sunnuntai 1. elokuuta 2010

Siis ihan oikeesti?

Helteisen sään helliessä olen viettänyt lomaa enemmän tai vähemmän tiiviisti mökillä. Loman viimeinen viikko kulunee kaupungissa, mutta kaappeja en edelleenkään aio siivota. Sitä ehtii tekemään syksyn pimentyvinä iltoina, jos nyt kukaan sotkua silloin edes huomaa. Bloggailu-urakkaa olisi kuitenkin tiedossa. Kamerassa odotti kotiinpalatessa kymmenisen erilaista ruokaa ohjettaan. Kuvan perusteella pitää nyt muistella mitä annokseen sisältyi. Urakan saa kunnian aloittaa mansikkainen salaatti. Perheen nuoriso suhtautui tarjoiluastiassa näkemäänsä salaattiin kevyen koomisesti : "siis ihan oikeesti, mansikoita broilerin kanssa?" Hyvin kuitenkin upposi, muruakaan ei jäänyt.


MANSIKKAINEN BROILERI-CHEVRESALAATTI

jääsalaattia
kesäsipulin varsia
grillattua broileria (kylmänä)
mansikoita
kittipintaista chevrejuustoa
*
oliiviöljyä
tummaa balsamicoa
hunajaa
suolaa, mustapippuria myllystä

1. Revi tarjoilulautaselle salaatinlehdet, saksi päälle kesäsipulin varsia. Leikkaa broileria annospaloiksi ja puolita mansikat ja laita salaatin päälle
2. Leikkaa chevre viipaleiksi ja laita grilliin pariksi minuutiksi saamaan väriä. Laita viipaleet salaatin päälle
3. Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada kastike salaatin pinnalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti