnäjauhoja
ripaus suolaa, mustapippuria myllystä
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl hienonnettua purjoa (syksyllä pakastamaani)
*
voita ja rypsiöljyä paistamiseen
1. Kuori perunat ja keitä kypsiksi. Survo perunat hienoksi, lisää kananmunat, maito, mausteet ja leivinjauhe. Sekoita hyvin. Ripottele pinnalle pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja purjo, sekoita tasaiseksi
2. Kuumenna paistinpannu (tai lettupannu, jos omistat sellaisen) . Paista voin ja rypsiöljyn seoksessa keskilämmöllä letut molemmin puolin kypsiksi
3. Tarjoile letut mädin, sienisalaatin tai muun mieleisen lisukkeen kanssa
Valmistusaika: 30 minuuttia
Tunnisteet:
alkuruoka,
peruna,
pikkusuolainen
keskiviikko 3. marraskuuta 2021
Suppispuustit
Perheemme sienestäjien määrä kasvoi yhdellä innokkaalla tuoreen miniän myötä. Keväällä hän kierteli entisen yrittäjän kanssa tunteja korvasienten parissa. Jo ensimmäiseltä Suomen vierailulta pari vuotta sitten olivat muistissa kanttarellit ja niitä etsittiin ja löydettiin enemmän kuin koskaan aiemmin. Nyt loppusyksystä olivat vuorossa suppilovahverot. Miniä ja entinen teini toivat myös ystäväpariskunnan tutustumaan sienestämiseen. Suppilovahveroita on siis riittämiin vaikka annoin myös ystäväpariskunnalle purkillisen kuivattuja sieniä mukaan.
Metsässä on edelleen kiva kävellä, mutta nyt keräämme suppilovahveroita vain tulevan viikon tarpeisiin. Viikonloppuna keräsimme siis pienen korillisen pastaan ja varuiksi "johonkin muuhun". Olipa kanttarellejakin yhteen kahden hengen ateriaan.
Tavallisin suppilovahveroruokamme taitaa olla juuri pasta, ainakin mökillä. Huomasin etten ole sen ohjetta koskaan tänne blogiin laittanut. Kuten en myöskään kermaisen kanttarellipastan. Pitää nuorisoa ajatellen korjata tämä puute.
Mökillä teimme siis pastaa ja eilen mietin miten loput suppikset käyttäisin. Vietimme älä käy kaupassa, vaikka kaapit ovat tyhjiä- päivää ja päädyin leivontaan. Usein teen myös piirakkaa, mietin eilen muffinssejakin, ja päädyin puusteihin. Taikinaan käytin jääkaapin viimeisen porkkanan ja puustien täytekin rakentui kaappien sisällön perusteella. En mitannut aineksia tekovaiheessa, mutta yritän laittaa alle myös määrät.
SUPPILOVAHVEROPUUSTIT
(8-12 koosta riippuen)
3 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
porkkana raastettuna
n. 4 - 5 1/2dl vehnäjauhoja
1/2 dl rypsiöljyä
*
5 dl tuoreita suppilovahveroita (1 dl kuivattuja)
pieni sipuli
valkosipulinkynsi
tuoretta timjamia
2 siivua pekonia
suolaa, mustapippuria myllystä
1/2 paprikaa
100g tuorejuustoa
1 dl juustoa raastettuna (nyt pala goudaa)
1. Tee ensin taikina nousemaan. Raasta porkkana. Sekoita porkkanaraaste, suola ja hiiva 42-asteiseen veteen. Vatkaa kaurahiutaleet ja ruisjauhot mukaan (tai käytä muita pussin pohjia/ pelkkiä vehnäjauhoja), anna turvota hetki ja lisää vehnäjauhot vähän kerrallaan käsin alustaen taikinaan. Alusta lopuksi mukaan rypsiöljy ja jätä taikina leivinliinan alle kohoamaan puoleksi tunniksi
2. Valmista täyte. Kuori ja hienonna sipulit. Hienonna pekoni ja sienet. Riivi timjaminlehdet varsista. Kuutioi paprika. Paista pekonia tovi pannulla, kunnes rasva alkaa irrota. Lisää sipulit, sienet ja timjami. Paista kunnes sipulit ovat läpikuultavia ja sienistä enin neste haihtunut. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna jäähtyä
3. Kauli kohonnut taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja levitä pinnalle tuorejuusto, levitä tuorejuuston päälle sieniseos ja ripottele paprikakuutiot. Raasta päälle juusto ja kääri levy rullalle kuten kääretorttu. Leikkaa rulla 3-4 cm paksuisiksi paloiksi ja nosta palat leivinpaperin päälle pystyasentoon. Peitä leivinliinalla ja anna kohota noin vartti
4. Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Puustit ovat parhaimmillaan vähän haaleita. Porkkanan ansioita ne säilyttävät mehevyytensä pari päivää, mutta silloin niitä kannattaa lämmittää ennen tarjoilua
Valmistusaika: 20 min + kohottaminen 45 min + paisto 20min
Tunnisteet:
leivonta munaton,
leivonta suolainen,
otetaan mitä kaapissa on,
pikkusuolainen,
sienet
maanantai 25. lokakuuta 2021
Perhebrunssi
Ihana lokakuinen viikonloppu takana. Koko perhe kasassa. Lauantaina perhejuhlat. Entinen teini ja miniä yöpyivät meillä koko viikonlopun. Pikkuneiti näki mummua pitkästä aikaa ja vietti illat ja yöt hänen kanssaan, mutta päivät meillä. Muutakin sukua nähtiin lauantain juhlissa ja sunnuntaina mummu liittyi jälkikasvun mukana brunssille. Perinteisesti brunssiin kuuluu joku kananmunaruoka. Nyt tein pinaattisen munakasrullan, vähän juhlavampi versio tuorejuustolla, savulohella ja yrteillä täytettynä. Muuten munakasrulla on erinomaista otetaan mitä kaapissa on ruokaa, tai helppoa ja nopeaa arki-illan ruokaa. Tarjosin brunssilla myös savulohitahnaa (lauantailta jäänyttä, vain nopeille), graavilohta (lauantain lohikeiton lohien pyrstöpalat graavattuna), mätiä, saaristolais- ja ruisleipää, vihanneksia, kahvia, mansikka-mango smoothieta ja jälkkäriksi kahvin kanssa lauantain kakkuja .
PINAATTINEN MUNAKASRULLA SAVULOHELLA
(kuudelle)
8 kananmunaa
1/2 l maitoa
2 dl vehnäjauhoja
8 palaa lehtipinaattia sulatettuna (tai pieni pussi)
suolaa, mustapippuria
*
200g tuorejuustoa
kevätsipulia/purjoa
tuoretta tilliä
savulohta
mustapippuria
1. Ota pinaatti ajoissa sulamaan (tai käytä tuoretta)
2. Vatkaa kananmunien rakenne rikki, lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Lisää maito ja sula pinaatti (purista pinaatista liika neste pois)
3. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja sekoita. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipannulle ja paista 200-asteessa n 30 minuuttia
4. Kumoa munakas leivinpaperille jäähtymään
5. Levitä tuorejuusto jäähtyneelle munakkaalle. Hienonna yrtit ja levitä tuorejuuston päälle. Revi savulohi hienoksi ja levittele munakkaan päälle. Mausta mustapippurilla. Kääri munakaslevy rullalle kuten kääretorttu. Leikkaa munakasrulla tarjolle
Valmistusaika: 45 min + munakkaan jäähtyminen ennen rullaamista
Tunnisteet:
aamiainen,
kananmuna,
otetaan mitä kaapissa on,
pikkusuolainen
perjantai 20. joulukuuta 2019
Siemennäkkäri
Erilaiset siemennäkkileivät ovat nousseet suosituiksi niin ravintola- kuin blogimaailmassakin. Tässä minun ensimmäinen kokeiluni. Paistamisessa pitää olla tarkkana. Ohjeen 50 minuuttia poltti kotiuunissa ensimmäisen pellillisen. Erinomainen lisä juustotarjottimelle. Ohje Glorian Ruoka & Viini.
1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen
2. Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään
3. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi
4. Levitä taikina tasaisesti ohuesti leivinpaperoidulle uunipellille
5. Paista 40-50 min , anna jäähtyä
Valmistusaika: 5 min + paistaminen 40-50 min
OMENAINEN KAURANÄKKÄRI
pellillinen
4 dl kaurahiutale (gluteeniton)
1 1/2 dl seesaminsiemen
1 1/2 dl auringonkukansiemen
1 1/2 tl suola
2 dl omenamehu
3/4 dl rypsiöljy
2 tl hunaja
1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen
2. Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään
3. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi
4. Levitä taikina tasaisesti ohuesti leivinpaperoidulle uunipellille
5. Paista 40-50 min , anna jäähtyä
Valmistusaika: 5 min + paistaminen 40-50 min
Tunnisteet:
Joulu,
leivonta gluteeniton,
pikkusuolainen,
sesonkiruoka
maanantai 29. heinäkuuta 2019
Mökkijärvestä
Säät ovat suosineet lomailijaa. Perheen kalastajat eivät ole olleet niin mielissään. Mökkilahdellamme kalat katoavat isolle selälle ja syvänteisiin. Toissailtana lahdelta kuitenkin palasi tyytyväinen kaksikko; nuorten saaliina oli kaksi reilun kokoista särkikaloihin kuuluvaa säynettä. Kala ei ollut minulle entuudestaan tuttu, joten tarvitsin pikkuisen googlen kanssa seurustelua, jotta sain selville valmistusvinkkejä. Eri palstoilla säynettä vuoroin kehuttiin ja vuoroin haukuttiin. Eilen entinen teini ja tyttöystävänsä savustivat kalat (siitä myöhemmin). Lupasin heille savukalatahnaa jäljelle jääneestä savukalasta. Teen savukalatahnat aina vähän näppituntumalla, mutta nuorison toiveesta yksi ohje talteen. Säyneessä on paljon pieniä y-ruotoja, joten niiden huolellinen poistaminen on tärkeää. Tämän kokemuksen perusteella säyne on erittäin maukas kala. Seuraavaksi pitää kokeilla savustuksen lisäksi valmistusvinkiksi annettua graavaamista.
1. Varmista, että kala on ruodotonta, eli käy kalat läpi käsin ja vielä haarukalla sekoittaen ja nypi kaikki ruodot pois
2. Lisää kermaviili ja majoneesi, sekoita hyvin ja varmista vielä kerran, että seos on ruodotonta (kermaviilin ja majoneesin määrällä voit säädellä miten pehmeää tai tanakkaa moussea haluat eli lisää ne vähitellen koko ajan sekoittaen)
3. Lisää sinappi ja sitruunankuori, sekä hienonnetut yrtit. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita hyvin ja nosta jääkaappiin maustumaan
4. Tarjoile mieleisesi leivän päällä, sopii myös varhaisperunoiden lisukkeena
Valmistusaika: 15 min
MOUSSE SAVUSTETUSTA SÄYNEESTÄ
2 dl perattua savusäynettä (tai siikaa tai muuta savukalaa)
1 prk kermaviiliä
1/2 dl majoneesia
2 tl dijonsinappia
n. 1/2 dl hienonnettua ruohosipulia (ja tilliä)
suolaa, mustapippuria myllystä
raastettua sitruunankuorta (n 1tl)
1. Varmista, että kala on ruodotonta, eli käy kalat läpi käsin ja vielä haarukalla sekoittaen ja nypi kaikki ruodot pois
2. Lisää kermaviili ja majoneesi, sekoita hyvin ja varmista vielä kerran, että seos on ruodotonta (kermaviilin ja majoneesin määrällä voit säädellä miten pehmeää tai tanakkaa moussea haluat eli lisää ne vähitellen koko ajan sekoittaen)
3. Lisää sinappi ja sitruunankuori, sekä hienonnetut yrtit. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita hyvin ja nosta jääkaappiin maustumaan
4. Tarjoile mieleisesi leivän päällä, sopii myös varhaisperunoiden lisukkeena
Valmistusaika: 15 min
Tunnisteet:
alkuruoka,
kala,
mökkiruokaa,
pikkusuolainen,
teini kokkaa
perjantai 15. maaliskuuta 2019
Bei Jing Kao Ya
Tein veljen kanssa jouluna vaihtokaupan. Hän sai loput savustetusta karitsan viulusta ja minä vakuumiin pakatun savustetun lähitilan ankan. Ankka päätyi heti kotiin saavuttua pakastimeen. En ole oikein keksinyt mihin sitä käyttäisin. Viikolla muistin Pekingin ankan; rapeaksi paistettua ankkaa pienten lettusten välissä. Muu olisi selvillä, mutta lettusten teko olisi arvoitus. Arvelin niitä löytyvän valmiina marketin kansainvälisen ruuan hyllystä. Eipä ollut. Hakaniemen etnisiin kauppoihin ei ollut aikaa lähteä. Vähän googlailua ja löysin useita ohjeita. Sitten muistin keittokirjahyllyssä olevan Aito kiinalainen keittotaito kirjan, jonka ostin yrittäjälle joululahjaksi reilu 20 vuotta sitten. Kirjasta olemme kokkailleet kaikenlaista, mutta Pekingin ankka on jäänyt tekemättä. Nyt kuitenkin otin lettusten ohjeen sieltä, nimenä lootuksenlehtileivät. Jossain googlatuissa ohjeissa puhuttiin mandariiniohukaisista, joka on (kai) sama asia. Hauska ohje. Parin lätyn jälkeen jopa onnistuivat. Tärkeintä oli saada kahdesta yhteenliitettävästä lettusesta saman kokoiset, jotta ne irtoavat helposti toisistaan ja kummankaan reunat eivät paistu rapeiksi. Jotta ruoka valmistui nopeasti työpäivän jälkeen kokkailimme keittiössä koko perhe: yrittäjä irrotteli lihat ankasta ja kattoi pöydän, teinineiti paloitteli vihannekset ja minä tein lettuset. Näitä tehdään uudestaankin.
PEKINGIN ANKAN HÄMÄLÄISVERSIO
1 savustettu ankka
kurkku
muutama kevätsipuli
*
hoisin-kastiketta
*
lettustaikina:
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kiehuvaa vettä
*
seesamiöljyä
1. Irrottele ankasta lihat repien. Jätä nahka käyttämättä (ainakin meidän ankassamme se oli sitkeää). Laita lihat uuninkestävään vuokaan
2. Tee lettustaikina. Siivilöi jauhot kulhoon. Lisää kiehuvaa vettä pienissä erissä . Vaivaa taikina kiiltäväksi. Peitä kostealla liinalla ja nosta kylmään kymmeneksi minuutiksi
3. Suikaloi vihannekset. (poista siemenet kurkusta)
4. Leivo taikinasta pötkö ja jaa pötkö 16 palaan. Taputtele palat kämmenen kokoisiksi ympyröiksi. Sivele ympyrä seesamiöljyllä ja paina toinen ympyrä päälle. Kauli n 15cm halkaisijan ympyröiksi. Säilytä kostean liinan alla paistamiseen asti.
5. Laita ankanlihat uuniin 200-asteeseen (voit kaataa päälle vähän seesamiöljyä) kun aloitat lettusten paistamisen . Kääntele lihoja pari kertaa välillä ja tarkista etteivät ne pala vaan päällimmäinen kerros vähän rapeutuu (eli laita uuni kiinni ja folio päälle, jos alkavat paistua liikaa)
5. Paista lettuset paistinpannulla miedolla lämmöllä molemmin puolin. Irrota lettuspari toisistaan ja pinoa lautaselle kostean liinan alle.
6. Laita ankka, lettuset, vihannekset ja hoisinkastike tarjolle. Levitä lettuselle ensin hoisinkastiketta ja kasaa päälle ankkaa, kurkkua ja kevätsipulia. Käännä rullalle ja nauti
Valmistusaika: 30min
Tunnisteet:
itämainen ruoka,
lintu -ankka,
pikkuneiti kokkaa,
pikkusuolainen
perjantai 1. maaliskuuta 2019
Perjantaipizzaa
Perjantai-illan aterian valmistusta nopeuttaa, jos tekee aamulla pizzataikinan valmiiksi ja laittaa jääkaappiin nousemaan. Työpäivän jälkeen uuni lämpiämään, pellit uuniin ja taikina neljään osaan ja kauliminen leivinpapereiden päällä. Lyhyt kohotus. Täytteet päälle, pizzat uuniin ja viiden minuutin kuluttua on valmista. Tuttu ohje, nyt vähän täytteitä tuunaten.
SAVULOHIPIZZA
4 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
8-9 dl durumvehnäjauhoja
1/2 dl rypsiöljyä
*
ranskankermaa
savulohta
vihreää parsaa
isoja kapriksia
kananmunia
suolaa, mustapippuria
tuoretta tilliä
1. Sekoita suola, sokeri ja hiiva veteen. Vatkaa puolet jauhoista sekaan. Alusta loput jauhot käsin. Lisää lopussa rypsiöljy. Peitä kulho tuorekelmulla ja laita jääkaappiin
2. Laita uuni kuumenemaan 250-asteeseen ja kaksi uunipelti uuniin
3. Jaa taikina neljään palaan ja kauli palat leivinpaperin päällä ympyröiksi. Anna kohota tovi liinan alla
4. Leitä kahdelle pizzapohjalle ranskankermaa, lohipaloja, kapriksia ja puolitettua parsoja. Riko keskelle kananmuna. Mausta suolalla ja mustapippurilla myllystä. Vedä pizzat uunista otettujen leivinpeltien päälle ja paista kunnes kananmuna alkaa hyytyä 3- 5 min. Hienonna pizzojen pinnalle runsaasti tilliä. Toista kahden seuraavan pizzan kanssa
Valmistusaika: 30 min
Tunnisteet:
iltapala,
kala,
leivonta suolainen,
pikkusuolainen
sunnuntai 30. joulukuuta 2018
Nihon kara shin'nen e -japanilaista uuteen vuoteen
Uudenvuoden vastaanottajaiset keräävät ystäviä saman katon alle. Meillä vuoden vaihtumisen juhlistamiseen ei ole kehittynyt yhtä tapaa. Tavat ovat muokkautuneet elämäntilanteen mukaan; Kouvolan mummolassa, Ruoholahdessa ystävien kanssa, vieraina ystävien luona, kotona teinibileitä vahtien, mökillä, Suomen 100-vuotisjuhlissa hotellissa yrittäjän kanssa kahden tai kotona perheen kanssa. Tänä vuonna ei vahdita enää teinejä, eikä ole tiedossa muitakaan juhlia. Hyvä ruoka kuuluu aina juhliin. Nämä susheista makumaailmansa hakevat rullat sopivat hyvin uudenvuodenjuhlintaan. Rullat voi valmistaa etukäteen tai niitä voi näpertää yhdessä ystävien kanssa. Rullien tamago yaki- munakasta olen tehnyt ennenkin ja tässä ohje kuten olen tamago yakit oppinut tekemään. Rullien ohje Glorian Ruoka& Viinistä.
1. Valmista munakkaat. Sekoita munat, soija ja sokeri hyvin. Kuumenna (neliskanttinen) paistinpannu keskilämmöllä. Kastele talouspaperi rypsiöljyyn ja voitele pannu. Kaada pannulle 1 dl munakasseosta, levitä tasaiseksi. Anna paistua (ei ruskistua). Kaada kypsä munakas leivinpaperille. Toista kunnes kaikki munakkaat paistettu
2. Tee dipit. Sekoita japanilaiseen soijaan wasabitahnaa. Sekoita majoneesiin sriracha-kastiketta. Jätä maustumaan
3. Leikkaa lohi ohuiksi viipaleiksi. Ripottele pinnalle merisuolaa. Anna maustua 10 minuuttia. Harjaa merisuola pois lohiviipaleilta
4. Kokoa rullat. Laita munakkaan päälle norileväarkki (leikkaa arkkia tarvittaessa pienemmäksi). Levitä lohet leväarkin päälle. Ripottele pinnalle ituja ja rullaa kuten kääretorttu tiukaksi rullaksi. Leikkaa rullat annospaloiksi
Valmistusaika: 1 h 30 min
TAMAGO YAKI-RULLAT
(viidelle pääruokana - kymmenelle naposteluna)
800g lohta
karkeaa merisuolaa
10 arkkia merilevää
ituja
tamago yakit:
12 isoa kananmunaa (10 munakasta)
6 rkl sokeria
6 rkl japanilaista soijaa
*
rypsiöljyä
*
dipit:
japanilaista soijakastiketta + wasabitahnaa
majoneesia + sriracha-kastiketta
1. Valmista munakkaat. Sekoita munat, soija ja sokeri hyvin. Kuumenna (neliskanttinen) paistinpannu keskilämmöllä. Kastele talouspaperi rypsiöljyyn ja voitele pannu. Kaada pannulle 1 dl munakasseosta, levitä tasaiseksi. Anna paistua (ei ruskistua). Kaada kypsä munakas leivinpaperille. Toista kunnes kaikki munakkaat paistettu
2. Tee dipit. Sekoita japanilaiseen soijaan wasabitahnaa. Sekoita majoneesiin sriracha-kastiketta. Jätä maustumaan
3. Leikkaa lohi ohuiksi viipaleiksi. Ripottele pinnalle merisuolaa. Anna maustua 10 minuuttia. Harjaa merisuola pois lohiviipaleilta
4. Kokoa rullat. Laita munakkaan päälle norileväarkki (leikkaa arkkia tarvittaessa pienemmäksi). Levitä lohet leväarkin päälle. Ripottele pinnalle ituja ja rullaa kuten kääretorttu tiukaksi rullaksi. Leikkaa rullat annospaloiksi
Valmistusaika: 1 h 30 min
Tunnisteet:
juhlat,
kala,
maailmalta,
pikkuneiti kokkaa,
pikkusuolainen
maanantai 30. heinäkuuta 2018
Kesäpizza
Meillä syödään paljon marjoja, vaikkemme ahkerimpia marjastajia olekaan (lue= marjastamme torilla). Mansikka-, mustikka- ja vadelmarasiat tyhjenevät muutamassa tunnissa ostamisen jälkeen. Toisinaan marjat pääsevät myös ruuan raaka-aineeksi, kuten tähän neidin rakastamaan salaattiin. Löysimme neidin kanssa hauskan kesäpizzan ohjeen Kotivinkistä. Tortilloja meillä on aina, näin kesällä myös vuohenjuustoa. Rasia tuorejuustoa säilyy jääkaapissa avaamattomana kuukausia, ja kun mansikoita tulee ostettua lähes päivittäin, kesäherkku valmistuu vaikka yllätysvieraille
MANSIKKA-VUOHENJUUSTOPIZZA
(yhteen pizzaan)
1 tortilla
kittipintaista vuohenjuustoa
mustapippurivuohenjuustoa
mansikoita
tuoretta basilikaa
mustapippuria
1. Laita tortilla(t) leivinpaperin päälle uunipellille. Levitä päälle mustapippurituorejuustoa. Leikkaa pinnalle muutama viipale vuohenjuustoa. Paista 225-asteessa 10 minuuttia
2. Viipaloi pinnalle mansikoita. Viimeistele mustapippurilla ja basilikalla
Valmistusaika: 15 minuuttia
Tunnisteet:
chevre,
marjat,
nopeat,
pikkuneiti kokkaa,
pikkusuolainen
perjantai 4. toukokuuta 2018
Pizza perjantai - Premium
Lupasin teinineidille, että teen perjantaina pizzaa. Helppoa, nopeaa ja maistuu kaikille. Täytteissä teki mieli kokeilla jotain uutta. Jotenkin ajatus pyöri pakastimessa olevan mätipurkin ympärillä. Muut täytteet sitä mukaillen. Tämä on oma ohjeeni, vaikka aivan varmasti muutkin ovat tehneet jotain samantapaista. Yrittäjän kanssa pohdimme laitammeko kylmäsavulohen jo uuniin menevään pizzaan vai paistetun pizzan päälle. Nyt lohi kävi uunissa. Ehkä paras yhdistelmä olisi puolet lohesta uunin kautta ja puolet paistetun pizzan päälle. Teinineiti herkutteli perinteisemmillä mauilla jauhelihapizzan muodossa.
1. Valmista mätimousse sekoittamalla aineet keskenään. Ylimääräisen voi syödä uuniperunan täytteenä, tai vaikka leivän päällä. Kahteen pizzaan tarvitset 2rkl mätiä, 2 rkl ranskankermaa ja muuta maun mukaan
2. Valmista pizzataikina ohjeen mukaan. Kuumenna uuni 250-asteeseen ja laita pellit uuniin. Kauli taikina kahdelle leivinpaperille ympyröiksi. Levitä pizzapohjille juustoraaste, viipaloitu punasipuli, artisokat ja kylmäsavulohi. Vedä leivinpaperilla olevat pohjat kuumalle pellille ja paista 8-10 minuuttia
3. Vedä kypsät pizzat pois uunipelliltä ja raasta pinnalle sitruunankuorta. Lisää rucola ja mätimousse
Valmistusaika: 30 min + taikinan kohotus 30 min
KYLMÄSAVULOHIPIZZA
(kahdelle)
1/2 annosta pizzataikinaa
*
1 prk (280g) grillattua artisokkaa
1 iso punasipuli
1-2 dl mozzarellaraastetta
150g kylmäsavulohta
raastettua sitruunankuorta
rucolaa
*
mätimousse:
mätiä
ranskankermaa
mustapippuria
ruohosipulia
raastettua sitruunankuorta
2. Valmista pizzataikina ohjeen mukaan. Kuumenna uuni 250-asteeseen ja laita pellit uuniin. Kauli taikina kahdelle leivinpaperille ympyröiksi. Levitä pizzapohjille juustoraaste, viipaloitu punasipuli, artisokat ja kylmäsavulohi. Vedä leivinpaperilla olevat pohjat kuumalle pellille ja paista 8-10 minuuttia
3. Vedä kypsät pizzat pois uunipelliltä ja raasta pinnalle sitruunankuorta. Lisää rucola ja mätimousse
Valmistusaika: 30 min + taikinan kohotus 30 min
Tunnisteet:
iltapala,
kala,
pikkusuolainen
perjantai 5. tammikuuta 2018
Huonepalveluarkea -Club Sandwich
Joululoman loppua mennään. Rentoutumista kotona ja mökillä, yksi hotelliyökin mahtuu mukaan. Työelämässä hotelliyöt ja matkustaminen ovat onneksi vähentyneet reilusti kymmenen vuoden takaa. Muutaman vuoden aktiivisen, lähinnä onneksi vain Eurooppaan rajoittuvan, matkustamisen jälkeen ainakin minulla hommasta katosi gloria aika tehokkaasti. Vaikka aiempina vuosina jopa Euroopan lennot mentiin busineksessa ja uusia kaupunkeja tuli bongattua paljon, hotellit olivat kaikkialla samanlaisia. Useimmilla reissuilla ei nähnyt kuin sen hotellin, joka pahimmassa tapauksessa sijaitsi lentokentällä. Kuten koko Euroopan yhteen kokoavalla Amsterdamin kentällä Schipholissa, Hilton tuli varsin tutuksi. Jos työnantajan puolesta ei ollut yhteistä iltapalaveria ja sen myötä ruokailua, ilta kului hotellihuoneessa töitä tehden. Euroopan ja pohjoisen Amerikan puolella hotellin huonepalvelulistalla löytyy ainakin jonkinlainen burgeri sekä club sandwich. Burgerit eivät ole koskaan uponneet, ja jos valinnanvaraa ei ole ollut, tilaukseen päätyi club sandwich. Tässä versio, jota tein tänään ensin entiselle teinille ja ystävälleen golftreenien jälkeen ja yrittäjälle ja minulle nuorten lähdettyä biljardisalille. Hotelleissa leipä tarjoillaan ranskalaisten kanssa. Minulla ranskalaiset ovat jääneet syömättä, sillä leipä täytteineen on jo varsin täyttävä.
1. Paista ja mausta broileri (jos et käytä valmiiksi paistettuja, aiemmalta aterialta jääneitä), mausta suolalla ja mustapippurilla. Halkaise leike lähes kokonaan ja avaa
2. Paahda leivät
3. Sekoita majoneesi ja BBQ-kastike
4. Paista kananmuna molemmin puolin ja mausta
5. Siivuta avokado (ja tomaatti ja irrottele salaatin lehdet)
6. Sivele BBQ-majoneesia paahdetuille leipäviipaleille
7. Laita yksi leipäviipale (majoneesipuoli ylöspäin) lautasella, päälle salaattia, paistettua broileria ja kananmuna
8. Nosta päälle majoneesilla sivelty leipä (majoneesi alaspäin) ja sivele majoneesia myös leivän päälle. Laita päälle pekonia, salaattia, avokadoviipaleita ja tomaattiviipaleita. Nosta päälle majoneesille sivelty leipä (majoneesipuoli alaspäin)
9. Nosta leipä lautaselle ja laita cocktail-/ grillitikut leivän pariin kulmaan ja leikkaa leipä halki ja tarjoile
Valmistusaika: 30-40 min
CLUB SANDWICH
(yhdelle nälkäiselle)
3 viipaletta paahtoleipää
1 broilerin (ohut) fileeleike (tai vastaava)
1 kananmuna
avokadoa (tarvitset 1/4)
kaksi tomaattiviipaletta
muutama viipale jäävuorisalaattia
paistettuja pekoniviipaleita (nyt broileripekoni)
2 rkl majoneesia
2 rkl BBQ-kastiketta
suolaa, mustapippuria maustamiseen
rypsiöljyä paistamiseen
1. Paista ja mausta broileri (jos et käytä valmiiksi paistettuja, aiemmalta aterialta jääneitä), mausta suolalla ja mustapippurilla. Halkaise leike lähes kokonaan ja avaa
2. Paahda leivät
3. Sekoita majoneesi ja BBQ-kastike
4. Paista kananmuna molemmin puolin ja mausta
5. Siivuta avokado (ja tomaatti ja irrottele salaatin lehdet)
6. Sivele BBQ-majoneesia paahdetuille leipäviipaleille
7. Laita yksi leipäviipale (majoneesipuoli ylöspäin) lautasella, päälle salaattia, paistettua broileria ja kananmuna
8. Nosta päälle majoneesilla sivelty leipä (majoneesi alaspäin) ja sivele majoneesia myös leivän päälle. Laita päälle pekonia, salaattia, avokadoviipaleita ja tomaattiviipaleita. Nosta päälle majoneesille sivelty leipä (majoneesipuoli alaspäin)
9. Nosta leipä lautaselle ja laita cocktail-/ grillitikut leivän pariin kulmaan ja leikkaa leipä halki ja tarjoile
Valmistusaika: 30-40 min
Tunnisteet:
iltapala,
maailmalta,
otetaan mitä kaapissa on,
pikkusuolainen
lauantai 4. marraskuuta 2017
Perjantain ruoka
Perjantain ruoka saa olla jotain hyvää ja nopeasti valmistuvaa. Eilen tein uuniperunoita. Tavallisesti olen käärinyt perunat folioon, nyt paistoin ne merisuolan päällä. Tee lisäkkeet perunoiden kypsyessä. Nyt valmistin katkarapu-kylmäsavulohitahnaa, neidille paistoin jauhelihaa, lisäksi tarjolla oli kirjolohen mätiä
1. Pese ja kuivaa perunat. Voitele perunat öljyssä ja pistele kuoreen haarukalla muutama reikä, etteivät perunat poksahda uunissa. Kaada parin sentin kerros merisuolaa uunivuokaan ja nosta perunat päälle. Paista 200-asteessa noin tunti, kunnes perunat ovat kypsiä
2. Tarjoile mieleistesi lisäkkeiden kanssa
1. Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna katkaravut ja kylmäsavulohi. Hienonna muutama oksa tilliä. Laita sipuli, tilli, katkaravut ja lohi kulhoon. Mausta dijonsinapilla (pari teelusikallista), raastetulla sitruunankuorella ja mustapippurilla. Lisää muutama ruokalusikallinen majoneesia ja kermaviiliä. Sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa kermaviiliä, jos haluat ohuemman tahnan. Maistele tarvitseeko lisää mausteita
2. Tarjoile uuniperunoiden täytteenä, tai palttoonnappien päällä
Valmistusaika: 5 min + perunoiden paistaminen 1 tunti, tahna 10min perunoiden paistuessa
UUNIPERUNAT SUOLAPEDILLÄ
isoja, jauhoisia perunoita
merisuolaa
rypsiöljyä
1. Pese ja kuivaa perunat. Voitele perunat öljyssä ja pistele kuoreen haarukalla muutama reikä, etteivät perunat poksahda uunissa. Kaada parin sentin kerros merisuolaa uunivuokaan ja nosta perunat päälle. Paista 200-asteessa noin tunti, kunnes perunat ovat kypsiä
2. Tarjoile mieleistesi lisäkkeiden kanssa
KATKARAPU-KYLMÄSAVULOHITAHNA
150g katkarapuja
pari siivua kylmäsavulohta
punasipuli
tilliä
dijon-sinappia
raastettua sitruunankuorta
mustapippuria
majoneesia
kermaviiliä
1. Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna katkaravut ja kylmäsavulohi. Hienonna muutama oksa tilliä. Laita sipuli, tilli, katkaravut ja lohi kulhoon. Mausta dijonsinapilla (pari teelusikallista), raastetulla sitruunankuorella ja mustapippurilla. Lisää muutama ruokalusikallinen majoneesia ja kermaviiliä. Sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa kermaviiliä, jos haluat ohuemman tahnan. Maistele tarvitseeko lisää mausteita
2. Tarjoile uuniperunoiden täytteenä, tai palttoonnappien päällä
Valmistusaika: 5 min + perunoiden paistaminen 1 tunti, tahna 10min perunoiden paistuessa
Tunnisteet:
kala,
katkaravut,
peruna,
pikkusuolainen
tiistai 31. lokakuuta 2017
Ruokaa teineille
Kotimme kolme kerrosta on mahdollistanut tilojen muuntelun tarpeiden muuttuessa. Nuorison kasvettua alakerrasta on tullut heidän valtakuntaansa. Alkusyksystä neiti valtasi teinin huoneen tämän lähdettyä jenkkeihin takaisin. Neidin entinen huone sisustettiin uudestaan ajatuksella, että teini ja tyttöystävänsä voivat yöpyä siellä kotona olleessaan. Ja nyt neiti kutsuu huonetta vierashuoneeksi. Aiemmin teinin ystävät viettivät aikaa alhaalla, nykyisin neidin ystävät. Ja kaikille on riittänyt ruokaa, jos nälkä on yllättänyt. Yksinkertaisimmillaan leipää, toisinaan jotain muutakin. Pari viikkoa sitten neiti ystävänsä kanssa valmisti jauhelihalla täytettyjä tortillakuoria ja myöhemmin leipoi vielä valkosuklaabrownien. Tortillakuorista riitti yrittäjälle ja minullekin. Tein meille lisäkkeeksi vielä guacamolea. Samantyyppistä jauhelihakastiketta tehtiin jossain kokkiohjelmassakin. Vihannekset voivat olla niitä, joita kotona on tai jotka muuten maistuvat
1. Kuori ja hienonna valkosipuli. Kuutioi sellerinvarret pieneksi. Kuutioi paprika. Huuhtele maissit
2. Paista jauheliha murumaiseksi. Lisää sipulit ja kuutioitu selleri, jatka paistamista muutama minuutti. Lisää tacomauste ja sekoita. Nosta seos isoon kattilaan. Lisää tomaattimurska, kuutioitu paprika, ja maissit. Lisää tarvittaessa vettä. Maista ja lisää halutessasi cayennepippuria, suolaa ja/tai mustapippuria.Anna hautua vartti pienellä lämmöllä
3. Lisää pinaatti, sekoita ja anna hautua vielä muutama minuutti
4. Tarjoile tacokuorissa juustoraasteen ja guacamolen (tai kaupan valmiin juustodipin, kuten nuoriso) kanssa
Valmistusaika: 30 min
JAUHELIHATÄYTTEISET TORTILLAKUPIT
(kuudelle-kahdeksalle)
1 kg 17% naudan jauhelihaa
punainen paprika
1 pss pakastesipulikuutioita
2 valkosipulin kynttä
2 lehtisellerin vartta
250 g tuoretta pinaattia
1 pss tacomaustetta
suolaa, mustapippuria
cayennepippuria
1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk maissinjyviä suolaliemessä
(vettä)
1. Kuori ja hienonna valkosipuli. Kuutioi sellerinvarret pieneksi. Kuutioi paprika. Huuhtele maissit
2. Paista jauheliha murumaiseksi. Lisää sipulit ja kuutioitu selleri, jatka paistamista muutama minuutti. Lisää tacomauste ja sekoita. Nosta seos isoon kattilaan. Lisää tomaattimurska, kuutioitu paprika, ja maissit. Lisää tarvittaessa vettä. Maista ja lisää halutessasi cayennepippuria, suolaa ja/tai mustapippuria.Anna hautua vartti pienellä lämmöllä
3. Lisää pinaatti, sekoita ja anna hautua vielä muutama minuutti
4. Tarjoile tacokuorissa juustoraasteen ja guacamolen (tai kaupan valmiin juustodipin, kuten nuoriso) kanssa
Valmistusaika: 30 min
Tunnisteet:
liha -jauheliha,
maailmalta,
pikkuneiti kokkaa,
pikkusuolainen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)













