tiistai 2. elokuuta 2011

Rippijuhlien kakut

Teinin toivomuksesta leivoin rippijuhliin 2 erilaista kakkua, toinen suklainen ja toinen perinteisempi mansikkainen. Ohjeet ovat alkukesän Maku-lehdestä.  Vähän sovelsin ohjeiden, varsinkin mansikkakakun kanssa.  Ohjeen leivokset muutin irtopohjavuuassa paistetuksi kakuksi ja vaihdoin jauhot gluteenittomiin. Viime hetkellä muistin napata kakuista kuvat, jotka ovat kyllä valitettavan huonoja. Kakkujen maku sitä vastoin oli hyvä. Meidän vierasmäärällemme ( 13 aikuista + muutama lapsi) ne riittivät juuri sopivasti.


MUSTIKKA-SUKLAAKAKKU

200g tummaa suklaata
1/2 dl pullomargariinia
6 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
3/4 dl maissitärkkelysjauhoja 
(ohjeessa oli 1/2 dl, mutta kananmunani olivat isoja)
1tl lievinjauhetta
1/2 l mustikoita
koristeluun:
1dl mustikoita
tarjoiluun: 
vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä 

1. Pingota leivinpaperi irtopohjavuuan (vuokani halkaisija oli 27 cm) pohjalle. Voitele reunat ja jauhota kaakaolla
2. Paloittele suklaa kulhoon, lisää margariini. Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa, nosta pois liedeltä ja laita kulho kattilaan. Varo ettei vettä pääse kulhoon. Sekoittele välillä
3. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Vaahdota keltuaiset ja sekoita valkuais-sokerivaahtoon
4. Yhdistä loput kuivat aineet ja siivilöi taikinaan, sekoita. Lisää lopuksi sulatettu suklaa ja sekoita taikina tasaiseksi
5. Kaada puolet taikinasta vuokaan ja ripottele päälle puolet mustikoista. Kaada loppu taikina vuokaan ja ripottele pinnalle loput mustikat. Paista 175 asteessa n 30 minuuttia. Kakun pitää jäädä sisältä tahmeaksi
6. Tarjolle tuotaessa koristele mustikoilla ja tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa


MANSIKKAMOUSSEKAKKU

pohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
*
kookoshiutaleita

kostutus:
sitruunanmakuista kivennäisvettä

täyte:
6 liivatelehteä
200g tuorejuustoa
1/2 vaniljatanko
2 dl kuohukermaa
200g mansikoita
1 rkl sitruunanmehua

koristelu:
200g mansikoita
1 1/2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria
kermaa

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti nostellen taikinaan. Voitele ja jauhota (irtopohja)kakkuvuoka kookoshiutaleille. Paista 175 asteessa 40-50 minuuttia
2. Kumoa kakku ja jäähdytä. Leikkaa poikittain kahteen levyyn.Laita  yksi levy takaisin puhdistettuun (irtopohja)kakkuvuokaan ja kostuta levy kivennäisvedellä
3. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Halkaise vaniljatanko ja ota 1/2 siemenet kulhoon (toisen puolen voi laittaa maustamaan sokeria purkkiin, tai valmistaa siitä  vaniljasokeria, jos sille ei ole heti käyttöä). Sekoita tuorejuusto, sokeri ja vaniljan siemenet. Vaahdota kerma. Murskaa mansikat. Yhdistä juustoseos, kermavaahto ja mansikat ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna sitruunanmehu kattilassa ja purista liivatteista liika vesi pois ja liuota ne sitruunanmehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Anna levätä hetki
4. Kaada täyte kostutetulle kakkulevylle. Nosta toinen levy päälle ja kostuta kivennäisvedellä. Nosta jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään
5. Leikkaa mansikat viipaleiksi ja levitä kakun pinnalle. Kiehauta vesi ja lisää hyytelösokeri pakkauksen ohjeen mukaan. Lusikoi kiille tasaisesti mansikoiden päälle. Koristele kakun reunat kermavaahtopursotuksin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti