torstai 25. marraskuuta 2010

1-2b:n pikkujouluihin leivottua

Pikkuneidillä oli tiistaina luokan pikkujoulut. Toivomuksena oli, että pojat tuovat jotain suolaista ja tytöt makeaa. Koska pikkuneidin parhaalla ystävällä on lukuisia allergioita, päätimme käyttää vain hänelle turvallisia aineita. Ohjeeksi löytyivät viime joulun ajalta tutut nekkukakut. Ohjeen siirappia ei kotona ollutkaan, joten korvasimme sen fariinisokerilla. Keksit saivat juhlan kunniaksi vesi-tomusokerikuorrutuksen.

NEKKUKAKUT

100g pullomargariinia
2 dl sokeria
2 rkl fariinisokeria
2- 2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
*
vettä
1 dl tomusokeria
tai
valmista sokerikuorrutetta

1. Vaahdota rasva ja sokerit
2. Sekoita kuivat aineet joukkoon
3. Muotoile uunipellille leivinpaperin päälle  3 tankoa 
4. Litistä tankoja kevyseti käsin painamalla ja tee pintaa haarukalla raitoja
5. Paista 200-asteessa 10-12 minuuttia
6. Leikkaa tangot jäähtyneinä viipaleiksi
7. Valmista vesi-tomusokerikuorrutus sekoittamalla tipoittain vettä tomusokerin joukkoon muovipussiin, johon leikkaat kulmaan pienen reiän, kun seos on valmis tai käytä valmista seosta tuubista. Tee mieleisesi koristeet nekkukakkujen päälle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti