sunnuntai 15. elokuuta 2010

Kesäruokaa

Perjantain ostoslistassa luki "reilusti kypsiä tomaatteja", olihan viikonlopun aterioista peräti kahdessa tomaatti pääosassa. Valikoima oli runsas; kirsikka-, luumu-, terttutomaatteja isoina ja pieninä niin punaisina kuin keltaisinakin. Kaikki myös mukavan kypsiä. Houkuttimeksi rivin päätyyn oli nostettu puolalaiset (!) tomaatit 99 snt/ kilo. Siihen jäivätkin. Vaikka talvisin kallistun usein mehukkaan ja maukkaan hollantilaisen terttutomaatin kannalle, näin kesällä suosin suomalaista.
Ohje on kopioitu Glorian ruoka & viinistä ja alunperin kotoisin Claudia Rodenin ohjeesta. Maut vievät Lähi-itään. Täytettä jäi puolet yli kuuden tomaatin täyttämisen jälkeen, taisivat olla pieniä minun pihvitomaattini.




YRTTIRISOTOLLA TÄYTETYT TOMAATIT

6 pihvitomaattia
*
1 iso sipuli
1 dl oliiviöljyä
2 1/2 dl risottoriisä
4 1/2 dl vettä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä
1 tl kanelia
1 tl sokeria
3 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
3 rkl rusinoita
1 iso tomaatti
(1 dl hienonnettua minttua- korvasin basilikalla)
1 dl hienonnettua tilliä
1 dl hienonnettua lehtipersiljaa
1 sitruunan mehu

1. Laittaa pihvitomaateista hattu pois ja koverra sisusta ontoksi. Laita tomaatit uunivuokaan
2. Valmista täyte. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipuli 1/2 dl öljyä pehmeäksi. Lisää riisit ja jatka kuullottamista kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää vesi suola, sokeri ja pippuri. Anna kiehua kannen alla miedolla lämmöllä n 15 minuuttia, riisi saa jäädä napakaksi
3. Paahda pinjansiemenet. Hienonna yrtit ja kuutioi tomaatti (ohjeessa se pyydettiin kalttaamaan, mutta jätin nyt väliin)
4. Lisää loput mausteet, yrtit, tomaattikuutiot, pinjansiemenet, sitruunanmehu ja 1/2 dl öljyä riisin sekaan ja sekoita. Täytä tomaatit ja nosta hatut paikoilleen. Kypsennä 175-asteessa 20-30 minuuttia. Älä kypsennä tomaatteja liian pehmeiksi
5. Tarjoile kylminä tai haaleina valkosipulilla maustetun jugurtin kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti