lauantai 20. syyskuuta 2014

Toripäivän leivonnaisia

Tapanilan ala-asteella vietettiin tänään  perinteistä syksyistä  Toripäivää. Isommat alakoululaiset perustavat luokkiin teemakahviloita, joista  lapset Tapanilan taalereilla ostavat kaikenlaista hyvää. Vuotuisena vakiona yksi luokka saa rakentaa kammokujan, Tapanilan version Lintsin kummitusjunasta. Vanhemmat lahjoittavat syksyn satoa puutarhasta tai leipovat, jotta kahviloissa on ostettavaa. Puutarhamme ei juuri satoa tuota, eikä aika ole antanut periksi leipomiseenkaan. Neiti kuitenkin halusi viedä jotain, ja hoiti leipomisen kokonaan itse. Hän etsi mieleisensä ohjeen ja  teki harjoitusversiot torstaina ystävänsä kanssa, Daim-muffineita. Perjantaina oli sitten myyntiin tulevien tuotteiden vuoro. Samaa ohjetta ei kuitenkaan löytynyt eli uudestaan googlettamaan. Suklaisella teemalla jatkettiin. Neiti myös kuorrutti kuppikakkunsa. Nämä herkut katosivat salamannopeasti.


TUPLASUKLAAKUPPIKAKUT
12kpl

kuppikakkutaikina:
2dl pullomargariinia
50g tummaa suklaata
3 kananmunaa
2 dl hienoa sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
100g tummaa suklaata
100g valkosuklaata

1. Pilko 50g tummaa suklaata margariinin joukkoon, ja kuumenna mikroaaltouunissa 15+15+15.. sekuntia, kunnes suklaa on sulanut, sekoita välillä
2. Vaahdota kananmunat ja sokeri
3. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja siivilöi taikinaan vuorotellen maidon kanssa
4. Rouhi loput suklaat ja lisää ne sekä margariini-suklaaseos taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi
5. Lusikoi taikina muffinivuokiin ja paista 225-asteessa noin 15 minuuttia


valkosuklaakuorrutus:
100g voita
3 dl tomusokeria
100g valkosuklaata
1 rkl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria

1. Sulata suklaa. Vaahdota pehmeä voi, lisää tomusokeri, vaniljasokeri ja sitruunamehu, sekoita. Lisää sula suklaa ja sekoita tasaiseksi. Kuorruta jäähtyneet kuppikakut. Säilytä kylmässä

Jäävuorisalaatin lohkoja

Syksyn ruokaohjelmien uutuutena aloitti "Haasta Hans", yhden jakson verran jaksoin katsoa, ja sekin jäi kesken. Jotenkin väkisin tehdynoloista. Ekasta jaksosta jäi kuitenkin mieleen hyvältä kuulostava salaatti, hienosti Iceberg wedge salaatti. Kotoisammin salaatti jäävuorisalaatin lohkoista. Jäävuorisalaatin lisäksi tarvitaan pekonia ja sinihomejuustokastike. Muina raaka-aineina voi halutessaan käyttää keitettyjä vaikka kananmunia, avokadoa, tomaatteja tai savustettua lohta. Mutta salaatti on hyvää ihan sellaisenaankin ja parhaimmillaan grillatun lihan tai kalan lisäkkeenä.
Koska torstaina sää suosi vielä grillausta ja ruokailua terassilla, pääsi tämä salaatti kokeiluun.


ICEBERG WEDGE SALAATTI
(viidelle)

1 kerä jäävuorisalaattia
5 viipaletta pekonia
200g kirsikkatomaatteja
1 keitetty kananmuna

kastike:
1 prk kermaviiliä
2 rkl majoneesia
maun mukaan Aura Gold-juustoa
1 tl Dijon-sinappia
mustapippuria
1 tl omenaviinietikkaa
nippu ruohosipulia

1. Aloita kastikkeesta. Hienonna ruohosipuli. Sekoita sinihomejuusto kermaviilin ja majoneesin joukkoon. Lisää ruohosipuli. Mausta sinapilla, (omena)viinietikalla ja mustapippurilla. Sekoita hyvin ja maista. Lisää tarvittaessa sinappia, viinietikkaa, mustapippuria ja/tai sinihomejuustoa. Kastike saa olla löysähköä. Nosta kastike jääkaappiin maustumaan. Kastiketta tulee reilusti, mutta se sopii myös pihvin mausteeksi  tai leivälle.
2. Paista pekonit uunissa tai pannulla rapeiksi
3. Lohko salaattikerä viiteen lohkoon ja poista lohkoista kannat. Nosta lohkot tarjoiluvadille. Valuta päälle kastiketta ja murustele jokaiselle lohkolla pekoniviipale. Hienonna kananmuna haarukalla ja jaa muru lohkoille. Puolita kirsikkatomaatit sekaan ja tarjoile

perjantai 19. syyskuuta 2014

Porkkanaa kuppikakuissa

Viime lauantain lounasta suunnitellessamme neiti ilmoitti jälleen ottavansa vastuulleen jälkiruuan. Ja neidistä kun on kyse, tiedossa oli leivontaa. Ohjeen pohjana toimi porkkanaleivosten resepti, muuten ohje  toteutettiin sillä mitä kaapeissa oli. Porkkanan makua täydensivät kaneli, inkivääri sekä sekä vihanneslokerossa piileskellyt yksinäinen appelsiini. Muutamaa pekaanipähkinää täydensivät maapähkinät ja rypsiöljykin oli päässyt loppumaan, ja korvattiin pullomargariinilla. Lopputuloksena kuitenkin erittäin maukkaita ja meheviä kuppikakkuja.
Kuppikakut tarjolla, asettelu neidin

PORKKANAKUPPIKAKUT
(12 kpl)

2 kananmunaa
1 1/2 dl hienoa sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
3 porkkaanaa (aika pieniä)
1 appelsiini
3/4 dl pähkinöitä (mitä kaapista löytyy)
1 1/2 dl pullomargariinia

kuorrute:
maustamatonta tuorejuustoa
tomusokeria
sitruunamehua

1. Kuori ja raasta porkkanat. Pese appelsiini, kuivaa ja raasta kuori. Leikkaa appelsiinin hedelmäliha pieniksi paloiksi. Rouhi pähkinät
2. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja sekoita taikinaan 
3. Lisää taikinaan pullomargariini, appelsiininkuoriraaste, appelsiinipalat, porkkanaraaste, sekä pähkinärouhe. Sekoita taikina tasaiseksi ja nostele muffinivuokiin. Paista 175-asteessa 12-15 minuuttia
4. Valmista kuorrute muffinien jäähtyessä. Sekoita tuorejuustosta ja tomusokerista tasainen massa ja mausta lirauksella sitruunamehua. levitä kuorrute jäähtyneiden muffinien päälle ja nosta jääkaappiin

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Björck s.60

Lauantain pääruoka on lähtöisin Tomi Björckin kirjasta, siellä alkuruuaksi sijoiteltu. Jo kirjan kuva kuhasta  näytti niin huokuttelevalta, että oli pakko kokeilla. Olen myös joskus Murussa syönyt tomaattivinaigretessa tarjoiltua kalaa, joka oli taivaallista. Jotain samantapaista olen yrittänyt valmistaakin. Nyt kuhaa ei ollut omasta takaa, ja kalatiskin kuhan hinta oli pilvissä. Käytin siis pakastealtaan edullista pangasiusta. Sopii jopa kuhaa paremmin neidille, joka ei ole mikään kalansyöjä. Kuten minun kuvastani huomaa vihannesvinaigrettia tuli reilunpuoleisesti, vaikken edes kertonut kastikkeen määriä kahdella, vaikka valmistin kahden fileen sijaan neljä fileetä. Vinaigrettia jopa jäi ja se maistui erinomaisesti seuraavana aamuna munakkaan seurana. Ohje sivulta 60 kirjasta "Huippukokin kotiruokaa" kevyesti mukaillen, esim ohjeen valkoviinietikkaa ei kotona ollut ja käytin omenaviinietikkaa.
Annoksessa kotiruoka-asettelu vrt kirjan s. 60

KALAA ÖLJY-VIINIETIKKAKASTIKKEESSA

4 pangasiusfileetä (tai muutaa vaaleaa kalaa)
2 salottisipulia
1 punainen chili
1/2 punaista isoa paprikaa
1 rasia kirsikkatomaatteja
10 mustaa oliivia
1 rkl fenkolisiemeniä
1/2 kurkkua
1 porkkana
1 rkl omenaviinietikkaa
1 dl valkoviiniä
1 dl oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
tuoretta lehtipersiljaa

1. Suolaa kalafileet (jos käytät pakastekalaa sulata se toki ensin)
2. Kuori sipulit ja porkkanat. Poista chilistä siemenet. Leikkaa kaikki vihannekset ja oliivit pieniksi kuutioiksi
3. Paahda fenkolinsiemeniä kuivalla pannulla kevyesti. Lisää tilkka öljyä, paprika, chili, sipuli ja porkkana. Kypsennä pari minuuttia
4. Lisää viinietikka, valkoviini, ripaus suolaa ja mustapippuria. Kiehauta kevyesti
5. Lisää oliiviöljy ja kuumenna, älä keitä. Lisää oliivit, kurkku, tomaatti ja hienonnettu persilja, kääntele hetki pannulla, nosta sivuun
6. Paista kalat puhtaalla pannulla (voinja rypsiöljyn seoksessa) kauniin värisiksi ja lisää vihannekset kastikkeineen päälle

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Pieni alkupala

Innostuin pitkästä aikaa kokeilemaan keittiössä jotain uuttakin ja lauantain lounaalle rakentui kokonainen menu. Lähtökohtana oli Tomi Björckin kirjasta otettu vihannespitoinen kastike kalalle. Neiti vastasi jälkiruuasta.  Viime hetkellä lisäsin kokonaisuuteen alkupalan, joka rakentui otetaan mitä kaapissa on- periaatteella. Menu koostui pienestä katkarapu alkupalasta, pangasiuksesta öljy-viinietikkakastikkeen ja perunoiden kanssa sekä porkkanakuppikakuista.

KATKARAPUA JA LEIPÄTIKKUJA

1 dl katkarapuja
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
2 viipaletta ruisleipää
1/4 pienestä punasipulista
2 rkl majoneesia
1 tl dijonsinappia
timjaminoksa
2 valkosipulinkynttä
rypsiöljyä
(suolaa)


1. Sulata katkaravut. Valmista  leipätikut. Leikkaa ruisleipäviipaleet tikuiksi. Kuori valkosipulinkynnet. Kuumenna rypsiöljy pannulla, lisää leipätikut, valkosipulinkynnet ja timjaminoksa. Paista kunnes tikut ovat toiselta puolelta rapeita , käännä tikut ja paista toinenkin puoli rapeaksi. Nosta talouspaperin päälle
2. Halkaise kananmunat ja ota keltuaiset kulhoon. Ota katkaravuista 8 erilleen ja hienonna loput. Hienonna sipuli. Sekoita hienonnetut katkaravut, munankeltuaiset, sipuli, majoneesi ja sinappi, tarkista maku ja lisää tarvittaessa sinappia/ suolaa
3. Kokoa annokset. Rakenna leipätikuista "pesä", nosta puolikas valkuainen pesään ja täytä valkuainen katkarapumassalla. Nosta pinnalle kokonaiset katkaravut. Riivi leipätikkujen kanssa paistuneista timjameista lehdet annoksen päälle ja hienonna myös paistuneet valkosipulikynnet annoksille

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Lapsuudesta tuttua

Keitin viikonloppuna basmatiriisiä kookosmaidossa (ilman suolaa) broilerin lisäkkeeksi reilunlaisesti. Pääruokaa varten tein paahdetusta kookoksesta ja sormisuolasta seoksen, jota ripottelin riisin päälle. Lopusta kookosriisistä valmistin seuraavalle päivälle jälkiruokaa, jota lienen maistanut viimeksi lapsuudessa, eli appelsiiniriisiä. Silloin tosin ei käytetty kookosta  ja mukaan vatkattiin kermaa, ei vaniljakastiketta purkista. Ja jos vaniljakastiketta olisi käytetty, sekin olisi valmistettu itse. Nyt kuitenkin kookosriisin lopuista, vaahtoutuvasta vaniljakastikkeesta ja appelsiineista valmistui aivan kelpo jälkiruoka, josta varsinkin neiti piti.


KOOKOS-APPELSIINIRIISI

3 dl kookosmaidossa keitettyä basmatiriisiä
2 appelsiinia
1/2 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1/2 dl kookoshiutaleita

1. Vaahdota vaniljakastike
2. Poista appelsiineista leikkaamalla kuori ja leikkaa appelsiinit paloiksi
3. Paahda kookoshiutaleet kuumalla kuivalla pannulla
4. Sekoita vaniljakastike, appelsiini ja kookoshiutaleet riisiin. Nosta vartiksi jääkaappiin maustumaan ja tarjoile

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Lohi-nuudelikeittoa

Monessa ostoskorissa on jo näkynyt "Putin-juustoa tai - voita". Voita olen jo leivonnassa käyttänytkin. Kohta myös Putin-lohet saapuvat kauppoihin ja hyvät lohireseptit pääsevät jakoon. Toteutin tämän keiton jo aiemmin, mutta sen verran hyvää soppa oli, että teemme tätä toistekin, vaikka siitä Putin-lohesta. Ohje Tomi Björckin kirjasta "Huippukokin kotiruokaa".  Näitä reseptejä ei saisi mennä sorkkimaan, mutta paksoita ei ollut saatavilla ja korvasin sen kiinankaalilla. Jopa teini, joka ei tavallisesta kaalista lämpimänä niin perusta, piti kiinankaalista. Galangaa ja linnunsilmä-chiliäkään ei lähikaupassa ollut, galangan jätin pois ja chilinä oli tavallista punaista, muuten yritin seurata ohjetta. Ohjeessa tosin käytetään kalaöljyä (?), jonka tulkitsin kalaliemeksi


LOHILAKSA

tahna:
6 kuivattua chiliä
1 tl korianterin siemeniä
1 tl kuminansiemeniä
1 tl valkopippuria
1 tl kurkumaa
2 neilikkaa
1 rkl inkivääriä hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
2 sitruunaruohoa
pieni salottisipuli
suolaa

*
600g lohta
1 limetti
2 dl kookosmaitoa
2 dl kalalientä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl kalakastiketta
1 kiinankaali
100g riisinuudeleita
rypsiöljyä

*
ituja
2 keitettyä kananmunaa

1. Aloita tahnasta. Poista chileista siemenet. Paahda kuivamausteet (korianterinsiemenet, kuminansiemenet, valkopippuri, kurkuma ja neilika) kuumalla, kuivalla pannulla. Murskaa ne sen jälkeen morttelissa
2. Pilko chilit, kuori ja hienonna sipulit & inkivääri ja hienonna sitruunaruoho ja lisää mortteliin. Hiero tahnaksi ja mausta vielä suolalla
3. Lämmitä öljyä laakeassa kasarissa, lisää tahna ja kypsennä 20 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää kookosmaito ja kalaliemi, anna kiehahtaa. Lisää soija- ja kalakastike
4. Kuutioi lohi ja paloittele kiinankaali . Anna riisinuudeleiden pehmentyä hetki kylmässä vedessä
5. Lisää pannulle lohi, kaali ja nuudelit. Kääntele hetki ja purista limetin mehu sekaan
6. Tarjoile itujen ja keitettyjen kananmunien kanssa

perjantai 29. elokuuta 2014

Muistinvarassa

Kesällä en katsonut televisiota käytännössä lainkaan. Muulloin yksi rentoutumiskeinoistani on erilaiset ruoka-ohjelmat. Usein tosin touhuan samalla muutakin ja resepteistä jää lähinnä idea mieleen. Tällä idealla salaattia tehtiin pari viikkoa sitten kylmän kurkkukeiton lisäkkeeksi ohjelmassa, jossa nuori kaveri kokkaa beachillä. Keittokin kuulosti mukavalta, nyt valmistin salaattia. Fenkoli on lempivihanneksiani, joten vaikka taisin tyhjentää pyykkikonetta ohjelmaa "katsoessani", jotain jäi muistiinkin. Kurkkua ja fenkolia hänenkin salaatissaan oli, muu menee vähän sinnepäin. Salaatti sopi erittäin hyvin teriyakilohen kanssa.


KURKKU-FENKOLISALAATTI

fenkoli, jossa lehtitupsut jäljellä
avomaankurkku
(tavallinenkin käy, käytä silloin 1/2)
1 valkosipulinkynsi
1 cm pala inkivääriä
3 rkl Yuzu-kastiketta
(tai aitoa yuzumehua, myös limetin mehu käy)
2 rkl oliiviöljyä
3 rkl seesaminsiemeniä
suolaa, mustapippuria

1. Kuori kurkku kevyesti, eli vihreää kuorta saa jäädä vähän. Suikaloi kurkku ja fenkoli todella ohuiksi nauhoiksi. Älä kuitenkaan  käytä kurkun siemeniä sisältävää sisusta, ettei salaatista tule liian vetinen. Hienonna fenkolin lehtitupsut
2. Laita kurkku ja fenkolisuikaleet kulhoon. Kuori ja raasta valkosipulinkynsi ja inkivääri mukaan
3. Paahda seesaminsiemenet kuivalla, kuumalla pannulla. Anna jäähtyä
4. Tee salaatille kastike sekoittamalla Yuzu-kastike ja oliiviöljy, mausta suolalla ja kevyesti mustapippurilla, kaada kastike salaatin päälle. Lisää paahdetut fenkolisiemenet ja hienonnetut fenkolin lehtitupsut, sekoita ja tarjoile

torstai 28. elokuuta 2014

Mökillä kokkailtua

Kolmen viikon tauon jälkeen pääsimme viikonloppuna taas mökille. Onneksi sääkin suosi; öisin sadetta tuli ihan riittävästi, mutta päivällä lämpötila kohosi liki kahteenkymmeneen asteeseen ja aurinkokin paistoi.  Vaikka mustikoita ei tullut lainkaan, puolukkasadosta näyttää tulevan sitäkin parempi ja sade oli kasvattanut mukavasti kanttarellejakin. Nyt ei valmistettu kuitenkaan puolukoita, eikä kanttarelleja, vaan varsinaista fuusioruokaa; broileria saltimboccan tapaan, persikkasalsaa ja basmatiriisiä. Tästä määrästä riittää kuudelle.


BROILERIA SALTIMBOCCAN TAPAAN JA PERSIKKASALSAA


Persikkasalsa:
3 persikkaa
salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
lehtipersiljaa
n.1 dl sweet chili-kastiketta
suolaa, mustapippuria
rypsiöljyä

1. Aloita salsan valmistuksesta, jotta se ehtii maustua. Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa persikat pieniksi, tasakokoisiksi (0,5 cm) kuutioiksi
2. Kuullota sipulit rypsiöljyssä, lisää persikat. Kun seos alkaa painua kasaan lisää sweet chili-kastiketta noin puoleen väliin seosta, sekä reilu nippu hienonnettua persiljaa. Anna hautua hiljaisella tulella kymmenisen minuuttia. Lisää tarvittaessa sweet chili-kastiketta, jos seos alkaa kuivua liikaa. Mausta vielä suolalla ja mustapippurilla. Tarjoa broilerin lisäkkeenä

Broileri:
6 broilerinrintafileetä
6 viipaletta parmankinkkua
6 viipaletta maukasta juustoa (nyt tummaa Polaria)
12 salvian lehteä
suolaa, mustapippria
1 1/2 dl valkoviiniä

1. Nuiji broilerinrintafileet ohuemmiksi
2. Mausta jokainen filee suolalla ja mustapippurilla molemmin puolin. Laita fileille  salvianlehti ja (pieni) viipale juustoa. Taita fileet kahtia
3. Kääri taitettu filee parmankinkkuun ja kiinnitä filee hammastikulla
4. Grillaa fileitä pari minuuttia / puoli (aika riippuu täysin grillistäsi, voit myös paistaa fileisiin värin pannulla) ja nosta uunivuokaan. Hienonna vuokaan loput salvianlehdet ja kaada vuuan pohjalle valkoviini. Nosta vuoka grillin ylätasolle ja pienennä grillin lämpö minimiin. Anna fileiden kypsyä noin kymmenen minuuttia eli se aika joka sinulla menee riisin keittämiseen

maanantai 18. elokuuta 2014

Pihapuun omenoista

Omenapuumme tekee satoa noin joka toinen vuosi. Tänä vuonna on vaihteeksi tiedossa puun täydeltä omenoita, elleivät ne satu putoamaan rankkasateissa ennen kuin ennättävät kypsyä. Yhden kauraomenapaistoksen olen jo tehnyt. Viikonloppuna teki mieli jotain astetta kunnianhimoisempaa. Ei tätäkään reseptiä vaikeaksi voi sanoa, mutta jokainen lettuja paistanut tietää, että ensimmäinen epäonnistuu aina. Koska ensimmäisenkään letun maussa ei  ollut valittamista, neiti söi sen (ja itse asiassa toisenkin) muun lounaan valmistumista odotellessa.

KREPPEJÄ, KARAMELLISOITUA OMENAA JA KANELIKERMAA
12 kreppiä

krepit:
3 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
vajaa 1/2 dl hienoa sokeria
ripaus suolaa
4 dl maitoa
*
voita paistamiseen

karamellisoidut omenat:
6 omenaa
50g voita
3/4 dl ruokokidesokeria
3/4 dl tummaa muscovadosokeria
pala inkivääriä

kanelikerma:
2 dl kuohukermaa
 1 tl vaniljasokeria
 1 tl jauhettua kanelia
*
Cointreau-likööriä
voita
saksanpähkinöitä

1. Valmista ensin kreppitaikina. Sekoita jauhot, sokeri ja suola. Vatkaa kananmunat sekaan ja lisää viimeisenä maito ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä tunnin verran
2. Lisää kuumalle pannulle voita ja pari pientä kauhallista taikinaa. Pyörittele taikina ympäri pannua, käännä kreppi kun alapuoli on saanut väriä. Toista kunnes ole paistanut kaikki letut. Minulla tuli tällä ohjeella 12ohutta kreppiä
3. Poista omenoista siemenkota omenaporalla ja leikkaa omenat lohkoiksi. Sulata voi pannulla, lisää sokeri ja anna seoksen muuttua kullanruskeaksi. Lisää omenalohkot, sekä palanen inkivääriä. Paistele kunnes omenat alkavat pehmetä, poista inkiväärin palanen
4. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla ja kanelilla
5. Nosta krepille pari ruokalusikallista omenoita ja taittele lettu ensin puoliksi ja sitten vielä puoliksi
6. Sulata voi pannulla ja kaada sekaan halutessasi tilkkanen Cointreau-likööriä, nosta kreppi/ ruokailija pannulle ja anna kreppien lämmetä (voit kääntää ne, jotta ne lämpiävät tasaisesti) Tarjoile krepit lämpiminä kanelikerman kanssa ja pähkinöiden kanssa

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Uudenlaista ankkaa

Usein tulee toistettua samoja tuttuja reseptejä, kuten ankanrintojen kohdalla appelsiinikastiketta. Eilen ajattelin päivän ruokia ääneen ja teini kysyi voisiko ankkaa tehdä jollain toisella tavalla. Onneksi kysyi, sillä googlailun tuloksena löytyi uusi ja todella maukas ohje. Aineetkin sellaiset, joita löytyy aina kotoa. Neljälle hengelle riittää tavallisesti kaksi ankanrintaa. Valmistin kuitenkin kolme, ajatuksella laittaa yksi viikolla salaatin sekaan. Ihan täysin en alkuperäistä ohjetta seurannut, ankkanikin oli pakastealtaasta. Nyt lisäkkeenä oli papuja, mutta riisi tai vaikka kuskus olisi imenyt upean kastikkeen makuja

ANKANRINTAA ITÄMAISIN MAUIN

3 ankanrintaa
1 punainen chili
4 valkosipulinkynttä
2 cm pala inkivääriä
1/2 punasipulia
suolaa, mustapippuria
*
3 rkl soijakastiketta
3 rkl valkoviiniä
yhden sitruunan puristettu mehu

1. Laita uuni päälle 120-asteeseen. Viillä ankanrintoihin nahkapuolelle lihaan asti ulottuva ristikko.  Hienonna chili, kuori ja puolita valkosipulinkynnet, Kuori ja suikaloi inkivääri, Kuori ja viipaloi punasipuli
2. Laita ankanrinnat nahkapuoli alaspäin kylmälle paistinpannulle ja levy täysille. Suolaa ja pippuroi pinta. Kun rasva alkaa tiristä, lisää vihannekset. Käännä ankanrinnat, kun nahkapuoli on rapea eli noin 5 minuutin kohdalla, paista vielä pari minuuttia. Suolaa ja pippuroi nahkapuoli.
3. Lisää pannulle keskenään sekoitetut nesteet ja anna kiehahtaa. Laita päälle folio ja nosta pannu uuniin kahdeksaksi minuutiksi. Sammuta samalla uuni. Ota ankanrinnat pois uunista (jätä pannu vielä uuniin) ja kääri folioon kahdeksaksi minuutiksi. Leikkaa levänneet ankanrinnat viipaleiksi ja nosta pannuun. Valuta pannun lientä päälle ja tarjoile

perjantai 15. elokuuta 2014

Arjen koittaessa

Normaalin arjen koittaessa kesälomien jälkeen, tarvitaan taas nopeasti valmistuvia ja lämmittämistä kestäviä arkiruokia. Kampaajani kautta hankkimani  2  levyä kananmunia inspiroivat käyttämään niitä muuhunkin kuin vain keitettynä tai munakokkelina aamiaisella. Tämä ruoka toimii salaatin kanssa arki-illan ateriana ja sopii myös lämmitettynä pikaiseksi välipalaksi tai vaikka aamiaisella syötäväksi. 


MUNAKASRULLA

8 kananmunaa
5 dl maitoa
1 1/2 dl ohrajauhoja
suolaa
 1tl paprikajauhetta


täyte:
400g jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
keltainen paprika
2 tomaattia
lehtipersiljaa
suolaa, mustapippuria
rypsiöljyä
*
juustoraastetta

1. Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää maito, jauhot, ripaus suolaa ja paprikajauhe ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200-asteessa puoli tuntia. Kumoa munakas leivinpaperille
2. Valmista täyte munakkaan paistuessa. Kuori ja hienonna sipulit.Kuutioi paprika ja tomaatit, hienonna persilja
3. Ruskista jauhelihaa hetki rypsiöljyssä, ja lisää sipulit mukaan paistumaan. paista hetki ja lisää paprikat ja lopuksi tomaatti ja persilja. Mausta 
4. Levitä täyte munakkaan päälle ja kääri tiiviiksi rullaksi ja nosta takaisin uunivuokaan. Levitä pinnalle juustoraastetta. Paista 200-asteessa kunnes juusto sulaa ja alkaa ottaa väriä. Tarjoile salaatin kanssa

perjantai 8. elokuuta 2014

Kultahääpäivä

Lupasimme siskoni kanssa järjestää vanhemmillemme vuosi sitten 70-vuotisjuhlat. Silloin he halusivat jättää juhlat väliin, mutta äiti palasi tänä keväänä asiaan ja kysyi onko juhlatarjous edelleen voimassa heidän 50-vuotis hääpäiväänsä varten. Tottahan lupaus tulee lunastaa, joten aloitimme suunnittelun. Nytkään vanhempamme eivät halunneet juhlista isoja, vain lapset perheineen sekä isän sisko puolisonsa kanssa. Vaikka perheemme on pieni, näinkin saatiin kasaan parikymmentä henkeä.Menu pidettiin vanhemmiltamme salassa, mutta muut  saivat vapaasti ideoida. Näin saimme aikaan varsin sekalaisen, mutta toisaalta monipuolisen noutopöydän sekä kahvin kanssa muutamaa makeaa herkkuakin. Juhlat olivat perjantaina. Tiistaiaamun käytimme ostoksiin. Torstaina valmistimme kaikki tarjottavat viimeistelyä vaille valmiiksi. Kaikki tarjottavat leipiä lukuunottamatta tehtiin omin voimin, myös porukan pienimmäinen auttoi kaalikääryleiden valmistuksessa. Pientä jännitystä aiheutti ukkonen, joka katkoi pariin otteeseen sähköjä. Onneksi täytekakun pohja oli jo tällöin paistettu. Perjantaina sitten tarjottavien viimeistely,pientä siivousta, jossa isommat serkut toimivat pienempien työnjohtajina, itse juhlat sekä pikainen loppusiivous. 

Kiitos kaikille järjestelyihin osallistuneille, juhlavieraille ja vielä kerran onnea kultahääparille!



KULTAHÄÄPÄIVÄLOUNAS

Vihreä salaatti
Sitrusmarinoitu mozzarella
Yrttivinaigretti

Oman pellon keitetyt perunat

Itsesavustettu lohi
Tillikermaviili

Puolukkasurvos
Kermakastike

BBQ-kastike

Ruislimppu
Gluteeniton perunarieska
Voi

Kotikalja, maito, vesi

***
Gluteeniton tiikerikakku

Kahvi, mehu

Täytekakku kultahääpäiväksi

Vanhempieni kultahääpäivää juhlittiin pienimuotoisesti. Silti heille taisi sisältyä päivään muutamia yllätyksiä. Ensimmäinen yllätys odotti aamun paikallislehdessä kuvallisen onnittelun muodossa. Toisena ja ehkäpä isoimpana yllätyksenä lienee ollut täytekakku. Sinällään tavallinen kesäinen mansikkakakku, mutta päällä ollut valokuva viidenkymmenen vuoden takaa sai juhlaparin hetkeksi hiljaiseksi.
Pohdimme pitkään kuinka ison/ montako kakkua teemme, sillä pappa ja lapset ovat varsinaisia täytekakkujen suursyömäreitä. Päädyimme tekemään yhden kakun, joka on teoreettisesti mitoitettu kolmellekymmelle ohjeella 1 kananmuna per 3 henkeä. Lisäksi tarjolla oli pikkuleipiä sekä tiikerikakkua. Tämä määrä oli parinkymmenen hengen juhlijamäärälle juuri sopiva, vain jotain pientä jäi, mutta missään vaiheessa ei tullut tunnetta, että tarjottavat loppuvat. Käytin kakkupohjassa viime vuonna löytämääni ohjetta gluteenittomaksi muokattuna. Täytteenä täytekakussa tavallisesti käyttämääni mansikkamoussea vähän tuunattuna. Gluteeniton kakku tummuu helposti, joten laitoin varmuudeksi päälle leivinpaperin ja pohja ei päässyt tummumaan liikaa. Kakkukuvan tilasin Ullanunelmasta. Olen aiemmin käyttänyt vain vohvelipohjalle painettuja valmiskuvia, ja ne ovat minusta olleet varsin epäonnistuneita kokeiluja. Tämä ohuelle sokeripaperille tulostettu kuva laitetaan kaulitun sokeri- tai marsipaanimassan päälle vasta vähän ennen tarjoilua. Minä käytin sokerimassaa, joka otti helteisestä kesäilmasta sen verran kosteutta, ettei sen ja kakkukuvan väliin tarvittu lisäkosteutta. Kakku odotteli jääkaapissa kolmisen tuntia kuvan laittamisen jälkeen ja kuva pysyi aivan priimana koko tarjoilun ajan. Päällisen maku oli varsin makea, mutta raikas täyte tasapainotti makeutta. Nimikirjailussa käytin ensimmäistä kertaa syötävää väriä ja sitä olisi kyllä pitänyt harjoitella etukäteen.

GLUTEENITON JA LAKTOOSITON MANSIKKAKAKKU

kakkupohja:
1/2 l kananmunia (nyt =10)
1/2 l hienoa sokeria
1/2 l luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta

*
laktoositonta voita, kookoshiutaleita vuokaan

täyte:
12 liivatelehteä, vettä
1 pkt laktoositonta sitruunarahkaa
1 pkt laktoositonta tuorejuustoa
1 dl hienoa sokeria
4 dl kuohukermaa
1/2 litraa mansikoita
2 rkl hienonnettuja sitruunamelissan lehtiä
1/2 dl sitruunamehua

kostutukseen:
sitrunamehua, vettä ja sokeria

päälle:
valkoista sokerimassaa, tomusokeria kaulimiseen
kakkukuva
syötäviä kultahileitä
(syötävää kultatussia kirjoittamiseen)
5 dl laktoositonta vispikermaa
*

1. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Viisaampien mukaan vaahto on valmista kun vispilällä piirretty kuvio jää vaahdon pinnalle
2. Yhdistä kuivat aineet ja kääntele varovasti taikinaan, kuitenki niin että saat jauhot sekoitettua koko taikinaan tasaisesti
3. Voitele reilu ( nyt halkaisija 28 cm)kakkuvuoka ja ripottele kookoshiutaleilla, kaada taikina vuokaan. Paista 150 asteessa 1 h 30 min  - 1 h 45 min. Anna kakun jäähtyä vuuassa
4. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita rahka, tuorejuusto ja sokeri. Vaahdota kerma. Murskaa mansikat. Yhdistä juustoseos, kermavaahto, mansikat, hienonnetut sitruunamelissan lehdet ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna sitruunanmehu kattilassa ja purista liivatteista liika vesi pois ja liuota ne sitruunanmehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon, sekoita hyvin. Anna levätä hetki
5. Leikkaa kakkupohja poikittain neljään levyyn. Vuoraa irtopohjavuoka kelmulla. Laita yksi levy (paistettaessa pohjana ollut, sillä se lienee tasaisin ja tulee kumottaessa päällimmäiseksi)  kakkuvuokaan ja kostuta levy sitruunanmehu-vesi-sokeriseoksella ( maistele- sopivasti happamuutta, mutta myös hiven makeutta)
6. Levitä 1/3 täytteestä kostutetulle kakkulevylle. Nosta toinen levy päälle ja kostuta ja täytä, toista kolmannen kerran ja nosta päällimmäiseksi kakkulevy, kostuta. Taittele loppu tuorekelmu päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään
7.Kumoa kakku tarjoiluvadille. Kauli sokerimassa tomusokerin avulla pyöreäksi ohueksi kakun kokoiseksi levyksi ja nosta kakun päälle. Laita kakkukuva paikoilleen. Vatkaa kerma ja pursota reunoille. Viimeistele kultahileillä. 

torstai 7. elokuuta 2014

Pikkuleipiä papalle ja vähän muillekin

Mummun ja papan juhlien järjestelyssä jokaisella oli oma tärkeä roolinsa. Neidille ja serkulleen lankesi luonnostaan pikkuleipien leipominen. Koska papalla on gluteeniton ruokavalio, päätimme olla urheita ja kokeilla näiden suklaisten herkkujen leipomista gluteenittomana versiona, vaikkei siitä ollut aiempia kokeiluja. Ohjeen vehnäjauho korvattiin 1:1 gluteenittomalla jauhoseoksella ja tulos oli erittäin onnistunut. Kuvaa ei juhlien tuoksinassa tullut otettua.

SUKLAAHIPPUPIKKULEIVÄT
Chocolate chip cookies

(noin 60kpl)

1/3 dl luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
225g pehmeää laktoositonta voita
1 dl hienoa sokeria
1 dl tummaa muscovadosokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
450g tummaa suklaata

1. Laita uuni lämpiämään 200-asteeseen (kiertoilmalle jos mahdollista, niin voit paistaa kolme pellillistä yhtä aikaa)
2. Rouhi suklaa
3. Mittaa kuivat aineet (vehnäjauho, sooda ja suola) kulhoon
4. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi toisessa kulhossa
5. Lisää munat yksi kerrallaan koko ajan vatkaten voi-sokeri vaahtoon. Kääntele joukkoon jauhoseos ja sekoita mukaan rouhittu suklaa
6. Laita kolmelle leivinpellille paperi. Nostele kahdella lusikalla nokareita tasaisin välein pellille, 20 jokaiselle. Painele nokareet litteiksi. Paista noin 10 minuuttia, kunnes pikkuleivät ovat kauniin ruskeita
7. Vedä pikkuleivät leivinpaperilla jäähtymään ja sammuta uuni

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Mansikoita ja jäätelöä

Kesäisin tulee turvauduttua (liian) usein helppoon jälkiruokaan: mansikoita ja jäätelöä. Tämä viikon takaisesta Hesarin ruokatorstaista kopioitu herkku on myös mansikoita ja jäätelöä, vain vähän pidemmälle viritettynä. Ei liian vaikeaa ja herkun voi valmistaa etukäteen. Valmistin semifreddon annosvuokiin. Hesarin ohje on kuudelle, meillä tämä riitti kahdeksalle. Hyvää ja kesäistä


MARINOIDUT MANSIKAT JA VAAHTOKARKKI-SEMIFREDDO

8 annosta

semifreddo:
2 kananmunaa
1/2 dl hienoa sokeria
2 dl kuohukermaa
250g mascarponea
2 dl minivaahtokarkkeja
1 dl mantelilastuja

marinadi:
1 dl raparperimehutiivistettä
3/4 dl sitruslikööriä
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
sitruunamelissan lehtiä (minttua, thai-basilikaa)


8 dl mansikoita

1. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokerit vaahdoksi. Vaahdota kerma. Yhdistä vaahdot. Paahda mantelilastut kuivalla kuumalla pannulla. Kääntele vaahdon sekaan mantelilastut, pehmitetty mascarpone ja vaahtokarkit
2. Vuoraa 8 annosvuokaa kelmulla.  Jaa semifreddomassa vuokiin ja taittele loppu kelmu päälle. Pakasta  4-5 tuntia
3. Sekoita marinadin ainekset kulhossa, kunnes sokeri on liuennut. Poista mansikoista kannat ja laita marinadiin. Anna marinoitua jääkaapissa pari tuntia
4. Kastele semifreddo vuuat kuumaan veteen ja keikauta jäätelö lautasille, lisää mansikoita ja nauti

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Lampaan kieliä

Vaikka syömme ja valmistamme varsin monipuolisesti lähes kaikkea, on joitain ruokia, joita ei vain ole tullut tehtyä. Syynä on tavallisesti joko laiskuus tai sitten se, ettei raaka-ainetta ole helposti saatavilla. Alkukesällä kävelimme Malmin kiinalaisesta kotiin ja poikkesimme matkalla viereen avattuun aasialaisia raaka-aineita myyvään kauppaan. Ostoskoriin kertyi kaikenlaista; vihreää teetä, sriracha- kastiketta, pähkinöitä, mausteita, sekä lampaankieliä. Lammasta syömme usein ja naudankieli piparjuuren kanssa on varsinkin perheen miesten suurta herkkua.Lampaankieli on vain jäänyt kokeilematta. Lampaankielet valmistetaan samoin kuin kieli yleensä. Kielet keitetään, nahka vedetään irti, kielet saavat jäähtyä keitinliemessa ja tarjolle tuotaessa ne viipaloidaan. Hommassa hankalin vaihe on saada nahka irti kielistä.  Etsiessäni hyvää reseptiä huomasin, ettei lampaankieli ole niitä yleisimpiä raaka-aineita, eikä suomalaisilta sivuilta montaa reseptiä löytynyt. Tämä kreikkalaista alkuperää oleva salaatti pääsi kokeiluun. Uskon, että nekin, jotka eivät ole ennen kieltä maistaneet ihastuvat tähän herkkuun. 


SALAATTI LAMPAANKIELESTÄ

lampaankieliä

keitinliemeen:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
1 l vettä
1 tl suolaa
6 kokonaista mustapippuria
1 laakerinlehti

Marinadi:
4 valkosipulinkynttä
1 nippu lehtipersiljaa
1 dl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
1/2 sitruunan raastettu kuori
suolaa, mustapippuria

Tarjoiluun:
erilaisia salaatteja

1.  Kuori ja paloittele sipulit,  paloittele porkkana. Huuhtele kielet, laita ne kattilaan ja kaada vettä päälle, niin että ne peittyvät. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kuori vaahto pois. Lisää kattilaan vihannekset sekä pippurit, laakerinlehti ja suola. Sulje kansi ja keitä hiljalleen vajaa tunti
2. Nosta kielet liemestä ja anna hiukan jäähtyä. Vedä kielistä nahka irti ja pane kielet takaisin liemeen jäähtymään. Leikkaa jäähtyneet kielet ohuiksi viipaleiksi
3. Hienossa marinadia varten  persilja ja valkosipulinkynnet. Raasta sitruunankuori . Sekoita persilja, valkosipuli ja sitruunankuoriraaste keskenään. Lisää seokseen öljy ja viinietikka. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lado kieliviipaleita ja mausteseosta vuorotellen laakeaan kulhoon. Laita kulhon päälle folio ja lautanen painoksi. Anna kielten maustua jääkaapissa seuraavaan päivään
4. Revi erilaisia salaatteja tarjoiluastiaan. Levitä viipaloidut kielet  salaatin päälle.  Kaada loppu mausteseos pinnalla. Tarjoile alkupalana hyvän leivän kanssa

Whoopiet synttäreille

Neidin synttäreillä oli yksinkertainen menu; vähän mutta hyvää. Kesäkuun lopun viileät ilmat laittoivat neidin toivomaan ajiacoa. Synttäripäivä oli sitten ensimmäinen lämmin päivä pitkään aikaan, mutta ajiacoa tarjosimme. Sen jälkeen kakkua ja näitä neidin leipomia whoopie-keksejä. Ohje Maku-lehden leivontanumerosta. Kaksinkertaistimme määrät, ja neiti sai aikaan 40 keksiä. 

SUKLAAWHOOPIET
40 kpl

200g voita
3 dl hienoa sokeria
2 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa

suklaamoussetäyte:
200g tummaa suklaata
2 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

valkosuklaa-limettirahka
200g valkosuklaata
2 prk valkosuklaa-limerahkaa
1/2 limetin puristettu mehu, oma lisäys
1 limetin raastettu kuori , oma lisäys

1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisäät kananmunat yksi kerrallaan hyvin vatkaten
2. Ykdistä kuivsat aineet ja lisää ne taikinaa. Lisää lopuksi maito ja sekoita taikina tasaiseksi
3. Nostele pikkulusikoilla leivinpapereidulle pellille n 2 1/2 cm halkaisijaltaan olevia kierroja. Jätä väliin leviämisvaraa. Paista 175-asteessa 10 minuuttia. Jäähdytä
4. Valmistä täytteet. Sulata tumma suklaa. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita sula,  jäähtynyt suklaa vaahtoon. Nosta kulho jääkaappiin jähmettymään 15 minuutiksi. Sulata valkosuklaa ja sekoita jäähtynyt suklaa rahkan joukkoon. Jos haluat lisää limetin makua purista sekaan mehua ja raasta kuorta
5. levitä puolet kekseistä työtasolle ja pursota puoleen tummasuklaavaahtoa ja puoleen valkosuklaarahkaa. Nosta loput keksit kansiksi. Säilytä whoopiet jääkaapissa

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Lohisalaattia kesäpäivään

Kesällä perheemme aikuisten lounaat koostetaan usein periaatteella otetaan mitä kaapissa on. Periaatteessa mukana on myös suunnittelua, mutta tilanteeseen tarttuminen on jutun idea. Salaatissa pitää olla riittävästi proteiinia, sekä sopiva valikoiva vihanneksia, jotta sitä voi kutsua täysipainoiseksi ruuaksi. Hyvä leipä ja lasillinen valkoviiniä viimeistelee kesäisen lounaan.



KESÄINEN LOHISALAATTI

erilaisia salaatteja
punasipulia
kirsikkatomaatteja
keitettyjä kananmunia
savulohta (omasta savustimesta)
sitruuna
ruohosipulia, tilliä
oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria

1. Revi salaatit tarjoiluvadille, suikaloi punasipulit, puolita kirsikkatomaatit ja laita salaattien päälle. Lirauta pinnalle vähän oliiviöljyä, pari kierrosta mustapippuria myllystä ja pari hyppysellistä sormisuolaa. Sekoita
2. Poista lohesta ruodot ja taittele paloiksi salaatin päälle. Puolita keitetyt kananmunat ja lohko sitruunat ja laita salaatin reunoille. Hienonna yrit ja ripottele pinnalle


perjantai 4. heinäkuuta 2014

Onnea teinille!

Kesäkuu meni ilman ensimmäistäkään blogipäivitystä. Näin se on joka vuosi. Ennen loman alkamista työpäivät ovat niin intensiivisiä, ettei muuhun jää aikaa eikä energiaakaan. Toisena syynä pitkään taukoon on kauan palvelleen MACimme lopullinen kuolema. Olen jo pari vuotta tekohengittänyt sitä ja nyt mikään konsti ei saa koneeseen liikettä. 
Kaikenlaista hyvää ja uuttakin on kyllä tullut kokeiltua. Viimeksi neidin synttäreille. Kavereiden kanssa hän juhli jo toukokuulla. Kummit, ystäviä ja pari parasta kaveria juhlivat kanssamme viime lauantaina. Kiitos juhlavieraille, toitte lauantaina mukananne myös aurinkoisen kesäsään! Tämä ohje on kopioitu Talo&kodin liitteenä tulleesta Kinuskikissan juhlat -lehdestä. Kakun  voi valmistaa pakastimeen hyvissä ajoin. Maku on mieto ja ananaskukat viimeistelevät juhlavan ilmeen. Kaksinkertaistin ohjeen ja sain aikaan kaksi isoa ja yhden pienemmän kakun. Yksi iso sekä pieni kakku riittivät juuri viidelletoista, joista lapsia oli neljä. Toinen isoista kakuista odottelee vielä pakastimessa

ANANAS-JÄÄTELÖKAKKU
(2 isoa kakkua , halkaisija 26cm sekä yksi pieni, halkaisija  18cm)

pohja:
240g tummaa suklaata (alkup. ohjeessa maitosuklaa)
14 dl riisimuroja

täyte:
4 kananmunan valkuaista
6 dl kuohukermaa
1 dl vaniljasokeria
1 vaniljatanko
2 dl glukoosisiirappia (löytyy sokerihyllystä)
3 pikku-prk ananasmurskaa
4 prk vauvojen mangososetta

koristelu:
riisisuklaata
ananas

1. Aloita ananaskukista. Kuori ananas ja leikkaa mahdollisimman ohuiksi siivuiksi (kiekoiksi). Laita siivut leivinpaperoidulle uunipellille ja kuivata 75-asteisessa uunissa 2-3 tuntia (ohjeessa oli 1.5-2.5, mutta minulla se ei riittänyt). Käännä ananaskiekot puolessa välillä. Kun ananakset ovat kuivuneet, mutta yhä taipuisia, nosta ne paperisiin muffinivuokiin. Jatka kuivattamista puoli tuntia. Anna kuivua vuuissa seuraavaan päivään. Kuivatut ananakset säilyvät kannellisessa rasiassa huoneenlämmössä
2.  Vuoraa irtopohjavuoat  kelmulla/ leivinpaperilla. (Minä käytän jäädytettävissä kakuissa aina kelmua, koska sen voi taitella kakun päälle)
3. Sulata suklaa ja sekoita riisimuroihin. Levitä seosta ohut kerros vuokien pohjalle. levitä loppusuklaa leivinpaperilla peitetylle leikkuulaudalle. Nosta vuuat ja leikkuulauta kylmään
4. Vaahdota valkuaiset. Vaahdota kerma ja tomusokeri. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet kermavaahtoon. Valuta ananaksista mehu pois. Lisää ananasmurska,mangosose ja siirappi kermavaahtoon. Sekoita hyvin. Kääntele lopuksi mukaan valkuaisvaahto
5. Laita kakut pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi. Ota sulamaan jääkaappiin noin tuntia ennen tarjoilua. Nosta kakku tarjoilulautaselle ja koristele murustellulla riisisuklaalla sekä ananaskukilla