sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Lauantai-illan ruokaa

Viikon varrella on tullut sisällytettyä suppilovahveroita varsin moneen ruokaan; sunnuntaina jauhelihakääröjen kastikkeeseen, tiistaina tällä ohjeella tehtyyn keittoon, ja perjantaina  pastakastikkeeseen. Lauantaina sanoin jo perheelle, ettei tänään näy suppiksia missään. Toisin kävi. Tarkastellessani pakastimen sisältöä löysin 3 (!) avattua pussia katkarapuja ja päädyin tekemään kasari-pataa. Aikoinaan suppisten tilalla taisi olla purkkiherkkusieniä, mutta matkan varrella mukaan tulleet suppikset kyllä antavat ihanan täyteläisen maun. Jälkiruuaksi valmistin crepes suzettes. Liekittäminen jäi tällä kertaa väliin ja  Cointreau-pullonkin pohjalla oli vain tilkka, jonka lirautin pannulle yhtäaikaa appelsiinivoin kanssa antamaan makua.

CREPES SUZETTES

lettutaikina:
5 dl maitoa
2 kananmunaa
1/2 tl suolaa
1 dl sokeria
3-4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl rypsiöljyä
*
täyte:
100 g voita
1 1/2  dl tomusokeria
 1 rkl raastettua appelsiinin kuorta
3 rkl appelsiinin mehua
*
kahden appelsiinin liha kalvottomiksia lohkoiksi leikattuna
Cointreau-likööriä
(konjakkia, en käyttänyt)

1. Sekoita lettutaikina ja anna vetäytyä vähintään 30 minuuttia
2. Paista taikina isoiksi letuiksi. Pinoa letut, laita väliin leivinpaperia, etteivät letut tartu toisiinsa. Tähän asti voit valmistella etukäteen, valmiit letut säilyvät jääkaapissa peitettynä hyvin seuraavaan päivään
3. Valmista täyte; sekoita pehmeä voi, tomusokeri, appelsiinin kuoriraaste ja appelsiinimehu tasaiseksi. Levitä täytettä letulle, taita kahtia ja levitä puolikuun muotoiselle päällipinnalle täytettä ja taita vielä kerran
4. Laita lopputäyte paistinpannuun/ kasariin (jos aiot liekittää letut älä käytä teflonpannua) ja kaada likööritilkka sekaan, nosta täytetyt letut pannuun. Nostele päälle appelsiinilohkot. Anna lettujen lämmitä ja valuta appelsiinivoita pannun pohjalta lettujen pinnalle. (Tässä vaiheessa letut voi liekittää, kaatamalla 1/2 dl konjakkia pannulle ja sytyttämällä se palamaan. Tällöin pannu ei saa olla liesituulettimen alla)
5. Tarjoile vaniljajäätelön kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti