maanantai 29. helmikuuta 2016

Talvista pataa

Talvella pataruuat ovat mukavia. Yksi astia ja kaikki on siinä. Vihannekset ja proteiini, lisäksi ei tarvita kuin hyvää leipää ja salaattia. Glorian ruoka & viinissä oli monta pataruuan ohjetta. Kaikki houkuttivat kokeilemaan. Ensimmäisenä toteutukseen pääsi broileria ja chorizoa sisältänyt pata. Chorizo toi reippaasti tulisuutta. Joka tosin toisella lämmityskerralla oli jo taittunut lämmöksi.

BROILERI-CHORIZOPATA
(kuudelle)

1 kg broilerin rintaa ja/tai koipia (luullisia)
4 chorizo-tuoremakkaraa
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
400g juuriselleriä
1 rkl tomaattipyreetä
1 prk kuorittuja tomaatteja
2 dl vihreitä ja mustia oliiveja
3 dl kanalinetä
2 laakerinlehteä
muutama timjaminoksa
1 prk isoja valkoisia papuja
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä

1. Leikkaa chorizi viipaleiksi. Paista viipaleita pannulla viitisen minuuttia. Nosta chorizot sivuun ja  paista broilereihin pannulla hyvä värichorizoista irronneessa rasvassa. Mausta broilerit suolalla ja mustapippurilla. Nosta broilerit sivuun
2. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne pannulla olevassa rasvassa
3. Sekoita padan muut aineet isossa padassa ja nosta sipulit ja chorizot sekaan ja sekoita. Nosta broilerit päälle ja liruta pinnalle oliiviöljyä
4. Nosta pata 175 asteiseen uuniin ja paista 45 minuuttia, Käännä broilerit (nosta alimpana olevat pinnalle) ja jatka paistamista puoli tuntia. 
5. Tarjoile hyvän leivän ja salaatin kanssa

Valmistusaika: 30 min +  paistaminen 1 h 15 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti