lauantai 7. elokuuta 2010

Mökkileivontaa

Mökin ainoa uuni on puuhellassa ja kunnollisen paistolämpötilan saavuttaminen vaatii useamman pesällisen puita. Laatikkoruokia haudutan takassa, mutta leivonta jää mökillä auttamatta väliin. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Yksi niistä on munkit. Vappuna, juhannuksena ja muutenkin mieliteon yllättäessä meillä tehdään munkkeja. Paistaminen tapahtuu grillikatoksella, eivätpähän paistokäryt haittaa. Useimmiten munkkeja paistetaan , kun lapsilla on ystäviä mukana mökillä. Munkkien pyörittely ja varsinkin paistaminen on lapsista hauskaa. Ja yllättävän harva on on sitä saanut kotonaan tehdä. Toki kaikista varotoimista huolehditaan ja onneksi onnettomuuksilta on toistaiseksi vältytty.
Nyt lupasin pikkuneidille ja ystävättärelle munkkeja ennen kaappeihin kurkistamista. Ystävän allergian vuoksi kananmuna oli kielletty, ja muutenkin munkeistä tuli varsin "terveellisiä" vehnäjauhojen loputtua, joten jatkoin ensin ohrajauhoilla ja niidenkin loputtua ruisjauhoilla! Teini kuitenkin kertoi munkkien olleen jopa tavallisia maukkaampia.


MÖKKILÄISEN MUNKIT

1/2 l maitoa
1 1/2 dl hienoa sokeria
1 tl suolaa
2 pss kuivahiivaa
n. 15 dl jauhoja
(nyt 6 dl vehnäjauhoja, 4 dl ohrajauhoja ja 5 dl ruisjauhoja)
1 dl rypsiöljyä
*
2 l rypsiöljyä paistamiseen
hienoa sokeria

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää sekaan sokeria, suola & hiiva. Lisää jauhot ensin vispaten, sitten kädellä alustaen. Lisää lopuksi öljy ja vaivaa taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoista ja käsistä. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa liinalla peitettynä
2. Pyörittele taikina pieniksi pulliksi ja anna kohota liinalla peitettynä puolisen tuntia
3. Kuumenna öljy isossa paksupohjaisessa kattilassa. Öljy on riittävän kuumaa, kun pala leipää alkaa rasvaan laiton jälkeen heti ruskistua. PIDÄ VIERESSÄ ISOA KATTILAN KANTTA MAHDOLLISEN RASVAPALON SAMMUTTAMISEKSI!
4. Nosta useampi munkki kerrallaan rasvakattilaan paistumaan. Kun alempi puoli on kauniin ruskea, käännä munkit. Nosta valmiit munkit reikäkauhalla lautaselle, jolla on talouspaperia imemässä liika rasva. Siirrä munkit toiselle lautaselle, jolla on sokeria ja pyörittele sokerissa

Munkit ovat parhaimmillaan juuri paistamisen jälkeen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti