sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Viskiä kakussa


Juustokakut ovat heikkouteni. En ole tavannut vielä yhtään versiota, josta en olisi pitänyt. Tämän kakun ohjeen olen saanut kymmenisen vuotta sitten Kuopion seudulla asuvalta neurologilta. Kakku matkasi mukanamme uudenvuoden aaton jatkoille ystäväperheeseen ja kelpasi sielläkin.

VISKI -JUUSTOKAKKU

pohja:
150g gluteenittomia suklaakeksejä
2 rkl sokeria
3 rkl pullomargariinia

1. Hienonna keksit esim muovipussissa kaulimella, sekoita keksimurska sokerin ja margariinin kanssa. Taputtele seos irtopohjavuuan pohjalle (käytin vuokaa, jonka halkaisija on 23 cm). Paista 150-asteessa 10 minuuttia.

täyte:
250g mascarponejuustoa
(tai muuta maustamatonta tuorejuustoa)
150g sokeria
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl viskiä ( maun mukaan, äijille 1dl)
1 dl kuumaa espressokahvia
5 liivatelehteä, tilkka vettä
2,5 dl kuohukermaa
2 valkuaista

1. Sekoita juusto ja 100g sokeria ja vaniljasokeri, lisää viski ja sekoita
2. Laita liivatelehdet kylmään veteen viideksi minuutiksi, purista vesi pois ja liuota lehdet kuumaan kahviin. Lisää hieman jäähtyneenä juustoseokseen.
3. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset ja 50g sokeria vaahdoksi toisessa kulhossa.
4. Sekoita ensin kermavaahto juustoseokseen ja tämän jälkeen muna-sokerivaahto varovasti käännellen. Anna seoksen seistä 10 minuuttia kulhossa, sekoita ja kaada kakkupohjan päälle irtopohjavuokaan. Anna seistä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli.
5. Kakun päälle voi raastaa esim suklaata koristeeksi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti