sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Aamiaista maailmalta

Jo useampi kuukausi sitten luin hauskan aamiaisreseptin, jota on siitä asti pitänyt valmistaa. Reseptikin on ehtinyt kadota. Eilen googlailin ja huomasin, että vaikka perusohje pysyy samana; tomaatteja ja kananmunaa, muut aineet ja mausteet vaihtelivat paljonkin. Kehittelin sitten oman kokeiluni katsomalla mitä kaapeista löytyy. Tässä Lähi-Idästä peräisin olevassa ruuassa pitäisi käyttää kai ainakin  juustokuminaa, kurkumaa, chiliä eli jotain ras el hanout- maustesekoituksen tapaista. Sitä ei kotona ollut, enkä jaksanut lähteä sitä itsekään valmistamaan. Joten kokeilin garam masalaa, eli intialaista maustesekoitusta. Toimi! Chevrenkin tilalla pitäisi ennemmin olla fetaa, mutta ei haitannut. Siis siitä mukava ruoka, että kastikepohjaa voi varioida kaappien sisällön mukaan. Ruuanhan voi hyvin tarjota myös lounaaksi tai iltapalaksi.


SHAKSHUKA
(viidelle)

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
pieni punainen chili
paprika
rypsiöljyä
garam masalaa 
mustapippuria
(suolaa)
2 tlk kokonaisia tomaatteja tomaattimehussa
1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
5 kananmunaa
chevreä
lehtipersiljaa

1. Kuori ja hienonna sipulit. Puolita chili ja poista siemenet, hienonna. Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipuleita, chiliä ja paprikaa rypsiöljyssä muutama minuutti, lisää 2 tl garam masalaa ja muutama kierros mustapippuria myllystä
2. Lisää tomaatit ja pavut. Keitä hiljakseen vartti.  Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Riko kananmunat kastikkeen päälle ja peitä kannella. Kypsennä kunnes kananmunat alkavat hyytyä (keltuainen saa jäädä juoksevaksi) eli viitisen minuuttia
3. Murusta juusto pinnalle, ja lisää vielä hienonnettua persiljaa. Tarjoile vaalean leivän kanssa

Valmistusaika: 30 minuuttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti