tiistai 8. marraskuuta 2011

Mummun reseptivihkosta

Tänään ruuan valmistuksesta huolehti teini.  Hän on perinyt äidiltään migreenin ja ollut sen kourissa pari viimeistä päivää. Tänään loppuiltapäivästä olo oli sen verran kohentunut, että ruokakin kävi mielessä. Eikä mikä tahansa mättö, vaan oikea ruoka. Kaapista jauhelihaa ja mummun resepti esiin ja perhe sai valmista ruokaa kuudelta, kun aikuisetkin kotiutuivat. Reseptin ketsuppia ei kannata pelästyä, se tuo kivaa makeutta, mutta kastike ei varsinaisesti maistu ketsupille. Eli mummulle terveisiä!

KEITETTYJÄ LIHAPULLIA KETSUPPIKASTIKKEESSA JA SPAGETTIA
lihapullataikinaan:
600 g jauhelihaa
1 kananmuna
1/2 dl korppujauhoja
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl mustapippuria
1 sipuli
1 valkosipulinkynttä
(rypsiöljyä)
kastike:
vettä
2 kasvisliemikuutiota
vehnäjauhoja
ketsuppia
*
spagettia

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota hienonnetut sipulit rypsiöljyssä. Sekoita jauheliha, korppujauho, sipulit ja mausteet taikinaksi.
2 . Keitä litra vettä ja sekoita siihen kasvisliemikuutiot. Muotoile taikina lihapulliksi ja nosta pullat kiehuvaan liemeen. Kun lihapullat nousevat pintaan, ne ovat kypsiä. Nosta kypsät lihapullat reikäkauhalla lautaselle
3. Sekoita keitinliemeen 1 1/2 dl ketsuppia. Sekoita 4 rkl vehnäjauhoja ja sen verran vettä, että jauhot sekoittuvat ja sekoita suuruste koko ajan vatkaten liemeen. Anna liemen kiehahtaa. Nosta lihapullat takaisin kastikkeeseen. Anna hautua hiljaa spagetin kiehuessa
4. Keitä spagetti ohjeen mukaan (mummu keittäisi perunoita)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti