sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Neljän viikon ruokalista

Marraskuu on minulle vuoden pisin kuukausi, sen kun sinnittelee edessä on joulun rakentamista ja kohta ollaankin jo keväässä. Tänä vuonna lokakuu ja tämä marraskuu on vienyt ympäri Eurooppaa,  joten syksyn harmauden lisäksi on saanut nauttia auringosta, tosin kyllä sitä harmauttakin on riittänyt. Ruuat ovat olleet tuttuja, mitään uusia kokeiluja ei joukkoon mahdu. Arjen ruuat ovat nopeasti valmistuvia tai viikonloppuna valmiiksi tehtyjä ja  muutamaa hairahdusta (kuten Lidlin pizzat) lukuunottamatta kotitekoisia, viikonloppuisin on yritetty herkutellakin.

NELJÄN VIIKON RUOKALISTA

MA  Lohikeiton loppu edelliseltä viikolta (ruokailemassa yrittäjä ja jälkikasvu)
TI   Ajiacon loppu sunnuntailta (ruokailemassa yrittäjä ja jälkikasvu)
KE  Teinin mausteinen jauhelihatomaattikastike (kastikkeeseen käytetty          lauantain tortillojen salsan loppu)  ja paistetut  perunat (ruokailemassa yrittäjä ja jälkikasvu)
TO  Makaronilaatikko  ja salaatti (ruokailemassa yrittäjä ja jälkikasvu)
PE  Kiinalaisessa ravintolassa (ruokailemassa aikuiset ja pikkuneiti, teini "bilettämässä")
LA  Tomaattibruschetta, valkosipulietanat
MA  Nakkikeitto
jälkiruoka:pannukakku (ruokailemassa yrittäjä ja jälkikasvu)
TI   Nakkikeiton loppu (ruokailemassa yrittäjä ja jälkikasvu)
KE  Lindlin pizzat (ruokailemassa yrittäjä ja jälkikasvu)
LA  Kaalikääryleet (pakastimesta aiemmin syksyllä tehtyjä), keitetyt perunat ja puolukkasurvos
SU  Alkuruoka: Kylmäsavulohi-leipä
      Pääruoka: Naudan paahtopaisti, bearnaise-kastike, pavut ja pekoni
      Jälkiruoka: Pannacotta ja mustikoita
MA  Lohilaatikko , etikkapunajuuria (500g perunasipulisekoitusta, 400g lohta hienonnettuna, tilliä, suolaa, pippuria ja kermaa kerroksittain uunivuuassa, paistoaika 200 asteessa n 40 minuuttia)
TI   Keitetyt lihapullat ja spagettia
KE  Currykalaa ja nuudeleita
TO  Loput lihapullat ja spagetti
PE  Suppilovahverokinkkupiiras, tomaattisalaatti (mökillä)
LA  Bouillabasse (mökillä)
SU  Mummolassa isänpäivälounaalla: Possunfilee ja mummun kastike, keitetyt perunat, papuja ja porkkanoita, mustaherukkahillo, kurkkusalaatti, halloumisalaatti
jälkiruoka: jäätelökakku
MA  Bouillabassen loppu (ruokailemassa yrittäjä ja jälkikasvu)
TI   Broilerikastike ja riisi, vihreä salaatti (ruokailemassa yrittäjä ja jälkikasvu)
KE  Eilisen ruuan loput (ruokailemassa yrittäjä ja jälkikasvu)
TO  Jauhelihakastike ja spagetti, kokkausvuorossa teini
jälkiruoka:hedelmäsalaatti, josta vastasi pikkuneiti
PE  Avokadoja majoneesin ja katkarapujen kanssa (ruokailemassa vain aikuiset)
LA  Chevresalaatti, yöpalana hampurilaiset Susalta (ruokailemassa vain aikuiset)
SU  Nieriää sitrus-piparjuurikastikkeessa, perunoita, rakuunaporkkanoita ja salaattia
jälkiruoka: jäätelöä 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti