perjantai 6. heinäkuuta 2018

Kolmas kesälomapäivä

Rauhallinen loman aloitus. Entinen teini matkasi tänään kohti Turkua ja Ruisrockia, teinineiti hengailee  Tapanilassa ystävien kanssa kuukauden kesätyöurakan päätteeksi. Yrittäjä ja minä puuhailemme kotosalla kaikkea pientä tekemätöntä. Myöhäisenä lounaana tänään salaatti grillatuista kasviksista ja fetasta ja lihansyöjille grillattua broileria

GRILLATTU KASVISSALAATTI JA FETAA

1 1/2 dl ateriajyviä, esim Myllärin
(vettä ja suolaa keittämiseen)
70g pinaattia
1 pienehkö kesäkurpitsa
4 kesäsipulia
1 rs  (250g) miniluumutomaatteja
50g fetaa
rypsiöljyä, suolaa, mustapippuria

Kastike:
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
4 rkl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria, sokeria
kesäsipulin varsia
1 pieni punainen chili

1. Keitä ateriajyvät paketin ohjeen mukaan
2. Levitä pinaatti tarjoiluastiaan
3. Leikkaa kesäkurpitsa lanteiksi, puolita tomaatit. Leikkaa kesäsipulit kahtia ja leikkaa puolet varresta pois. Säästä puolet varsista myöhemmin käytettäviksi ja käytä puolet kastikkeeseen
4. Valmista kastike. Hienonna kahden kesäsipulin varret. Halkaise chili ja poista siemenet, hienonna. Sekoita kaikki kastikkeen aineet
5. Lorauta uunipellille rypsiöljyä. Levitä kesäkurpitsa  ja sipuli pellille, kääntele öljyssä. Paista 250-asteisessa uunissa ( tai grillaa) 10 minuuttia, käännä ja lisää puolitetut tomaatit. Paista 5 -10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna jäähtyä
6. Levitä ateriajyvät ja grillatut kasvikset pinaatin päälle, lisää kastike ja murennettu feta

Valmistusaika: 30 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti