Näytetään tekstit, joissa on tunniste sunnuntailounas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sunnuntailounas. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. marraskuuta 2024

Isänpäivän lounas

 Sain mahdollisuuden ostaa kuhafileitä edullisesti, valmiiksi vakuumiin pakastettuja. Nuoret veivät osan jo aiemmin mennessään. Pikkuneiti paistoi fileet ja tarjoili ne perunoiden ja hollandaisen kanssa. Miniä kyseli minulta ohjetta ja toteutti kuha-serranokääröt entisen teinin synttäreiden kunniaksi. 
Vaikka juhlistimme isänpäivää kaksin, halusin jotain juhlavaa ja mieleen muistui ystävämme Sirpan ahvenvuoka, jota söimme muiden herkullisten ruokien lisäksi viimeksi heillä vieraillessamme. Pakastimesta ottamassani paketissa oli yksi iso 500g filee, joten pientä soveltamista alunperin pikkuahvenilla toteutettuun ohjeeseen tarvittiin. Ruotojen poistamisen jälkeen leikkasin fileen pitkittäin kahteen osaan ja leikkasin palat halki, jotta sain ne ohuemmiksi rullaamista varten. Kaikkiaan fileestä tuli 8 rullaa. Tarjoilin rullat pinaatin kanssa. Oikeastaan kaverina olisi saanut olla perunaa, johon ihanan kastikkeen olisi voinut imeyttää. Alkuun tein katkarapusalaattia (katkarapuja, omenaa, avokadoa, kurkkua, punasipulia, sitruunanmehua, oliiviöljyä, suolaa ja pippuria). Jälkiruokana mikrossa valmistetut mutakakut ja vadelmasorbettia.
KUHA-KYLMÄSAVULOHIVUOKA

500g kuhafileitä
75g kylmäsavulohta
tuoretta tilliä
1 dl kalalientä
2 dl kuohukermaa
1 rkl vehnäjauhoja
suolaa, mustapippuria, sahramia

1. Poista kuhasta ruodot. Leikkaa kala rullattaviin paloihin. Leikkaa tarvittaessa paksut osat kahtia ohuemmiksi. Laita jokaisen palan päälle kylmäsavulohta ja tilliä. Rullaa ja asettele rullat vuokaan pystyyn
2. Kiehauta kalaliemi, kerma ja mausteet. Suurusta vehnäjauholla
3. Kaada kiehuva liemi kaloille ja paista 15-20 minuuttia 200-asteessa

Valmistusaika: 30 min

sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Peuran paistia ja punaviinikastiketta

Teini vietti vuodenvaihteen ystävien kanssa. Heidän perinteisiinsä kuuluu, että vuorotellen ollaan vastuussa alku-, pää-, tai jälkiruuasta. Teinin ja miniän vastuulla oli tänä vuonna osa pääruuasta. Sain siis konsultaatiopuhelun liittyen kastikkeisiin. Tarjolla olisi kalaa, ja sille tarvittiin beurre blancin resepti ja lihaa, jolle haluttiin punaviinikastikkeen ohje. Beurre blancin ohje olikin blogissa, mutta punaviinikastikkeen ohjetta en ollutkaan laittanut muistiin. Vähän soveltamalla teinille saatiin kastikeohje. Loppiaisena pyysin äidin syömään kanssamme. Peuran paistin seuraksi sopi punaviinikastike, joten nyt senkin ohje löytyy täältä. 
Peuran kanssa tarjolla oli lohkoperunoita ja varsiparsakaalia, appelsiini-granaattiomena-lehtikaalisalaattia (ohje seuraa) ja jälkiruokana mustikkarahkaa. Paistoin ensin perunat uunissa liki kypsiksi ja otin ne ulos ja laitoin folion päälle. Peuran paisti painoi 900g. Ruskistin paistinpannulla kaikki pinnat, suolasin ja pippuroin paistin. Laitoin lihalämpömittarin paistin paksuimpaan kohtaan ja paistin uuniin 175-asteeseen, kunnes mittari näytti 55-astetta (medium). Laitoin päälle folion ja jätin paistin lepäämään kymmeneksi minuutiksi. Nostelin varsiparsakaalit perunoiden lomaan ja nostin uunin lämpötilan 200-asteeseen ja laitoin perunat ja parsakaalit uuniin kymmeneksi minuutiksi

PUNAVIINIKASTIKE

voita
porkkana
sipuli
2 rkl hienoa sokeria
2 oksaa rosmariinia
2 oksaa timjamia (kuivattukin käy)
1/2 pll punaviiniä
1 tlk demi-glacea
suolaa, mustapippuria
(viinirypälehilloketta)

1. Lohko sipuli ja leikkaa porkkana paloiksi. Kuullota sipulia ja porkkanapaloja voissa muutama minuutti, lisää sokeri ja anna karamellisoitua
2. Lisää viini ja yrtit ja anna kiehua hiljakseen kunnes viiniä on jäljellä puolet. Lisää demi-glace, ja anna jälleen kiehua, kunnes nestettä on jäljellä puolet. Seos paksuuntuu kiehuessaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja siivilöi kastike
3. Lisäsin juuri ennen tarjoilua kastikkeeseen vielä tummaa viinirypälehilloketta tuomaan lisähappoa ja makeutta

Valmistusaika:  n 1 tunti

sunnuntai 6. elokuuta 2023

Oman maan kesäkurpitsaa II

Tein keväällä mökille toisen lavakauluksen. Korkeammassa kasvaa lipstikka, ruohosipuli ja kesäkurpitsaa. Uudessa matalassa "viljelen" kesäkukkia. Kylvin ne aivan liian tiheään, mutta eipä tuo näytä haittaavan. Kukat ovat pörriäisiä varten, niitä on kiva katsella ja olen saanut jo monta hienoa kimppua maljakkoon. Kesäkurpitsaa on laitoin kolme taimea, siis niitäkin liian monta, mutta edellisvuoden kokemuksella tiesin, että taimien tiheys ei haitannut kasvua. Viime päivien sateet sen sijaan haittaavat, satokausi taitaa olla lopussa, sillä maa on litimärkää. Mukavasti kesäkurpitsaa on silti tullut. Ehkä taimien hintaa ei ole vielä katettu, mutta onhan se kiva syödä omaa satoa. Tänään tein lounaalle kesäkurpitsarisottoa. Risotto toimisi pelkästäänkin, tai broilerin tai kalan lisukkeena. Nyt paistoin lisäksi paketillisen Lidlin valmiiksi maustettuja katkarapuja.

KESÄKURPITSARISOTTO

1 iso kesäsipuli
valkosipulinkynsi
kesäkurpitsa (n 250g)
3 dl risottoriisiä
1 l kanalientä
2 dl valkoviiniä
sormisuolaa
parmesaania
rypsiöljyä
basilikaa/ timjamia

1. Kuori ja raasta valkosipulinkynsi. Hienonna sipuli. Halkaise kesäkurpitsa, poista siemenet lusikalla ja leikkaa kesäkurpitsa kuutioksi
2. Kuullota sipuleita ja kesäkurpitsaa rypsiöljyssä pari minuuttia. Lisää riisit ja jatka kuullottamista kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää viini ja anna kiehahtaa
3. Lisää kanalientä kauhallinen kerrallaan, ainan kun edellinen kauhallinen on imeytynyt riisiin. Lisää samalla ripaus sormisuolaa. Sekoita riisiä koko ajan. Risotto on valmista n 15-20 minuutissa, kun riisi on napakan kypsää. Raasta parmesaania reilu desi ja sekoita risottoon. Viimeistele basilikalla ( jos käytät timjamia, lisää se jo sipulien kanssa)

Valmistusaika: 30 min


perjantai 31. maaliskuuta 2023

Inhokista sunnuntailounaalle

Mielikuvani pakasteseistä ovat kouluruokailun mauttomasta mantelikalasta ja yhtä mauttomasta keitosta, enkä ole pakasteseitä juuri käyttänyt. Olen aina arkiruokailussa ostanut taloudellisesti ja ruuan hinnannousu on saanut minut vielä tarkemmaksi. Juurekset ja kaali ovat edullisia ympäri vuoden. Käytän myös paljon kaupan pakastekasviksia, minulla on aina pakasteessa pinaattia, papuja, ja rakastamaani parsakaalia. Lisäksi sieltä löytyy katkarapuja ja viime aikoina myös entistä inhokkiani, pakasteseitä. Sei valmistuu nopeasti, kun sen muistaa ottaa edellisenä päivänä sulamaan ja mietona kalana sopii lähes kaikkeen mihin muukin valkoinen kala. Nyt pakastimesta papuja ja pari palaa seitä ja maukas sunnuntailounas on valmis.Meille riitti 2 palaa seitä, 100g per nuppi eli yhdestä paketista syömme 2 kertaa. Nälkäisemmille voi paistaa useamman palan. Leivoin torstain muistikahvilaan puolukkapiirakan ja sitä jäi sopivasti 2 palaa, joten sunnuntain kruunasi palaset puolukkapiirakkaa vaniljakastikkeen kanssa.

PARMESAANI-PANKOJAUHOPANEROITU SEI
(kahdelle)
2 palaa pakasteseitä
kananmuna
1/2 dl raastettua parmesaania
1/2 dl pankojauhoja 
suolaa ja mustapippuria myllystä
rypsiöljyä paistamiseen

1. Sulata kala yön yli jääkaapissa. Kuivaa kala talouspaperilla
2. Raasta juusto ja sekoita se pankojauhoihin
3. Vatkaa kananmuna lautasella 
4. Suolaa ja pippuroi kalat. Kasta kalat kananmunaan ja sen kääntele sen jälkeen juusto-pankojauhoseoksessa. Paista keskilämmöllä molemmin puolin, kunnes pinta on kullanruskea. Jos palat ovat paksuja, paista nopeasti myös sivut
5. Tarjoile pekoni-valkosipulipapujen kanssa (myös perunamuusi sopii hyvin)

Valmistusaika:  15 min + kalan sulatus 12 h

sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Lapsuuden ruokamuistoja- lihamureke

Jos pitäisi nimetä lapsuuden ruokamuistoja, lihamureke olisi yksi niistä. Äidin lihamurekkeessa oli aina täytteenä pakastekasviksia. Itse olen tehnyt lihamureketta varsin harvoin. Yhdestä versiosta perheen miesväki on kyllä pitänyt. Lihamureke on oiva ruoka niin sunnuntailounaalle kuin arkiruokailuunkin. Murekkeen voi tehdä paistamista vaille valmiiksi ja työntää sitten uuniin, kun valmistelee aterian muut osat. Murekkeesta riittää isolle porukalle, se maistuu kylmänä leivän päällä tai osan voi pakastaa. Nyt käytin murekkeeseen viimeisen paketin karitsanjauhelihaa pakastimesta  ja saman verran possun jauhelihaa ja täytin sen pakastekasviksilla äidin tapaan. Viime hetkellä murekkeen päälle päätyi pari viipaletta jääkaapista löytynyttä parmankinkkua. Lisäksi juuresmuusia ja puolukoita.
LIHAMUREKE

500g karitsan jauhelihaa
500g possunjauhelihaa (tai sikanautaa)
1 sellerinvarsi
1 porkkana
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 dl pankojauhoja (tai korppujauhoa)
suolaa ja mustapippuria myllystä
paprikajauhetta
1 tl kuivattua timjamia (tuoretta toki jos on)
muutama viipale parmankinkkua
250g pakastekasviksia sulatettuina
rypsiöljyä
3 kananmunaa

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuori porkkana ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Kuutioi myös sellerinvarsi
2. Kuullota sipuleita, porkkanakuutioita ja selleriä muutama minuutti rypsiöljyssä (eli valmista soffritto), lisää kuivattu timjami ja jatka paistamista vielä hetki. Anna jäähtyä
3. Laita jauhelihat isoon kulhoon, ripottele pankojauhot pinnalle. Mausta paprikajauheella, suolalla ja mustapippurilla. Riko kananmunat sekaan ja lisää myös jäähtynyt soffritto. Sekoita taikina hyvin käsin
4. Laita uunivuokaan leivinpaperi ja painele 2/3 murekeseoksesta vuuan keskelle suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Kaada keskelle pakastevihannekset. Nosta loppu murekeseos pinnalle ja muotoile murekkeeksi. Laita halutessasi pinnalla vielä muutaman parmankinkkuviipale
5. Paista mureketta 200-asteessa 30-40 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen leikkaamista

Valmistusaika: 1 h

sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Sinappista broileria sunnuntailounaalla

Tavallisesti teen viikonloppuostokset ajatuksella ja suunnitelmallisesti. Nyt en jostain syystä saanut idean ideaa ja ostoskoriin päätyi kaikkea tuttua ja turvallista. Eilen lämmitin viikolla tehdyn lammasragun loput. Tänään sitten paketti broilerin rintafileitä pöydälle ja kokkaamaan. Katselin jääkaapin sisältöä ja silmiin osui purkki kokojyvä dijonsinappia. Idea oli valmis, kurkkaus googleen ja oma versio ranskalaisklassikosta, dijonin kanasta toteutukseen. Lisänä uuniporkkanoita ja riisiä. Muuten en juuri keitettyä riisiä tee, mutta tämän kanssa se sopi.

DIJONIN BROILERIA

n. 500g broileria (nyt rintafileitä, mutta luullinen liha olisi parasta)
iso punasipuli
2 valkosipulinkynttä
6 siivua pekonia
rypsiöljyä
1 tl kuivattua timjamia (toki tuoretta, jos on)
1/2 kanaliemikuutio
3 tl kokojyvä dijonsinappia
1 1/2 dl valkoviiniä
2 dl kuohukermaa

1. Ota broileri huoneenlämpöön ja paloittele  rintafileet muutamaan osaan. Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa pekonit tikuiksi.
2. Laita pannulle tilkka rypsiöljyä ja paista pekonit rapeiksi. Nosta pekonit sivuun ja lisää sipulit pannulle. Paista miedolla lämmöllä, kunnes sipulit ovat läpikuultavia. Ota sipulit pois pannulta ja lisää broileri. Paista pintaan hyvä väri ja ota pois pannulta. Lisää pannulle timjami, 1/2 kanaliemikuutio, sinappi ja valkoviini, sekoita hyvin ja anna viinin kiehahtaa. Lisää kerma ja anna kiehahtaa
3. Nyt voit lisätä broilerit, sipulit ja pekonit takaisin pannulle ja antaa broilerin hautua kypsäksi hellalla TAI voit laittaa broilerit, sipulit ja pekonit uunivuokaan ja kaataa kastikkeen päälle ja kypsentää ruuan valmiiksi uunissa, 200-asteessa n 15-20 minuuttia. Jos käytät luullista broileria, pidennä kypsennysaikaa

Valmistusaika: 45 minuuttia

perjantai 3. helmikuuta 2023

Parempaa janssonia

Yksi koko perheen suosikkiruoka on lohi-perunalaatikko, vuosien takaisella Glorian ruoka & viinin ohjeella valmistettuna. Vaikka aineet ovatkin perin yksinkertaiset, ruoka on sen verran työläs valmistaa, että se on meillä pysynyt sunnuntairuokana. Lohi-perunalaatikko on lohikeiton ohella toinen ruoka, joka tulee ensimmäisinä mieleen ulkomaalaisille tarjottavsta  suomiruuasta. Se on myös yksi niistä ruuista joihin brasilialainen miniä ensimmäisenä ihastui ja opetteli valmistamaan. Läntisen naapurimme suosikki taas on janssoninkiusaus. Joulun alla Hesarissa oli vähän paremman janssonin ohje. Tein janssonia sunnuntaina, tai ohjeen mukaisesti laitoin makukerman tekeytymään jo lauantaina. Janssonin kiusaus, kuten lohi-perunalaatikkokin nautitaan etikkapunajuurien kanssa. Suurin haaste tässä ruuassa on odottaa sen vetäytymistä ennen syömistä, kun valmiin kiusauksen herkullinen tuoksu valtaa keittiön. Laatikko hupeni niin nopeasti, että kuvattavaksi jäi vain nurkka.


JANSSONINKIUSAUS
(neljälle)

1kg kiinteitä perunoita
4 dl kuohukermaa
nippu tilliä
(2 tl tillinsimeniä- ei ollut, joten jäi pois)
2 tl fenkolinsiemeniä
2 valkosipulinkynttä
3 isoa keltasipulia
ripaus suolaa, mustapippuria myllystä
1 prk Jansson- (tai anjovis)fileitä

1. Tee makukerma edellisenä päivänä. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Laita valkosipuli, fenkolisiemenet ja tillinvarret kermaan, kiehauta ja nosta kylmään jäähtymään
2. Kuori ja viipaloi sipuli. Kuullota sipuleita kymmenisen minuuttia, kunnes ne antautuvat
3. Kuori ja suikaloi perunat. Leikkaa kalat pitkittäin muutamaan osaan
4. Voitele uuni vuoka ja lado vuokaan kerroksittain perunoita, sipulia ja kalaa. Tee päällimmäiseksi perunakerros
5. Lämmitä makukerma ja siivilöi tillit pois. Kaada kerma vuokaan muiden ainesten päälle. Vuole pinnalla muutama voilastu. Paista 180-asteessa puolitoista tuntia. Anna laatikon tekeytyä 45 minuuttia. Hienonna loppu tilli laatikon pinnalle. Tarjoile etikkapunajuurten kanssa

Valmistusaika: 30 min + paistaminen  1h 30 min + makujen tekeytyminen 45 min + makukerman tekeytyminen 12h

maanantai 5. joulukuuta 2022

Itsenäisyyspäivän menu

Huomenna juhlistamme Suomen itsenäisyyspäivää pienemmällä porukalla, vain äiti tulee syömään kanssamme. Tavallisesti juhlavammilla sunnuntai- tai perhelounailla pääruokana on ollut lihaa tai kalaa, varsinkin jos nuoriso on ollut mukana. Nyt ajattelin mennä kokonaan kasvisruualla. Suomalaisen menun tähtinä loistavat tietenkin kotimaiset raaka-aineet, juurekset ja marjat. Alkuruuassa punajuuri ja pääruuassa toinen lempijuurekseni, selleri. Jälkiruuan maunantajana on, omin käsin (lue yrittäjän käsin) Kivilahdenrannasta kerätty karpalo. Alkuruuan pähkinät ovat tuontitavaraa, kaikkea muuta taitaa suolaa, mustapippuria ja vaniljaa lukuunottamatta Suomessa kasvaa tai jalostetaan. Karpalovaahdon mukaillen ohje Arlan.

SUOMALAINEN ITSENÄISYYSPÄIVÄN MENU:
Punajuuriröstit, Auramousse ja pähkinöitä
Karpalovaahto


KARPALOVAAHTO
(annoksia n 4-6)

2 1/2 dl karpaloita
1 dl hienoa sokeria
2 kananmunan valkuaista
2 dl vispikermaa
2 liivatelehteä
2 tl vaniljasokeria (tai puolikas vaniljatanko)
tilkka vettä

1. Soseuta 2 dl karpaloita sokerin kanssa. Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma vaniljasokerin kanssa kiinteäksi vaahdoksi
2. Kuumenna tilkka vettä ja lisää siihen kuivaksi puristetut liivatteet hyvin sekoittaen
3. Sekoita karpalosose kermavaahtoon. Valuta liivateseos mukaan ohuena nauhan hyvin sekoittaen
4. Yhdistä kerma-karpaloseos valkuaisvaahtoon kahdessa erässä varovasti käännellen
5. Jaa jälkiruoka annosmaljoihin ja ripottele loput karpalot päälle. Nosta kylmään ja tarjoile seuraavana päivänä tai aikaisintaan kahden tunnin kuluttua

Valmistusaika: 20 min + tekeytyminen 2 h

tiistai 11. lokakuuta 2022

Pataruokien aatelia

 Suunnittelin lauantain perhelounaalle karitsapataa. Karitsaa kun oli maatilapäivän jäljiltä pakastimessa. Entinen teini muistutti, ettei miniä ole suurin lampaan ystävä. Päätin sitten tehdä syksyisen pataruuan naudanlihasta. Meillä syödään naudanlihaa varsin harvoin ja niin näyttävät muutkin tekevän, sillä toisessa isossa marketissa ei ollut pataruokaan sopivaa nautaa ollenkaan ja toisessakin vain kaksi palaa kulmapaistia. Otin molemmat. Lihat olivat jo padassa hautumassa ja mietin lisuketta padalle. Porkkanat ja selleri odottivat kuorittuina ja paloiteltuna pataan lisäämistä. Kuorinkin vielä muutaman perunan ja tein lisäkkeeksi juuresmuusia. Lisäksi vielä mustaherukoita pakasteesta, raikastivat mukavasti tuhtia pataa, sekä salaatti, jossa salaattia, pinaattia, omenaa, kurkkua ja herneitä.


BURGUNDINPATA
(kahdeksalle-kymmenelle)

1,4 kg naudan kulmapaistia 
(tai muu pitkän hautumisen vaativa liha)
200g pekonia
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl tomaattipyreetä
1 tlk kokonaisia tomaatteja
1 dl kuivattuja suppilovahveroita
2 laakerinlehteä
tuoretta timjamia ja oreganoa (tai rosmariinia)
2 dl punaviiniä
suolaa ja mustapippuria myllystä
(muscovadosokeria)

1. Kuutioi liha  reiluiksi kuutioiksi ja anna olla huoneenlämmössä tunti. Leikkaa pekoni suikaleiksi (tai käytä valmiita kuutioita). Kuori sipulit. Leikkaa sipuli reiluiksi lohkoiksi ja viipaloi valkosipulit. Laita sienet likoamaan kylmään veteen. Leikkaa osa sienistä saksilla pienemmäksi
2. Paista pekoni rapeaksi paistinpannulla omassa rasvassaan ja siirrä pataan. Ruskista lihakuutioit muutamassa erässä pekonin rasvassa ja siirrä pataan. Kuullota sipulit paistinpannulla, lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Lisää pataan. Lisää pataan myös tomaattipyree, kokonaiset tomaatit (kaada purkin puoleen väliin vettä, huljuta ja kaada vesi pataan), sienet vesineen, yrtit sekä punaviini. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 
3. Nosta pata levylle ja anna kiehahtaa. Anna hautua hiljalleen kannen alla vähintään kolme, mieluummin neljä tuntia. (voit hauduttaa padan myös uunissa 150-asteessa) Tarkista välillä nesteen riittävyys. Lopuksi tarkista suola ja pippuri, lisää tarvittaessa myös sokeria, jotta saat maut tasapainoon

Valmistusaika: 40 min + haudutus 4 tuntia

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

"Otetaan mitä kaapissa on"- kerrosjälkiruokaa

 Kysyin perjantaina yrittäjältä ruokatoiveita. Tavallinen vastaus on jotain hyvää. Nyt hän sanoi paistettua maksaa ja toivoipa vielä lohkoperunoita kaveriksi. Sunnuntain pääruoka oli siis tiedossa. Ruuanvalmistusta aloitellessa katselin kaappien tarjontaa jälkiruoka mielessäni. Jääkaapissa oli Philadelphia-juustoa ja avattu kuohukerma, pakastimessa monenlaisia marjoja. Yrittäjä sai syksyllä mökin viereiseltä suolta saaliiksi jopa pikkuisen lakkoja, joita otin nyt yhden pussin sulamaan. Tiedossa kerrosjälkiruokaa. Sama ohje toimii muillakin marjoilla tai hedelmillä, keksien tilalla voi olla vaikka mysliä. 
LAKKA-JUUSTOMOUSSEMALJAT

lakkoja
(hillo-marmeladi)sokeria
*
kuohukermaa
tuorejuustoa
vaniljasokeria
konjakkia
*
suklaakeksejä (valmiita tai itse tehtyjä)
*
tummaa suklaata

1. Keitä lakat hilloksi (hillo-marmeladi)sokerin kanssa. Anna jäähtyä
2. Sulata suklaa, laita pursotuspussiin ja pursota haluamasi kuviot leivinpaperille. Anna jähmettyä kylmässä
3. Vaahdota kuohukerma, lisää vaniljasokeri ja tuorejuusto, mausta konjakilla. Jatka vatkaamista kunnes seos on kiinteää, mutta silti pehmeää
4. Murskaa keksi(t)
5. Kokoa annokset kirkkaisiin laseihin tai jälkiruokamaljoihin: ensin keksimurua, sitten juustovaahtoa, lakkahilloa, keksimuroa, päälle juustovaahtoa ja pinnalle suklaakoriste. Tarjoile heti

Valmistusaika:  20 min jäähtymisineen 

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Vuohenjuustobroileria ja paholaisen hilloa

Tänään, kuten meillä usein, ruokailun suunnittelu alkoi katsauksella kaappeihin. Onko joku raaka-aine, joka pitäisi käyttää pikaisesti tai saisiko jostain idean. Jääkaapissa oli vuohenjuustotanko, josta ajatukset lähtivät kanaan. Siitä meninkin sitten retroilun puolelle, sillä mieleeni tuli makumuisto paholaisen hillosta.  En ole hilloa koskaan itse tehnyt, mutta joskus nuoruudessa vuohenjuustobroileria paholaisen hillolla taisi olla useammankin (ketju)ravintolan listalla. Hillossa on sopivassa suhteessa chilin tulisuutta, etikan happamuutta ja sokerin makeutta, eli valmistus vaatii maistelua matkan varrella, jotta saa maut omaan suuhun sopiviksi. Päiväkävelyllä poikkesimme ostamassa broilerin rintafileitä ja bataatin, muita aineksia oli kotona. Kirjoitin tosin ostoslistaan perunoita, mutta onneksi vaihdoin kaupassa bataattiin. Lohkoina uunissa paistettujen bataattien makeus toimi erinomaisesti vuohenjuuston ja hillokkeen kanssa. Broilerit paistoin pannulla, laitoin vuohenjuustoa pinnalle ja annoin olla uunissa grillivastusten alla muutaman minuutin
PAHOLAISEN HILLO

500g tomaatteja
2 isoa suippopaprikaa
1 iso punasipuli
1 iso valkosipulinkynsi
2 punaista (kuivattua) chiliä
1/2 dl viinietikkaa (nyt puoliksi tummaa balsamicoa ja omenasiideriviinietikkaa)
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
1 1/3 dl hillo(marmeladi)sokeria

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuutioi tomaatit, poista paprikoista siemenet ja kuutioi myös ne. Poista chilistä siemenet ja kuutioi
2. Laita vihannekset kattilaan, lisää etikka, mausta suolalla ja mustapippurilla. Keitä hiljalleen välillä sekoittaen 45 minuuttia.  (tarkista chilin määrä ja lisää halutesssasi- jäähtyessä chlisyys vähenee) Lisää hillosokeri ja jatka keittämistä välillä sekoittaen 10 minuuttia. Hillon voi ajaa sauvasekoittimella tasaiseksi, minä pidän karkeammasta rakenteesta. Tarjoile hillo vuohenjuustobroilerin, grillatut lihan tai vaikka juustojen lisukkeena

Valmistusaika: 1 h

keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Karitsaa sunnuntailounaalla

 Jo syksyllä REKOsta hankittu karitsan lapa on odotellut josko ruokailijoita olisi useampi. Eihän niitä ruokavieraita saa ellei kutsu, joten pyysin äidin sunnuntailounaalle. Ei karitsanlapa iso ole, mutta kahdestaan sitä olisi syöty viikko, nyt taitaa mennä kahdessä päivässä ja muutaman kerran leivän päällä. Halusin valmistaa lavan padassa hitaasti hauduttaen, joten jouduin käyttämään väkivaltaa ja katkaisemaan kintun. Meni helposti, ensin saksilla lihat poikki nivelen kohdalta ja sitten nivel taittaen kahtia. Liha oli uunissa 110-asteessa 12 tuntia, ja aamulla tuntui melkein joululta, kun kypsän lihan tuoksu tulvi nenään. Padan neste piti lihan mehukkaana ja luut irtosivat, kun lihan nosti ylös padasta. Tein karitsan kanssa kastikkeen haudutusliemestä (silloin rasva pitää kuoria todella huolellisesti pois), mutta nyhtölihan voisi tarjota tortillojen, pitaleipien tai minkä kanssa sitten haluaakin. Lisäksi selleripyreetä ja uunissa paahdettuja parsakaaleja. Alkuruokana punajuuricarpaccio sinihomejuustomoussella ja pähkinöillä ja jälkiruokana Runebergin torttuja.

NYHTÖLAMMAS

karitsan lapa (nyt 1,3 kg, josta jäi lihaa n 750g)
2 isoa porkkanaa
2 isoa sipulia
10 valkosipulin kynttä
suolaa, mustapippuria myllystä
savupaprikaa
tummaa balsamiviinietikkaa
2 dl punaviiniä
2 lihaliemikuutiota
kiehuvaa vettä
*
kannellinen uuninkestävä pata

1. Pieni lapa pataa sopivaksi. Hiero lihaan kauttaaltaan balsamiviinietikkaa ja pyörittele liha suolan, mustapippurin ja savupaprikan seoksessa.
2. Kuori sipuli ja leikkaa reiluiksi lohkoiksi. Kuori valkosipulinkynnet. Leikkaa porkkanat reiluiksi paloiksi. Laita vihanneksia pataan, lisää lihat ja laita loput vihannekset lihojen viereen. Kaada punaviini pataan ja nosta pata liedelle ja anna punaviinin kiehahtaa. Murustele lihaliemikuutiot lihojen sekaan ja kaada päälle kiehuvaa vettä, niin että lihat juuri ja juuri peittyvät. Laita kansi päälle ja nosta pata 225-asteiseen uuniin vartiksi. Laske uunin lämpötila 110-asteeseen ja " unohda" pata uuniin ainakin 8 tunnin ajaksi, 12 tuntiakaan ei haittaa
3. Nosta lihat liemestä reikäkauhalla ja irrota lihoista rasva ja mahdolliset kalvot. Jätä liha sen kokoisiksi paloiksi kun se puhdistuksen jälkeen jää tai revi haarukoilla "nyhtölampaaksi". Tarjoile nyhtölammas sellaisenaan tai kastikkeessa

4. Kastike: Poista kasvikset liemestä. Poista rasva rasva liemen pinnalta (tämä vaatii kärsivällisyyttä- jos annat liemen jäähtyä kunnolla, rasva on helpompi poistaa). Nosta pata liemineen hellalle. Ota 1 dl lientä ja sekoita siihen 2 rkl vehnäjauhoja, Vatkaa tämä seos liemeen ja anna liemen kiehua hetki, jotta jauhot kypsyvät. Mausta liemi karpalohyytelöllä. Tarkista suola. Lisää kasvikset ja liha liemeen ja kiehauta

Valmistusaika: 30 min + uunissa 8-12h + kastike 30 min

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Muikkuja ja pottuja

 Pakastimessa on odotellut pussi Rekosta aiemmin syksyllä ostettuja muikkuja, vähän liikaa kahdelle, mutta juuri sopivasti kolmelle. Soittelin siis äidin sunnuntailounaalle. Muikut paistoin perinteiseen tapaan, ruisjauho-suola-mustapippurihuntu päälle ja pannulle voita ja rypsiöljyä.  Ensin ajattelin tehdä muikkujen kaveriksi tavallisen muusin, sitten vaihdoin hölksypottuihin ja loppujen lopuksi valmistin pinaatti-hölskypottuja. Lisäksi fenkoli-appelsiinisalaattia. Olipa hyvää! Pakastimessa odottivat myös syksyn ensimmäiset lehtitaikinalevyt. Veljen vaimo oli viikolla tehnyt kauden ensimmäiset kausitortut mansikkamarmeladilla, minä käytin tuttua ohjettani,  jossa kesäaikaan mansikkaa, nyt hedelmänä persimonia. 


PINAATTISET HÖLSKYPOTUT

perunoita
lehtipinaattia (nyt pakasteena, tuore sopii myös)
purjoa (sekin nyt pakasteesta, syksyllä Rekosta hankittua)
rypsiöljyä
suolaa, mustapippuria myllystä
ranskankermaa

1. Kuori perunat ja keitä kypsiksi (ei ihan "muussikypsyyteen", vaan vähän napakammaksi)
2. Paista jäistä pinaattia ja purjosilppua rypsiöljyssä sekoitellen muutama minuutti, kunnes pinaatti on sulanut, mausta suolalla ja mustapippurilla
3. Kaada kypsistä perunoista vesi pois ja laita kansi kiinni. "Hölskäytä" pari kertaa, jotta perunat menevät osin rikki. Lisää pinaatti-purjoseos ja ranskankermaa siten, että seos on mukavan notkeaa. Mausta suolalla ja sekoita ainekset sekaisin, ja laita tarjolle.

Valmistusaika: 45 min

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Lohi, riisi ja sitruuna eli sitruunainen lohirisotto

Ruuanlaitto kolmelle tai nykyisin usein vain kahdelle vaatii minulta enemmän pohtimista ostettavista määristä, jotta minimoin hävikin ja aterioissa on vaihtelua. En edelleenkään osaa ostaa raaka-aineita vain yhteen ateriaan ja usein isompi hankinta on kilohinnaltaan edullisempi. Hyödynnän paljon pakastinta. Joskus pakastan osan valmiista ruuasta myöhemmin syötäväksi. Pidän kuitenkin paljon keittiössä touhuamisesta ja teen mielelläni ruokaa päivittäin. Siksi jaan vaikkapa lohifileen osiin ja osan valmistan tuoreeltaan ja osan pakastan annospaloina tulevan varalle. Pastaan tai risottoon riittää pienempikin pala ja silti makua on riittävästi. Tätä ohjetta mukaillen voi käyttää myös joulupöydästä jäänyttä savukalaa. 



SITRUUNAINEN LOHIRISOTTO

1 iso (salotti)sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
tuoretta timjamia
rypsiöljyä
3 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
1 l kiehuvaa kasvislientä 
suolaa
2 dl pakasteherneitä
sitruuna (kuori)
150g pala lohta
25 g parmesaania

1. Kuori ja hienonna sipulit. Hienonna timjami. Sulata pakasteherneet
2. Kuullota sipuleita ja timjamia pari minuuttia rypsiöljyssä. Lisää riisi ja jatka paistamista sekoitellen kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää valkoviini ja anna kiehahtaa. Vähennä lämpöä
3. Lisää kasvislientä kauhallinen kerrallaan aina kun edellinen kauhallinen on imeytynyt riisiin. Lisää jokaisen kauhallisen yhteydessä ripaus suolaa ja sekoita hyvin. Toista kunnes kaikki kasvisliemi on käytetty, riisi on napakan kypsää ja risotto valuvaa. Tähän menee noin 20 minuuttia
4. Paista lohi pannulla timjamin kanssa juuri ja juuri kypsäksi, mausta suolalla
5. Raasta parmesaani ja sitruunankuori ja sekoita ne herneiden kanssa risoton joukkoon
6. Paloittele lohi ja sekoita kevyesti risoton joukkoon.

Sunnuntailounaalla voit paistaa muutaman jättikatkaravun risoton päälle

Valmistusaika: 30 min

maanantai 14. joulukuuta 2020

Lammasta sunnuntailounaalla

Nuoret tulivat lauantaina käymään, jotta saavat miniän oleskelulupahakemuksen eteenpäin. Heidän tullessaan kysyin, haluavatko he lohta vai lammasta. Lohi on miniän lempiruokaa ja lammasta hän ei ole koskaan maistanut. Paljon papereita piti ensin täyttää, sitten tulostaa ja allekirjoittaa, skannata ja liittää sähköisen hakemukseen. Prosessiin meni sen verran aikaa, etten antanutkaan nuorten valita, vaan tein uunilohta, sillä se oli nopeampaa. Samalla opetin miniälle yhden tavan valmistaa uunilohi, tätä ohjetta mukaillen, lohi kokonaisena ilman limettiä. Lammasta söimme sitten entisen yrittäjän ja teinineidin kanssa sunnuntaina. Ohje googailun tulos. Lisäkkeeksi tekemäni kvinoa oli samalla jääkaapin siivousruokaa, tomaatit, paprikan, sellerin ja rucolan voi korvata sillä mitä kaapissa on. Kvinoankin tilalla voisi olla kuskusia tai bulguria. Tarjoilin lammaspullat tsatsikin kanssa. Paistoin puolet taikinasta pulliksi sunnuntain aterialle ja loput pihveiksi, jotka pakastin.


LAMMASPULLAT JA KVINOAAA

LAMMASPULLAT
(kuudelle)

750g karitsan jauhelihaa
reilun kokoinen sipuli
valkosipulinkynsi
rypsiöljyä
3 tl viismaustetta
mustapippuria myllystä
1 tl savupaprikaa
4 rkl tomaattipyrettä
lihaliemikuutio
1 dl vettä
2 kananmunaa

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipuleita pari minuuttia rypsiöljyssä. Lisää mausteet ja tomaattipyre, Sekoittele hetki, murusta sekaan lihaliemikuutio ja lisää vesi. Sekoita ja anna kiehahtaa, jotta vesi haihtuu. Jäähdytä vähän aikaa
2. Lisää seos jauhelihan joukkoon. Lisää kananmunat ja sekoita taikina tasaiseksi. 
3. Paista rypsiöljyssä pulliksi tai pihveiksi

KVINOA
(neljälle)

2 dl kvinoaa + vettä & suolaa keittämiseen
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
punainen chili
1/2 lehtisellerinvarsi
rypsiöljyä
1/2 punainen paprika
pieniä luumutomaatteja
10 kivellistä mustaa oliivia
100g fetajuustoa
rucolaa

1. Keitä kvinoa paketin ohjeen mukaan
2. Kuori ja hienonna sipulit, leikkaa chili ja selleri kuutioiksi. Kuutioi paprika ja tomaatti. Poista oliiveista kivet ja hienonna oliivit. Hienonna rucola
3. Kuullota sipuleita, chiliä ja lehtiselleriä pari minuuttia rypsiöljyssä. Lisää paprika ja jatka paistamista hetki
4. Lisää kypsä kvinoa ja kuutioitu tomaatti vihannesten sekaan ja sekoita. Sekoita lopuksi mukaan oliivit, murustettu feta ja rucola

Valmistusaika: 45 min

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Brittiklassikko sunnuntailounaalla

Kasvisten syöntiä olemme tietoisesti lisänneet. Viikossa on useampikin kasvisruokapäivä. Kalaa taidamme syödä kerran viikossa, ja silloinkin tavallisesti lohta. Mökkeillessä myös haukea ja kuhaa. Nyt ostin tarjouksesta turskaa ajatuksella leivittää se pankojauhoilla. Ostin jo pankojauhojakin, kun entisessä pussissa oli vain rippunen jäljellä. Lisukkeita miettiessäni ajattelin perunoita johonkin tapaan ja muistinkin perinteisen englantilaisen pubitarjottavan; fisut ranuilla. Pari kertaa olen aitoja syönyt, tehnyt en koskaan. Pikkuisen tutkailua ja sopivia apuja löytyi. Kalan friteeraustaikina on täältä ja idea uunissa valmistettujen ranujen alkukypsennykseen täältä. Nuo lisukkeena tarjotut herneet olivat entisen teinin mukaan ainoa ei autenttinen osa, Briteissä kun tarjolla on mushy peas. Tosin pidimme kaikki enemmän näistä herneistä. Vähän näpertelyä, mutta ei kuitenkaan vaikeaa. Ranujen kypsentäminen uunissa helpotti, jolloin sai keskittyä kalan friteeraukseen. Friteerauksen tuoksu kyllä jäi asuntoon toviksi.  

FISH & CHIPS, HERNEITÄ JA TARTAR-KASTIKE

TARTAR-KASTIKE
1 porkkana
2 cocktailkurkkua
2 rkl kapriksia
2 tl dijonsinappia
3/4 dl hienonnettua tilliä
1 dl majoneesia
1 dl kermaviiliä

1. Kuori porkkana ja raasta raastimen karkealla terällä
2. Hienonna cocktailkurkut, kaprikset ja tilli
3. Sekoita kaikki aineet ja nosta jääkaappiin tekeytymään

CHIPS
10 perunaa (kiinteä)
rypsiöljyä
suolaa, mustapippuria myllystä

1. Pese perunat ja leikkaa tasakokoisiksi reiluiksi tikuiksi. Laita tikut kylmään veteen ainakin vartiksi. Huuhtele ja kuivaa perunatikut
2. Laita perunat kulhoon ja kaada päälle rypsiöljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita
3. Laita uunipellille leivinpaperi ja lado perunat pellille niin etteivät ne koske toisiinsa. Laita päälle folio ja paista 250-asteisessa uunissa 5 minuuttia
4. Ota folio pois ja paista vielä 15 min. Jos haluat perunoihin hyvän värin laita grillivastukset päälle ja paista 3-5 min, käännä perunat ja paista vielä pari minuuttia. Mausta suolalla

FISH
900g turskafileitä
4 rkl perunajauhoja
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä

friteeraustaikina:
1 dl perunajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl suolaa
3 1/2 dl olutta
2 rkl (mallas)etikkaa (nyt ei ollut, käytin omenaviinietikkaa)

2 l rypsiöljyä

1. Poista turskafileistä mahdolliset ruodot
2. Valmista friteeraustaikina sekoittamalla kaikki aineet. Nosta jääkaappiin tekeytymään puoleksi tunniksi
3. Sekoita perunajauhot, suola ja mustapippuri lautasella
4. Kuumenna öljy padassa 180-asteeseen
5. Painele kalapalat perunajauhoissa ja kasta sitten friteeraustaikinaan. Nosta kuumaan öljyyn ja friteeraa n 5 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea. Nosta kalat talouspaperin päälle valumaan ja mausta suolalla

HERNEET
2 pss pakasteherneitä
tilkka vettä
nokare voita
tuoretta minttua
suolaa
sitruunamehua

1. Kaada pakasteherneet kattilaan ja lisää tilkka vettä. Kuumenna sekoittaen kunnes herneet sulavat
2. Lisää voi, hienonnettu minttu ja tilkka sitruunamehua. Mausta suolalla ja sekoita. Painele muusinuijalla muutama kerta, jotta osa herneistä menee rikki
3. Tarjoile kalan ja perunoiden lisukkeena

Valmistusaika: 2 h


lauantai 31. lokakuuta 2020

Pyhä(in)päivän kakku

Tämä vuosi on suosinut marjastajaa. Mökkitontilta olemme keränneet metsämansikoita, mustikoita ja puolukoita ja viereiseltä suolta hilloja ja karpaloita. Suo ei ole varsinaista mökkipihaa, mutta mökin rappusilta on sille alle 50 metriä ja suora näköyhteys. Haluamme kerätä niin hillat kuin karpalotkin kypsinä, joten odottelemme kypsymistä rauhassa. Ja useana vuonna olemme heränneet suolta kuuluvaan puheeseen. Marjastajiahan siellä. Kun viemme aamukahvinpannun grillikatokselle ja huikkaamme huomenet, marjastajat kohteliaasti kääntävät selkänsä. Vieläkään kaikki karpalot eivät olleet kypsiä, saa nähdä onko niitä jäljellä kun seuraavan kerran menemme mökille.
Paistettava juustokakku halkeilee helposti. Miedossa lämmössä paistaminen ja kakun jättäminen uunin jälkilämpöön ehkäisee halkeilua. 


KARPALOJUUSTOKAKKU JA SUOLAKINUSKIA

Pohja:
100g pehmeää voita
1 dl hienoa sokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
raastettua sitruunankuorta

1. Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa kananmuna sekaan. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe ja lisää taikinaan. Raasta mukaan sitruunankuorta ja sekoita taikina tasaiseksi
2. Rypistä leivinpaperi ja levitä 22 cm vuokaan. Levitä taikina jauhotetuin käsin vuuan pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin

Täyte:
400g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
1 1/2 dl hienoa sokeria
3 kananmunaa
1 dl maizenaa tai perunajauhoja
1 + 1 dl karpaloita

1. Sekoita täytteen aineet karpaloita lukuunottamatta
2. Levitä 1 dl karpaloita taikinan pinnalle. Murskaa loput karpalot ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte pohjan päälle ja paista 175-asteessa 50-60 min
3. Laita uunista lämpö pois ja avaa luukku raolleen 10 minuutiksi. Sulje luukku ja anna kakun olla uunissa vielä puoli tuntia. Anna kakun tekeytya viileässä seuraavaan päivään

Valmista tavallinen kinuskikastike ja lisää siihen sormisuolakiteitä, maistele, jotta saat makeuden ja suolaisuuden tasapainoon. Tarjoile karpalojuustokakku jäähtyneen suolakinuskin kanssa

Valmistusaika: 30min, paistaminen 1h  40min + tekeytyminen 12 h

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Ravintolakeittiön inspiroima sunnuntailounas

Teinineiti lähetti viikolla koulusta videon, jossa hän perkaa haukea sekä muutaman valokuvan valmiista annoksista. Kuvissa oli alkuruokana sokeri-suolattua siikaa lisukkeinaan perunaa ja perunasipsiä ja pääruokana haukikvenellejä. Haukikvenellejä olen tehnytkin, friteerattuna itämaisin mauin ja juhlavana versiona isänpäiväksi. Olin jo ostanut viikonlopun ruokaa varten lohifileen ja kuvien innostamana aloin suunnittelemaan sunnuntailounasta. Ainaisen uunilohen sijaan söimme lohipateeta, rapukastiketta, perunoita, perunasipsiä ja paksoita. Ruuan valmistin minä,  sillä neiti oli ensin 4 päivää kokkaamassa koulun keittiössä ja teki sen jälkeen 2 pitkää iltaa  tarjoilijan hommia. Oli siis leponsa ansainnut. Pleittauksessa eli annosten asettelussa luotin ammattilaiseen eli se neidin käsialaa. Olipa oikeasti hyvää.


LOHIPATEE
(kuudelle)

500g lohta (ruodottomana ja nahattomana)
3 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
1 rkl tomaattipyrettä
2 rkl perunajauhoja
1 dl hienonnettua tilliä
1 dl katkarapuja
ripaus suolaa, ripaus cayennepippuria

1. Poista lohesta nahka ja ruodot. Leikkaa lohi pieniksi kuutioiksi ja jauha monitoimikoneella tasaiseksi massaksi
2. Lisää koneen käydessä kananmunat yksitellen
3. Sekoita kerma, perunajauhot ja tomaattipyree keskenään ja lisää taikinaan, mausta suolalla ja cayennepippurilla
4. Leikkaa tilli hienoksi ja sekoita katkarapuihin
5. Sekoita ravut käsin taikinaan
6. Voitele  1 1/2 litran vetoinen suorakaiteen muotoinen uunivuoka. Leikkaa pohjan kokoinen pala leivinpaperista ja voitele myös se, laita vuuan pohjalle. Levitä  taikina vuokaan
7. Kaada uunipannulle kiehuvaa vettä ja nosta vuoka pannulle. Paista 175-asteessa noin tunti. Kumoa vähän jäähtynyt patee lautasen avulla

Valmistusaika: 1 h 30 min

maanantai 12. lokakuuta 2020

Makumuisto lapsuudesta

Lapsuudenkodissani äitini teki lähes kaikki ruuat, aamupuurot keitti äidinäiti meillä ollessaan tai aamuvirkku pikkusiskoni, jos mummu ei ollut käymässä. Minä taisin äidin pyynnöstä paistaa lettuja tei tehdä salaattia. Muuten en juuri kokkailusta ymmärtänyt. Söin kyllä kaikkea mitä tarjolla oli. Ensimmäinen oma-aloitteisesti valmistamani ruoka on muistini mukaan tätini luona tehty sitruunakiisseli. Tätikin mietti tovin osaisinko sitä tehdä, mutta suopeasti antoi minun hankkia ainekset. Hän taisi yllättyä kovasti ja piti kiisselistä. Olkoon tämä jälkiruoka rakkaan Hilkka-tädin muistolle.

SITRUUNA-MASCARPONEMALJAT

Sitruunakiisseli:
1 kananmuna
1/2 dl hienoa sokeria
1 rl vaniljasokeria
1 iso/ 2 pientä sitruunaa (mehukkaita!)
1/2 dl vettä
1 tl perunajauhoja

1. Pese sitruuna(t), raasta kuori ja purista mehu. Sekoita kaikki aineet kattilassa ja keitä sekoittaen kunnes kiisseli pulpahtaa. Jäähdytä jääkaappikylmäksi

Mascarponemousse:

1/2 prk mascarponea (tai n 100g muuta maustamatonta tuorejuustoa)
1  1/2 dl kuohukermaa (tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, älä tällöin lisää vaniljasokeria)
1 tl vaniljasokeria

1. Vaahdota mascarpone ja kerma, mausta vaniljasokerilla

Kokoa annokset kerroksittain ja nosta tekeytymään ainakin vartiksi

Valmistusaika: 20 min + kiisselin jäähtyminen 30min- 1h + tekeytyminen 15 min

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Sunnuntailounas

Kiireisessäkin arjessa pidimme aina kiinni perheen sunnuntailounaasta. Tällä hetkellä kiirettä ei ole, ja  sunnuntailounas on vakiinnuttanut paikkansa.  Ihan joka sunnuntai emme koko perheellä pääse saman pöydän äärelle, useamman kerran kuussa kuitenkin. Tänään kutsuin sunnuntailounaalle myös naapurin eläkeläisrouvan. Elämme samassa pihapiirissä ja olemme tekemisissä päivittän. Keväällä teimme hänelle kauppaostokset, nykyisin hän käy kaupassa aamun aikaisina tunteina. Ennen k-aikaa hän kävi ystävien kanssa viikottain ravintolassa syömässä. Kesällä kävimme muutaman kerran yhdessä syömässä tutun ravintolan isolla terassilla, sisätiloihin hän ei uskalla mennä. Päivän lounaan suunnittelin sopivan kaikkien makuun. Lähes aina teen jotain perunasta, nuoriso kun valmistaa itselleen pastaa tai riisiä. Samoin tarjolla on kalaa, lammasta, ankkaa tai lihaa jossain muodossa, sillä nuoriso käyttää broileria ja jauhelihaa. Tänään paahtopaistia, kastike paistiliemestä, valkosipuliperunoita sekä kahden kaalin paistos. Jälkiruokana chilisuklaakakkua ja vaniljajäätelöä.


KAHDEN KAALIN PAISTOS

ruusukaalia
parsakaalia
punasipulia
pekonia
timjamia
rypsiöljyä
suolaa, mustapippuria
hunajaa


1. Poista ruusukaaleista kannat ja halkaise ne. Leikkaa parsakaalit nupuiksi.  Kuori ja viipaloi sipuli. Riivi timjamista lehdet irti. Leikkaa pekoni poikittain tikuksi
2. Keitä ruusukaaleja 5 minuuttia suolatussa vedessä, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta. Keitä parsakaalin nuppuja suolatussa vedessä pari minuuttia, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta
3. Laita pekonit paistinpannulle ja levy kuumenemaan. Paista pari minuuttia ja lisää sipuli sekä timjami, paista kunnes sipuli kuullottuu ja pekoni alkaa rapeutua. Lisää hunajaa, sekoita hyvin ja nosta sivuun
4. Levitä ruusukaalit ja parsakaalit laakeaan uunivuokaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja pirskota päälle rypsiöljyä, sekoita hyvin. Ripottele pekoni-sipuliseos pinnalle. Nosta 225-asteiseen uuniin ja paista 5-10 minuuttia

Valmistusaika: 30 min