perjantai 7. elokuuta 2015

Kesäinen salaatti

Tuoreet suomalaiset mansikat ovat parhaimmillaan sellaisenaan nautittuna. Kesän mittaan tulee kuitenkin tilanne, jossa marjoja haluaa jotenkin jalostaa. Kun mansikoista on nautittu jäätelön kanssa, niitä on pakastettu ja niistä on keitelty hilloa, voi siirtyä suolaisiin ruokiin. Mansikka sopii erittäin hyvin myös salaattiin. Tässä yksi helppo ohje. Juustona olen käyttänyt vähän kaikkea pecorinosta (kova vuohenmaitojuusto) salaattijuustokuutioihin. Pähkinäksikin käy se laatu, jota kotona sattuu olemaan. Salaatti toimii sellaisenaan alkuruokana ja sopii myös lohen tai broilerin lisäkkeeksi


KESÄINEN MANSIKKA-JUUSTOSALAATTI

erilaisia salaatteja
yrttejä (nyt ruohosipulia)
mansikoita
juustokuutioita
pähkinöitä
*
oliivi- (tai rypsi-)öljyä
sitruunanmehua
sormisuolaa
mustapippuria myllystä

1. Revi salaatit tarjoiluastiaan. Poista mansikoista kannat ja puolita ne ja laita tarjoiluastiaan. Lisää juusto. Hienonna pähkinät ja lisää mukaan
2. Sekoita kastikkeen aineet ja kaada kastike salaatin päälle. Sekoita salaatti ja hienonna pinnalle yrttejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti