torstai 10. maaliskuuta 2016

Perunan kierrätystä

Tein perjantaina uuniperunoita katkarapujen kanssa. Ruokailijoita olikin tavallisen viiden sijaan vain kolme, joten perunoita jäi jonkinverran. Tiedän, että perunat olisivat jääneet jääkaappiin pyörimään ja loppuviikosta olisin joutunut heittämään ne bioroskikseen. Pohdin siis miten muuttaa ulkonäköä niin, että perunat olisivat uudenlaisia. Koversin perunoiden sisustan ja yhdistin sen sipulin, paistetun pekonimurun, kananmunan ja mausteiden kanssa. Täyte takaisin perunoihin, juustoraastetta päälle ja uuniin. Hyvin maistui.

KIERRÄTETYT UUNIPERUNAT

5 uuniperunaa (kypsää)
1/2 pkt pekonia
pieni punasipuli
1 valkosipulinkynsi
suolaa, mustapippuria
kananmuna
juustoraastetta

1. Halkaise perunat, koverra sisus lusikalla pois, jätä kuori ehjäksi. Survo peruna hienoksi. Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa pekonit pieneksi ja nosta pannulle. Paista viitisen minuuttia ja lisää sipulit, paista kunnes pekoni on rapeaa ja sipulit kuullottuneet
2. Yhdistä peruna, pekoni-sipuliseos ja yksi kananmuna. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Nostele seos perunankuoriin. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja paista perunoita 200-asteessa 10-15 minuuttia. Sopii tarjoiltavaksi esim jauhelihapihvien ja salaaatin kanssa

Valmistusaika: 15 min + paistaminen 15 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti