maanantai 12. toukokuuta 2014

Vaihtelua makaronilaatikkoon

Usein sunnuntailounaan valmistamisen ohella valmistelen myös seuraavalle viikolle jotain. Keiton, jota voi lämmitellä parina päivänä tai pataruuan. Tämä helpottaa kaikkien arkea huomattavasti. Näissä arkipäivän aterioissa ei juuri mielikuvitusta käytetä, sillä samat ruuat toistuvat viikosta toiseen. Viime aikoina itämaiset keitot ovat olleet arkiruokailun perusta. Kestosuosikki kautta aikojen on kuitenkin makaronilaatikko. Tämä vähän tuunattu versio vaihtelee meillä tavallisen jauhelihasta tehdyn kanssa. Tavallisesti laitan mukaan jotain vihanneksiakin, kuten paprikaa, nyt pakastemaissia. Muna-maitoseokseen pääsi myös vanhaksi menossa oleva proteiinirahka. Niitä ei meillä syö kuin teini ja hän on päiväyksistä tarkka


BROILERIMAKARONIVUOKA

600g makaroneja
1 kasvisliemikuutio, vettä keittämiseen
560g broilerinsuikaleita
rypsiöljyä
suolaa, curryjauhetta, valkopippuria
50g sinihomejuustoa
2 valkosipulinkynttä
1 pieni sipuli
1 pss pakastemaissia
3 kananmunaa
(1 prk proteiinirahkaa)
7 dl maitoa
 (lisää maidon määrää, jos jääkaapista ei löydy rahkan, kermaviilin tai vastaavan jämiä)
juustoraastetta

1. Keitä makaronit kasvisliemessä
2. Kuori ja hienonna sipulit. Paista sipulit ja broilerinsuikaleet paistinpannulla rypsiöljyssä. Mausta suolalla ja curryjauheella
3. Voitele iso uunivuoka. (nyt 1 iso vuoka sekä 2 pientä foliovuokaa, jotka menevät pakastimeen) Sekoita makaronit, broileriseos ja maissit ja kaada vuokaan. Vatkaa munien rakenne kulhossa rikki, lisää maito (sekä kaapista löytynyt eilisen päiväyksellä oleva  proteiinirahka), mausta suolalla, valkopippurilla. Murusta sekaan vielä sinihomejuusto ja kaada seos uunivuokaan makaronien päälle. Ripottele pinnalla juustoraastetta ja paista 175-asteessa 40 minuuttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti