sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Lempiruokaa


Kun teiniltä kysyttiin hänen ollessaan viisivuotias lempiruokaa, vastaus oli aina: "etanat, simpukat ja paistettu maksa". Vaikka valikoima on kaikkineen laajentunut saman vastauksen hän antanee nykyisinkin. Teini on kiinnostunut myös aterian hinnasta ja on todennut, että opiskelijana hän ei syö makaronia ja tonnikalaa, vaan kasvissosekeittoa ja paistettua maksaa.

PAISTETTU MAKSA

naudan maksaa viipaleina/ palana
rypsiöljyä pannulle
suolaa, mustapippuria
1 iso sipuli
hunajaa


1. Poista maksasta kalvot. Viipalo n. 1 cm paksuisiksi viipaleiksi, jos pala on kokonainen. Kuivaa viipaleet talouspaperiin.
2. Paista maksa pikaisesti kuumalla pannulla. Maksa saa jäädä sisältä punertavaksi. Suolaa ja pippuroi paistamisen jälkeen. Laita paistetut maksat uunivuokaan ja 100-asteiseen uuniin odottamaan.
3. Kuori ja viipaloi sipuli. Kuullota sipulit pannulla, älä anna ruskistua. Lirauta lopuksi vähän hunajaa sipulien päälle ja sekoita.
4. Kasaa annokset, lisänä puolukkahilloa.

Lisukkeeksi valmistuivat lohkoperunat uunissa; pese ja lohko perunat kuuteen lohkoon ja laita uunivuokaan. Kuori ja viipaloi sekaan pari valkosipulin kynttä. Rouhi kämmenellä sekaan 1 tl Maldon-suolaan, vähän mustapippuria myllystä ja lorauta päälle rypsiöljyä ja sekoita. Paista n. 30 minuuttia 200-asteessa. Laske lämpö 100-asteeseen kun laitat maksan uuniin sipulin paistamisen ajaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti