perjantai 27. marraskuuta 2015

"Sikke hyvää!"

Teen tavallisesti kotiin lämmittämistä vaille valmista ruokaa, kun lähden työmatkalle tai olemme yrittäjän kanssa kahdestaan mökillä. Viime aikoina olen toisinaan ostanut vain valmiit aineet ja laittanut reseptin viereen. Niin tämänkin ruuan kohdalla. Teini ja tyttöystävänsä jalostivat vielä reseptiä ja alkupalaksi ajatellut kampasimpukatkin pääsivät samaan pataan. "Sikke hyvää!" luki teiniltä tulleessa  viestissä. Varioitu ohje taitaa olla Kodin Kuvalehdestä.


TIIKERIRAPUJA (ja kampasimpukoita) KOOKOSMAIDOSSA
(kahdelle)

200g kuorittuja tiikerirapuja (pakaste)
6 kampasimpukkaa (pakaste)
rypsiöljyä
2 dl kookosmaitoa
korianteria

marinadi:
2 valkosipulinkynttä
2 cm pätkä inkivääriä
1 dl vettä
2 tl tamarinditahnaa
1tl korianterinsiemeniä
1/2 tl cayennepippuria
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl mustapippuria  myllystä
ripaus suolaa
*
nuudeleita

1. Ota ravut ja simpukat jääkaappiin sulamaan edellisenä päivänä. Kuivaa sulaneet äyriäiset
2. Valmista marinadi. Kuori ja hienonna valkosipulit. Kuori ja raasta inkivääri. Murskaa korianterinsiemenet morttelissa. Sekoita kaikki marinadin aineet. Nosta ravut ja simpukat marinadiin ja anna marinoitua puoli tuntia
3.Nosta ravut ja simpukat marinadista.  Kuumenna öljy pannulla ja paista äyriäiset erittäin nopeasti. Kaada marinadi ja kookosmaito mukaan ja anna kiehahtaa. Viimeistele korianterilla ja tarjoile riisin tai nuudelien kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti