sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Helppoa ja maukasta pakkaamisen lomassa

Jälkikasvulla alkoi tarpeeseen tullut urheiluloma. Teini jopa käyttää sen urheiluun eli suuntaa Espanjaan golfaamaan. Ennen sitä vuorossa oli yksi askel kohti aikuisuutta eli lukion vanhojen päivä. Ensin torstai-iltana juhlat tansseineen vanhemmille ja muille sukulaisille Pirkkolassa ja perjantaina vanhojen päivä koululla ja illaksi koko koulun kakkosten kanssa biletystä. Teini kotiutui hyvissä voimissa parin ystävän kanssa jo puoli kahdelta. Vaikka pitkän viikon jälkeen uni maittoi yli puolen päivän, urheilija ei malttanut pitää vapaapäivää, vaan tie vei salille viideksi. Koska eilen oli ohjelmassa myös pakkaaminen Espanjaa varten, ruoka valmistui itsestään uunissa.


BROILERINKOIPIA JA PERUNAA UUNISSA

800g broilerinkoipia
4 reilun kokoista perunaa
punainen chili
tuoretta timjamia
kokonainen valkosipuli
sitruuna
hunajaa
merisuolaa, mustapippuria
oliiviöljyä

1. Pese perunat ja leikkaa ne lohkoiksi.  Hienonna muutama oksa timjamia. Laita kulhoon perunalohkot ja timjami. Kaada päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita ja jätä maustumaan
2. Kaada uunipellille loraus oliiviöljyä. Rouhi reilusti pippuria  ja merisuolaa myllystä sekaan. Hienonna nippu timjamia. Leikkaa chili kahtia, poista siemenet ja viipaloi. Viipaloi sitruuna, ja puolita viipaleet. Laita timjami, chili ja sitruuna oliiviöljyn päälle. Nosta broilerinkoivet uunivuokaan ja sekoita kaikki, ja jätä maustumaan. Sekoita pari kertaa maustumisen aikana
3. Leikkaa kokonaisesta valkosipulista huippu irti ja lirauta vähän hunajaa päälle, nosta valkosipuli uunivuokaan broilerin koipien seuraksi
3. Nosta pelti 225 asteiseen uuniin ja paista 15 minuuttia. Ota vuoka uunista ja laita perunat broilerinkoipien sekaan. Paista vielä 30 minuuttia. Tarjoile vihreän salaatin kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti