keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Kaapin tyhjennyssoppaa

Kysellessäni viikon ruokatoiveita, neiti toivoi ainakin jotain keittoa. Tänään tein  kasviskeittoa aineksista, joita kaapista löytyy. Pätkä purjoa valkosipulin ja rosmariinin kanssa saivat muodostaa keiton makupohjan. Lisäksi papuja tuomaan proteiinia sekä muutaman peruna ja porkkana vihanneslaatikosta. Päätin myös tyhjentää yhden pastapussin lopun tuomaan keittoon ruokaisuutta. Nyt pastan saakin laittaa ostoslistalle, sillä spagettipurkkikin tyhjeni viikonloppuna. Italialaiseksi tämän keiton tekevät pasta, pesto ja parmesaani. Kesällä pestonkin olisi voinut tehdä itse yrttimaan sadosta. Nyt ainoa hengissä kitkuttelva yrtti on rosmariini, joten kirjoitin peston neidille ostoslistaan. Aamuiset sämpylät Sikke Sumarin ohjeella täydensivät aterian. Maukas ja täyteläinen keitto, johon voisi pilkkoa muitakin vihanneslaatikkoon unohtuneita kasviksia

ITALIALAINEN KASVISKEITTO

15 cm pätkä purjoa (nyt vihreää osaa)
2 valkosipulinkynttä
oksa tuoretta rosmariinia
rypsiöljyä
1 tlk hyvää tomaattimurskaa
1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
2 porkkanaa
3 perunaa
1 l kasvislientä
2 dl pakasteherneitä
1 1/2 dl kuivapastaa (muoto vapaa)
1/2 tl savupaprikaa
suolaa, mustapippuria myllystä
*
pestoa
parmesaania
hyvää vaaleaa leipää

1. Kuori valkosipuli ja hienonna. Halkaise purjo, pese ja hienonna. Hienonna rosmariini
2. Kuori ja kuutioi porkkanat ja perunat (porkkanat noin 1cm x 1cm kuutioiksi ja perunat vähän isommiksi)
3. Kuullota sipuleita ja timjamia rypsiöljyssä pari minuuttia. Lisää paprika, kasvisliemi, tomaattimurska, pavut, porkkanat ja perunat, keitä viisi minuuttia, lisää pasta. Jatka keittämistä kuten pastan keittoaika vaatii
4. Lisää herneet, mausta mustapippurilla, lisää tarvittaessa suolaa
5. Tarjoile peston, parmesaanin ja leivän kanssa

Valmistusaika: 30 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti