Näytetään tekstit, joissa on tunniste lintu-kalkkuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lintu-kalkkuna. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Sunnuntain kalkkunaa

Broilerireseptejä löytyy blogistani yli viisikymmentä ja toisen yhtä vähärasvaisen linnun, kalkkunan ruuanvalmistusohjeita on kirjattu ylös peräti yksi. Tavallisissa marketeissakin on hyvin tarjolla niin kalkkunanleikkeitä- , jauhelihaa kuin kokonaisia fileitäkin. Kokonaista savustettua kalkkunaa maistoimme jouluaattona veljelläni.  Ihan kokonaisesta linnusta en uskaltanut aloittaa, vaan otin käsittelyyn kalkkunan rintafileen. Täyte antaa makua ja pinnan pekonikääre pitää lihan mehevänä. Lisäkkeeksi valmistin punajuuririsottoa. Noin puolentoista kilon fileestä riitti kahdeksalle ja vielä mukava pala leivän päälle leikattavaksi.


YRTEILLÄ TÄYTETTY KALKKUNANFILEE

kalkkunan rintafilee
(tuoresuolattu)

täyte:
1 rkl tuoretta rosmariinia
1 dl tuoretta persiljaa
2 valkosipulinkynttä
10 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1/2 dl tomaattien öljyä
1 dl pinjansiemeniä
1 dl maapähkinöitä

pinnalle:
pkt savustettua pekonia

1. Kuori ja hienonna valkosipuli. Hienonna yrtit, ja tomaatit
2. Paahda pinjansiemenet ja pähkinät kuumalla, kuivalla pannulla. Rouhi paahdetut pinjansiemenet ja pähkinät. Sekoita kaikkki täytteen aineet
3. Leikkaa kalkkunan rintafilee auki kuin kirja ja painele tasaiseksi. Levitä täyte fileen päälle ja kääri rullalle. Kiedo filee ympärille pekonit ja sido filee paistinarulla tasaiseksi paketiksi
4. Laita fileerulla uunivuokaan ja työnnä lihalämpömittari rullan sisään. Paista 170-asteessa, kunnes mittari näyttää 72-astetta. Nyt tähän meni 1 tunti ja 45 minuuttia. Anna rullan levätä folion alla vartti, poista paistinarut ja leikkaa 

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Björck s.57

Toinen resepti Björckin Huippukokin kotiruokaa kirjasta pääsi kokeiluun. Kana vaihtui kalkkunaan, tikkujen sijaan pyörittelin taikinan pulliksi  ja valmistin alkuruuaksi ajatellun annoksen pääruuaksi eli suurensin määriä. Jätin kuitenkin currytahnan ja chilin määrän ennalleen, jotta ruoka maistuu neidillekin. Ja maistuihan se, pidimme kaikki kalkkunapullista. Reseptiin kuuluu myös liemi, jossa (tikut) pullat tarjoillaan. En mielestäni saanut sitä aivan onnistumaan, enkä osaa paikantaa vikaa. Pitää kokeilla uudelleen ja kirjoittaa liemen ohje vasta sitten.



VIHREÄ CYRRY KALKKUNAPULLAT

800g kalkkunanjauhelihaa
1/2 dl vihreää currytahnaa
3 rkl soijaa
3 rkl osterikastiketta
3/4 dl paahdettua sipulia
3/4 dl maapähkinärouhetta
1 kananmuna
3/4 dl kookoskermaa
1 tl chilikastiketta

1. Sekoita kaikki aineet jauhelihan joukkoon. Sekoita taikinaksi
2. Muotoile taikinasta isoja lihapullia. Paista lihapullat 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia