keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Kesäpiirakkaa pakastimen antimista

Tänään vietetään nimipäivää. Tai päivänsankari ei ehdottomasti halunnut nimipäiväjuhlia, vaikka ne suvussa perinne ovatkin. Emme ole nähneet äitiä aikohin, joten päätin kuitenkin kutsua hänet iltapäiväkahville. Pitäähän kahvilla jotain tarjottavaakin olla, varsinkin kun on se nimipäivä. Päätin tehdä marjapiirakan. Kotona ei ollutkaan voita, jota tavallisesti käytän rasvana leivonnassa. Pohja siis rypsiöljyyn, muuten hyvin perinteinen  piirakka, kermaviili-marja täytteellä.

VIINIMARJAPIIRAKKA rypsiöljypohjaan
 kahdeksalle

pohja:
3/4 dl rypsiöljyä
1 kananmuna
1 dl hienoa sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
4 dl viinimarjoja, pakasteesta
2 tl perunajauhoja
1 prk kermaviiliä
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
vajaa 1dl hienoa sokeria

1. Sekoita rypsiöljy, kananmuna ja hienosokeri hyvin. Lisää yhdistetty jauhot ja leivinjauhe ja sekoita taikinaksi. Paineke jauhotetuin käsin 24 cm piirasvuuan  (laita alle leivinpaperi) pohjalle ja reunoille
2. Sulata marjat ja sekoita perunajauho marjoihin. Levitä marjat taikinalle. Sekoita kermaviili, kananmuna ja sokeri. Levitä seos marjojen päälle ja paista 200-asteessa uunin alatasolla n 30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua

Valmistusaika: 10 min + paistaminen 30 min


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti