maanantai 10. syyskuuta 2018

Viinipullolla kaulittua

Olen suunnitellut pizzan grillaamista jo pitkään. Hanke on kaatunut joko saamattomuuteen tai tekosyynä käyttämääni pizzakiven puuttumiseen. Viikko sitten viikonloppukävelyllä osuimme yrittäjän kanssa Mosa Interiorsin syystapahtumaan. Ostoskoriini päätyi kaiken muun lisäksi tuo puuttuva pizzakivi. Mökkireissun yhdellä aterialla oli siis tiedossa pizzaa. Pizzakiven mukana tuli ohjelehtinen, josta nappasin pikkurieskojen ohjeesta taikinan nostattamisen jääkaapissa yön yli.  Vähän opettelua tuo pizzan grillaaminen vaatii ja oman grillinsä tuntemista, mutta hyvä oli lopputulos.


GRILLATTU PIZZA
(kaksi pizzaa)

pizzataikina:
2 dl kädenlämpöistä vettä
1 tl pizzamaustetta
1 tl hienoa sokeria
ripaus suolaa
pussi kuivahiivaa
reilu loraus rypsiöljyä
4-5  dl  durumjauhoja (nyt tavallisia vehnäjauhoja)

tomaattikastike:
1 tlk tomaattimurskaa
 pieni punasipuli
2 valkosipulinkynttä
yrttejä yrttimaasta 
suolaa, mustapippuria
rypsiöljyä
*
parmankinkkua
mozzarellaa
rucolaa/viinisuolaheinää/ oreganoa
oliiviöljyä, mustapippuria

1. Valmista taikina edellisenä päivänä. Sekoita hiiva, sokeri, suola ja pizzamauste vispaten veteen. Lisää jauhot muutamassa erässä ensin vispaten ja lopuksi käsin alustaen. Sekoita viimeisenä mukaan öljy. peitä kulho muovilla ja nosta jääkaappiin
2. Valmista tomaattikastike. Kuori ja viipaloi sipulit. Kuullota sipuleita rypsiöljyssä, kunnes ne antautuvat. Hienonna käyttämäsi yrtit. Lisää tomaattimurska sipulien joukkoon, mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna hautua välillä sekoittaen kymmenisen minuuttia. Lisää yrtit, sekoita ja tarkista maku
3. Laita grilli lämpíämään ja nosta pizzakivi grilliin keskimmäisen polttimen päälle - kolmipolttiminen grilli. Kauli kaksi pizzapohjaa ohueksi (viinipullolla, koska mökillä ei ole kaulinta). Käännä keskipoltin kiinni ja nosta yksi alapinnalta jauhotettu pizzapohja pizzakivelle. Levitä pinnalle tomaattimurska ja viipaloitu mozzarella. Laita grillin kansi kiinni ja paista pari -kolme minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja vähän jo tummuu reunoista. Nosta pizza leveän lastan avulla lautaselle. Paista toinen pizza samalla tavalla. Viimeistele pizzat parmankinkulla, rucolalla/ viinisuolaheinällä/ isoilla oreganon lehdillä (siis mitä yrttiruukusta löytyy). Lirauta vähän oliiviöljyä ja pari kierrosta mustapippuria myllystä päälle ja nauti

Valmistusaika: 15 min + taikinan nostatus 1 vrk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti