tiistai 10. lokakuuta 2023

Mysin keittiöstä- lipstikkakeitto

Työkaverilla oli alkukesästä eväänä lipstikkakeittoa. Olin kuullut siitä puhuttavan, mutten koskaan maistanut. Lusikallinen työkaverin lautaselta kertoi, että sitä pitää tehdä. Minulla jopa kasvaa mökillä lipstikkaa ja olen tehnyt siitä lipstikkasuolaa kuivaamalla. Kesä ehti jo mennä ilman keittoa. Tänään jääkaapissa oli muusia varten ostetuista perunoista puolet jäljelle. Mökin lipstikka kärsi jo pakkasöistä. Onneksi naapurilla oli edelleen hyvässä kunnossa oleva lipstikka ja sain luvan verottaa sen lehtiä. Sain vuosia sitten nipun kopioita Mysi Lahtisen resepteistä. Niistä ainakin yksi maksaruoka on päätynyt tännekin. Nyt oli aika kokeilla lipstikkakeiton reseptiä. Mysi Lahtinen taisi olla ensimmäisiä, joka toi kokkaukseen kuvailevia adjektiiveja ja muutenkin värikästä kieltä, jo reseptiä lukiessaan saattoi aistia tuoksut ja maut. Tätä tehdään uudestaankin.

MYSIN LIPSTIKKAKEITTO

3 isoa sipulia
6-8 isoa jauhoista perunaa
2 dl tuoretta lipstikkaa
rypsiöljyä 
1 1/2 l kasvislientä
2 dl kuohukermaa
mustapippuria myllystä
lipstikkasuolaa (oma lisäys)

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja kuutioi perunat. Hienonna lipstikan lehdet
2. Kuullota sipuleita kattilassa rypsiöljyssä (Mysi Lahtinen käytti voita) kunnes ne antautuvat, lisää lipstikat ja kääntele sipulin sekaan. Hauduta hetki koko ajan sekoitellen. Lisää perunat ja sekoittele vielä hetki
3. Lisää kasvisliemi ja desi kermaa, mausta mustapippurilla (Mysi käytti valkopippuria ja hivenen sokeria). Anna kiehua hiljakseen noin tunti, soseuta keitto
4. Maistele ja tarvittaessa lisää suolaa tai lipstikkasuolaa. Lisää loppu kerma ja kiehauta

Valmistusaika: 15 min ja keiton kiehuminen n 1 tunti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti