lauantai 29. lokakuuta 2022

Arkisista aineksista viikonloppuruokaa

Muutaman viikon takaisella sunnuntailounaalla entinen teini ihastui juuresmuusiin niinkuin ei olisi sitä koskaan ennen syönyt. Silloin muusissa taisi olla perunaa, porkkanaa ja juuriselleriä. Minusta juuresmuusi saa jäädä rouheaksi. Tavallisen muusin teen usein sähkövatkaimella, mutta juuresmuusin aina survimella. Tänään muusissa perunaa, porkkanaa ja juuripersiljaa. Muusin kanssa suppilovahveroisia lihapullia. Lihapullat tarvitsevat kastikkeen (vai tarvitsevatko?). Viikonlopun kunniaksi kermainen kastike, joka jalostui tilkalla calvadosta, mielessä ravintola Torin legendaariset jallupullat. Jallua ei taloudesta löytynyt, eikä konjakkiakaan, mutta calvadosta on (lähes) aina. Tämä myös teinineidille muistiin. Aina ei tarvita pippuripihviä, eikä edes naudan suikaleita, jauhelihankin voi jalostaa kermaisella kastikkeella viikonloppuruuaksi. Parhaimmillaan lihapullat ovat hirvestä, porosta tai lampaasta tehtyinä, riistan lisäksi pikkuisen possua, mutta myös nauta tai  possunauta sopivat tähän. Jopa valmislihapullat käyvät, sillä kastike on tässä se juttu.


SUPPILOVAHVERO-LIHAPULLAT SINAPPISESSA (calvados)KERMAKASTIKKEESSA JA JUURESMUUSI

juuresmuusi:
6 perunaa
3 isoa porkkanaa
juuripersiljaa tai palsternakkaa tai juuriselleriä
(aineksia yhteensä n 1 kg)
voita
 maitoa
suolaa

1. Kuori juurekset ja lohko paloiksi, muut pienemmiksi, peruna isoiksi
2. Keitä juurekset kypsiksi  n 20 min ja kaada vesi pois
3. Laita juuresten sekaan reilu nokare voita ja muussaa survimella. Ohenna muusi maidolla mieleiseen paksuuteen. Mausta suolalla

pullat:
500g jauhelihaa 
1 1/2 dl kuivattuja suppilovahveroita
2 dl vettä liottamiseen
kananmuna
sipuli
iso valkosipulikynsi
tuoretta timjamia
suolaa ja mustapippuria myllystä
rypsiöljyä

1. Laita suppilovahverot veteet likoamaan
2. Kuori ja hienonna sipulit. Riivi timjaminlehdet irti. Kuullota sipulit ja timjami rypsiöljyssä. Nosta sivuun
3. Hienonna suppilovahverot. Säästä vesi. Laita suppilovahverot pannulle, kaada vesi päälle ja anna hautua, kunnes vesi on haihtunut. Jäähdytä
4. Tee taikina. Sekoit jauheliha, sipuli-timjamiseos, suppilovahverot ja kananmuna. Mausta suolalla ja mustapippurilla
5. Paista lihapullat omassa rasvassaan

kastike:
(kokojyvä) dijonsinappia
soijakastiketta
calvadosta (tai konjakkia/ jallua)
kuohukermaa
karpalohyytelöä

1. Kaada pannulle loraus calvadosta, anna kiehahtaa. Lisää  2dl kermaa,  1rkl dijonsinappia, 1 rkl soijakastiketta ja 1 rkl karpalohyytelöä
2. Keitä kasaan sekoitellen. Maistele ja lisää tarvittaessa sinappia, soijakastiketta tai karpalohyytelöä. Lisää tarvittaessa myös kermaa. Nosta lihapullat kastikkeeseen ja tarjoile juuresmuusin kanssa

Valmistusaika: 1 h

lauantai 15. lokakuuta 2022

Keitto siitä mitä kotona on

 Aina välillä on hyvä syödä jääkaappi tyhjäksi ja kurkistaa pakastimeenkin, onko sinnekin unohtunut jotain. Vihanneslokeron antimet, ne vähän nahistuneetkin sopivat kasvis(sose)keittoon, kuten tähän bataattikeittoon . Tai sitten voi mennä pakastimen sisällöllä, paljon helpompi ei voi ruoka olla, kuten tämä keitto , jota tein usein nuorten lapsuudessa. Pienikin määrä jotain eläinkunnan proteiinia riittää keitossa, kuten tässä makkarakeitossa.Tässä muistiin yksi kaapintyhjennyssoppa, vähän vinkiksi nuorillekin. Kaikilla (lue pikkuneidillä) ei jääkaapin vihanneslokerossa ole juureksia nahistumassa, ja tämän sopan voi keittää myös kaupan pakastealtaan keittojuuressekoituksista, silloin keittoaika on lyhyempi

KANA-JUURESKEITTO
(neljälle)
sipuli
valkosipulinkynsi
3 porkkanaa
reilu pala selleriä
3 perunaa
200g broileria
kanaliemikuutio
vettä
rypsiöljyä
suolaa ja mustapippuria myllystä
kurkumaa ja currya (pelkkä currykin riittää)
1 dl pakasteherneitä (tai sitten ei, jos ei ole)
1 dl kermaa
tuoretta persiljaa/ oreganoa (jos on)

1. Kuori ja hienonna sipulit
2. Kuori ja kuutioi/viipaloi juurekset
3. Leikkaa broileri pieniksi kuutioiksi
4. Paista broileria rypsiöljyssä hetki, lisää kurkumaa ja currya, sekoita ja jatka paistamista kunnes broileri on kypsää
5. Kuullota sipuleita rypsiöljyssä kattilassa pari minuuttia. Lisää porkkana, selleri, currya ja kurkumaa. Sekoittele pari minuuttia. Lisää litra vettä ja kanaliemikuutio. Anna kiehua viisi minuuttia, lisää perunat. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Keitä kunnes perunat ovat napakan kypsiä. Maista lientä ja lisää tarpeen mukaan kurkumaa, currya ja suolaa
6. Lisää herneet (pärjäät ilmankin, mutta tuo lisäproteiinia) ja kerma. Kiehauta
7. Viimeistele persiljalla

Valmistusaika: 30 min

tiistai 11. lokakuuta 2022

Pataruokien aatelia

 Suunnittelin lauantain perhelounaalle karitsapataa. Karitsaa kun oli maatilapäivän jäljiltä pakastimessa. Entinen teini muistutti, ettei miniä ole suurin lampaan ystävä. Päätin sitten tehdä syksyisen pataruuan naudanlihasta. Meillä syödään naudanlihaa varsin harvoin ja niin näyttävät muutkin tekevän, sillä toisessa isossa marketissa ei ollut pataruokaan sopivaa nautaa ollenkaan ja toisessakin vain kaksi palaa kulmapaistia. Otin molemmat. Lihat olivat jo padassa hautumassa ja mietin lisuketta padalle. Porkkanat ja selleri odottivat kuorittuina ja paloiteltuna pataan lisäämistä. Kuorinkin vielä muutaman perunan ja tein lisäkkeeksi juuresmuusia. Lisäksi vielä mustaherukoita pakasteesta, raikastivat mukavasti tuhtia pataa, sekä salaatti, jossa salaattia, pinaattia, omenaa, kurkkua ja herneitä.


BURGUNDINPATA
(kahdeksalle-kymmenelle)

1,4 kg naudan kulmapaistia 
(tai muu pitkän hautumisen vaativa liha)
200g pekonia
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl tomaattipyreetä
1 tlk kokonaisia tomaatteja
1 dl kuivattuja suppilovahveroita
2 laakerinlehteä
tuoretta timjamia ja oreganoa (tai rosmariinia)
2 dl punaviiniä
suolaa ja mustapippuria myllystä
(muscovadosokeria)

1. Kuutioi liha  reiluiksi kuutioiksi ja anna olla huoneenlämmössä tunti. Leikkaa pekoni suikaleiksi (tai käytä valmiita kuutioita). Kuori sipulit. Leikkaa sipuli reiluiksi lohkoiksi ja viipaloi valkosipulit. Laita sienet likoamaan kylmään veteen. Leikkaa osa sienistä saksilla pienemmäksi
2. Paista pekoni rapeaksi paistinpannulla omassa rasvassaan ja siirrä pataan. Ruskista lihakuutioit muutamassa erässä pekonin rasvassa ja siirrä pataan. Kuullota sipulit paistinpannulla, lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Lisää pataan. Lisää pataan myös tomaattipyree, kokonaiset tomaatit (kaada purkin puoleen väliin vettä, huljuta ja kaada vesi pataan), sienet vesineen, yrtit sekä punaviini. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 
3. Nosta pata levylle ja anna kiehahtaa. Anna hautua hiljalleen kannen alla vähintään kolme, mieluummin neljä tuntia. (voit hauduttaa padan myös uunissa 150-asteessa) Tarkista välillä nesteen riittävyys. Lopuksi tarkista suola ja pippuri, lisää tarvittaessa myös sokeria, jotta saat maut tasapainoon

Valmistusaika: 40 min + haudutus 4 tuntia