lauantai 9. tammikuuta 2010

Uusi tuttavuus


Perheemme on uusien ruokien ja makujen suhteen ennakkoluuloton ja kokeilunhaluinen. Mistä sitten johtuu, että aterioiden valmistuksessa tulee toistettuja samoja ruokia ja ruoka-aineita? Kala on yleensä lohta, kuhaa, siikaa.
Nyt ostoskoriin osui meille uutuus, keskusteluakin herättänyt pangasius. Pangasiusta tuodaan Suomeen pakasteena Vietnamista ja kilohinta on varsin alhainen. Kalan rakenne on kiinteä ja ruotoja fileissä ei ole lainkaan. Maku on mieto. Kalan kotimaahan liittyen aloitimme pangasiuskokeilut itämaisin maustein, ei lainkaan hullumpi valinta.



PANGASIUSTA ITÄMAISESSA KASTIKKEESSA

1 pangasiusfilee/ ruokailija

Marinadi:
4 rkl soijakastiketta
1/2 sitruunan mehu
1 sitruunan raastettu kuori
3 tl jauhettua inkivääriä
(tai tuoretta, mutta nyt sitä ei kotona ollut)
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 rkl hunajaa
4 rkl rypsiöljyä
mustapippuria

1. Ota kalafileet ajoissa sulamaan
2. Sekoita marinadin ainekset, tarkista maku, lisää tarvittaessa jotain aineista. Kaada puolet marinadista kalafileille, anna maustua n. 15 minuuttia
3. Paista fileet voi-rypsiöljyseoksessa
4. Kasaa annokset: alle purjo-porkkana tagliatellia, päälle pangasiusfilee ja lusikallinen marinadia ja wasabijugurtti kastiketta. Lisänä voi olla vielä keitettyä riisiä.

PORKKANA-PURJO TAGLIATELLI

2 isoa porkkanaa
30cm pätkä purjoa
***
rypsiöljyä pannulle
***
1/4 kalan marinadista


1. Kuori porkkana ja suikaloi esim juustohyölällä ohuiksi nauhoiksi
2. Puhdista purjo, leikkaa kahtia ja suikaloi myös nauhoiksi. Tähän asti voit esivalmistella etukäteen ja laittaa vihannessuikaleet kylmään veteen odottamaan
3. Laita kuumalle pannulle rypsiöljyä ja ja kuullota purjosuikaleita pari minuuttia, lisää porkkanasuikaleet ja sekoittele kunnes molemmat kypsiä, mutta jäljellä hyvä purutuntuma. Älä anna ruskistua.
4.Voit valmistaa tagliatellin ennen kalan paistamista ja pitää lämpimänä 100-asteisessa uunissa
5. Tarjoile kalan lisukkeena ja kaada osa kalan marinadista kasvisten sekaan

WASABIJUGURTTIKASTIKE

2dl rasvatonta jugurttia
1 rkl wasabia ( tai maun mukaan)
2 rkl sinappikurkkusalaattia

1. Valuta jugurtti kahvinsuodattimessa
2. Sekoita wasabi ja sinappikurkkusalaatti wasabiin ja anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Tarjoile paistetun kalan lisänä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti