maanantai 21. marraskuuta 2011

Arkiruokaa

Kaikki keitot, padat ja wokkiruuat ovat hyvä tapa syödä runsaasti vihanneksia aivan huomaamatta. Tämä wokki lähti liikkeelle laatikkojen siivouksen yhteydessä löytyneestä "sweet and sour"-kastikkeesta, jonka parasta ennen päivä oli 12/11. Lienen ostanut kastikkeen helpottamaan muun perheen ruuan valmistamista, kun olen reissussa, ja kastike on vain jäänyt laatikon perälle. Kaupasta suikalelihaa ja käteen tarttuneita vihanneksia. Nyt vihanneksina paprikaa, parsakaalia ja kesäkurpitsaa, mutta mitkä tahansa muutkin vihannekset olisivat sopineet. Aikuisille (ja karppaajille) wokki riittää sinällään, muut voivat keittää lisäksi basmatiriisiä tai nuudeleita.
Vihannesten kuuluu jäädä sopivan napakoiksi, jotta purutuntuma säilyy.

ARKIWOKKI 

500g possun suikalelihaa (tai broileria tai nautaa)
3 valkosipulinkynttä
loraus rypsiöljyä
1/2 paprikaa
pieni kesäkurpitsa
parsakaalia
sweet and sour-kastiketta 370 ml purkki
pari dl vettä


1. Kuori ja hienonna valkosipuli
2. Lohko parsakaali nupuiksi. Leikkaa paprika suikaleiksi ja kesäkurpitsa ensin pitkittäin neljään osaan ja sitten viipaleiksi
3. Lämmitä öljy wokissa ja lisää valkosipulit ja liha. Anna lihan ruskistua
4. Kaada mukaan sweet and sour-kastike ja vihannekset. Lisää vettä kunnes vihannekset ja liha ovat liki peitossa. Anna kiehua hiljakseen 5-10 minuuttia. Tarjoile basmatiriisin tai nuudeleiden kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti