sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Valkosuklaata ja mustikoita

Hyvän aterian kruunaa jälkiruoka. Meillä näin on ainakin sunnuntailounaalla. Tavallisesti muutaman kerran muutenkin viikon varrella. Tämän viikkoisen sunnuntailounaan jälkiruuaksi valmistui pannacotta. Tuttu ja usein käytetty resepti. Nyt tavallisen valkosuklaan lisäksi makuna piti olla mustikka, suklaana olleen Kalev mustikka-valkosuklaan mukaisesti. Mustikasta en niin tiedä, makeutta oli ainakin riittävästi. Pannacottan päälle kasattiin mustikoita (teinille mansikoita)

MUSTIKKA-VALKOSUKLAAPANNACOTTA

3 dl kermaa
2 dl maitoa
100g (Kalev) mustikka-valkosuklaata
3 liivatelehteä
kylmää vettä
*
mustikoita (mansikoita)

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan
2. Kiehauta kerma ja maito. Nosta kattila hellalta ja pilko sekaan valkosuklaa, sekoittele kunnes se on sulanut
3. Purista liivatteista vesi pois ja sekoita ne valkosuklaa-kermaseokseen. Kaada seos neljään tarjoiluastiaan ja nosta astiat jääkaappiin hyytymään ainakin neljäksi tunniksi
4. Sulata mustikoita (& mansikoita) ja kasaa niitä keko pannacottan päälle juuri ennen tarjoilua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti