tiistai 1. joulukuuta 2009

Aasialaisia vaikutteita


Juhlistimme hääpäivää yrittäjän kanssa marraskuun puolivälissä. Tarkoitus oli aluksi tehdä pieni reissu, mutta perjantaiksi osunut työmatka sotki suunnitelmia ja matkaa siirrettiin. Vietimme kuitenkin laatuaikaa ilman lapsia ja lauantaina päivällä etsimme pääkaupungin ravintolauutuuksista kiinnostavaa. Taidehallin yhteyteen avattu Farang oli minulle tuttu aiemmasta arkilounaasta asiakkaan kanssa, joten aasialaispainotteisesta ruuasta pitävä puoliso oli houkuteltavissa sinne. Olimme liikkeellä lounasaikaan, ja valinta kahdesta alkuruuasta, kahdesta pääruuasta ja yhdestä jälkiruuasta oli helppo; söimme listan läpi jakaen alku- ja pääruuat. Hurmaava kokonaisuus tulisuutta, pehmeyttä ja raikkautta. Palaamme uudestaan!

Viime lauantaina ruoka haki inspiraation aasialaisuudesta.
KALARAPUPIHVIT

2 pss a`180g pakastekatkarapuja
400g lohta
kuivattu punainen chili
2 nippua kevätsipulia
2 valkosipulin kynttä
2 rkl kalakastiketta
1 kananmuna
**
rypsiöljyä

1. Sulata katkaravut.
2. Hienonna ravut ja kuutioi lohi pieneksi
3. Viipaloi kevätsipuli, hienonna chili ja valkosipuli
4. Yhdistä aineet, lisää sekaan kalakastike ja muna ja sekoita. Laita pariksi tunniksi jääkaappiin. Ota kaapista 15 min ennen paistamista
5. Laita wokki-/ paistinpannuun reilusti rypsiöljyä, muotoile taikinasta pihvejä (taikina on aika hajoavaa) ja paista molemmin puolin rapeiksi

SEESAMINUUDELIT

500g munanuudeleita
**
3 rkl seesamiöljyä
3 rkl rypsiöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 kuivattu punainen chili
1 limen raastettu kuori
3 rkl limen mehua
3 rkl seesaminsiemeniä
4 rkl soijaa
mustapippuria
**
4 rkl hienonnettua tuoretta korianteria

1. Paahda seesaminsiemenet
2. Hienonna valkosipuli ja chili, raasta limen kuori ja purista mehu
3. Yhdistä kastikkeen aineet
4. Keitä nuudelit paketin ohjeen mukaan, valuta hyvin ja lisää kastike, lisää hienonnettu korianteri ja sekoita hyvin. Tarjoile heti.

Nuudeliohje on alunperin Complete Thai cooking -kirjasta. Olen vähän muutellut mittasuhteita ja jättänyt ohjeesta maapähkinävoin pois.

THAIKURKUT

1/2 kurkkua
3 rkl sweet chili -kastiketta

1. Vedä kurkusta juustohöylällä suikaleita kiertäen kurkkua ympäri. Jätä siemenosa käyttämättä
2. Kaada sweet chilikastike kurkkusuikaleiden päälle ja sekoita


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti