Näytetään tekstit, joissa on tunniste katkaravut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste katkaravut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Retroilua vuoden vaihtuessa

Kerran vuodessa alkaa tehdä mieli todellista retroherkkua, katkarapuruukkua. Teen sitä tavallisesti tällä tutulla ohjeella. Eilen repäisin uudenvuodenaaton kunniaksi ja vähän tuunasin. Tavallisessa versiossa käyvät mitkä tahansa katkaravut, eilen kuorin ravut itse. Curryjauheen tilalle keltaista currypastaa. Tomaattimurskakin vaihtui viime aikoina paljon käyttämääni lehtipinaattiin. Viimeistelynä ruukku sai juustokuorrutuksen, joka gratinoitiin nopeasti uunissa

KATKARAPURUUKKU
(kahdelle)
300g katkarapuja (paino kuorittuna)
300g lehtipinaattia
sipuli
2 valkosipulinkynttä
100g kirsikkatomaatteja
1 prk kermaa
2 tl keltaista currytahnaa
suolaa, mustapippuria myllystä
50g cheddaria raastettuna
rypsiöljyä
1 dl vettä
*
hyvää vaaleaa leipää

1. Ota katkaravut jääkaappiin sulamaan edellisenä päivänä. Kuori katkaravut
2. Kuori ja viipaloi sipulit. Puolita kirsikkatomaatit
3. Kuullota sipuleita hetki rypsiöljyssä, lisää (jäinen) pinaatti ja kirsikkatomaatit, jatka paistamista välillä sekoittaen kunnes pinaatti sulaa. Lisää currytahna ja desi vettä anna kiehua hiljakseen kunnes vesi on haihtunut. Lisää kerma ja anna hautua viitisen minuuttia. Tarkista maku ja lisää suolaa, mustapippuria (ja currytahnaa)
4.  Lisää katkaravut, ja sekoita. Jaa seos kahteen uunivuokaan ja raasta juusto päälle. Gratinoi uunissa grillivastusten alla muutama minuutti. Nauti leivän kanssa

Valmistusaika: 20 min

maanantai 1. marraskuuta 2021

Livornon pataa mökillä

 Meillä on muodostunut perinteeksi mennä syntymäpäivänä synttärisankarin valitsemaan ravintolaan. Viime viikolla illastin entisen teinin ja miniän kanssa Brondassa. Söimme maistelumenun. Yleensä maistelumenuissa on ainakin yksi heikko esitys, niin ei ollut nyt. Alun "skagen", ei yltänyt aivan muun tasalle, mutta oli maukas sekin. Aterian päätös tummasta suklaasta ja suolakaramellista oli jopa tummaa suklaata "inhoavan" miniän mielestä paras jälkiruoka ikinä. Ensimmäisen pääruuan liemi ihastutti meitä kaikkia, olisin nuollut lautasen, jos olisin kehdannut. Arvuuttelimme Master chef tyyliin mitähän liemessä on.
Kotona pakkasin tavaroita jääkaapista mukaan mökille. Nostaessani fenkolin kylmälaukkuun mieleeni tuli keskiviikon pata ja googlasin Livornon fish stew. Kyseinen pata on Livornon rannikon -otetaan mitä saaliiksi tuli- kala-äyriäispata. Vaihtelevan kalansaaliin lisäksi liemessä näyttää olevan tomaattia, viiniä  (valkoista tai punaista kai sen mukaan kumpaa on) sekä erilaisia vihanneksia. Reseptejä lienee siis yhtä paljon kuin tekijöitäkin. Käytin niitä aineksia, joita kotona ja mökillä oli. Liemestä tuli hyvää, ehkä se kaipaisi vielä (lehti)selleriä sekä tietenkin laajemman valikoiman erilaisia mereneläviä 


LIVORNON PATA JÄTTIKATKARAVUILLA
(kahdelle)

oliiviöljyä
2 salottisipulia
valkosipulinkynsi
fenkoli
porkkana
12 kirsikkatomaattia
2 dl valkoviiniä
2 dl kalalientä
lehtipersiljaa, tilliä
mustapippuria myllystä
chilihiutaleita
20 jättikatkarapua
*
vaaleaa leipää

1. Kuori ja hienonna sipulit. Viipaloi fenkoli ohuiksi viipaleiksi. Jätä fenkolin lehtitupsut viimeistelyyn. Kuori porkkana ja leikkaa pieniksi kuutioiksi
2. Kuullota sipuleita, fenkolia ja porkkankuutioita oliiviöljyssö, kunnes sipulit ovat läpikuultavia. Lisää valkoviini ja kiehauta
3. Lisää kalaliemi ja purista kirsikkatomaatit käsin rikki pataan. Mausta mustapippurilla ja chilihiutaleilla. Anna hautua parikymmentä  minuuttia. Painele välillä tomaatteja, jotta ne hajoavat kokonaan liemeen. Lisää tarvittaessa kalalientä
4. Lisää jättikatkaravut ja hienonnettu lehtipersilja, tilli ja fenkolitupsut. Keitä hiljakseen kunnes jättikatkaravut ovat kypsiä (max pari minuuttia). Tarkista maku ja tarjoile paahdetun vaalean leivän kanssa

Valmistusaika: 40 min

sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Hellepäivän pasta

Tänään veljen perheen vanhimmainen pääsi ripille. Tarjoilut olivat tuttuun tapaan sekä herkulliset että runsaat. Voileipäkakkuakin oli kahta eri laatua. En kehtaa edes sanoa montako kertaa santsasin sitä, (kahdesti- molempia). Toki minun kakkupalani olivat varsin pieniä kun vertaa veljenpoikien täytekakkuannoksiin, näin ainakin yritin itselleni puolustella. Oletin kotiin tullessa, etten jaksa syödä tänään enää mitään. Kummasti se nälkä vain yllätti. Tarjolle kuukeloinnin tuloksena pasta aineista, joita kotona oli. Maultaan ihan bloggaamisen arvoinen.


CHILINEN KATKARAPUPASTA
(kahdelle)

salottisipuli
valkosipulinkynsi
punainen chili
rypsiöljyä
20 jättikatkarapua
1/2 prk ranskankermaa
loraus kermaa
tilliä
suolaa, mustapippuria myllystä
*
spagettua

1. Kuori ja henonna sipulit. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Leikkaa kirsikkatomaatit neljään palaan. Hienonna tilli, jätä muuta tupsu koristeeksi
2. Laita pasta kiehumaan
3. Lämmitä paistinpannu, lisää öljy ja paista muutama ravunpyrstö nopeasti kypsäksi, nosta odottamaan
4. Laita siipulit ja chili pannulle. Paista sekoitellen pari minuuttia. Lisää kirsikkatomaatit ja hienonnetut tillit varret. Jatka paistamista pari minuuttia. Lisää katkaravut, ranskankerma ja sen verran kermaa, että saat kastikkeen. Anna kiehahtaa, kunnes ravut ovat kypsiä. Mausta suolalla ja mustapippurilla
5. Nosta kypsä pasta kastikkeeseen pannulle, lisää hienonnetut tillin tupsut ja sekoita
6. Tee annokset; nosta pastaa kastikkeessa lautasille, viimeistele lopulla tillillä ja paistetuilla katkaravuilla

Valmistusaika: 20 min

lauantai 2. tammikuuta 2021

Vuoden 2021 ensimmäinen

Vaikka vietimme joulua pienen perheen kesken, kannoin silti useamman kassillisen ruokaa kotiin. Ruokailimme yhdessä aatonaatosta tapaninpäivään.  Nuoripari ei ole tällä viikolla käynyt ja teinineiti on ystävien kanssa uudenvuoden vietossa keskisessä Suomessa. Vuodenvaihteen ruokaostokset tein kahdelle hengelle. Uudenvuoden aattoa varten ostin meille muutaman vihersimpukan ja pimientos de padron-paprikoita, heräteostoksia molemmat, mutta juuri sopivasti kahden hengen herkutteluun. Eilinen meni otetaan mitä kaapissa on pastalla- tuoretomaattiputtanesca, paprikalla ja fetalla lisättynä. Ostin myös paksoin, tietämättä mihin sen käytän. Tänään sitten kaappien tutkailua ja ruokana laksa, malesialainen keitto, periaatteella otetaan mitä kaapissa on. Makupohjan jälkeen vihannekset ja proteiinin voi valita vapaasti tarjonnan ja omien mieltymysten mukaan. 

RAPU-LOHILAKSA
(kahdelle)

2 valkosipulinkynttä
2 cm pätkä inkivääriä
1 punainen chili
1 salottisipuli
5 kaffirlimetin lehteä
rypsiöljyä
5 dl kanalientä
1 tlk  à 165g kookoskermaa
1 1/2 rkl kalakastiketta
pieni paksoi
1 iso tomaatti
*
muutama raaka scampi
250g lohta
*
sitruunanmehua

1. Kuori ja paloittele sipulit. Halkaise chili, poista siemenet ja paloittele. Palastele inkivääri. Hienonna sipulit, chili,  inkivääri  ja kaffirlimetin lehdet huhmareessa karkeaksi tahnaksi (poista lehtien rangat, jos ne jäävät kokonaisiksi)
2. Kuullota tahnaa hetki kattilassa. Lisää kanaliemi ja kiehauta. Lisää kookosmaito ja kalakastike
3. Halkaise ja huuhtele paksoi. Leikkaa tyvi viipaleiksi ja lisää keittoon. Keitä viitisen minuuttia. Lisää lehdet ja paloitellut tomaatit keittoon, anna kiehahtaa. Tarkista maku
3. Paista loheen pannulla nopeasti hyvä väri, käännä ja lisää scampit pannulle. Paista kunnes scampit ovat kypsiä (=punaisia). Mausta lohi suolalla. Jaa keitto kulhoihin. Nosta lohi ja scampit annosten pinnalle , purista päälle sitruunanmehua ja tarjoile

Valmistusaika: 20 min

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Klassikon aineksia

Viikonlopun pätkälomanen kului osaksi pihatöissä. Kaupassakäyntikin jäi väliin. Sunnuntailounas valmistui siis "otetaan mitä kaapeissa on"-periaatteella. Aamulla otin jättikatkarapuja sulamaan ajatuksella tehdä jonkinlainen pasta. Ravut olivat jo sulia kun huomasin jääkaapissa melkein kokonaisen paketin fetaa ja suunnitelma meni uusiksi. Alkuvuoden hitti uunifetapasta oli edelleen kokeilematta. Tässä vähän sama kuin takavuosien avokadopastassa, kaikkia raaka-aineita löytyy useimmiten kotoa ja silti ei tule kokeiltua. Vaihdoin siis suunnitelman fetapastaan. Maustamiseen käytin chilin ja valkosipulin lisäksi timjamia, joka on intoutunut kasvamaan terassilla kevään lämmössä. Myös ne katkaravut päätyivät pastan sekaan. Tosin ei fetapasta niitä kaivannut.  Tehdään varmasti uudestaankin, ilman katkarapuja, vaikkeivat katkaravut makuja heikentäneetkään.  Aion kokeilla myös uunifetaperunoita tässä lähitulevaisuudessa.



UUNIFETAPASTA (KATKARAVUILLA)
(meillä tästä söi kolme ja vielä jäi yksi pieni annos)

250g pieniä luumutomaatteja
2 valkosipulinkynttä
punainen chili
tuoretta timjamia
(nyt vajaa) 200g fetaa
reilu loraus rypsiöljyä
mustapippuria myllystä
*
300g pastaa, nyt spagettia
(jättikatkarapuja)

1. Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna
2. Lorauta uunivuokaan rypsiöljyä. Nosta fetapala vuokaan. Levitä chili, valkosipuli ja tomaatit ympärille. Hienonna timjami sekaan ja mausta mustapippurilla
3. Paista 200-asteessa vartti. Nosta uunin lämpö 225 ja laita grillivastukset päälle. Paista kunnes fetan pinta alkaa ottaa väriä n 5min (voit ennen tätä vähän pieniä fetapalaa. Keittele tällä välin myös pasta
4. Ota vuoka pois uunista ja sekoita uunivuuan sisältö ja pasta. Lisää sekaan vähän pastan keitinlientä (tässä vaiheessa voit sekoittaa mukaan myös ne katkaravut pikaisesti paistettuna)

Valmistusaika: 25-30 min

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Pastaperjantai

Perjantainen työpäivä kului tavalliseen tapaan, puhelimessa. Työpaikallani pyritään välttämään sisäisiin kokouksiin liittyvää matkustamista perjantaisin. Matkat ovat vaihtuneet puhelinkokouksiin. Koska torstai meni työmatkalla, viikonlopun ruokaostokset jäivät perjantaille. Suljin puhelimen viimeisen kokouksen jälkeen viideltä ja lähdin kauppaan pastatarvikkeita hankkimaan. Torstaina lennolla kotiinpäin olin selaillut edellisen matkustajan jättämää Anna-lehteä. Siinä oli mukavia pastareseptejä. Tässä niistä yksi vähän mukailtuna. Ohjeessa kasvikset antoivat kastikkeeseen maun, ja ne siivilöitiin pois. Minä jätin kasvikset kastikkeeseen, ne toivat mukavaa purutuntumaa. Ohjeessa käytettiin kokonainen 400g purkki jokirapuja, minulla meni ehkä puolet. Tämä oli todella herkullista.


JOKIRAPUPASTA

1 porkkana
1 lehtisellerin varsi
pieni fenkoli
pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
rypsiöljyä
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl valkoviiniä
3 dl kasvislientä (alkup. kalaliemi)
2 rkl hummerifondia
loraus calvadosta (alkup. konjakki)
2 dl kuohukermaa
tilliä
jokiravunpyrstöjä (tilli)liemessä
*
tuorepastaa

1. Kuori vihannekset ja pilko kuutioiksi. Kuullota vihanneksia rypsiöljyssä hetki. Lisää tomaattipyree ja jatka paistamista sekoitellen. Lisää viini ja kasvisliemi. Anna hautua vartti
2. (Tässä vaiheessa ohjeen mukaan siivilöidään vihannekset pois). Lisää calvados, hummerifondi ja kerma. Keitä kunnes kastike sakenee
3. Keitä pasta
4. Valuta jokiravunpyrstöt ja lisää kuumaan kastikkeeseen. Älä enää keitä, jotteivat pyrstöt sitkisty. Hienonna sekaan tilliä. Nosta pasta kastikkeeseen ja kääntele sekaisin

Valmistusaika: 30 min

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Pastaa ja katkarapuja

Kun entinen teini asusteli vakituisesti kotona, pasta oli helppo tapa saada nälkäinen urheilija nopeasti ruokittua. Nyttemmin viikottainen pastan syönti on vähentynyt, joten satunnainen pasta-ateria on jopa odotettu. Tällä katkarapupastalle herkuttelimme viikonloppuna. Tavallisetkin katkaravut käyvät, mutta jättikatkaravut toivat vähän juhlaa. Muista tarkistaa, että katkarapusi ovat kestävästi kalastettuja.

SITRUUNAINEN JÄTTIKATKARAPUPASTA

24 Jättikatkarapua
sitruuna
2 isoa valkosipulinkynttä
punainen chili
rypsiöljyä
kananmuna
1 prk ranskankermaa
50g parmesaania
tuoretta basilikaa
*
pastaa


1. Kuori ja viipaloi valkosipuli. Halkaise chili ja poista siemenet, hienonna. Raasta sitruunan kuori ja purista puolen sitruunan mehu
2. Laita pasta kiehumaan
3. Kuumenna paistinpannu, lisää loraus rypsiöljyä. Kuullota chiliä ja valkosipulia hetki, lisää ravut ja paista minuutti. Ota ravut eri astiaan. Nostele pasta pannulle. Sekoita kananmuna, ranskankerma, sitruunankuoriraaste ja sitruunanmehu ja kaada pannulle. Raasta päälle parmesaania, lisää ravut ja sekoita. Lisää pinnalle basilikaa ja tarjoile

Valmistusaika: 15 min

torstai 17. tammikuuta 2019

Kesän makuja talven keskellä

Töiden alkaessa tarvitaan taas nopeita ruokaohjeita. Jokin uusi jujukaan ei ole pahitteeksi. Tämä Soppa365:stä löytynyt ohje valmistuu nopeasti ja raikkaat maut tuovat kesän talven keskelle. Maistuu myös kylmänä salaattina. 


KATKARAPUCEVICHEPASTA

200g katkarapuja
punasipuli
2 limettiä
1 punainen chili
rasia (250g) kirsikkatomaatteja
1/2 punttia korianteria
suolaa, mustapippuria
avokadoöljyä (/oliiviöljyä)

1. Ota katkaravut aamulla (tai edellisenä iltana) sulamaan, jos valmistat pastan illalla töiden jälkeen. Pikaversiossa käytetään valmiiksi kuorittuja. Jos on aikaa, käytä kuorellisia ja kuori itse
2. Kuori ja hienonna sipuli. Leikkaa kirsikkatomaatit pieniksi kuutioiksi. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna
3. Pese limetit ja raasta kuori, purista mehu. Hienonna korianteri
4. Yhdistä aineet. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää loraus avokadoöljyä ja sekoita. Nosta jääkaappiin maustumaan
5. Keitä pasta, valuta ja kaada pasta takaisin kattilaan. Lisää ceviche, sekoita ja tarjoile

Valmistusaika: 20 minuuttia + katkarapujen sulatus 12 h

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Garides saganaki

Tavallisena arkena kokkailen viikonloppuisin reilumpia annoksia, jotta alkuviikolla pääsee helpommalla. Myös kaupassa käydään vain pari kertaa viikossa tehokkuuden nimissä. Lomalla voi päivän aikana miettiä mitä haluaisi syödä ja tehdä ostokset tarpeen mukaan. Tapanilaa helli tänään yli 25-asteinen kesäsää. Kävelin yrittäjän kanssa kaupoille ja hankimme aineet tämänpäiväiseen ruokaan, lisäksi mustikoita ja vadelmia junaradan yläpuolella vihannespuotiaan pitäviltä  yrittäjiltä. Kevyesti sovellettu ohje Maku-lehdestä

KREIKKALAINEN KATKARAPUKASARI
(kuudelle)

500g jättikatkaravunpyrstöjä (raakoja-pakaste)
loraus rypsiöljyä
1 iso valkosipulinkynsi
*
tomaattikastike:
loraus rypsiöljyä
3 valkosipulinkynttä
1 iso sipuli
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 fenkolia (n 1 dl pilkottuna)
1 punainen chili
2 tlk kokonaisia tomaatteja
2 rkl hummerifondia
2 isoa oksaa lehtipersiljaa (n 1 dl hienonnettuna)
100g fetajuustoa
2 rkl parmesaania raastettuna
suolaa, mustapippuria
*
vaaleaa leipää
rypsiöljyä

1. Sulata katkaravut
2. Valmista tomaattikastike. Kuori ja hienonna sipulit. Raasta sitruunankuori. Hienonna chli ja fenkoli
3. Kuullota kasvikst rypsiöljyssä. Lisää tomaatit ja fondi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Painele tomaatteja pienemmiksi. Anna kiehua hiljakseen puoli tuntia
4. Leikkaa leipä siivuiksi. Levitä siivuille molemmin puolin rypsiöljyä. Grillaa leivät
5. Kuumenna paistinpannu, lisää öljy ja puolitettu valkosipulin kynsi. Paista katkaravunpyrstöjä minuutti per puoli, lisää tomaattikastikkeeseen. Hienonna lehtipersilja ja lisää kastikkeeseen murustetun fetan kanssa. Raasta pinnalle parmesaania. Tarjoile grillatun leivän kanssa

Valmistusaika: 1 tunti

torstai 11. tammikuuta 2018

Crab cakes

Tiesin jo lauantaista ruokaamme suunnitellessani, ettei mustekala tässä muodossa ole neidin mieleen, vaikka hän friteeratuista mustekalarenkaista pitääkin. Onneksi ruokaan kuului pastaa ja maukas tomaattikastike, joten hän saisi pärjätä niillä. Kalmarien täytettä tuli kuitenkin reilusti ja pienellä muokkauksella sain neidinkin makuun olevan lisäkkeen. Tässä täytteen resepti rapukakkuohjeeksi muokattuna. Sovita kakkujen koko tarkoitukseen. Lisäksi sopii esimerkiksi korealaistyyppinen dippikastike

RAPUKAKUT
15, halkaisija  4-5 cm

rapukakut:
350g pieniä katkarapuja (pakaste)
1 pieni punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl hienonnettua tuoretta timjamia
1 dl hienonnettua lehtipersiljaa
1 punainen chli
1 mausteinen makkara (nyt HK:n Carlos)
1 sitruunan raastettu kuori
2 dl pankojauhoja
3  kananmunaa
mustapippuria myllystä, suolaa
rypsiöljyä

+ pankojauhoja levittämiseen

dippikastike:
1 dl  soijakastiketta
 1/2 dl riisiviinietikkaa
1 punainen chili, hienonnettuna 
(voimakkuus oman maun maun mukaan)
1 valkosipulin kynsi, kuorittuna & hienonnettuna
1 tl seesamiöljyä
2 rkl seesaminsiemeniä paahdettuna

1. Valmista massa. Kuori ja hienonna sipulit. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Kuutioi makkara pieneksi. Hienonna timjami ja persilja. Leikkaa katkaravu vähän pienemmiksi
5. Kuullota sipuleita hetki rypsiöljyssä paistinpannulla, lisää chilit, timjami ja makkara. Paista viitisen minuuttia, mausta suolalla ja mustapippurilla. Nosta pannu jäähtymään
6. Sekoita kaikkia täytteen aineet, tarkista maku. Levitä lautaselle pankojauhoja. Ota pari lusikallista  (tai käyttötarkoituksen mukaan) massaa käteen ja painele jauhoissa. Paista reilussa rypsiöljyssä molemmin puolin kullanruskeiksi. Massa on hyvin pehmeää ja vaikeasti käsiteltävää,  mutta paistuessaan kiinteytyy
7. Sekoita kaikki dipin aineet  ja tarjoile rapukakkujen kanssa

Valmistusaika: 40 min

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Stuffed calamari

Teini saateltiin aamulla kentälle ja kohti Etelä-Carolinaa ja opintoja. Myös neidillä ja minulla on tänään loman viimeinen päivä. Eilen kävin vielä teinin kanssa myöhäisnäytöksessä katsomassa Star Warsin uusimman. Yrittäjä ja neiti eivät ole triologioiden ideaa löytäneet, joten Star Wars on ollut teinin ja minun juttuni. Ruuaksi valmistin jo aiemmin lupaamiani täytettyjä kalmareita. Googlailin aikani ja päädyin kehittämään oman reseptini, joka täydentyi vielä kokatessa lisää. Täytettä tuli varsin reilusti ja siitä myöhemmin. Jonkinverran askartelua, mutta palkitsee vahvoilla, aidoilla mauilla. Ja edelleen mustekala saa tässä blogissa kuulua äyriäisiin.




TÄYTETYT KALMARIT TOMAATTIKASTIKKEESSA

3 kalmariputkea n. 15 cm pitkiä (pakaste)
kuudelle

täyte:
300g pieniä katkarapuja (pakaste)
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl hienonnettua tuoretta timjamia
1 dl hienonnettua lehtipersiljaa
1 punainen chli
1 pieni mausteinen makkara (nyt HK:n Carlos)
1 sitruunan raastettu kuori
1 1/2 dl pankojauhoja
2 kananmunaa
mustapippuria myllystä, suolaa
rypsiöljyä

kastike:
rypsiöljyä
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 lehtisellerin varsi
1 pieni mausteinen makkara (nyt HK:n Carlos)
2 tlk tomaattimurskaa
vettä
kanaliemikuutio
muutama oliivi
mustapippuria myllystä, suolaa

1. Ota kalmarit ja katkaravut edellisenä päivä jääkaappiin sulamaan
2. Valmista kastike hautumaan. Kuori ja hienonna sipulit. Kuutioi lehtiselleri ja makkara pieniksi kuutioiksi. Hienonna oliivit. Kuullota sipuleita hetki rypsiöljyssä isossa kattilassa, lisää selleri ja makkara. Jatka paistamista välillä sekoittaen viitisen minuuttia. Kaada tomaattimurska sekaan. Huuhtele purkit vedellä ja kaada vesi sekaan. Lisää hienonnetut oliivit ja kanaliemikuutio. Anna hautua välillä sekoittaen reilu tunti. Lisää tarvittaessa vettä, jos kastike uhkaa kuivua liikaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla
3. Puhdista kalmarit, poista tarvittaessa sisällä olevat kovat osat. Huuhtele ja kuivaa
4. Valmista täyte. Kuori ja hienonna sipulit. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Kuutioi makkara pieneksi. Hienonna timjami ja persilja. Leikkaa katkaravut vähän pienemmiksi
5. Kuullota sipuleita hetki rypsiöljyssä paistinpannulla, lisää chilit, timjami ja makkara. Paista viitisen minuuttia, mausta suolalla ja mustapippurilla. Nosta pannu jäähtymään
6. Sekoita kaikkia täytteen aineet, tarkista maku. Leikkaa kalmarien pinnalle kevyt ristikko, kuitenkin rikkomatta läpi. Täytä kalmarit, jätä vähän varaa, sillä kalmarit kutistuvat kypsyessään. Ompele paistilangalla kalmarit umpeen. Sivele pinta rypsiöljyllä ja paista nopeasti parilapannulla pintaan väri ja nosta kalmarit tomaattikastikkeeseen. Hauduta miedolla lämmöllö 40-50 minuuttia
6. Tarjoile pastan kanssa

Valmistusaika: 1 h + kastikkeen hauduttaminen 1 h + kalmarien hauduttaminen 50min

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Frutti di mare

Ostin joulukuun alussa Kala-autosta kolme kiloa erilaisia äyriäisiä; äyriäissekoitusta, kuorellisia katkarapuja ja seepiaa. Neiti ei jättikatkarapuja lukuunottamatta äyriäisistä perusta, mutta teini rakastaa niitä. Koska teini on kuukauden joululomalla, ehdimme hyvin käyttää osan ostoksestani. Ensimmäisenä matkataan Italiaan ja ruokana on pastaa. Tein neidille oman version pelkillä jättikatkaravuilla.


ÄYRIÄISPASTAA eli PASTA FRUTTI  DI MARE

400g äyriäissekoitusta
150g jättikatkarapuja
250g kirsikkatomaatteja
pieni punasipuli
3 valkosipulinkynttä
3 viipaletta pekonia
punainen chili
1 dl valkoviiniä
rypsiöljyä
suolaa, mustapippuria
lehtipersiljaa
*
spagettia

1. Sulata  pakastetut äyriäiset ja katkaravut
2. Keitä spagetti ohjeen mukaan al dente
3. Kuori ja hienonna sipuli, kuori ja viipaloi valkosipulit. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Hienonna pekoni
4. Kuullota sipuleita ja chiliä hetki rypsiöljyssä, lisää pekoni ja jatka paistamista kunnes pekoni rapeutuu.  Lisää valkoviini ja anna kiehahtaa
5. Halkaise kirsikkatomaatit ja lisää pannulle, lisää katkaravut ja äyriäissekoitus
6. Paista muutama minuuttia (älä liian kauan, etteivät äyriäiset ja katkat sitkisty) ja mausta suolalla ja mustapippurilla
7. Nosta spagetti kastikkeen sekaan pannulle, sekoita ja viimeistele lehtipersiljalla

Valmistusaika: 10 min + pakasteiden sulatus

lauantai 4. marraskuuta 2017

Perjantain ruoka

Perjantain ruoka saa olla jotain hyvää ja nopeasti valmistuvaa. Eilen tein uuniperunoita.  Tavallisesti olen käärinyt perunat folioon, nyt paistoin ne merisuolan päällä. Tee lisäkkeet perunoiden kypsyessä. Nyt valmistin katkarapu-kylmäsavulohitahnaa, neidille paistoin jauhelihaa, lisäksi tarjolla oli kirjolohen mätiä


UUNIPERUNAT SUOLAPEDILLÄ

isoja, jauhoisia perunoita
merisuolaa
rypsiöljyä

1. Pese ja kuivaa perunat. Voitele perunat öljyssä ja pistele kuoreen haarukalla muutama reikä, etteivät perunat poksahda uunissa. Kaada parin sentin kerros merisuolaa uunivuokaan ja nosta perunat päälle. Paista 200-asteessa noin tunti, kunnes perunat ovat kypsiä
2. Tarjoile mieleistesi lisäkkeiden kanssa


KATKARAPU-KYLMÄSAVULOHITAHNA

150g katkarapuja
pari siivua kylmäsavulohta
punasipuli
tilliä
dijon-sinappia
raastettua sitruunankuorta
mustapippuria
majoneesia
kermaviiliä

1. Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna katkaravut ja kylmäsavulohi. Hienonna muutama oksa tilliä. Laita sipuli, tilli, katkaravut ja lohi kulhoon. Mausta dijonsinapilla (pari teelusikallista), raastetulla sitruunankuorella ja mustapippurilla. Lisää muutama ruokalusikallinen majoneesia ja kermaviiliä. Sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa kermaviiliä, jos haluat ohuemman tahnan. Maistele tarvitseeko lisää mausteita
2. Tarjoile uuniperunoiden täytteenä, tai palttoonnappien päällä

Valmistusaika:  5 min + perunoiden paistaminen 1 tunti, tahna 10min perunoiden paistuessa

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Nuorison makuun

Merkkaan ruokalehtiä lukiessani mieleisiäni ohjeita, ja talletan osan ohjeista valokuvan muodossa puhelimeen myöhemmin kokeiltaviksi. Tämän ohjeen jätin jo kerran keittiön työpöydälle nuorison valmistettavaksi. Silloin resepti jäi toteuttamatta, joten pääsin kokeilemaan sitä itse. Mukava idea ja lettujen täytteeksi käyvät ne kasvikset, joiden sesonki on tai joita sattuu kotona olemaan. Ohjeessa neuvottiin lisäämään katkaravut paistettaessa letun pinnalle, minä sekoitin ne taikinaan.
Valmistin Glorian Ruoka&Viinin reseptin kaksinkertaisena, jolloin siitä riitti kuudelle nälkäiselle

TACOMAUSTETUT KATKARAPULETUT
(kuudelle)

300g pieniä katkarapuja
6 kananmunaa
4 dl maitoa
2 dl maissijauhoja
2 rkl tacomaustetta
1 punainen chili
rypsiöljyä

täyte:
porkkanoita
avokadoa
retiisejä
salaattia
kirsikkatomaatteja
limettejä
tuoretta korianteria
*
srirachamajoneesia 

1. Sulata katkaravut
2. Sekoita kananmunat, maito ja jauhot kulhossa. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Lisää chili ja tacomauste taikinaan. Lisää katkaravut
3. Kuumenna paistinpannu, paista letut rypsiöljyssä vain toiselta puolelta ja pinoa lautaselle, laita lettujen väliin palanen leivinpaperia
4. Valmista  srirachamajoneesi sekoittamalla srirachakastiketta maun mukaan valmiiseen majoneesiin
5. Valmistele vihannekset. Kuori ja suikaloi porkkanat, halkaise avokadot, poista kivet ja koverra sisus lusikalla, leikkaa tomaatit neljään osaan, viipaloi retiisit ja revi/ leikkaa salaatti pienemmäksi. Laita kaikki vihannekset omiin kulhoihinsa ja tarjoile lettujen ja majoneesin kanssa

Valmistusaika: 30 minuuttia

perjantai 26. toukokuuta 2017

Mökkiruokaa

Kevät on kotona kääntynyt jo kesäksi, mökillä eletään vielä keväisissä tunnelmissa. Parissa pihlajassa on lehdet ja muutama koivu on hiirenkorvalla, muuten on varsin harmaata. Vähän sadetta ja lämpöä, niin näkymät ovat jo toisenlaiset. Pidennettynä viikonloppuna on tiedossa tavallisia keväthommia - puiden pinoamista, vene vesille, laiturin ja rallien suoristamista. Terasseja en vielä isommin puhdista. Männynsiitepölykauden jälkeen ne ovat kuitenkin keltaisia ja kunnon pesun tarpeessa. Tänään yrittäjä keskittyi ulkohommiin ja itse tein etäpäivää sisällä. Työskentelyn lisäksi ohjelmassa on tietenkin saunomista ja hyvää ruokaa. Keiton ohje sovellettu Glorian Ruoka & Viinin reseptistä


TOMAATTIKEITTOA KATKARAVUILLA
(keitosta riitti kahdelle nälkäiselle)

sipuli
2 valkosipulinkynttä
100g kirsikkatomaatteja
rypsiöljyä
1 tlk tomaattimurskaa
4 dl vettä
suolaa
sokeria
balsamiviinietikkaa
8 vihreää tankoparsaa
8 kuorellista jättikatkaravun pyrstöä
4 viipaletta vaaleaa leipää
mozzarellaa
lehtipersiljaa
ruohosipulia
mustapippuria

1. Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa tomaatit neljään osaan. Viipaloi parsat
2. Kuullota sipuleita rypsiöljyssä, kunnes ne ottavat vähän väriä. Lisää tomaatit, ja paista vielä hetki. Lisää tomaattimurska ja vesi. Mausta suolalla, sokerilla ja balsamiviinietikalla. Anna kiehua 10 minuuttia. Lisää parsat ja katkaravut , anna kiehua hiljaa noin viisi minuuttia (kunnes ravut kypsyvät)
3. Nosta leipäviipaleet uunipellille ja leikkaa päälle mozzarellaa. Paista kunnes juusto sulaa ja saa vähän väriä
4. Viimeistele keitto mustapippurilla ja hienonnetuilla yrteillä
5. Nosta lautaselle juustoleipä ja lisää keitto päälle

Valmistusaika: 20 minuuttia

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Pasta al limoni con gamberetti e asparagi

Tein viikonloppua varten vain perusostoksia ajatuksella, että teemme yrittäjän kanssa kuitenkin kävelylenkkejä viikonloppuna. Reppu selkään ja samalla ovat hoituneet ostokset. Aamuinen räntäsade ei vain houkutellut lenkille. Yrittäjä ehdotti, että söisimme pakastimessa olevia Ikean lihapullia. Sai aikaiseksi melkein perheriidan ;). Perusostoksissa oli nippu ohuita vihreitä parsoja. Alunperin ajatuksissa oli hakea niiden kaveriksi jotain grilliin. Mutta grillaamiseenkaan ei sää houkutellut. Vähän lisää pakastimen ja kaappien tutkailua ja tuloksena sovellus aiemmasta kesäkurpitsa-katkarapupastasta. Kastikkeeseen tarvittavien keltuaisten vuoksi valmistin  ylijäämävalkuaisista minipavlovat. Pavlovista lisää myöhemmin. Alkuun tomaattibrushettaa. Vaikkei ilma ulkona kovin keväinen olekaan, vei sunnuntailounaan maku- ja värimaailma askeleen eteenpäin kohti kevättä.
SITRUUNAINEN PARSA-KATKARAPUPASTA
(kuudelle)
nippu ohutta vihreää parsaa
katkarapuja (nyt n 200g)
iso sitruuna
3 ison kananmunan keltuaista
3 rkl vettä
100g voita
tuoretta timjamia
suolaa
*
500g spagettia
*
parmesaania

1. Sulata katkaravut
2. Keitä pasta hyvin suolatussa vedessä
3. Leikkaa parsoista puinen tyvi pois ja paloittele parsat 5cm pätkiin. Keitä parsat suolalla maustetussa vedessä napakan kypsiksi "al dente". Kaada keitinvesi pois, ja huuhtele parsat kylmällä vedellä. Nosta sivuun
4. Raasta sitruunankuori ja purista mehu. Hienonna timjami. Erottele kananmunista keltuaiset valkuaisista (käytä valkuaiset vaikka marenkiin). Sulata voi
5. Sekoita keltuaiset ja vesi metallikulhossa. Nosta kulho hiljalleen kiehuvan vesikattilan päälle ja lisää  voisula joukkoon koko ajan vatkaten. Tähän menee muutama minuutti, joten kärsivällisyyttä
Lisää mukaan sitruunanmehu, raastettu sitruunankuori ja hienonnettu timjami. Mausta suolalla
6. Valuta pasta. Sekoita kastike, parsa ja katkaravut joukkoon

Valmistusaika: 20 min (+ katkarapujen sulatus)

lauantai 6. helmikuuta 2016

Gambas al ajillo

Suomen talvi on helmikuussa parhaimmillaan, valkoista lunta, pikkupakkasta ja aurinkokin näyttäytyy. Silti vähän lisää lämpöä ja aurinkoa ei olisi pahitteeksi. Kun talvilomaan on vielä aikaa, voi matkailun tuntua hakea ruuasta. Eilen "tapastelin" yrittäjän kanssa. Jokaisen espanjankävijän tapas - valkosipulikatkaravut saivat seurakseen italialaista tomaattibruschettaa. Koska teini golfailee Portugalissa ja neiti opettelee partiojohtajan taitoja Nuuksiossa saimme herkutella kahdestaan. Tapaksethan ovat yleensä pikkuannoksia, me nautimme ravut pääruokana. Espanjassa ravut tarjoillaan tavallisesti pienissä saviastioissa. Meillä ei sellaisia ole, mutta blinipannut toimivat tarjoilussa yhtä hyvin. Ne myös säilyttivät ruuan lämpöisenä pitkään.

VALKOSIPULIKATKARAVUT
(kahdelle pääruokana / neljälle alkupalana)

300g jättikatkaravunpyrstöjä- scampeja (raakoja, pakaste)
2 valkosipulinkynttä
1/2 punainen kuivattu chili
 1 1/2- 2 dl oliiviöljyä
persiljaa

1. Sulata katkaravut, kuivaa ravut talouspaperilla
2. Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Hienonna chili
3. Laita blinipannut levylle miedoimmalle lämmölle kuumenemaan
4. Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää valkosipuli ja chili. Paista hetki ja lisää katkaravut. Paista kunnes alapuoli punertaa (1-2 min) ja käännä, paista toiset 1-2min. Jaa ravut blinipannuille, kaada öljy päälle ja ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa. Nauti vaalean leivän kanssa

Valmistusaika: 10 min

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Pieni alkupala

Innostuin pitkästä aikaa kokeilemaan keittiössä jotain uuttakin ja lauantain lounaalle rakentui kokonainen menu. Lähtökohtana oli Tomi Björckin kirjasta otettu vihannespitoinen kastike kalalle. Neiti vastasi jälkiruuasta.  Viime hetkellä lisäsin kokonaisuuteen alkupalan, joka rakentui otetaan mitä kaapissa on- periaatteella. Menu koostui pienestä katkarapu alkupalasta, pangasiuksesta öljy-viinietikkakastikkeen ja perunoiden kanssa sekä porkkanakuppikakuista.

KATKARAPUA JA LEIPÄTIKKUJA

1 dl katkarapuja
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
2 viipaletta ruisleipää
1/4 pienestä punasipulista
2 rkl majoneesia
1 tl dijonsinappia
timjaminoksa
2 valkosipulinkynttä
rypsiöljyä
(suolaa)


1. Sulata katkaravut. Valmista  leipätikut. Leikkaa ruisleipäviipaleet tikuiksi. Kuori valkosipulinkynnet. Kuumenna rypsiöljy pannulla, lisää leipätikut, valkosipulinkynnet ja timjaminoksa. Paista kunnes tikut ovat toiselta puolelta rapeita , käännä tikut ja paista toinenkin puoli rapeaksi. Nosta talouspaperin päälle
2. Halkaise kananmunat ja ota keltuaiset kulhoon. Ota katkaravuista 8 erilleen ja hienonna loput. Hienonna sipuli. Sekoita hienonnetut katkaravut, munankeltuaiset, sipuli, majoneesi ja sinappi, tarkista maku ja lisää tarvittaessa sinappia/ suolaa
3. Kokoa annokset. Rakenna leipätikuista "pesä", nosta puolikas valkuainen pesään ja täytä valkuainen katkarapumassalla. Nosta pinnalle kokonaiset katkaravut. Riivi leipätikkujen kanssa paistuneista timjameista lehdet annoksen päälle ja hienonna myös paistuneet valkosipulikynnet annoksille

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kastiketta kupissa

Kastikkeet tuntuvat lähtökohtaisesti vaikeilta. Olen opetellut muutamien kastikkeiden valmistamista yrityksen ja erehdyksen kautta. Eräs näistä on neidin lempikastike, hollandaise. Toisinaan se onnistuu täydellisesti ja toisinaan tulosta ei kannata mainostaa. Yksi kastike, jossa ei kummempia kikkoja tarvita ja joka maistuu aina, keitellään katkaravunkuorista. Toki voisi käyttää jokirapujen kuoriakin tai luksusversiossa hummeria. Teinin ollessa pienempi pyysimme aina ravintolassa aterioidessamme hänelle kastikkeen erilliseen kuppiin. Siitä dippailemalla, hän tutustui uusiin makuihin ja kasvoi kaikkiruokaiseksi. Nyt samaa tapaa käyttää neiti.

KATKARAPUKASTIKE

1kg katkarapuja kuorineen
voita
pala fenkolia
porkkana
2 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia
pala punaista chiliä
1 dl tomaattipyreetä
2 dl valkoviiniä
2 oksaa timjamia
1 dl kuohukermaa

1. Kuori katkaravut
2. Kuori ja paloittele sipulit. Leikkaa porkkana ja fenkoli reiluiksi paloiksi. Leikkaa chilistä parin sentin palanen. Freesaa sipuleita ja kasviksia kattilassa voissa pari minuuttia. Lisää katkaravunkuoret ja jatka paistamista sekoitellen viitisen minuuttia
3. Lisää tomaattipyree, sekoita hyvin ja lisää valkoviini ja timjaminoksa. Anna kiehua 15 minuuttia. Siivilöi liemi talteen pienempään kattilaan. Lisää kerma ja anna  kiehua hetki kunnes kastike alkaa paksuntua. Hienonna pieni timjaminoksa ja lisää se, sekä katkaravut kastikkeeseen. Tarjoile paistetun kalan kanssa

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Pasta al limone con gamberetti e zucchini

Kirjoitin helmikuussa, että perheemme pastan syönti on vähentynyt huimasti ja silti tämä on jo kolmas pastaan liittyvä postaus tänä vuonna. Jokaisella kerralla olen jopa itse ollut kauhan varressa, vaikka väitin pastaa syötävän lähinnä teinin kokkausvuoroilla.  Tämä pasta on ollut suosikkini WTC Plazan alakerrassa olevassa spaghetteriassa. Raaka-aineita on vähän, ja ne kaikki maistuvat. Sitruunan raikas maku hallitsee, mutta myös katkaravut ja mieto kesäkurpitsa tulevat läpi. Löysin aidon ohjeen täältä ja myös kotona valmistettuna tämä pasta pääsi suosikkiemme joukkoon. Voit käyttää myös kuorettomia katkarapuja, mutta jos budjetti ja kärsivällisyys antavat myöten käytä kuorellisia. Kuorista voi keittää maukkaan liemen keiton tai kastikkeen pohjaksi. Pasta tarjoiltiin pääruokana menussa, jonka alkuruokana oli tomaattibruschetta ja jälkiruokana suklaakakku limecurd-kermalla. Neiti valmisti jälkiruuan.


SITRUUNAINEN KESÄKURPITSA-KATKARAPUPASTA
(kuudelle-kahdeksalle)

1 kg kuorellisia katkarapuja (pakaste)
1 kesäkurpitsa  (n. 500g)
sitruuna
6 kananmunan keltuaista
vettä
200g voita
merisuolaa myllystä
rypsiöljyä

*
500g spagettia
vettä keittämiseen
suolaa
*
parmesaania/ pecorinoa

1. Ota katkaravut jääkaappiin sulamaan vuorokautta ennen. Kuori katkaravut. Ota kuoret talteen, jos haluat keittää ne kastikkeen pohjaksi
2. Kuutioi kesäkurpitsa pieniksi kuutioiksi. Kuumenna pannu ja lisää liraus rypsiöljyä. Lisää kesäkurpitsakuutiot ja raasta sitruunankuori sekaan. Anna hautua viitisen minuuttia välillä sekoittaen, kunnes kesäkurpitsakuutiot alkavat pehmetä. Mausta suolalla
3. Sulata voi. Erottele keltuaiset metallikulhoon. Ota valkuaiset talteen ja valmista niistä vaikka pavlova. Lisää keltuaisiin 6 rkl vettä ja vispaa sekaisin.
Nosta kulho hiljalleen kiehuvan vesikattilan päälle (vesihaude) ja lisää voisula ohuena nauhana munien joukkoon seosta koko ajan sekoittaen. Sekoita kunnes seos alkaa paksuntua. Tähän menee muutama minuutti eli kärsivällisyyttä. Alla oleva vesi ei saa kiehua liian kovaa, vaan poreilla hiljakseen. Purista sekaan yhden sitruunanmehu, mausta suolalla ja sekoita
4. Keitä pasta 
5. Sekoita kastike ja keitetty pasta kesäkurpitsan kanssa pannulla. Lisää katkaravut ja sekoita. Tarjoile parmesaanin kanssa