sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kolmen viikon ruokalista - lokakuu

Ruokaohjelmien katsominen, ruokalehtien lukeminen ja ruokablogien seuraaminen ovat yksi mielipuuhistani. Silti jokapäiväisen aterian miettiminen tuottaa suurta tuskaa. Ruuan pitäisi olla monipuolista, terveellistä, maistuvaa ja arkisin vielä nopeasti valmistuvaa.  Kolme viikkoa sitten yhtenä perjantaina aloitin kirjaamaan keittiön työpöydällä olevaan vihkoon mitä olen ruuaksi valmistanut. Siis jälkikäteen. Siitä tuloksena tämä kolmen viikon ruokalista. Syömme viikonloppuisinkin vain yhden lämpimän aterian aamun brunssin lisäksi. Tämä ruokalista on varmaan aika tavallinen meille. Yritän viikonloppuna tehdä isommat annokset, jotta ruokaa voi viikolla lämmittää. Tavallisesti viikolla syödään myös jotain keittoa, jotka nekin paranevat lämmittäessä. Listalla oleva salaatti tarkoittaa meillä vihreää salaattia, yrttiruukuista löytyviä yrttejä, oliiviöljyä ja ripausta suolaa ja mustapippuria. Näihin viikkoihin, kuten muihinkin tavallisiin työviikkoihin sisältyy työmatkoja, joten  usein  aterioille istuvat  vain yrittäjä ja jälkikasvu. Katsotaan, jos saisin kolmen viikon kuluttua aikaan toisen ruokalistan.

KOLMEN VIIKON RUOKALISTA

PE   Grillattu tonnikala, hedelmäinen rapusalaatti (ananasta, persikoita,  katkarapuja ja vihreää salaattia), wasabiaioli
LA   Lämpimät voileivät (reissumiestä sinapilla siveltynä, ruskistettua jauhelihaa, tomaattia ja juustoraastetta) ja salaatti
SU   Sinihomejuustotäytteiset jauhelihakääryleet suppilovahverokastikkeessa, valkosipuliperunat lihaliemeen, salaatti  
jälkiruoka: mokkapalat
MA  Jauhelihakeitto
TI    Suppilovahverokeitto  ja kinkkusarvet
KE   Sunnuntain ruuan loput (ruokailemassa vain yrittäjä ja pikkuneiti)
TO   Jauhelihakeitto maanantailta 
jälkiruoka:  Hanna-tädin kakut (ruokailemassa yrittäjä, teini ja pikkuneiti)
PE   Spagetti suppilovahverokastikkeessa
LA   Kasaripata  
jälkiruoka: crepes suzettes
SU  Teriyakilohta, seesamiporkkanoita, basmatiriisiä
jälkiruoka: mustikkakukko
MA  Purjoperunakeitto
jälkiruoka :hedelmäsalaatti
TI   Purjoperunakeiton loput , itse tehdyt sämpylät
KE  Makkarakastike, keitetyt perunat, porkkanaraaste
TO  Pyttipannu (eilisiä perunoita, makkaraa, paistetut kananmunat), tomaattia, kurkkua (ruokailemassa yrittäjä, teini ja pikkuneiti)
PE   Bolognesekastikkeella täytetyt letut, vihreä salaatti (mökillä ruokailemassa yrittäjä, teini ja pikkuneiti)
LA   Spagettia bolognesekastikkeessa (mökillä ruokailemassa yrittäjä, teini ja pikkuneiti)
SU  Thairuokaa Chinamanista tilattuna
MA  Kasvissosekeitto raejuustolla ja yrttisilpulla
TI   Karjalanpaisti, keitetyt perunat ja salaatti (ruokailemassa yrittäjä, teini ja pikkuneiti
KE  Karjalanpaistin loput ja perunat samassa padassa lämmitettynä, salaatti
TO  Lohikeitto
PE  Sushi 
LA  Broileritortillat (tortilloja, ruskistettuja broilerisuikaleita, kuullotettuja paprika- ja sipulirenkaita, salsa tomaattimurskasta maustettuna valkosipulilla ja jalopenoilla, guacamole, juustoraastetta, jäävuorisalaattia,  
jälkiruoka:  kauraomenapaistos
SU  Ajiaco

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti