maanantai 4. syyskuuta 2023

Syksyinen luumujälkkäri

 Sain reilun annoksen luumuja ja vielä "kaupan päälle" kasvihuoneesta kurkun ja tomaatteja. Kurkku ja tomaatti päätyivät jääkaapin vihanneslokeroon ja tulevat lähipäivinä syödyksi. Luumut sitä vastoin olivat niin kypsiä, että ne piti ottaa käsittelyyn heti. Entinen yrittäjä apuun, jotta saimme kivet poistettua. Tämä olikin työläin homma. Osasta keitin luumumarmeladia vaikka juustojen kanssa syötäväksi, osan pakastin pienen sokerimäärän kanssa aamujugurtin kanssa nautittavaksi ja lopuista tein kahdella eri versiolla luumupaistosta. Ensimmäisen paistoksen tein eilisen jälkiruuaksi ja entinen yrittäjä pisteli tänään aamulla loput. Joten piti tehdä toinenkin paistos. Nyt tutulla omenapaistoksen ohjeella. Vähän makuasia kumpi oli parempaa. Tämänpäiväisen paistoksen pinta oli ihanan karamellinen, mutta eilisessä mantelilastut toivat kivaa rapeutta
LUUMU-MURUPAISTOS

n litra luumuja kivet poistettuna
1 dl (muscovado)sokeria
*
muruseos:
75g sulatettua voita
2 dl kaurahiutaleita
1 dl mantelilastuja
1/2 dl (muscovado)sokeria
*
kastike:
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 dl kreikkalaista/ turkkilaista jugurttia

1. Hiero uunivuuan pinta voilla. Kaada luumut astiaan ja ripottele sokeri pinnalle, sekoita
2. Yhdistä muruseoksen aineet ja jaa seos tasaisesti luumujen pinnalle. Paista 200-asteessa n 20 minuuttia. Anna jäähtyä hetki
3. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja yhdistä jugurttiin. Tarjoile luumu-murupaistoksen kanssa

Valmistusaika: 1 tunti jäähtymisineen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti