lauantai 23. lokakuuta 2010

Pizzaperjantai


Teinin synttärit lähestyvät ja taas on lupa viikon ajan toivoa mitä ruokaa tehdään. Esitetään ja toteutetaan meillä toiveita muutenkin, mutta synttäriviikolla toteutetaan kummallisiakin toivoita välittämättä terveellisyydestä. Tuleva viikko on töissä kiireistä; kolme matkaa ja iso symposium, joten toiveruuat painottuvat tähän viikonloppuun. Lueskelin kampaajalla taannoin MAKU-lehden tuoreinta numeroa, jossa oli juttu pizzasta. Ja siitä innostus lähti, jonkun mainoksen slogania mukaillakseni. Ensimmäinen toive oli siis pizza. 


PIZZAA ERILAISIN  TÄYTTEIN

pizzapohja:
4 dl huoneenlämpöistä vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl pizzamaustetta
1 tl sokeria
8-9 dl durumvehnäjauhoja
1/2 dl rypsiöljyä


1. Sekoita suola, sokeri ja pizzamauste veteen. Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja vispaa puolet jauhoista veden sekaan. Alusta loput jauhot käsin, lisää alustuksen lopussa öljy. Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi 


Tee tällä välin tomaattikastike, varaa täyteaineet käsille ja laita  uuni lämpiämään 250-asteeseen ja juuri ennen  taikinan kaulimista  2 uunipeltiä hetkeksi uuniin lämpiämään (näin saat rapean pohjan , jos et omista pizzakiveä tai leivinuunia). Paistoin pizzat kahdessa erässä, 2 pizzaa kerrallaan.


2. Jaa kohonnut taikina neljään palaan ja kauli palat ympyrän muotoisiksi. 


TOMAATTIKASTIKE

400 g yrttimausteista tomaattimurskaa
3 rkl tomnaattipyrettä
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
1 tl sokeria
ripaus suolaa
mustapippuria


1. Sekoita kaikki aineet ja anna kiehua hetki 


PIZZAN KASAAMINEN


1. Nosta kaulittu taikinaympyrä kuumalle uunipellille. 
2. Levitä päälle tomaattikastiketta ja mozzarellaraastetta
3. Levitä päälle mieleisesi täytteet. Paista 250 -asteessa kymmenisin minuuttia


Kinkku-jauhelihapizza; kinkkusuikaleita, ruskistettua jauhelihaa (mausteena  mustapippuria, paprikaa ja loraus soijaa), sinihomejuustomarua


Yrittäjän pizza menossa uuniin; katkarapuja, simpukoita ja sipulia

Parmankinkku-rucolapizza; levitä pizzapohjalle tomaattikastikkeen päälle muutama mozzarellaviipale, ja puolitettu kirsikkatomaatti ja paista pizza. Jaa paistetun pizzan päälle parmankinkkua, rucolaa, muutama kierros mustapippurimyllystä ja tilkka oliiviöljyä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti