torstai 7. kesäkuuta 2012

Synttärikakku

Pikkuneiti juhli kaverisynttäreitään viime viikolla, kun ystävät olivat vielä kasassa ennen koulun loppumista ja kesälomille hajaantumista. Juhlia on perinteisesti vietetty terassillamme ja vuosien mittaan kertyneistä valokuvista on mukava seurata miten neidit kasvavat. Pikkuneiti päätti tarjottavat; kakku, nakkikääröjä, popcornia ja vaahtokarkkeja. Tämän vuoden erikoisuutena oli booli; spritea, mansikoita, sitruuna- ja appelsiiniviipaleita sekä jääpaloja. Juhlien huipentuma oli tietenkin piñata, tällä kertaa aarrearkku, pikkuneidin idolin Johnny Deppin Pirates of Caribean roolin mukaan. Pikkuneidin  itsensä  leipoma kakku maistui kaikille. Kakkupohjan ohje on täältä ja käytin samaa täytettä myös teinin rippijuhlien kakussa. Juhlijoita oli seitsemän ja kakusta riitti maistiaiset muullekin perheelle.

MANSIKKAKAKKU ILMAN KANANMUNAA

3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaota, pikkuneidin oma lisäys
2 1/2 tl leivinjauhetta
100g pullomargariinia
1 prk mangososetta (vauvanruokapurkki)
2 dl kivennäisvettä

kostutus:
sitruunanmakuista kivennäisvettä

 täyte:6 liivatelehteä
   200g tuorejuustoa
   1/2 vaniljatanko
               2 dl kuohukermaa (vähälaktoosinen)
          200g mansikoita
        1 rkl sitruunanmehua
koristelu:
200g mansikoita
1 1/2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria



1. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet, viimeisenä kivennäisvesi varovasti sekoittaen
2. Voitele kakkuvuoka ja jauhota korppujauhoilla. Kaada taikina vuokaan ja paista  170 asteessa n 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuuassa ja kumoa kakku
3.Leikkaa poikittain kahteen levyyn.Laita yksi levy takaisin puhdistettuun (irtopohja)kakkuvuokaan ja kostuta levy kivennäisvedellä
4. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Halkaise vaniljatanko ja ota 1/2 siemenet kulhoon (toisen puolen voi laittaa maustamaan sokeria purkkiin, tai valmistaa siitä vaniljasokeria, jos sille ei ole heti käyttöä). Sekoita tuorejuusto, sokeri ja vaniljan siemenet. Vaahdota kerma. Murskaa mansikat. Yhdistä juustoseos, kermavaahto ja mansikat ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna sitruunanmehu kattilassa ja purista liivatteista liika vesi pois ja liuota ne sitruunanmehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Anna levätä hetki
5. Kaada täyte kostutetulle kakkulevylle. Nosta toinen levy päälle ja kostuta kivennäisvedellä. Nosta jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään
6.Leikkaa mansikat viipaleiksi ja levitä kakun pinnalle. Kiehauta vesi ja lisää hyytelösokeri pakkauksen ohjeen mukaan. Lusikoi kiille tasaisesti mansikoiden päälle

2 kommenttia:

  1. Onpas ihanan näköinen kakku! Oikea nami!

    VastaaPoista
  2. kiitos, mansikoilla (tai muillakin marjoilla) ja hyytelösokerilla saa kivasti pinnan kakkuun

    VastaaPoista