maanantai 6. tammikuuta 2020

Kaappi-inventaariota

Loppiaisena kerätään joulukoristeet pois ja siirrytään kohti tavallista arkea. Teinineidin opiskelut jatkuvat kymmenen päivän tarjoilijaharjoittelulla Perhon ravintolasalissa ja aikuinen teini matkaa Brasilian lomalta takaisin Etelä-Carolinaan viimeistä lukukautta varten. Lomakauden jälkeiseen aikaan sopii myös ruokakaappien sisällön tarkastus ja siten ruokahävikin minimointi. Tämän päiväiseen ruokaan hain perunoita kaupasta, muuten aineet löytyivät kotoa. Samalla valmistui myös bolognesekastike myöhemmin viikolla syötäväksi, sillä teinineiti sai perunoihinsa jauhelihatäytteen ja loppu jauheliha pääsi bolognesekastikkeeseen nahistuneiden porkkanoiden kanssa. 


SUPPILOVAHVEROTÄYTTEISET UUNIPERUNAT

1-2 perunaa / ruokailija
*
suppilovahveroita (kuivattuja tai syksyllä tuoreita)
sipulia
valkosipulia
voita ja rypsiöljyä paistamiseen
timjamia (edelleen hengissä pihalla)
kuivattujen sienten liotuslientä
suolaa , mustapippuria
sinihomejuustoa
kuohukermaa
*
cheddaria tai muuta kaapista löytyvää juustoa

1. Laita kuivatut sienet veteen likoamaan mieluiten muutama tunti ennen ruuan valmistusta
2. Aloita perunoista. Keitä ne kuorineen tai kääri folioon ja paista 200-asteessa tunti
3. Valmista suppilovahveromuhennos perunoiden kypsyessä. Kuori ja hienonna sipulit, purista suppilovahveroista vesi pois (=talteen) ja hienonna sienet. Riivi timjamista lehdet
4. Paista sieniä, sipuleita ja timjamia voi-rypsiöljyseoksessa viitisen minuuttia välillä sekoittaen. Lisää sienten liotusvettä ja anna kiehua kokoon. Lisää kermaa ja sinihomejuustoa, sekoita hyvin ja anna kiehua muutama minuutti. Mausta (varovasti suolan kanssa, vaikka sienet suolaa tarvitsevatkin, sillä sitä on jo sinihomejuustossa)
5. Puolita perunat ja koverra sisusta pois mahdollisimman paljon, kuoren pitää jäädä ehjäksi
6. Yhdistä perunoiden sisus ja suppilovahveromuhennos ja sekoita tasaiseksi. Laita koverretut perunat uunivuokaan ja jaa sieni-perunaseos takaisin kuoriin. Raasta päälle reilusti juustoa ja paista 200-asteessa puolisen tuntia. Tarjoile salaatin kanssa

Teinineidin perunoissa sipuleiden kanssa ruskistettua jauhelihaa ja mustapippurituorejuustoa perunoiden sisustan kanssa sekoitettuna

Valmistusaika: 2 tuntia + sienten liotus 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti