tiistai 11. toukokuuta 2010

Uusia perunoita

Uusien perunoiden aikaan keitän aina ison kattilallisen; kotimaisten aikaan ensimmäiset syödään tillin ja voin kanssa, lopuista valmistuu salaatti. Paras salaatti tulee, kun valmistaa salaatin perunoiden ollessa vielä lämpimiä. Salaatin voi myös nauttia lämpimänä, mutta maku vain paranee muutaman tunnin jälkeen. Perunasalaattiohjeita taitaa olla yhtä monta kuin on valmistuskertojakin. Jospa tänä vuonna saisin niistä muutaman talteen. Tätä salaattia maustoi latva-artisokka, lautasille päätyivät myös grillatut naudan ulkofileepihvit.



PERUNASALAATTI UUSISTA PERUNOISTA

1kg keitettyjä uusi perunoita (vielä kuumia)

~ 250g latva-artisokkaa öljyssä

15 isoa kaprista

10 valkosipulitäytteistä oliivia

Kastike:

½ sitruunan raastettu kuori

2 rkl sitruunan mehua

mustapippuria

4 rkl artisokkapurkin öljyä

1 rkl sitruunatimjamia hienonnettuna

1.Lohko perunat 2-4 osaan. Palat saavat olla reilunkokoisia. Puolita kaprikset ja oliivit.

2.Laita perunat, artisokan palat, kaprikset ja oliivit kulhoon

3.Sekoita kastikkeen aineet ja kaada muiden ainesten päälle. Sekoita ja tarjoile tai laita kylmään maustumaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti