maanantai 8. elokuuta 2011

Tuliaismustikoita

Pikkuneiti vietti viikonlopun kummiensa kanssa Suomenniemellä. Sunnuntai-iltana kotiutui uupunut neiti, sillä kotimatka koukkasi vielä Tykkimäen kautta. Tuliaisena saimme ämpärillisen mustikoita! Kerääjä oli ollut erittäin tarkka tai joku oli käyttänyt aikaa puhdistamiseen, sillä marjat olivat täysin vailla roskiakin. Pääsisiköhän neiti puolukka-aikaan uudestaan kummien mökille? Jo illalla lupasin pikkuneidille, että tänään teemme mustikkapiirakkaa. Ensimmäinen ajatukseni oli mustikkakukko tai rättänäksikin sitä joku kutsuu. Kotoa ei vain löytynyt ruisjauhoja, vaikka olen täysin varma, että niitä käytettiin ahvenien leivittämiseen alkukesästä. Ehkäpä siinä meni jauhojen loppu? Kukko jäi siis odottamaan, ja tänään valmistui tutumpi piirakka.

MUSTIKKA-KERMAVIILIPIIRAKKA

1 1/2 dl pullomargariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 1/2 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
*
purkki ( 200g) kevyt kermaviiliä
1 kananmuna
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
5 dl (tuoreita)mustikoita
(käytä pakastemustikoihin 1 rkl perunajauhoja)

1. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmuna ja jatka sekoittamista. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan
2. Voitele piirakkavuoka (halkaisija n 25-30 cm) ja jauhota korppujauholla (jota ei kotona ollut, joten käytin mantelijauhetta) Taputtele taikina jauhotetuin käsin vuuan pohjalle ja reunoille
3. Sekoita kananmuna, kermaviili, sokeri ja vaniljasokeri
4. Ripottele mustikat taikinan pinnalle ja kaada kermaviiliseos päälle. Paista 200 asteessa vajaa puoli tuntia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti