sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Lauantai-illan suolaista naposteltavaa

Blogin tarkoitus on ollut siirtää perheen reseptejä nuorisollekin käytettäväksi. Tämän reseptin kohdalla taitaa olla niin, että nuoret ovat ohjeen talouteen tuoneet ja sitä valmistaneet. Minun versiossani jauheliha on broileria ja kasvikset tuovat makua ja väriä.  Kasviksia voi valita oman maun tai jääkaapin valikoiman mukaan. Nyt mukana tomaattia, paprikaa ja herneitä. Juustoisia valmiskastikkeita on monelaisia, minä päädyin kuitenkin ihan raastettuun juustoon, yksi parmesaanin kantti ja pussillinen emmentalraastetta oli juuri sopiva määrä. Varsinkin guacamolen kanssa nachopelti sopii myös aikuiseen makuun.

 NACHOPELTI
(neljälle pikkusuolaisena, kahdelle/kolmelle ateriana)

1 pss (180g) nachoja
400g broilerin jauhelihaa
punasipuli
valkosipulinkynsi
iso tomaatti
paprika
2 punaista chiliä (säästä puolikas guacamoleen)
2 dl pakasteherneitä
rypsiöljyä
1 pss tacomaustetta
juustoraastetta (nyt parmesaania ja emmentalia)

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuutioi paprika , chilit ja tomaatti
2. Paista jauheliha rypsiöljyssä murumaiseksi. Paistamisen puolivälissä lisää sipulit, paprika ja yksi hienonnettu chili. Lisää tomaattikuutiot, herneet ja tacomauste ja anna hautua muutama minuuti
3. Levitä nachot leivinpaperoidulle uunipellille. Raasta runsaasti juustoa nachojen pinnalle. Jaa jauhelihaseos  uustokerroksen päälle. Raasta pinnalle vielä juustoa ja nosta pelti uuniin, 200-asteeseen noin vartiksi. Ripottele pinnalle puolikas hienonnettu chili

GUACAMOLE

tomaatti
valkosipulinkynsi
1/2 chili (nachopellin aineista)
2 avokadoa
2 rkl omenasiideriviinietikkaa (kun taloudessa ei ollut limeä eikä sitruunaa)
suolaa ja mustapippuria myllystä

Kuutioi tomaatti. Kuori ja raasta valkosipulin kynsi. Hienonna chili. Halkaise avokadot, poist kivi ja ota sisus lusikalla irti. Kuutio karkeiksi kuutioiksi. Yhdistä kaikki aineet ja mausta. Tarjoile nachopellin kanssa

Valmistusaika: 30 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti