maanantai 1. joulukuuta 2014

Perunamuusin jalostusta

Tänä vuonna sienikausi alkoi meidän vakiopaikoissamme varsin myöhään ja jäi lyhyeksi. Tuttuja sieniä, kuten kanttarelleja ja suppilovahveroita saimme kyllä ihan mukavasti. Jokunen vaaleaorakaskin sienikoriin päätyi. Mustaa torvisientä sitävastoin en ole koskaan löytänyt. Siksi toteutin tämän alunperin mustalla torvisienellä jalostetun ohjeen suppilovahveroista. Ohjeessa pääsi jatkokäyttöön, jopa suunnitellusti, aiemman päivän valkosipuliperunamuusi. Runsas, täyteläinen syksynmakuja täynnä oleva ruoka. Muutkin juurekset sopisivat kastikepohjaan. Ohje soveltaen Maku-lehdestä.



LAMMASPAIMENEN PAISTOS SUPPILOVAHVEROILLA
(noin kuudelle)

perunamuusia (noin kilosta perunoita)
2 kananmunan keltuaista
ripaus suolaa

sieni-lammaskastike:
~500g lampaan jauhelihaa
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 isoa porkkanaa
2 dl kuivattuja suppilovahveroita
(tai vastaava määrä tuoreita)
3 rkl tomaattipyreetä
2 rkl worcestershirenkastiketta
2 oksaa tuoretta timjamia
1 oksa tuoretta rosmariinia
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
lihaliemikuutio
~5 dl vettä
rypsiöljyä
*
voita, parmesaania

1. Kuori ja hienonna sipulit.  Hienonna yrtit. Anna sienten liota hetki vedessä ja hienonna ne. Kuullota sipuleita  hetki ja lisää sienet, paista kunnes sipuli on pehmennyt. Lisää tomaattipyree ja kaada kattilaan
2. Paista jauheliha, mausta suolalla ja pippurilla ja kaada kattilaan
3. Kuori ja kuutioi porkkanat pieneksi ja lisää kattilaan mausteiden, veden ja lihaliemikuution kanssa. Anna hautua pienellä lämmöllä puolisen tuntia. Tarkista maku ja kaada kastike uunivuuan pohjalle
4. Sekoita muusiin keltuaiset ja mausta suolalla. Levitä muusi kastikkeen päälle, lisää pinnalle muutama voinokare ja vastaraastettua parmesaania
5. Paista 200-asteessa puolisen tuntia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti