sunnuntai 20. elokuuta 2017

Loppukesän kalasaalista

Vietimme muutaman rentouttavan päivän mökillä laajennetun perheen kanssa, mukana myös teinin tyttöystävä, ennen teinin matkustamista takaisin opiskelujen pariin. Neiti nukkui flunssaisena liki koko reissun ja isommat nuoret keskittyvät kalastamiseen; saaliina ahvenia, jotka paistettiin muurikassa, reilu kiloinen säyne , joka savustettiin sekä muutama hauki.  Haukea tuli fileenä kaksi kiloa ja se jauhettiin perinteiseen tapaan lihamyllyllä. Kaksi kolmasosaa laitoin pakastimeen ja yhdestä kolmasosasta tein tänään haukipullia itämaisin maustein. Samanlaista olen tehnyt aiemminkin, ja koska nyt makumaailma on vähän erilainen on syytä kirjoittaa tämäkin ohje talteen.

HAUKIPULLIA THAIMAALAISITTAIN

Haukipullat:
600g jauhettua haukea
2 kananmunaa
1/2 dl kookosmaitoa
1/2 dl kookoshiutaleita
2 cm tuoretta inkivääriä raastettuna
2 tl currya
2 tl kurkumaa
4 kaffirlimetin lehteä murskattuna
1 limetin raastettu kuori
2 rkl soijakastiketta
*
1 l kanalientä
*
Seesamiöljyä
*
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
3 cm tuoretta inkivääriä raastettuna
1 tl currytahnaa
1 iso kesäkurpitsa
kookosmaitotölkin loput
2 tl kalakastiketta
1/2 limetin mehu
2 tl hunajaa
(katkarapuja)
*
basilikaa

1. Sekoita kaikki kalapullataikinan aineet tasaiseksi massaksi ja nosta jääkaappiin tekeytymään tunniksi
2. Pyörittele taikina pulliksi ja keitä parissa osassa kanaliemessä kypsäksi. Nosta lautaselle valumaan
3. Kuumenna seesamiöljy pannulla ja paista kalapullat kullanruskeiksi. Nosta sivuun
4. Kuori ja hienonna  valkosipuli, halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Leikkaa kesäkurpitsa lanteiksi ja lantit edelleen neljään osaan
5. Paista valkosipuli, chiliä, inkivääriä ja currytahnaa hetki kalapullien jälkeen pannulla. Lisää kesäkurpitsa ja jatka paistamista pari minuuttia. Kaada sekaan kookosmaito. Anna kiehahtaa. Mausta kalakastikkeella, limetin mehulla ja hunajalla. Lisää tarvittaessa muitakin mausteita. Anna poreilla hiljaa muutama minuutti, jotta maut tekeytyvät. Lisää kalapullat (ja katkaravut). Kiehauta, hienonna pinnalle basilikaa ja tarjoile keitetyn basmatiriisin kanssa

Valmistusaika: 30 minuuttia

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Hesarista kopioitua

Grillattu kassler on yksi takuuvarmoja kesäherkkuja. Runsas rasva takaa mehevän lopputuloksen ja maku on kokista kiinni. Yksinkertaisimmillaan suola ja mustapippuri riittävät. Kilohintakin on kohdallaan, varsinkin kun ostaa kokonaisen palan ja leikkaa pihvit itse. Tässä Hesarista kopioidussa ohjeessa liha paistetaan ensin uunissa ja grillataan sitten ohuina siivuina. Vesimelonisalaatti raikasti mukavasti  rasvaista lihaa. Pidimme kaikki, teini rankkasi jopa kymmenen parhaimman ruuan listalle. Salaattikastikkeen ohjetta vähän sovelsin.


GRILLATTUA KASSLERIA JA THAIMAALAINEN VESIMELONISALAATTI

Kassler:
150-200g kassleria/ ruokailija
suolaa, mustapippuria myllystä
hunajaa
*
seesamiöljyä, soijakastiketta
*
majoneesia
srirachaa

Vesimelonisalaatti:
neljälle
1 kg vesimelonia
kurkku
basilikaa
(minttua)/ korianteria
1 dl suolapähkinöitä rouhittuna
kastike:
valkosipulinkynsi
3 cm pala inkivääriä
 4 rkl limettimehua
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl kalakastiketta
1 rkl tummaa muscovadosokeria
1 tl srirachaa
mustapippuria myllystä

1. Aloita kasslerista. Hiero suola, pippuri ja hunaja reilun kassler-palan pintaan. Laita lihaan paistomittari ja paista 150-asteessa, kunnes sisälämpötila on 82-astetta. Anna jäähtyä. Tähän asti voi valmistella edellisenä päivänä
2. Valmista salaatinkastike. Kuori ja raasta valkosipulinkynsi ja inkivääri. Sekoita kaikki kastikkeen aineet ja anna makujen tekeytyä
3. Leikkaa vesimeloni reiluiksi kuorettomiksi paloiksi. Halkaise kurkku  pitkittäinja poista siemenet. Leikkaa viipaleiksi. Yhdistä vesimeloni ja kurkku tarjoiluastiassa, kaada kastike päälle. Lisää hienonnetut yrtit ja rouhitut suolapähkinät. Tarjoile grillatun kasslerin kanssa
4. Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi ja sivele seesamiöljyllä, grillaa nopeasti molemmin puolin
5. Mausta soijakastikkeella ja tarjoile sriracha-majoneesin ja vesimelonisaalatin kanssa

Valmistusaika: 30 min + lihan paistaminen ja jäähdyttäminen

lauantai 5. elokuuta 2017

Mökkisilliä

Ensimmäisenä mökkeilyvuonna, noin kaksikymmentä vuotta sitten odottelimme hellan valmistumista elokuulle ja kunnon grilliäkään ei vielä ollut. Lämpimät ruuat valmistimme pienellä kannettavalla grillillä. Varsin usein ruokana oli varhaisperunoita ja silliä, nopeaa ja edullista. Sittemmin varhaisperunoita on keitetty varsinkin savustetun kalan seuraksi ja silliä syömme vain noin kerran kesässä. Tällä kertaa emme tyytyneet kaupan valmiisiin sillipurkkeihin, vaan teimme oman sekoituksen. Mukana oleva omena tuo purutuntumaa ja raikastaa muuten tuhtia sillikaviaaria.Toimii niin perunoiden kanssa kuin leivän päälläkin.

SILLIKAVIAARI

matjesssillifileitä
kananmunia
valkosipulia
ruohosipulia
omenaa
(kevyt)kermaviiliä
(kevyt)majoneesia
mustapippuria

1. Keitä kananmunat koviksi. Jäähdytä, kuori ja hienonna
2. Hienonna sillifileet. Kuori ja hienonna valkosipuli, hienonna runsaasti ruohosipulia
3. Kuutioi omena pieniksi kuutioiksi
4. Yhdistä sillikaviaarin aineet, mausta mustapippurilla ja nosta hetkeksi maustumaan jääkaappiin

Valmistusaika: 20 minuuttia