sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Alkuruokaa

Katselin viikolla Jamie Oliverin ohjelmaa, jossa hän valmisti ruokaa  viidestä raaka-aineesta. Lisäksi kotoa pitää löytyä perusmausteet, öljyjä ja etikoita. Punajuuri raastettiin fetan maustamaan salaattiin. Lauantain pääruuaksi oli valmistumassa lammasta, kun lähdin kauppaan hakemaan perunoita muusia varten. Vihanneshyllystä valmiiksi keitetyt punajuuret pääsivät ostoskoriin. En seurannut Jamien Oliverin ohjetta, vaan tein yhden version punajuuricarpacciosta. Juustot sopivat punajuuren makuun, ainakin chevreä olen käyttänyt carpacciossa. Nyt palanen fetaa viimeisteli carpaccion.


PUNAJUURICARPACCIO

3 keitettyä punajuurta
sitruuna
tuoretta timjamia ja lehtipersiljaa
suolaa, mustapippuria myllystä
saksanpähkinäöljyä
muutama saksanpähkinä
nokare fetajuustoa

1. Viipaloi keitetyt punajuuret ohuiksi viipaleiksi. Raasta sitruunankuori ja purista puolen sitruunan mehu Hienonna yrtit
2. Laita punajuuriviipaleet kulhoon. Lisää suurin osa sitruunankuoresta, loraus sitruunanmehua, öljyä ja hienonnettuja yrttejä.  Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita varovastii ja nosta jääkaappiin maustumaan
3. Kokoa annokset. Levitä punajuuriviipaleet lautasille. Murusta keskelle fetajuustoa. Viimeistele sitruunanmehulla ja -kuorella, hienonnetuilla saksanpähkinöillä ja lopuilla yrteillä

Valmistusaika: 15 min + maustuminen 30 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti