perjantai 30. syyskuuta 2022

Syysaskartelua ja kanapastaa

Pääsen taas töiden puolesta askartelemaan, torstaina teimme vaahteranlehtikukkia hankkeen vertaiskahvilassa ja ensi viikolla sama on vuorossa muistikahvilassa. Syksymmällä teemme vielä kransseja. Makaronilaatikon kohdalla ei voi käyttää sanaa taas. Nykyisessä kodissa asuessamme en ole tehnyt sitä kertaakaan. Eikä makaronilaatikko kuulunut Helsingissäkään vakiolistalle. Tässä vähän tuunattu versio. Laakeassa vuuassa paistettaessa paistoajaksi riittää puoli tuntia, kaikki aineksethan ovat jo kypsiä. Vain pinnan juusto tarvitsee kunnon värin. Osan laatikosta söimme eilen ja lopun pakastin entiselle yrittäjälle lounasannoksina, ja kuva unohtui kokonaan. Kuvassa sitten viime vuoden torstain askarteluja.


KANA-PASTAVUOKA
(neljälle)

400g kuivapastaa
~300g broileria
300g pakastepinaattia (mieluiten lehtipinaatti)
(tomaatti - sattui olemaan yksi hyvin pehmeä- hävikin vähentämistä)
sipuli
valkosipulinkynsi
2 dl kermaa (saa olla myös maustettua, esim juusto)
suolaa ja mustapippuria myllystä
kanaliemikuutio
vettä
rypsiöljyä
50g juustoraastetta

1. Ota pinaatti sulamaan
2. Kuori ja hienonna sipulit. (Leikkaa tomaatti pieniksi kuutioiksi) Jos broileri on isoina paloina, leikkaa suikaleiksi
3. Keitä pastaa kanaliemessä viitisen minuuttia, kaada vesi pois
4. Paista broileria pannulla rypsiöljyssä pari minuuttia, lisää sipulit ja jatka paistamista välillä sekoittaen viisi minuuttia. Lisää pinaatti (ja tomaatti), jatka paistamista vielä toiset viisi minuuttia. Lisää kerma, anna kiehahtaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla
5. Voitele uunivuoka rypsiöljyllä. Kaada pasta ja kana-pinaattiseos vuokaan, sekoita hyvin. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja paista 200-asteessa 30-40 minuuttia

Valmistusaika: 20 min + paistaminen 40 min

lauantai 24. syyskuuta 2022

Syksyn grillailua

 Suunnitelmissa oli viikonloppu mökillä, mutta perjantai-ilta meni päivystyksessä odottaessa, ja päätimme jäädä kotiin. Viikonlopun ostoskori oli suunniteltu mökkiä ajatellen ja toiveissa oli kesän viimeinen grillaus. Kuumenee se grilli kotonakin ja perjantaille suunniteltu grillaaminen toteutui lauantaina. Aurinkoisella säällä terassilla on näin syksylläkin helposti yli 20-astetta. Vaikka on pilvistä, grillin lämpö nosti ilman lämpötilan mukavaksi ja pystyimme myös ruokailemaan terassilla. Nytkin naputtelen tätä bloggausta terassilla istuen, toki shaali harteilla ja villasukat jalassa. Terassilämmittimen hankinta on vielä suunnitteluasteella. Koska mökkiruokailut oli mietitty yksinkertaisiksi, grilliä varten ostettiin Lidlin viskimarinoitu flansteak ajatuksella syödä sitä sämpylän välissä. Näin kotona lisäsin uunissa paahdetut perunat ja valkosipulivoin, lisäksi yksinkertainen vihreä salaatti. Alkupalaksi grillasin padron-paprikoita.


GRILLATTU FLANK STEAK, PAAHDETTUA PERUNAA JA VALKOSIPULIVOI
(kolmelle- neljälle)

500g pala flank steak (nyt valmiiksi marinoitu)
*
kokonainen valkosipuli
perunoita
rypsiöljyä
tuoretta timjamia
merisuolaa ja mustapippuria myllystä
*
75 g voita

1. Ota liha ja voi huoneenlämpöön.
2. Leikkaa perunat neljään palaan. Halkaise valkosipuli
3. Lorauta uunipellille rypsiöljyä, lisää suolaa ja mustapippuria ja timjamia. Lisää perunat ja sekoita. Nosta valkosipulin puolikkaat pellille halkaisupinta alaspäin. Paista 225-asteessa 20 minuuttia, käännä perunat ja paista vielä 20 minuuttia
4. Laita uuni kiinni ja jätä perunat vielä uuniin. Ota valkosipulit uunista ja purista sisus voin kanssa samaan kulhoon, aja tasaiseksi sauvasekoittimella, mausta suolalla, sekoita ja nosta pakastimeen jähmettymään
5. Grillaa lihaa kuumassa grillissä 4 min, käännä ja grillaa 2min toiselta puolelta. Kääri liha folioon ja anna levätä 10 minuuttia. Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi poikkisyin ja kokoa annokset

Valmistusaika: tunti

keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Punajuuria ja linssejä

 Kävimme nuorison kanssa taannoin brunssilla Block by Dylanissa. Miniä ja entinen teini täyttivät lautasensa lohella, neiti taisi keskittyä jälkiruokapöytään ja yrittäjä nautti kun sai pekonia lautasen täydeltä, ilman että naputin asiasta. Minä pidin laajasta salaattipöydästä ja erityisesti sen punajuuri-linssisalaatista. Nyt kokeilemaan samaa kotona. Pussi punajuuria kaupasta, linssejä taloudesta löytyykin lähes aina. Lisäksi pala fetaa, jota sitäkin oli jälleen puolikas pala jääkaapissa. Vähän etsiskelin ja käytin lopulta reseptini pohjana Chocochilin ohjetta. Idea misotahnasta kastikkeessa oli loistava. Sitä on aina ajatellut mison kuuluvan (vain) aasialaiseen ruuanlaittoon, mutta se antoi  ihanaa täyteläisyyttä, umamia kotoisille punajuurille. Pitää kokeilla mison käyttöä muutenkin. Loput 400g punajuuripussista taidan käyttää Lindströmin pihveihin, tällä kertaa lampaan jauhelihasta, sitä kun hankittiin juuri maatilapäivänä.
PUNAJUURI-LINSSISALAATTI
(kahdelle)

8 pienehköä punajuurta (n 600g)
rypsiöljyä
suolaa, mustapippuria myllystä
*
1dl belugalinssejä
*
kastike:
appelsiini
2 tl misotahnaa
mustapippuria myllystä
1 rkl oliiviöljyä
*
rucolaa
100g fetajuustoa
muutama (pekaani)pähkinä

1. Kuori ja lohko punajuuret. Levitä punajuuret uunivuokaan, mausta suolalla ja mustapippurilla ja lirauta päälle öljyä. Sekoita ja paahda 200-asteessa 30 minuuttia
2. Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan
3. Valmista kastike: Pese appelsiini ja raasta kuori sekä purista mehu. Sekoita yhdessä misotahnan ja oliiviöljyn kanssa. Mausta mustapippurilla
4. Kaada kypsistä linsseistä ylimääräinen vesi pois. Kaada linssit punajuurien sekaan. Hienonna pähkinät ja lisää myös ne fetan kanssa punajuurten sekaan (jätä osa fetasta pinnalle). Valuta kastike päälle. Lisää rucolaa ja sekoita. Murusta loppu feta päälle ja tarjoile

Valmistusaika: 40 min


sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Masterchefiä ja kampasimpukoita

 Katsoin entisen yrittäjän kanssa Australian Masterchefiä viikolla. Marco Pierre Whiten kokkaushaasteessa tehtiin mustekalaa ja kampasimpukoita. Pohdimme yhdessä koska meillä on viimeksi valmistettu kampasimpukoita ja päätimme tehdä niitä viikonloppuna. Emme Masterchefin ohjeella, vaan paistettuna sitruunarisoton kanssa. Kampasimpukat ovat törkeän kalliita, mutta onneksi annokseen riittää muutama. Niitä pidetään myös vaikeana valmistaa, kuten myös ankanrintaa tai risottoa. Mikään näistä ei ole oikeasti vaikeaa, vaatii vain vähän paneutumista ja tarkkuutta. Kampasimpukat onnistuvat kun pannu on kuuma ja käyttää ajastinta, koosta riippuen noin puolitoista minuuttia on maksimi paistoaika per puoli. Ihanan aterian kruunasi aurinkoinen syyspäivä ja ruokailu terassilla.


SITRUUNARISOTTO JA PAISTETTUJA KAMPASIMPUKOITA
(neljälle)

risotto:
1 l kanalientä
3 dl riisiä
pari salottisipulia 
valkosipulinkynsi
sitruuna
parmesaania
suolaa
tuoretta timjamia
rypsiöljyä

1. Kuori ja hienonna sipulit. Irrottele timjaminlehdet. Raasta sitruunankuori ja noin desi parmesaania
2. Kuullota sipuleita ja timjamia hetki rypsiöljyssä. Lisää riisi ja raastettu sitruunankuori. Sekoita kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää viini ja anna kiehahtaa
3. Lisää kuumaa kanalientä kauhallinen kerrallaan ja samalla aina ripaus suolaa, sekoittele ja toista kunnes risotto alkaa valmistua. Aikaa tähän menee noin 18-20 minuuttia
4. Viimeistele risotto parmesaaniraasteella juuri ennen tarjoilua

kampasimpukat:
3-5 kampasimpukkaa/ ruokailija
rypsiöljyä
suolaa
*
parmankinkkua
tuoretta timjamia

1. Leikkaa pari viipaletta parmankinkkua suikaleiksi ja riivi mukaan muutama timjaminlehti. Paista seosta rypsiöljyssä kunnes kinkku alkaa rapeutua. Nosta sivuun
2. Ota kampasimpukat sulamaan jääkaappiin vuorokautta ennen. Kuivaa kampasimpukat hyvin
3. Kuumenna paistinpannu ja lisää rypsiöljy. Nosta max 5 kampasimpukkaa pannulle ja paista noin 1 min 30 sek per puoli.  Mausta suolalla

Annostele risotto lautasille ja nosta kampasimpukat päälle. Viimeistele parmankinkku- timjami seoksella

Valmistusaika: 30 min + kampasimukoiden sulatus

sunnuntai 21. elokuuta 2022

Yksi versio yhden vuuan lohesta

Kesän lomat alkavat olla takana ja paluu arkeen koittaa. Arjessa tarvitaan nopeita ja maukkaita reseptejä. Tässä yksi sellainen, yhden vuuan lohi. Kun nuoret asuivat vielä kotona nämä yhden vuuan versiot; lohi ja perunat tai lohi, perunat ja vihannekset olivat liki viikottaista ruokaa. Meillä tämä oli kyllä sunnuntairuoka, kuten lohi taitaa nykyisillä hinnoilla olla. Tarjouksia kyttäämällä (nyt 15.90/kg) ja kasvisten määrää lisäämällä, lohen voi edelleen pitää ruokalistalla. Onhan tuo valmiin ruodottoman fileen valmistus vain niin helppoa.  Pyrstöpään laitoin graavautumaan. Ohjeessa ei määriä, maustekastike riittää n neljän hengen annokseen. Alkuperäisessä ohjeessa oli samassa vuuassa paahdettiin ensin perunoita.

LOHTA JA PARSAKAALIA AASIALAISELLA TWISTILLÄ

pala lohta
parsakaalia
kirsikkatomaatteja
punasipuli
valkosipulia

maustekastike:
2 rkl muskovadosokeria
2 rkl soijakastiketta
1 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl sulatettua voita
ripaus suolaa

1. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen
2. Kuori ja viipaloi sipulit. Leikkaa irrottele parsakaalin kukinnot ja leikkaa varsi paloiksi (tai käytä sulatettua pakasteparsakaalia) Sekoita maustekastikkeen aineet kulhossa
3. Voitele lohen pinta maustekastikkeella. Nosta lohi vuokaan nahkapuoli ylöspäin. Kaada sipulit maustekastikekulhoon, sekoita, nostele sipulit lohen ympärille
4. Dippaa parsakaalit maustekastikkeeseen ja levitä lohen ympärille. Puolita osa tomaateista ja levitä kaikki tomaatit uunivuokaan. Nosta vuoka uuniin ja paista 5 minuuttia. Rullaa lohen nahka pois ja kaada loppu maustekastike lohen pinnalle. Paista vielä 7- 10 minuuttia lohen paksuudesta riippuen

Valmistusaika: 20 minuuttia

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Alkukesän raparperi-mansikkakakku

 Kesäkuun alkupuolella vietettiin työpaikallani avoimia ovia. Lupasimme kutsussa kahvit kesäisen kakun kanssa. Alkukesä kun on kakun makuina olisivat mansikka ja raparperi. Kakkujen leipomien lähestyi ja paikallisissa kaupoissa ei ollutkaan raparperia. Tilanteen pelasti veljen vaimoke, pyysin apua ja ystävällisesti meille toimitettiin parikymmentä vartta raparperia. Kakussa kaurakeksipohja ja raparperinen täyte. Valmistin kolme kakkua ja muuten seurasin alkuperäistä ohjetta, mutta tein kakut 26 senttisiin vuokiin, eli suurensin aineiden määriä, lisäksi lisäsin raparperin määrää ja sen myötä käytin myös yhden liivatteen enemmän. Jos raparperihilloke on kovin löysää, voi liivatetta tarvita enemmänkin

RAPARPERI-MANSIKKAKAKKU
(kymmenelle)

250g kaurakeksejä (gluteeniton)
100g voita (laktoositon)
*
6 dl raparperipaloja
tilkka vettä
1 dl sokeria
*
3 dl vispikermaa (laktoositon)
2 dl maitorahkaa (laktoositon)
2tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä + vettä liottamiseen
3 rkl sitruunamehua
*
mansikoita, sitruunamelissaa

1. Laita kaurakeksit tukevaan muovipussiin ja murskaa kaulimella. Sulata voi. Sekoita hienonnetut kaurakeksit voisulaan. Laita leivinpaperi irtopohjavuuan pohjalle ja painele seos tasaiseksi kakkuvuuan pohjalle. Viipaloi muutama mansikka ja laita ne keksipohjan päälle kakkuvuuan reunaa vastenNosta kylmään
2. Paloittele raparperi ohuiksi viipaleiksi ja laita kattilaan, lisää tilkka vettä ja sokeri. Keitä hiljakseen vartti, tai kunnes raparperi alkaa soseutua. Jäähdytä
3. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa  rahka ja vaniljasokeri sekaan. Sekoita jäähtynyt raparperi kermaseokseen
4. Laita liivatteet veteen likoamaan viideksi minuutiksi. Kuumenna sitruunamehu kattilassa. Purista liivatteista yksi kerrallaan liika vesi pois ja anna liueta sitruunamehuun. Anna jäähtyä hetki ja sekoita mehu nauhana raparperi-kermaseokseen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. Kaada seos keksipohjan päälle. (katso, että mansikat pysyvät vuuan reunalla). Nosta vuoka kylmään hyytymään yön yli. Irrota valmis kakku vuuasta ja koristele mansikoilla ja sitruunamelissan lehdillä

Valmistusaika: 1h + raparperihillokkeen jäähtyminen  1 h + kakun hyytyminen 4-12h

torstai 23. kesäkuuta 2022

Juhannuksen etkot

 Kyselin nuorison juhannussuunnitelmia tässä taannoin. Aiemmin vietimme perhejuhannuksia mökillä, sitten entinen teini ja 10 parasta kaveria valloittivat mökin. Muutaman viime vuoden teinineiti ystävineen ovat vuorostaan vallanneet mökin nuorisotalon. Nuorten teinivuosina  olemme mekin pysyneet mökillä, yhtenä iltana olemme tarjonneet nuorille savulohta ja varhaisperunoita, muuten nuoret ovat kokkailleet ja grillailleet mitä ovat ikinä osanneetkaan hankkia. Lettutaikinan olen kuitenkin aina tehnyt juhannusyön muurikkalettuja varten ja on jotain aamupalaakin ollut tarjolla. Kaikille kun ei ole tullut mieleen, että grillimakkaran lisäksi olisi hyvä olla jotain muutakin. Aamuyön ja aikaisen aamun keskustelut nuorten kanssa ovat olleet upeita!

Tänä vuonna teinineiti suuntaa työkaverinsa kanssa Pärnuun työkaverin kotimaisemiin ja entinen teini kertoi vuokraavansa kavereidensa kanssa mökin. Kun ihmettelin vuokraamista, ja kerroin, että onhan heitä ollut omalla mökilläkin reiluista yli kymmenen, entinen teini vastasi: ”äiti olemme aikuisia, nukumme sängyissä”. Molemmilla siis hyvät juhannussuunnitelmat. 

Juhannuksena saa olla perinteitä tai sitten ei, ihan miten kukakin tykkää. Meillä on viime vuosien perinteeksi muodostunut hakea ensimmäiset varhaisperunat, mansikat, kesäsipulit ja herneet Uusi-Riihijärven tilalta . 

Kesän ensimmäinen varhaisperuna on aina se paras ja odotetuin ja pitää nauttia asiaankuuluvalla hartaudella. Hitaasti poreilevassa hyvin suolatussa vedessä juuri ja juuri kypsäksi keitetyt perunat peitetään talouspaperilla keitinveden kaatamisen jälkeen, laitetaan kansi päälle ja sen päälle vielä pannumyssy, odotellaan ( jos pystytään) viitisen minuuttia ja nautitaan. 

Ruokailuohje: ota pieni peruna haarukkaan (jos peruna on iso, puolita se), laita perunan päälle kunnon nokare voita ja pari tillin oksaa- nauti ja toista, ensimmäisten perunoiden jälkeen mukaan saa lisätä silliä tai muita tykötarpeita

keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Synttärikääretorttu

 Entisen yrittäjän syntymäpäiviä vietetään kesäkuussa. Hän ihmetteli, miksi niitä nyt pitää juhlia. On synttäreitä juhlittu ennenkin, sillä juhlahan on hyvä (teko)syy syödä kakkua. Usein olen tehnyt Brita-kakun, mansikoilla ja raparperilla. Tänä vuonna meillä syötiin mansikkaista Brita-kääretorttua. Kääretorttu valmistuu nopeasti ja maistuu myös juhannuksen jälkiruokana. Kääretortun lisäksi tarjolla oli saaristolaisleipää kylmäsavulohella ja itämaisilla mummonkurkuilla. 

MANSIKKAINEN BRITA-KÄÄRETORTTU
(kymmenelle)

3 kananmunan valkuaista
1 1/2 dl hienoa sokeria
*
100g voita (huoneenlämpöistä)
1 dl hienoa sokeria
3 kananmunan keltuaista
1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
*
1 prk mansikkarahkaa
2 dl vispikermaa
1 rs mansikoita

1. Tee ensin marenki. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota valkuaiset ja sokeri kiiltäväksi, kiinteäksi vaahdoksi
2. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset yksi kerrallaan sekaan. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe ja sekoita ne vuorotellen maidon kanssa taikinaan
3. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä marenki taikinan pinnalle. Paista 175 - asteessa n 30 minuuttia. Kumoa kääretorttulevy leivinpaperin päälle ja peitä leivinpaperilla, kunnes levy on jäähtynyt
4. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää rahka ja vatkaa sekaisin. Levitä seos kääretorttulevyn päälle. Jätä muutama sentti levyn toisesta reunasta ilman täytettä, ettei täyte käärittäessä pursua ulos
5. Viipaloi mansikat ja levitä viipaleet täytteen päälle. Kääri levy rullaksi leivinpaperin avulla ja nosta hetkeksi tekeytymään jääkaappiin
6. Säästä vähän täytettä (tai vatkaa erikseen kermaa) ja levitä se kakun päälle, jotta saat painettua mansikoita pintaan

Valmistusaika: 15 min + paistaminen 30 min

maanantai 20. kesäkuuta 2022

Kotimaista parsaa

 Ostin REKOsta 2 nippua kotimaista, Salustaipaleen tilan parsaa. Parsat oli kerätty REKO-päivän aamulla. Ulkomaisesta parsasta joskus puoletkin on puisevaa pitkän säilytyksen jälkeen. Näissä hinta oli korkeampi, mutta olipa koko parsakin syötävää. Eikä pelkästään syötävää, vaan älyttömän hyvää. Rakenne oli rapea ja maku kuin olisi syönyt herneitä tangon muodossa. Aikomukseni oli tehdä salaattia, mutta laiskuus voitti enkä jaksanut etsiä tai kehitellä ohjeita. Ensimmäisen nipun grillasin ja toisesta tein risottoa.
PARSARISOTTO
(kahdelle pääruokana)

2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
nippu kotimaista parsaa
2 dl risottoriisiä
rypsiöljyä
1 dl valkoviiniä
kana- tai kasvislientä
suolaa
1 dl vastaraastettua parmesaania
*
voita
raastettua sitruunankuorta

1. Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa parsat ohuiksi viipaleiksi. Säästä nuput vähän pidemmiksi paloiksi
2. Kuullota sipuleita pari minuuttia rypsiöljyssä, lisää riisi ja sekoittele kunnes riisi on läpikuultavaa. Kaada viini sekaan ja anna kiehahtaa
3. Lisää parsaviipaleet, kauhallinen lientä ja ripaus suolaa. Sekoita kunnes liemi on imeytynyt. Lisää uusi kauhallinen lientä, ripaus suolaa ja sekoita kunnes liemi on imeytynyt. Toista kunnes riisi alkaa olla napakan kypsää ja parsoissa on vielä purutuntuma
4. Sekoita parmesaani risottoon ja anna risoton levätä sillä aikaa kun kiehautat parsannuput. Laita pieneen kasarii parsannuput, nokare voita ja raastettua sitruunankuorta/ sitruunamehua ja tilkka vettä. Kiehauta, kunnes nuput vähän pehmenevät. Tee annokset ja nosta parsannuput annosten päälle

Valmistusaika: 20 minuuttia

sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Viime syksyn sienisaaliista

 Miniä kertoi tekevänsä lauantaina vierailleen kanttarellipastaa. Siitä innostuneena minäkin katsoin montako pussia kanttarelleja on vielä pakastimessa. Olihan niitä. Yksi sulamaan meille ja yksi mukaan Helsinkiin teinineitiä varten. Neidille ohjetta etsiessäni huomasin, etten ole koskaan blogannut kermaisen kanttarellipastan ohjetta.  Se on niitä tavallisia ruokia, jotka tehdään aineksia mittailematta ja niistä aineista, joita kotoa löytyy. Neitiä varten yksi ohje talteen. Oikea kirjoitusasu on muuten kantarelli, mutta kanttarellikin kelpaa, ja sitä minäkin käytän.


KANTTARELLIPASTA
(kahdelle)

sipuli
valkosipulinkynsi
kanttarelleja (litra tuoreita tai pussi pakastettuja)
paketti pekonia (Lidlin kuutiot on käteviä)
rypsiöljyä
1/2 kanaliemikuutiota (jos on) ja desi vettä
2 prk kuohukermaa
suolaa, mustapippuria
ripaus cayennepippuria
(persiljaa /timjamia)
*
pastaa n 100g/ ruokailija
*
parmesaania

1. Kuori ja hienonna sipulit. Hienonna kanttarellit
2. Paista pekonia pannulla, kunnes se alkaa rapeutua. Lisää sipulit ja kanttarellit. Jatka paistamista muutama minuutti välillä sekoittaen
3. Jos käytät kanaliemikuutiota, lisää se ja desi vettä. Kiehauta
4. Lisää 2 desiä kermaa, ja anna kiehua miedolla lämmöllä pasta keittämisen ajan. Sekoita välillä
5. Mausta kastike suolalla, mustapippurilla ja ripauksella cayennepippuria (tai chilirouhetta- vain vähän!) Lisää kermaa jos kastike on liian paksua, anna kiehua vielä hetki
6. Lisää keitetty pasta kastikkeeseen, sekoita. Kokoa annokset ja tarjoile parmesaanin kanssa

Valmistusaika 30 min


sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Murun pastakoulu-livessä opittua, pasta n:o 3

Hienonna porkkana, varsiselleri ja sipuli-, eli tee soffritto, näin alkavat useat italialaiset reseptit. Soffrittoa kannattaa tehdä kerralla reilusti ja pakastaa ylijäämä seuraavia kertoja. Taannoisessa Murun pastakoulu-livessä löysin uuden tuotteen, jolla voi korvata soffritton, jos ei ole aikaa tai viitseliäisyyttä sen valmistamiseen ja pakastimessa ei ole aiemmin valmistettua. Mutti valmistaa tahnaa, verdurine, jossa on kaikki soffritton ainekset ja lisäksi tomaattia. Itse pidän myös soffritton antamasta rakenteesta, joka toki tahnasta puuttuu. Silti joskus on lupa oikaista. Ehdin jo laittaa toiveen paikalliselle Citymarket kauppiaalle, kun löysinkin tahnaa S-marketista. Piti siis kokeilla Murun ragu. Tavallisesti laitan raguun tai bologneseen (kuten minä kastiketta kutsun), reilusti niitä kasviksia, joita kotona on. Tämä vain kolmen raaka-aineen resepti menee kuitenkin jatkoon, sillä aina tarvitaan nopeita ja maukkaita vain muutaman raaka-aineen ohjeita. Jäi aikaa puuhailla puutarhassa, kun pastakastike valmistui pastan kiehuessa.
KOLMEN AINEEN RAGU
(kolmelle tai kahdelle nälkäiselle)

400g naudan jauhelihaa (rasvaprosentti vähintään 15%)
1 tuubi Mutti Verdurine tahnaa
2 dl punaviiniä (mikä tahansa pullonpohja käy)
suolaa ja mustapippuria myllystä

1. Paista jauheliha murumaiseksi. Lisää verdurine ja sekoita hyvin. Lisää punaviinia ja anna kiehua muutama minuutti. Mausta ja tarjoile pastan kanssa

Valmistusaika: 15 minuuttia

lauantai 14. toukokuuta 2022

Fuusioruokaa ahvenista

Olen jälleen kerännyt useamman toteuttamista odottavan ruokaohjeen. Tuoreimpana Alkon asiakaslehden Etiketin ahventacot. Ahvenen kilohinta on melko kova, mutta yhteen tacoon tarvitaan yksi pieni filee, eli alle kympillä saa ahvenia jo moneen tacoon. Vielä muita viikonlopun ruokaostoksia tehdessäni oli ajatus seurata Etiketin ohjetta. Päädyin kuitenkin soveltamaan, ainut reseptin mukainen osa oli paistetut ahvenet, muuten menin fiiliksen mukaan; kaalisalaattia, pikkelöityä kurkkua ja tacotkin korvasin valmiilla kaurarieskalla. Kaalisalaatin kermaviilikastikekin oli edellispäivän salaatinkastike, lisäsin siihen vain lorauksen etikkaa. 200g ahvenia, eli 6 fileetä ja 6 palaa rieskaa riittää hyvin kolmen hengen ateriaksi, nälkäisemmille kahdelle, tai pikkusuolaisena kuudelle.

AHVEN "TACOT" (RIESKAT)

ahvenfileitä
kananmuna
vehnäjauhoja
pankojauhoja
suolaa, mustapippuria
*
pala valkokaalia
kermaviiliä
dijonsinappia
suolaa, mustapippuria
(siideri)viinietikkaa
*
pätkä kurkkua
chiliä
tuoretta inkivääriä
(siideri)viinietikkaa
suolaa, mustapippuria
muscovadosokeria
vettä
*
korianteria
*
kaurarieskaa

1. Tee kaalisalaatti. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Sekoita kermaviili, dijonsinappi ja loraus viinietikkaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Yhdistä kaali ja kastike ja sekoita hyvin. Jätä maustumaan
2. Leikkaa kurkut ohuiksi viipaleiksi. Mittaa kulhoon 2 rkl etikkaa, 1 rkl sokeria ja ripaus suolaa , lisää raastettua inkivääriä ja pala chiliä hienonnettuna ja muutama kierros mustapippuria myllystä, sekoita hyvin ja lisää kurkut. Sekoita ja jätä maustumaan
3. Poista ahvenfileistä keskiruoto. Vatkaa kananmuna sekaisin, mausta vehnäjauhot suolalla ja mustapippurilla. Painele fileet vehnäjauhoissa molemmin puolin, kasta sen jälkeen kananmunaan ja lopuksi painele molemmin puolin pankojauhoissa. Paista runsaassa öljyssä pari minuutti per puoli. Valuta leivinpaperin päällä.
4. Lämmitä rieskat ja kokoa annokset; rieskalle kaalisalaattia, sitten ahvinfilee, pikkelöityä kurkkua ja päälle tuoretta korianteria.
Valmistusaika: 30 min

perjantai 1. huhtikuuta 2022

Lomaruokaa I

Pitkästä aikaa tutulla lomasaarella. Veljeni ihmetteli pitääkö sitä lähteä tänne asti kirjoja lukemaan, itse käy Tampereella hotellissa saunomassa, onko siinä niin isoa eroa? Loma on ollut minulle aina aikaa ilman aikatauluja ja suunnitelmia, matkatkin on varattu vasta muutama viikko etukäteen. Nyt suunnitelmissa on kyllä käydä Teidellä ja viereisellä La Gomeralla, ekaa kertaa molemmissa, vaikka täällä tullut lomailtua useita kertoja. Ekaa kertaa teemme myös pääosan ruuasta itse. Aamulla kalakauppiaalle tai lähimarkettiin katsomaan mitä tekisi mieli. Tänään vuorossa oli kaniini tai kani, miten haluaa sitä nimittää. Minusta kaniini on enempi ruokaa ja kani sellainen söpö lemmikki tai Helsingin riesa. Jänistä olen joskus syönyt, se on selvästi enemmän riistan makuista, kaniini on kuin ”tuhdimpaa” kanaa. Lomalla kun ollaan, käytössä on alkeellinen keittiövarustus ja perusmausteet. Mukava paluu perusmakujen äärelle


KANIINIPATA
(kahdelle)

1/2 kaniini (nyt valmiiksi paloiteltu)
4 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä
1/2 pakettia pekonia
250g kirsikkatomaatteja
pieni paprika
2 dl valkoviiniä
voita, oliiviöljyä
10 mustaa (kivellistä) oliivia, 2 rkl kapriksia
suolaa ja mustapippuria myllystä
savupaprikaa
lehtipersiljaa
*
patonkia

1. Kuori ja halkaise sipulit. Hienonna pekonit. Halkaise kirsikkatomaatit ja leikkaa paprika ohuiksi viipaleiksi. Poista oliiveista kivet ja hienonna persilja
2. Laita pekonit pannulle, paista hetki ja lisää sipulit. Paista kunnes pekonit alkavat rapeutua ja sipulit ovat kuullottuneet. Siirrä pekonit ja sipulit pataan ( nyt kattilaan)
3. Lisää pannulle voita ja oliiviöljyä ja paista kaniinipaloihin kauttaaltaan ruskea pinta, mausta suolalla ja mustapippurilla. Siirrä kattilaan
4. Lisää tomaatit ja paprikat pannulle, paista hetki ja siirrä kattilaan. Ripottele pinnalle savupaprikaa. Kaada viini päälle, sekoita ja anna kiehahtaa
5. Vähennä lämpöä, laita kansi päälle ja anna hautua puolisen tuntia. Lisää kaprikset, oliivit ja suurin osa lehtipersiljasta. Laita kansi päälle ja hauduta vielä vartti. Tarkista liemen maku ja kaniinien kypsyys. Ripottele loppu lehtipersilja pinnalle ja tarjoile patongin kanssa

Valmistusaika 50 min

tiistai 22. maaliskuuta 2022

Punajuuria, ohraa ja suppilovahveroita

 Kaali, sienet, kaikki juurekset, mitä ihanaa suomalaista ruokaa. Ja parhaassa sesonkissa myös näin talvella.  Viikonloppuna kasviksista oli vuorossa punajuuri. Ostin ensimmäistä kertaa valmiiksi keitettyjä punajuuria. Pikkupaketista riitti sopivasti sekä pihveihin että sunnuntain alkuruokaan carpaccioon. En tullut punninneeksi pihvien aineksia,  mutta kaikki vihannekset olivat pieniä. Määrästä riitti kahdelle ei niin nälkäiselle kahteen ateriaan. Lisukkeena suppilovahvero-ohrattoa ja sinihomejuustomoussea (Aura-juusto, tuorejuusto ja kuohukerma)

PUNAJUURIPIHVIT
(8 pihviä)
 
4 kypsää punajuurta (valmiiksi keitettyjä tai keitä itse)
2 raakaa perunaa (jauhoinen lajike)
punasipuli
kananmunan keltuainen
1 dl mantelijauhoja
suolaa, mustapippuria myllystä
*
rypsiöljyä ja voita paistamiseen

1. Kuori ja hienonna sipuli. Kuori perunat. Raasta perunat ja punajuuret. Sekoita kaikki taikinan aineet ja nosta jääkaappiin vartiksi
2. Kuumenna paistinpannu keskilämmöllä, lisää rypsiöljyä ja nosta taikina nokareina pannulle, tasoita pihveiksi ja paista 3-4 minuuttia per puoli. Voit paistamisen lopussa nostaa lämpötilaa, niin saat rapeamman pinnan. Lisää tällöin pannulle voita. Pihvit voi paistaa myös uunissa

Valmistusaika: 30 min

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

"Otetaan mitä kaapissa on"- kerrosjälkiruokaa

 Kysyin perjantaina yrittäjältä ruokatoiveita. Tavallinen vastaus on jotain hyvää. Nyt hän sanoi paistettua maksaa ja toivoipa vielä lohkoperunoita kaveriksi. Sunnuntain pääruoka oli siis tiedossa. Ruuanvalmistusta aloitellessa katselin kaappien tarjontaa jälkiruoka mielessäni. Jääkaapissa oli Philadelphia-juustoa ja avattu kuohukerma, pakastimessa monenlaisia marjoja. Yrittäjä sai syksyllä mökin viereiseltä suolta saaliiksi jopa pikkuisen lakkoja, joita otin nyt yhden pussin sulamaan. Tiedossa kerrosjälkiruokaa. Sama ohje toimii muillakin marjoilla tai hedelmillä, keksien tilalla voi olla vaikka mysliä. 
LAKKA-JUUSTOMOUSSEMALJAT

lakkoja
(hillo-marmeladi)sokeria
*
kuohukermaa
tuorejuustoa
vaniljasokeria
konjakkia
*
suklaakeksejä (valmiita tai itse tehtyjä)
*
tummaa suklaata

1. Keitä lakat hilloksi (hillo-marmeladi)sokerin kanssa. Anna jäähtyä
2. Sulata suklaa, laita pursotuspussiin ja pursota haluamasi kuviot leivinpaperille. Anna jähmettyä kylmässä
3. Vaahdota kuohukerma, lisää vaniljasokeri ja tuorejuusto, mausta konjakilla. Jatka vatkaamista kunnes seos on kiinteää, mutta silti pehmeää
4. Murskaa keksi(t)
5. Kokoa annokset kirkkaisiin laseihin tai jälkiruokamaljoihin: ensin keksimurua, sitten juustovaahtoa, lakkahilloa, keksimuroa, päälle juustovaahtoa ja pinnalle suklaakoriste. Tarjoile heti

Valmistusaika:  20 min jäähtymisineen 

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Vuohenjuustobroileria ja paholaisen hilloa

Tänään, kuten meillä usein, ruokailun suunnittelu alkoi katsauksella kaappeihin. Onko joku raaka-aine, joka pitäisi käyttää pikaisesti tai saisiko jostain idean. Jääkaapissa oli vuohenjuustotanko, josta ajatukset lähtivät kanaan. Siitä meninkin sitten retroilun puolelle, sillä mieleeni tuli makumuisto paholaisen hillosta.  En ole hilloa koskaan itse tehnyt, mutta joskus nuoruudessa vuohenjuustobroileria paholaisen hillolla taisi olla useammankin (ketju)ravintolan listalla. Hillossa on sopivassa suhteessa chilin tulisuutta, etikan happamuutta ja sokerin makeutta, eli valmistus vaatii maistelua matkan varrella, jotta saa maut omaan suuhun sopiviksi. Päiväkävelyllä poikkesimme ostamassa broilerin rintafileitä ja bataatin, muita aineksia oli kotona. Kirjoitin tosin ostoslistaan perunoita, mutta onneksi vaihdoin kaupassa bataattiin. Lohkoina uunissa paistettujen bataattien makeus toimi erinomaisesti vuohenjuuston ja hillokkeen kanssa. Broilerit paistoin pannulla, laitoin vuohenjuustoa pinnalle ja annoin olla uunissa grillivastusten alla muutaman minuutin
PAHOLAISEN HILLO

500g tomaatteja
2 isoa suippopaprikaa
1 iso punasipuli
1 iso valkosipulinkynsi
2 punaista (kuivattua) chiliä
1/2 dl viinietikkaa (nyt puoliksi tummaa balsamicoa ja omenasiideriviinietikkaa)
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
1 1/3 dl hillo(marmeladi)sokeria

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuutioi tomaatit, poista paprikoista siemenet ja kuutioi myös ne. Poista chilistä siemenet ja kuutioi
2. Laita vihannekset kattilaan, lisää etikka, mausta suolalla ja mustapippurilla. Keitä hiljalleen välillä sekoittaen 45 minuuttia.  (tarkista chilin määrä ja lisää halutesssasi- jäähtyessä chlisyys vähenee) Lisää hillosokeri ja jatka keittämistä välillä sekoittaen 10 minuuttia. Hillon voi ajaa sauvasekoittimella tasaiseksi, minä pidän karkeammasta rakenteesta. Tarjoile hillo vuohenjuustobroilerin, grillatut lihan tai vaikka juustojen lisukkeena

Valmistusaika: 1 h

lauantai 26. helmikuuta 2022

Nimipäiväkakkuja

 Nimipäivän juhliminen on ollut varsin suomalainen juttu. Suomen lisäksi vain Ruotsissa taitaa olla vastaava kulttuuri. Vielä muutama vuosikymmen sitten myös aikuisten nimipäiville saatettiin kutsua vieraita, sukulaisia tai lähimmät naapurit, ainakin maalla. Uuden asuinpaikan myötä olen päässyt taas lähemmäs tätä vanhaa tapaa. Nimipäivä kun on loistava (teko)syy kutsua ihmisiä käymään. Nimipäivänä, kuten muissakin juhlissa pitää tietenkin olla kakku, mieluiten kaksi. Kolmekaan ei haittaa, jos pari niistä on voileipäkakkuja, kuten tässä taannoin yhdistetyillä veljen nimipäivä- ja vaimokkeen pojan syntymäpäiväjuhlilla. Nyt saa riittää kaksi kakkua, toinen täydellinen suklaakakku ja toinen juustoinen skagenkakku. Tuon suklaisen ohje löytyy täältä, kakun reseptin kehittäjän blogista. Seurasin ohjetta pilkulleen, lisämakuna käytin kahvia eli kuuma neste täytteessä oli kahvia sekä lisäksi aprikoosimarmeladia kakkupohjan ja suklaakreemin välissä. Juustokakun pohja täältä, täyte oma sovellus.
SKAGENJUUSTOKAKKU
(kymmenelle tai muutamalle teinille)

pohja:
150g hapankorppuja
75g voita
3/4 dl vettä
1/2 dl hienonnettua ruohosipulia

täyte:
300g katkarapuja
50g kylmäsavulohta
1/2 dl hienonnettua ruohosipulia
1/2 dl hienonnettua tilliä
sitruuna
1 tl dijon-sinappia
mustapippuria myllystä
3 dl ranskankermaa
400g tuorejuustoa (kylmäsavulohi ja naturel)
4 liivatelehteä + vettä

päälle:
kokonaisia katkarapuja
kylmäsavulohta
sitruunaviipaleita
tilliä/ruohosipulia


1. Valmista pohja. Sulata voi. Murskaa hapankorput (käytin morttelia). Hienonna ruohosipuli. Sekoita kaikki pohjan aineet tasaiseksi. Vuoraa 24 cm vuoka tuorekelmulla siten, että kelmua jää reilusti myös vuuan ulkopuolelle (käännät nämä liepeet sitten valmiin kakun päälle) Painele hapankorppuseos vuuan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta vuoka jääkaappiin
2. Laita liivatelehdet kylmään veteen
3. Hienonna katkaravut ja lohi. Hienonna ruohosipuli ja tilli. Pese sitruuna ja raasta kuori ja purista mehu
4. Vatkaa ranskankerma vaahdoksi, lisää tuorejuustot ja sekoita tasaiseksi. Lisää katkaravut, kylmäsavulohi, hienonnetut yrtit, sitruunankuoriraaste, mausta dijonsinapilla ja mustapippurilla, sekoita hyvin
5.  Kuumenna sitruunanmehu, lisää liivatelehdet yksi kerrallaan ja anna liueta. Anna jäähtyä hetki ja kaada koko ajan sekoittaen juustoseokseen. Sekoita tasaiseksi
6. Kaada juustoseos hapankorppukerroksen päälle ja tasoita. Käännä tuorekelmut päälle ja nosta vuoka jääkaappiin yön yli
7. Koristele kokonaisilla (vastakuorituilla) katkaravuilla, kylmäsavulohella, sitruunalla ja yrteillä.

Valmistusaika: 1 h + hyytyminen

torstai 24. helmikuuta 2022

Talvinen caprese

Viikonlopun pastakoulun pääruoka tarvitsi myös alkuruokaa. Italiasta tuli ensimmäisenä mieleen insalata caprese, eli kotoisammin tomaatti-mozzarellasalaatti, yksi kesäisistä vakiosalaateistamme. Capresen paras aika on nimenomaan silloin kun (kotimaiset) tomaatit ovat mehevimmällään eli kesällä, ei helmikuussa. Jääkaapissa oli kuitenkin, kuten lähes aina, rasia kirsikkatomaatteja ja googlaamalla löytyi Yhteishyvän ohje talvisesta capresesta, jossa tomaatit paistetaan uunissa ja mozzarella friteerataan. Kuulosti hyvältä ja sitä se olikin. Alla ohje siten kun minä sen valmistin
TALVICAPRESE
(kahdelle alkupala)

250g kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria myllystä
*
tuoretta basilikaa
*
pallo mozzarellaa
vehnäjauhoja
kananmuna
pankojauhoja
rypsiöljyä paistamiseen
*
focacciaa, osta valmiina tai tee itse

1. Levitä kirsikkatomaatit uunivuokaan, mausta suolalla ja mustapippurilla. Lirauta päälle oliiviöljyä ja sekoita. Paista 175-asteessa puolisen tuntia
2. Kuivaa mozzarella hyvin. Leivitä pinta: vehnäjauhot, vatkattu kananmuna ja lopuksi pankojauhot. Varmista, että mozzarella koko pinta on peitossa. Paista leivitetty mozzarella kuumassa öljyssä molemmin puolin, kunnes pinta on kauniin ruskea
3. Ota tomaatit uunista. Leikkaa basilika hienoksi ja levitä uunivuokaan, sekoita
4. Kokoa annokset; uunitomaatit liemineen lautaselle, puolikas mozzarella viereen ja päälle basilikaa ja kierros mustapippuria myllystä. Tarjoile alkuruokana tai antipastipöydässä focaccian kanssa

Valmistusaika: 35 minuuttia

lauantai 19. helmikuuta 2022

Murun Pastakoulu- livessä opittua

 Aktiivinen  ravintola-alan vaikuttaja Henri "Henkka" Alén yhdessä Samuil Angelovin ja Timo "Lintsi" Linnamäen kanssa järjesti 4.2.2022 Murun Pastakoulu -liven, nuorisourheilun hyväksi. Lähetyksessä kokattiin kolme pastaa Henkan johdolla, Samuel valitsi ruokiin sopivat viinit ja Lintsi toimi linkkinä katsojien ja keittiön välillä vastaillen katsojakysymyksiin. Hieno konsepti, toivottavasti toteutetaan toistekin uudella teemalla.  En päässyt seuraamaan livelähetystä, mutta katselin tallenteen  seuraavalla viikolla. 
Tämän viikon alussa tilasin Alkosta ensimmäisen pastan suositusviiniä,  Moss Verdecaa, toiveissa kokata pastaa perjantaina. Tilaus saapui yllättävän nopeasti, jo keskiviikkona. Viinin hakureissulla etsin paikallisista kaupoista myös pastatarvikkeet. Sinisimpukoiden saatavuuden olin jo varmistanut aiemmin. Vähän mentiin soveltaen. Pronssiterällä leikattua karheampaa linguinea löytyi (vähän yllättäen) Lidlistä. Suositeltua kirsikkatomaattimurskaa ei täällä ollut, joten käytin Muttin kirsikkatomaatteja ja jätin ne kokonaisiksi. Ja näin keskellä talvea oli turha haaveilla lehtipersiljasta, joten tavallisella persiljalla mentiin. 
Kastike valmistui pastan kiehuessa. Viiniä maistelimme ensimmäiset lasilliset ruokaa tehdessä, silloin viini tuntui hedelmäisen kepeältä, ehkä liiankin kevyeltä. Simpukoiden merellisyyden, njudan ja tomaattien hapon kanssa viinin hedelmäisyys  toimikin erittäin hyvin. Täydellistä viikonloppuruokaa!



NJUDA-SINISIMPUKKAPASTA
(kahdelle)
3 tl Njuda-tahnaa (tai maun mukaan enemmän)
2 valkosipulinkynttä
1 kg sinisimpukoita
2 dl valkoviiniä
tölkki kirsikkatomaatteja
(lehti)persiljaa

100g linguine-pastaa/ ruokailija

1. Puhdista simpukat ja tarkasta, että ne ovat hengissä (= simpukka on kiinni tai avoinna oleva simpukka menee pöytään kopauttamalla kiinni). Kuori ja hienonna valkosipuli. Hienonna lehtipersilja
2. Laita pastavesi kiehumaan ja mausta suolalla. Laita pasta kiehumaan
3. Paista njuda-tahnaa kattilassa hetki, lisää valkosipuli ja paista pari minuutti. Lisää simpukat ja viini. (Lähetyksessä käytettiin italialaista pinot grigiota) Sekoita. Laita kansi päälle ja anna kiehua muutama minuutti kunnes simpukat kypsyvät (=aukeavat, kiinnipysyvät heitetään pois)
4. Nosta simpukat pois liemstä ja kaada liemi paistinpannulle. Keitä hetki kasaan, lisää kirsikkatomaatit(/murska) ja jatka keittämistä pari minuuttia. Lisää pasta, ja sekoita,keitä vielä minuutti, lisää persilja ja kokoa annokset; ensin pasta liemineen ja simpukat päälle ja nauti!

Valmistusaika: 15 min

torstai 17. helmikuuta 2022

Puttanescan kasvisversio

 Tällä viikolla ohjelmassa pientä pintaremonttia. Asuntoon muuttaessamme uusimme ainoastaan keittiö-olohuoneen seinäpinnat. Ajattelen kestäväni makuuhuoneen tapetit. Vajaan vuoden tapetin lintuja katselleena mitta tuli täyteen ja nyt huoneen ilme alkaa olla enemmän omaan makuumme. Tästä on sitten hyvä jatkaa eteisen ja työhuoneen seiniin. Antaa yrittäjän hengähtää ensin. Ruokana tänään puttanescaa, pastakastiketta, jonka aineita on aina kotona. Anjoviksia ei tosin ollutkaan, ja korvasin ne aurinkokuivatuilla tomaateilla. Toimii hyvin, myös kasvissyöjille.

GNOCCI PUTTANESCA UUNISSA
(kolmelle pääruokana)

500g gnocceja
*
sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä 
1 tlk tomaattimurskaa
12 kivellistä mustaa oliivia
2 rkl kapriksia
2 rkl purjoa, 1 rkl lehtiselleriä (syksyllä pakastettuja)
tuoretta persiljaa (tai muita kotoa löytyviä yrttejä)
suolaa, mustapippuria myllystä
*
parmesaania

1. Kuori ja viipaloi sipulit, hienonna tomaatit. Poista oliiveista kivet ja leikkaa ne kahtia
2. Kaada tomaattien öljyä kattilaan, lisää sipulit ja tomaatit. Paista sekoitellen pari minuuttia. Lisää purjo ja lehtiselleri. Paista vielä minuutti
3. Lisää tomaattimurska, kaada tomaattimurskatölkki puolilleen vettä ja huuhtele tölkki kattilaan. Lisää oliivit, kaprikset ja persilja. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna hautua viisi minuuttia
4. Kaada kastike uunivuokaan ja painele gnoccit kastikkeeseen. Paista 200-asteessa vartti. Raasta päälle parmesaania ja paista vielä viisi minuuttia. Tarjoile sellaisenaan salaatin kanssa tai liharuuan lisäkkeenä

Valmistusaika: 30 min

maanantai 14. helmikuuta 2022

"Pikkuneidille" muistiin kaksi mieleistä naudanlihakastiketta

Omilleen muuttaminen on nuorelle iso kynnys. Kaikki aikuisten arkeen kuuluvat asiat pitää muistaa ja osata hoitaa itse. Tärkeä arkinen asia on ruokailu. Neitimme saa töissä ateriat, joten työpäivinä pärjää aamu- ja iltapaloilla. Vapaapäivinä pitää sitten tehdä ruokaa itse, jos ei halua käyttää pientä palkkaansa valmiisiin aterioihin. Vaikka tortillat ja spagetti blognese olisivat herkkuruokia, niihinkin kyllästyy.  Kiitettävästi neiti etsii vinkkejä Tik Tokista ja muista sosiaalisen median kanavista. Aina toisinaan saan minäkin soiton keksiä mitä voisi kokata. Yhdeksi haasteeksi voi muodostua reseptin pitkä aineslista, eikä aina ole helppo tulkita, miten aineita voi korvata toisilla tai mitä voisi jättää pois maun ja rakenteen siitä kärsimättä. 

Nämä lihaisat kastikkeet valmistimme yhdessä, kun olin neidin luona käymässä.
Härkää pippurisessa kermakastikkeessa on mukaelma pippuripihvistä, jota neiti rakastaa. Näin saadaan pippuripihvin maku edullisemmin. Ja lisäksi perunamuusia, neiti kun itse tekee useimmiten pastaa tai riisiä. Aikas valju kuva, mutta oli hyvää.

Snellmanin mainoksesta bongattua bulgogia neiti valmisti  myöhemmin veljensä kanssa possun suikaleista. Naudan suikaleista tehty oli kuulemma parempaa, mutta hyvää possukin oli. 
Reseptit toimivat myös broilerilla. Lihan voisi ostaa kokonaisena ja pilkkoa itse, mutta valmiiden suikaleiden käyttö pienentää kynnystä aloittaa ruuanvalmistus.

 Bulgogin ohje  siten kun me sen valmistimme. Seesamiöljyä ja soijakastiketta neidillä oli ennestään. Seesaminsiemeniä ostimme, vaikka ne kalliita ovatkin, sillä ne säilyvät hyvin ja sopivat moneen ruokaan. Alkuperäisen ohjeen fariinisokeri olisi ollut turha hankinta, joten sen sai korvata vaahterasiirappi. Hunaja tai tavallinen sokerikin olisi toiminut. Valkosipulia (ja sipulia) kannattaa aina pitää jääkaapissa, niillä saa hyvän pohjan moneen ruokaan. Reseptissä inkivääriä käytettiin 3 cm ja chiliä puolikas. Kumpaakaan ei noissa yksiköissä myydä. Mutta molempia voi ensimmäisellä ruuanvalmistuskerralla käyttää ohjeen mukaan ja pakata lopun ilmatiiviiseen muovipussiin ja laittaa pakastimeen. Jäätynyttä chiliä ja inkivääriä (kuorineen) voi sitten raastaa seuraavilla kerroilla, eikä kallista hävikkiä synny. Neiti ei halunnut ruokaan vihanneksia, minä olisin voinut lisätä bulgogiin vaikka parsakaalia.
BULGOGI
(kahdelle)

300 g naudan paistisuikaleita (tai possua tai broileria)
tilkka seesamiöljyä paistamiseen (tai rypsiöljyä)

kastike:
3 rkl soijaa
1 rkl seesamiöljyä
2 rkl vaahterasiirappia (tai hunajaa tai sokeria)
3 cm pala inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
puolikas chili
(jos käytät enemmän lihaa, tee myös enemmän kastiketta)

*
(basmati)riisiä
porkkana (tai pala kurkkua siemenosa poistettuna)
seesaminsiemeniä
kevätsipulia  tai korianteria (voi jättää pois)

1. Ota liha huoneenlämpöön puoli tuntia ennen paistamista
2. Kuori inkivääri, halkaise chili ja poista siemenet (jos haluat tulista, jätä siemenet paikallee). Leikkaa inkivääri ohuiksi suikaleiksi ja viipaloi chili. Sekoita kaikki kastikkeen aineet
3. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja suikaloi porkkana juustohöylällä pitkiksi suikaleiksi. Hienonna kevätsipuli
4. Ruskista liha seesamiöljyssä. Lisää kastike joukkoon ja sekoita. Anna hautua 2-3 minuuttia kunnes kastike on tahmeaa
5. Kokoa annokset; riisiä, lihaa, porkkasuikaleita, kevätsipulia ja seesaminsiemeniä
HÄRKÄÄ PIPPURISESSA KERMAKASTIKKEESSA
(kahdelle)

300g naudan suikaleita
rypsiöljyä paistamiseen
sipuli
*
2 dl kuohukermaa
2 tl konjakkia
1 rkl dijonsinappia
1 rkl soijakastiketta
viispippuria myllystä
(jos käytät enemmän lihaa, tee myös enemmän kastiketta)

1. Kuori ja hienonna sipuli. Paista sipuli ja naudansuikaleet rypsiöljyssä. Laita lautaselle odottamaan
2. Kaada kerma paistinpannulle, lisää konjakki ja kiehauta. Lisää sinappi ja soijakastike ja pippuria vähän kerrallaan sekoittaen ja välillä maistellen kunnes saat mieleisesi maun. Lisää tarvittaessa myös sinappia ja/tai soijakastiketta. Lisää paistettu sipuli ja lihat kastikkeeseen ja anna kastikkeen kiehua hiljaa kunnes se vähän paksuuntuu. Tarjoile keitetyn riisin tai perunamuusin kanssa

Valmistusajat: 30 min/ kastike