lauantai 29. helmikuuta 2020

Talvisalaattia ruusukaalista

Kaalit, valkokaali tavallisimpana maistuvat koko perheelle. Silti kaalia tulee syötyä aivan liian harvoin, edes sitä valkokaalia ei taida olla edes joka kuukausi. Kaalissa saa monipuolisesti vitamiineja, siinä on kuituja, se on edullista, suomalaista kaalia on saatavilla läpi vuoden. Ei siis pitäisi olla syitä olla syömättä kaalia. Sitä vain on tottunut tekemään valkokaalista sen laatikon ja kääryleet ja  ei tule kokeiltua mitään muuta. Ruusu- tai brysselinkaali taitaa olla eniten mielipiteitä jakava kaali. Muisto koulu- tai lounasruokalan ylikypsiksi keitetyiksi ruusukaaleista estää niiden kokeilemisen kotona. Minulla ei ole ollut mitään kammoa ruusukaalia kohtaa, silti entinen yrittäjä sai ehdottaa monta kertaa ruusukaalien ostamista ennen kuin lämpenin ajatukselle. Vähän googelointia ja resepti ensimmäiselle kahdesta ostetusta ruusukaalipakkauksesta löytyi. Toisen pakkauksen paistoin perjantaina perunoiden kanssa. Tämä lämmin salaatti valmistuu kätevästi yhdessä astiassa, joten tiskarikin kiittää. Resepti Maku-lehden.

PAAHDETTU RUUSUKAALISALAATTI

1 pss ruusukaaleja
1 prk kikherneitä (käyttövalmiita)
200g fetaa
rypsiöljyä
suolaa, mustapippuria myllystä
2 tl juustokuminaa

Kastike:
2 rkl dijonsinappua (täysjyvä- nyt ei ollut)
2 rkl oliiviöljyä
raastettu sitruunan kuori
3 rkl sitruunanmehua (lisäsin sitruunan määrää)
ripaus suolaa ja mustapippuria
*
lehtipersiljaa

1. Halkaise ruusukaalit, huuhtele ja kuivaa. Levitä ruusukaalit uunipellille
2. Huuhtele kikherneet, kuivaa ja kaada pellille
3. Levitä öljy ja mausteet pellille, sekoita hyvin. Paista 200-asteessa 10-15 minuuttia. Käännä ruusukaalit ja  palastele fetajuusto pellille. Jatka paistamista 5-10 minuuttia
4. Tee kastike sekoittamalla kaikki aineet. Kaada kastike paistoksen päälle, sekoita  ja viimeistele lehtipersiljalla

Valmistusaika: 30 min

torstai 27. helmikuuta 2020

Helppo hollandaise

Neiti rakastaa parsaa ja hollandaisekastiketta. Lähikaupassa oli saatavana ensimmäiset eurooppalaiset parsat, ohutta vihreää parsaa Espanjasta. Lisäksi pannulla paistettua taimenta. Lueskelin aiemmin neidille pari vuotta sitten joululahjaksi ostamaani Anni Hautalan Ruokakirjaa ja mieleen muistui sen hollandaiseresepti. Kastike oli helppo tehdä ja valmistui nopeasti. Tämä tullee arjessa korvaamaan aiemmin käyttämäni Julia Childin hollandaisen, jonka olen onnistunut hätäillessäni keittämään munakokkeliksi  Tee hollandaise vasta kun kaikki muut aterian osat ovat valmiita ja ihmiset on kutsuttu pöytään.

ANNI HAUTALAN HOLLANDAISE

120g voita
2 kananmunankeltuaista
1 rkl vettä
1 tl omena- tai valkoviinietikkaa
1 tl sitruunanmehua
ripaus suolaa

1. Sulata kasarissa voi ja anna kiehahtaa
2. Laita muut aineet sauvasekoittimen kulhoon
3. Käynnistä sauvasekoitin kulhossa ja kaada kuuma voisula ohuena nauhana kulhoon sauvasekoittimen käydessä
4.Tarkista maku, lisää halutessasi tilkka sitruunanmehua
5. Tarjoile heti kuumana. Anni Hautalan mukaan kastike on kamalaa kylmänä, testattu on

Valmistusaika: 5 min

tiistai 25. helmikuuta 2020

Muurahaiset kiipeävät puuhun

Kasvispainotteisen ruuan vallitessa neiti kysyi kainosti, voisiko meillä olla ihan jauhelihaa. Hän rakastaa muruksi paistettua maustettua jauhelihaa. Usein se hupenee pannulta sellaisenaan. Minulle muistui mieleen jossain lehdessä ollut itämainen, olisiko kiinalainen jauheliharuoka, jolla on hassu nimi "muurahaiset kiipeävät puuhun". Vähän etsintää ja löytyihän tuo. Kiinalainen versio meidän jauhelihamakaronista. Autenttisessa versiossa on enempi ainesosia, tässä otetaan mitä kaapissa on ruokaa. Tätä ruokaa ei todellakaan ole kasviksilla pilattu. Eikä myöskään hinnalla. Uskon ruuan olevan myös lasten mieleen, mausteita voi silloin miedontaakin. 


KIINALAISET JAUHELIHANUUDELIT eli MUURAHAISET KIIPEÄVÄT PUUHUN
(yhdelle nälkäiselle tai kahdelle ei-niin-nälkäiselle)

250g nauta-sikajauhelihaa (tai muuta jauhelihaa)
75g riisinuudeleita
*
seesamiöljyä
valkosipulinkynsi
pätkä tuoretta inkivääriä
ripaus cayennepippuria
2 rkl soijakastiketta
1 kevätsipulinvarsi
puolikas  punainen chili

1. Laita jauheliha paistumaan murumaiseksi. Kuori ja raasta inkivääri ja valkosipuli sekaan. Sekoittele kunnes jauheliha saa hyvän värin. Lisää soijakastike ja siirrä sivuun
2. Kypsennä nuudelit paketin ohjeen mukaan. Valuta ja mausta seesamiöljyllä
3. Sekoita nuudelit ja jauheliha. Hienonna pinnalle kevätsipulia ja chiliä

Valmistusaika: 15 min

maanantai 24. helmikuuta 2020

25 kasvista viikossa

Syömme aivan liian vähän kasviksia, siis kansakuntana. Useimmat meistä syövät liki päivittäin jonkun hedelmän, kurkkua, tomaattia, ehkäpä salaattia ja siihen se sitten jääkin. Ruokasuositusten mukaan puoli kiloa päivässä eli 5-6 annosta on minimi. Olen olettanut, että perheemme syö kasviksia riittävästi. Syömme kasvispainotteisesti ja olen aina "piilottanut"  kasviksia ruokiin. Tänään tein pastakastiketta. Pohjana tomaattimurskaa, sipulia, valkosipulia ja timjamia. Lisäksi puolikas paprikaa, pari porkkanaa sekä pari keltajuurta. Yhteensä siis 5 eri kasvista. Toinen tapa lisätä monipuolista kasvisten käyttöä on asettaa määrällinen haaste, esimerkiksi 25 erilaista kasvista viikossa. Samalla saattaa oppia uusia kasviksiakin ja joku kasvis jää vakituiseen käyttöön ja nousee jopa uudeksi suosikiksi. Laskin näin jälkikäteen mitä kasviksia olemme viime viikolla syöneet. Eipä tullut 25 kasvista täyteen ja mitään uusia kokeiluja listalla ei ole. Laitan itselleni haasteen nostaa kasvisten määrän 25 tulevalla viikolla ja kokeilla ainakin yhtä uutta kasvista. Nyt jääkaappimme vihanneslokero näyttää tältä, katsotaan onko se monipuolistunut ensi viikolla. 
Lisäksi porkkanoita juureslaatikossa, ja marjoja pakastimessa

1. Erilaiset tomaatit
2. Kurkku
3. Sydänsalaatti
4. Erilaiset sipulit (salottisipuli, punasipuli, valkosipuli, purjo)
5. Omena
6. Sitruuna
7. Appelsiini
8. Mandariini
9. Viinirypäle
10. Mango
11. Porkkana
12. Punajuuri
13. Keltajuuri
14. Pinaatti
15. Kesäkurpitsa
16. Herne
17. Mustikka
18. Mustaherukka
19. Punaherukka
20. Mansikka
21. Yrtit (timjami, rosmariini, lehtipersilja, tilli)
22. Korvasieni
23. Erilaisia papuja ja linssejä



torstai 20. helmikuuta 2020

Punajuuria

Sain kollegoiltani läksiäislahjaksi lahjakortin keittiötarvikekauppaan. Tiesin heti mitä haluan, mandoliinin. Tällä viikolla sain sen vihdoin hankittua, kun muistin ottaa lahjakortin mukaan kaupungilla käydessäni. Neiti antoi minulle oppitunnin mandoliinin käytöstä ja suikaloi alkuviikon täytelettujen kesäkurpitsan. Tänään uskaltauduin minäkin käyttämään neidin tappokoneeksi nimeämään laitetta.Tällainen amatööri käytti kiltisti mukana tullutta sormisuojaa. Koulun mandoliineissa ei kuulemma sormisuojaa ole. 


PUNAJUURI-VUOHENJUUSTOPAISTOS

6 punajuurta
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
tuoretta rosmariinia
suolaa, mustapippuria myllystä
2 rkl hunajaa
rypsiöljyä
2 dl kuohukermaa
200g vuohenjuustoa
auringonkukan siemeniä

1. Kuori ja viipaloi punasipuli. Kuori ja hienonna valkosipuli. Hienonna rosmariini
2. Laita muovihanskat käteen ja kuori punajuuret. Leikkaa punajuuret tikuiksi mandoliinilla (tai veitsellä)
3. Voitele vuoka rypsiöljyllä. Laita punajuuritikut, sipulit ja rosmariini vuokaan. Mausta suolalla,  mustapippurilla ja hunajalla. Sekoita hyvin. Kaada kerma vuokaan ja leikkaa vuohenjuusto viipaleiksi pinnalle. Ripottele lopuksi päälle auringonkukan siemeniä.  Paista 200-asteessa tunti. Anna vuuan levätä peitettynä vartti ennen ruokailua

Valmistusaika: 20 min + paistaminen 1 h

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Kaapin tyhjennyssoppaa

Kysellessäni viikon ruokatoiveita, neiti toivoi ainakin jotain keittoa. Tänään tein  kasviskeittoa aineksista, joita kaapista löytyy. Pätkä purjoa valkosipulin ja rosmariinin kanssa saivat muodostaa keiton makupohjan. Lisäksi papuja tuomaan proteiinia sekä muutaman peruna ja porkkana vihanneslaatikosta. Päätin myös tyhjentää yhden pastapussin lopun tuomaan keittoon ruokaisuutta. Nyt pastan saakin laittaa ostoslistalle, sillä spagettipurkkikin tyhjeni viikonloppuna. Italialaiseksi tämän keiton tekevät pasta, pesto ja parmesaani. Kesällä pestonkin olisi voinut tehdä itse yrttimaan sadosta. Nyt ainoa hengissä kitkuttelva yrtti on rosmariini, joten kirjoitin peston neidille ostoslistaan. Aamuiset sämpylät Sikke Sumarin ohjeella täydensivät aterian. Maukas ja täyteläinen keitto, johon voisi pilkkoa muitakin vihanneslaatikkoon unohtuneita kasviksia

ITALIALAINEN KASVISKEITTO

15 cm pätkä purjoa (nyt vihreää osaa)
2 valkosipulinkynttä
oksa tuoretta rosmariinia
rypsiöljyä
1 tlk hyvää tomaattimurskaa
1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
2 porkkanaa
3 perunaa
1 l kasvislientä
2 dl pakasteherneitä
1 1/2 dl kuivapastaa (muoto vapaa)
1/2 tl savupaprikaa
suolaa, mustapippuria myllystä
*
pestoa
parmesaania
hyvää vaaleaa leipää

1. Kuori valkosipuli ja hienonna. Halkaise purjo, pese ja hienonna. Hienonna rosmariini
2. Kuori ja kuutioi porkkanat ja perunat (porkkanat noin 1cm x 1cm kuutioiksi ja perunat vähän isommiksi)
3. Kuullota sipuleita ja timjamia rypsiöljyssä pari minuuttia. Lisää paprika, kasvisliemi, tomaattimurska, pavut, porkkanat ja perunat, keitä viisi minuuttia, lisää pasta. Jatka keittämistä kuten pastan keittoaika vaatii
4. Lisää herneet, mausta mustapippurilla, lisää tarvittaessa suolaa
5. Tarjoile peston, parmesaanin ja leivän kanssa

Valmistusaika: 30 min

maanantai 17. helmikuuta 2020

Karitsaa uunissa

Käytin viikonlopun vapaaehtoistöissä. Järjestimme neljättä kertaa tapahtuman, jossa ohjasimme nuoria työnhaun saloissa yhdessä SOS-Lapsikylän ja Janssenin väen kanssa. Perhe osallistui kannustamalla ja huolehtimalla viikonlopun aterioista kotona. Sunnuntain perheen kokkiopiskelija teki meille todellista herkkua, karitsanpotkaa uunissa. Entinen yrittäjä toimi apukokkina ja pääsi kuorimaan perunat. Valmis ruoka odotti kun kotiuduin neljän jälkeen. Kolme henkeä söi vain puolitoista potkaa. Loput laitoin kanaliemeen hautumaan, ja revin neljän tunnin hautumisen jälkeen haarukalla nyhtökaritsaksi. Karitsaohje googlattu HS:sta.


CORDERO ASADO eli KARITSAN POTKAA UUNISSA

4 karitsanpotkaa
4 isoa perunaa
250g kirsikkatomaatteja
4 valkosipulinkynttä
2 (puna)sipulia
tuoretta timjamia
2 laakerinlehtä
2 dl valkoviiniä
suolaa, mustapippuria myllystä

1. Kuori sipulit
2. Kuivaa potkat leivinpaperilla ja laita leivinpaperilla vuoratulle korkealaitaiselle uunipellille
3. Kuori ja lohko perunat. Levitä sipulit, tomaatit ja perunalohkot pellille
4. Kaada valkoviini pellille
5. Lisää mausteet ja valuta oliiviöljy päälle. Peitä pelti foliolla ja paista 175-asteessa 2 1/2 tuntia. Ota folio pois ja nosta unnin lämpö 225-asteeseen, paista vielä vartti, jotta potkat saavat väriä
5. Jos potkiajää, laita ne pataan, kaada päälle kiehuvaa kanalientä. Laita kansi päälle ja nosta vuoka 100-asteiseen uuniin ainakin neljäksi tunniksi tai kunnes lihan saa revittyä suikaleiksi

Valmistusaika: 15 min + paistaminen 2 h 30 min + 15 min

tiistai 11. helmikuuta 2020

Talviruokaa kaalista

Talvi, jos tätä muuten kuin kalenterin mukaan voi talveksi kutsua, on juuresten ja kaalin parasta sesonkia. Perinteisten kaaliruokien, kuten kääryleiden ja laatikon valmistaminen ei ole vaikeaa. Aikaa pitää kyllä varata, jotta kaalin luontainen makeus nousee esiin. Ajasta suurin osa tosin kuluu ruuan paistuessa uunissa eli koko aikaa ei hellan edessä tarvitse seistä. Itse teen kaalilaatikkoa tai -kääryleitä aina reilusti, osan voi aina pakastaa. Nyt esimmäistä kertaa kasvisversio kaalilaatikosta, ilman voita jopa vegaaninen.

KAALI-LINSSILAATIKKO
(2 uunivuokaa, eli varmaan kuudelle- kahdeksalle)

1 kg valkokaalia
1 iso sipuli
2 isoa porkkanaa
1 dl ohraryynejä
1 prk käyttövalmiita linssejä
5 dl kasvislientä (tai tarpeen mukaan)
1 tl suolaa, mustapippuria myllystä
3 tl meiramia,  3 tl oreganoa
siirappia
voita (vegaanilla kasvimargariinia)

1. Keitä ohra paketin ohjeen mukaan  
2. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia rypsiöljyssä, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi, 
3. Leikkaa kaali suikaleiksi ja paista rypsiöljyssä parissa erässä, kunnes kaali painuu kasaan. Tähän menee 15-20 minuuttia
4. Kuori ja raasta porkkanat. Valuta ja huuhtele linssit. Yhdistä kaikki aineet isossa kulhossa. Mausta oreganolla, meiramilla, mustapippurilla ja suolalla
5. Voitele uunivuoka (tai kaksi) rypsiöljyssä ja kaada seos vuokiin. Kaada päälle kasvislientä, seos saa melkein peittyä. Lisää 2 rkl siirappia/ vuoka ja sekoita
6. Paista  200-asteessa  30 min. Lisää vuuan pinnalle voita ja alenna uunin lämpö 125-asteessen. Jatka paistamista vielä pari tuntia (lisää tarvittaessa kasvislientä, jos laatikko uhkaa kuivua)
7. Tarjoile puolukkasurvoksen kanssa

Valmistusaika: 40min + paistaminen 3 h 

torstai 6. helmikuuta 2020

Ko(k)keilua sinisimpukoilla

Gastronomisen käsityksen ja kaipa terveydenkin vuoksi sinisimpukoiden sanotaan näillä leveysasteilla olevan parhaimmillaan niiden kuukausien aikana, joiden englanninkielisessä nimessä on r-kirjain. Eli syyskuulta huhtikuulle. Suomalaista sinisimpukkaa ei toki saa, vaan simpukat tuodaan tavallisesti Tanskasta tai Norjasta. Sesonki on kuitenkin juuri nyt parhaimmillaan. Ostaessani perjantaina tonnikalaa, osuivat kalatiskissä silmiini myös sinisimpukat. Niistä siis ruokaa lauantaina. Minulle on kaksi luottoreseptiä, toinen klassikko simpukoita merimiehen tapaan ja toinen simpukoita kookosmaidossa. Nyt kehittelin uuden. Sofritto eli makupohja tuo toki makua liemeen, mutta minä pidän myös kasvisten tuomasta pureskeltavuudesta. Yleensä meillä jää simpukkapadan lientä. Olen ottanut tavaksi ottaa sen talteen ja käyttää kastikkeena, kuten näissä isänpäivän haukikvenelleissä. Nyt heitin maanantaina liemeen äyriäisiä ja pikainen kastike pastalle oli valmis.


SIMPUKOITA SAHRAMI-HUMMERILIEMESSÄ
(kahdelle pääruokana, neljälle alkuruokana)

1kg sinisimpukoita
1 sellerinvarsi
1 iso porkkana
1 iso salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
rypsiöljyä
2 rkl tomaattipyreetä
1 pss sahramia
2 dl kuivaa valkoviiniä  
(samaa, jota aiot juoda simpukoiden kanssa, esim chablis)
2 rkl hummerifondia
1 dl kuohukermaa
tuoretta lehtipersiljaa

1. Puhdista simpukat, ja varmista, että kaikki ovat elossa (eli avoinna simpukka menee kiinni kun kopautat sitä)
2.  Pilko sellerinvarsi ja kuoritut porkkana ja sipulit pieniksi kuutioiksi (valmistat siis italialaisittain soffritton, joka sopii monen ruuan makupohjaksi)
3. Paista kasvisseosta wokkipannussa rypsiöljyssä muutama minuuti välillä sekoittaen, Lisää tomaattipyree ja sekoita hyvin. Sekoita sahrami valkoviiniin ja kaada wokkin ja anna kiehahtaa. Lisää hummetifondi, simpukat ja laita kansi päälle. Anna kiehua kunnes kaikki simpukat aukevat eli noin 3-5 minuuttia
4. Lisää kerma, ja sekoita. Hienonna pinnalle lehtipersiljaa ja nauti hyvän leivän kanssa. Vain kiinniolevat simpukat syödään

Valmistusaika: < 30 min

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Oikein paistettu tonnikala

Tällä hetkellä on keskellä päivääkin aikaa kaikelle tarpeelliselle tai tarpeettomalle, kuten Jamie Oliverin 15-minuutin aterioiden katsomiseen. Ihan viidessätoista minuutissa ei kotikokki suorituksesta selviä. Tai en minä ainakaan, varsinkaan kun en Jamien tapaan viitsi käyttää sähköistä monitoimikonetta pilkkomiseen vaan mieluummin veistä ja tavallista raastinta. Sen koneen pesemiseen kun menisi sitten toiset viisitoista minuuttia. Viime perjantaina herkuttelimme Jamien aterioista ideansa saaneelle tonnikalalla. Tykkäsimme kaikki, neiti erityisesti. Hän ihmetteli, ettei pidä lainkaan purkkitonnikalasta, mutta näin paistettuna se on täydellistä.


TONNIKALAA AASIALAISEEN TAPAAN; KOOKOSRIISIÄ JA PAKSOITA
(kolmelle)

n. 450g tonnikalaa (pala fileen kapeasta päästä)
viispippuria
seesaminsiemeniä
*
2 dl basmatiriisiä
2 dl kookosmaitoa
2 dl vettä
suolaa
*
3  minipaksoita
seesamiöljyä
sormisuolaa
*
tarjoiluun:
1 punainen chili
tuoretta korianteria
soijakastiketta
teriaykikastiketta

1. Keitä riisi paketin ohjeen mukaan kookosmaidon ja veden seoksessa
2. Leikkaa tonnikala pitkittäin kolmeksi tangoksi. Kierittele tangot viispippurissa ja seesaminsiemenissä. Paahda tangot jokaiselta pitkältä sivulta 30-45 sek/ sivu (kalan pitää jäädä sisältä punaiseksi), ja leikka ohuiksi viipaleiksi
3. Leikkaa minipaksoit pitkittäin kahtia ja vielä kahtia. Paahda kuumalla, kuivalla parilapannulla, kunnes pinta alkaa ruskistua. Pirskota pinnalle seesamiöljyä ja viimeistele sormisuolalla
4. Tarjoile pilkotun chilin , korianterin, soija- ja teriykikastikkeen kanssa

Valmistusaika : < 30 min

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Tammikuun ruokalista 2020

Kahdeksan vuotta sitten kirjoitin kahdentoista kuukauden ajan muistiin mitä ruokaa meillä oli. Vähän takaperoisesti eli bloggasin jokaisen kuukauden jälkeenpäin. Ajattelin kokeilla samaa tänäkin vuonna. Vuoden 2012 tammikuussa kotona asuivat aikuiset ja 10-vuotias pikkuneiti sekä 15-vuotias teini. Liharuokaa oli 15 päivänä, kanaruokaa 7 päivänä, kalaa 7 päivänä ja kasvisruokaa 2 päivänä. Ravintolassa emme syöneet kertaakaan. Tässä tammikuussa kotona asuvat aikuiset ja teinineiti, joka ruokaili usein työharjoittelupaikassa. Liharuokaa meillä oli 5 päivänä, kanaruokaa 2 päivänä, kalaa 5 päivänä ja kasvisruokaa 15 päivänä. Kasvisruoka on siis pääsääntöisesti korvannut lihan. Ravintolassa söimme 4 kertaa.

            TAMMIKUU RUOKALISTA

KE Uudenvuodenpäivä Hampurilaiset: kasviksilla tai jauhelihapihvillä
TO Tomaatti-vuohenjuustokeitto
PE Shari paneer eli juustoa pähkinäisessä tomaattikastikkeessa
LA Alkuviikon jämiä
SU Helsinki LUX ja ruokailu ravintola Màs ja LUX menu
MA Loppiainen Suppilovahverotäytteiset uuniperunat, vihreä salaatti (teinineidille jauhelihatäyte)
TI Ruokailu ravintola Vietnami (Phokeitto), (syömässä aikuiset, neiti söi Perhossa)
KE Pasta bolognese siitä mitä kaapista löytyy, vihreä salaatti
TO Tomaattimunakas
PE Kimchi Garden (Yrittäjä ja neiti söivät pastan loput)
LA Munatomaattikeitto (kokkina neiti, aikuiset flunssassa)
SU Muusi, poronkäristys ja puolukoita (kokkina neiti, aikuiset flunssassa)
MA Viikonlopun jämiä
TI  Paistettua broileria,riisi, kaalisalaatti
KE Kurkumakala ja paistetut kasvikset (syömässä aikuiset, neiti söi Perhossa)
TO Broileri-mangosalaatti
PE Uunilohi, fenkoli-tomaattipaistos
LA Juurespata, vihreä salaatti (syömässä aikuiset, neiti söi Perhossa) 
SU Suppilovahveropiiras, tomaattisalaatti (syömässä aikuiset, neiti söi Perhossa) 
MA Viikonlopun jämiä 
TI Parsakaali-kookoskeitto (syömässä aikuiset,neiti söi Perhossa)
KE Eilisen keiton loput
TO Kanttarellirisotto, paistettua maksaa, paistettua sipulia ja puolukoita
PE Paahdettu fetasalaatti ja grillattua entrecoteta lihansyöjille
LA Pihvi-nuudelisalaatti (tai herne- nuudelisalaatti ilman pihviä)
SU Perhon blinibuffet
MA Savulohichowder
TI  Eilisen keiton loput
KE Porkkana-kikhernepihvit, tsatsiki ja punakaaliraaste
TO Tomaattimustapapukeitto
PE Aasialainen tonnikala, kookosriisi ja paksoi (ohje seuraa)