sunnuntai 7. elokuuta 2016

Rippijuhlien kakku

Neiti suunnitteli itse rippujuhlien tarjottavat; ajiacoa eli kolumbialaista kana-perunakeittoa, mansikkatuulihattuja sekä kakku. Kakkua varten hän selaili erilaisia kakkukirjoja ja päätyi Emma Iivanaisen valkosuklaa-vadelmakakkuun. Hyvä idea, mutta alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen hän ei itse päässytkään leipomaan eikä varsinkaan koristelemaan kakkua, konfirmaatio kun olikin heti Sveitsistä kotiutumisen jälkeen. Homma jäi siis minulle. Leipominen vielä sujuu, mutta koristelussa en ole juuri uutta kokeillut. Ja tämän kakun juju olivat koristeeksi tulevat valkosuklaapionit. En onnistunut Emman tekniikalla, ja minun kukkani ovat enempi villipioneja, jos pioneja ollenkaan. Omaan makuuni kakku oli liian makea, mutta neiti ja teinin tyttöystävä sanoivat sitä parhaaksi täytekakuksi ikinä. Kolminkertaistin alkuperäisen ohjeen

VALKOSUKLAA-VADELMAKAKKU
(noin 30:lle)

9dl gluteenitonta jauhoseosta
51/4 dl hienoa sokeria
3 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
6 kananmunaa
41/2 dl maitoa (huoneenlämpöistä)
2 1/2 dl rypsiöljyä
6 dl tuoreita vadelmia

Täyte ja kuorrutus:
250g valkosuklaata
600g maustamatonta tuorejuustoa
71/2 dl vispikermaa

suklaakukat:
200g valkosuklaata
punaista jauheväriä
(ilmapalloja)
vadelmia

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota 2 irtopohjavuokaa (halkaisija 26cm)
2. Sekoita kakun kuivat aineet kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa maito, rypsiöljy ja kananmunat. Siivilöi kuivat aineet nesteiden sekaan ja sekoita taikina tasaiseksi. Kääntele vadelmat joukkoon. Kaada taikina kakkuvuokiin ja paista uunin keskitasolla 30-40 minuuttia. Anna jäähtyä vuuassa 5min ja kumoa kakut. Jätä vuoka päälle, jotta kakut pysyvät mehevinä
3. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja lisää sulatettu suklaa joukkoon. Kääntele tuorejuustoseos kermavaahdon joukkoon
4. Halkaise kakut ja käytä puolet täytteestä kakun täyttämiseen. Kuorruta kakku lopulla täytteellä. Vedä ruokalusikalla urat kuorrutteen pintaan
5. Valmista kukat. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Ota osa valkosuklaasta erilleen ja värjää. Sekoita valkosuklaat varovasti, jotta väristä tulee marmoroitunut (Emman ohjeessa ilmapalloihin puhallettiin hieman ilmaa ja pallot kasteltiin suklaaseen. Suklaan kuivettua, pallot puhkaistiin varovasti ja suklaakukat irroteltiin palloista. Minulla tämä ei oikein onnistunut, joten sovelsin). Maalaa sulasta suklaasta lehtiä leivinpaperille ja nosta paperi lehtineen pakastimeen. Irrota jähmettyneet lehdet ja koristele kakku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti