tiistai 26. tammikuuta 2010

Terveisiä Perun perukoilta


Tuore Kodin Kuvalehti vei lukijansa Perun perukoille, eli perunan alkusijoille. Vaikka tuntuu, että ruoka on nykyään pastaa ja nuudelia, keskiverto suomalainen syö edelleen 63 kg perunaa vuodessa. Luettuani tämän tiedon arvuuttelin yrittäjältä ja teiniltä oikeaa lukua. Yrittäjä heitti kevyesti alakanttiin 30kg, mutta teini otti kysymyksen matemaattisen haasteen kannalta ja alkoi laskea; 52 viikkoa x perunaa 2- 3 kertaa viikossa, josta tullee kilo (hänen annosmäärillään), ja pääsi 53 kiloon (mikä lie laskuvirhe?).
Lehden perunaresepteistä useat pääsevät kokeiluun lähitulevaisuudessa. Sunnuntaina karitsan paahtopaistin kaveriksi päätyi perunapatee. Kokkaustyylilleni uskollisena unohdin reseptin reunasta lukemani tipin käyttää suppilovahveroita ja päädyin muokkaamaan reseptiä vain koko perheen rakastamalla chevrejuustolla. Kyseinen unohdus jäi kyllä siinä määrin harmittamaan, että lähitulevaisuudessa meillä syödään perunasuppilovahvero-pateeta. Kypsensin pateen lasivuuassa, mikä piti pateen lämpötilan korkealla kumoamiseen asti. Kuvan patee on siis lätsähtänyt, (makuunhan tämä ei vaikuttanut). Vieraiden varalta kannattaa kuitenkin muistaa pidempi aika ennen kumoamista tai toisentyyppinen vuoka.
Ohje siis muokattu Kodin Kuvalehdestä 2/2010, vielä ohje ei ole Kodinkuvalehden nettisivuilla, mutta ilmestynee sinne uuden numeron jälkeen

PERUNAPATEE

10 keskikokoista kiinteää perunaa
2 valkosipulinkynttä
100g pehmeää chevrejuustoa
2 munaa
3 dl ruokakermaa
2 dl juustoraastetta
pari kierrosta mustapippuria myllystä


1. Kuori ja hienonna valkosipuli
2. Kuori ja viipaloi peruna ohuiksi ohuiksi viipaleiksi
3. Vispaa munat sekaisin, sekoita joukkoon hienonnettu valkosipuli, chevrejuusto ja kerma, mausta mustapippurilla (chevrejuustossa on suolaa)
4. Voitele n. 1,5 litran vetoinen suorakaiteen muotoinen vuoka, leikkaa leivinpaperista pala, joka peittää vuuan pohjan ja on pituudeltaan vähän kapeita reunoja pidempi ja voitele leivinpaperi(helpottaa pateen kumoamista)
5. Lado vuokaan vuorotellen perunaviipaleita, kermajuusto-seosta ja juustoraastetta. Päällimmäiseksi kerros perunoita, joiden päälle loppu kermajuusto-seos.
6. Laita pateevuoka isompaan vuokaan, johon kaadat kiehuvaa vettä pateevuuan puoleenväliin asti.
7. Kypsennä 175-asteessa (kiertoilmauuni, tavallinen 200) n. 1 1/2 tuntia. Peitä vuoka tarvittaessa kypsennyksen lopussa foliolla, jottei pinta tummu liikaa. Anna seistä n. 15 minuuttia uunista ottamisen jälkeen ennen kumoamista ja viipaloi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti