tiistai 29. syyskuuta 2009

KASARI-ruokaa

ja KASARI isolla, sillä sieltä tämä pata on peräisin, alkuperäinen ohje lienee jostain naistenlehdestä, mutta on vuosien aikana muokkautunut ja jälleen valmistui hieman erilainen kasari.

KATKARAPUKASARI

500g pakastettuja katkarapuja
kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
400g tomaattimurskaa
2 dl ruokakermaa
ruokaöljyä
2 tl currya
2 tl inkiväriä
1 rkl sitruunan mehua
1/2 dl konjakkia
persiljaa
mustapippuria

1.Laita suppilovahverot likoamaan kylmän veteen n tuntia ennen
2.Kuullota viipaloitu sipuli, valkosipuli, curry & inkivääri pannulla öljyssä
3.Purista vesi sienista ja lisää pannulle, kuullota
4.Lisää tomaattimurska & kerma, anna hautua 5 minuuttia
5.Lisää viipaloidut paprikat ( tällä kertaa kotoa löytyi vain 1 paprika, joten toinen korvattiin kahdella paloitellulla tomaatilla), hauduta 5 minuuttia
6.Lisää katkaravut, anna lämmetä. Viimeistele sitruunanmehulla, mustapippurilla myllystä & persiljalla ( myöskään konjakkia ei tällä kertaa ollut)
7.Nautitaan patongin ja edullisen valkoviinin kanssa

Tähän kasariin ei voi laittaa currytahnaa tai tuoretta inkivääriä, niitä ei 80-luvulla meillä päin tunnettu.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti